Tätä syytä avata hiukan. Kuten tiedämme, suurin osa eurooppalaisista islaminuskoisista kansalaisista ja pakolaisista on sunnimuslimeja. He ovat luontaisesti huolissaan siitä, mitä heidän uskonveljilleen ja sisarilleen tapahtuu Euroopan ulkopuolella. Olen vakuuttunut, että he eivät ole lähtökohtaisesti “saudi-arabialaisen” koulun kuin islamilaisia maita -joissa on sunnienemmistö tai se on vähemmistönä- johtavien diktaattorien ystäviä.
Syyrian tapauksessa uskoakseni lähes kaikki haluavat Assadista eroon, vaikka tietävätkin millaisista hepuista ns. maltillinen oppositio koostuu. He toivovat luonnollisestikkin, että Länsi menisi Syyriaan ja järjestelisi asiat mahdollisimman hyvin. Tässä ei tietystikkään ole mitään väärää sinällään, mutta rohkenisin väittää, että eurooppalaisten sunnimuslimien huolen varjoon jäävät syyrialaiset alaviitit, siiat, kristityt ja kurdit. En ole lainkaan vakuuttunut että esim. Hollande tajuaa taustalla vaikuttavaa sektaarista-asetelmaa.
Ylipäätään Lähi-Idän ja Orientin ei-sunnimuslimien, kristittyjen, jesidien ja kurdien äänet ja huolet eivät kantaudu Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan. Heillä ei ole apunaan lobbareita, ajatushautomoita ja analyytikkoja samalla tavalla kuin länteen integroituneilla sunnimuslimeilla. Heidät mielletäänkin helposti Assadin, Iranin ja Putinin kätyreiksi, jotka eivät tästä syystä ole niin ihmisiä kuin muut. Eurooppalaisina ja pohjois-amerikkalaisina äänestäjinä he ovat myös sangen pieni joukko, joten heidän äänillä ei ole poliitikoille niin suurta merkitystä.
Väittäisin myös, että lännen omaksuma naivi usko sekularismiin, estää päättäjiä ja viranomaisia näkemästä sen, että uskonnolla on yhä syvä merkitys muslimeille, siinä missä vanhempien kirkkojen kristityille, joillekin konservatiivis-reformoiduille kristityille ja juutalaisille. He voivat ja pystyvät integroitumaan länteen; omaksuvat demokratian ja toleroivat massakulttuuriin liberalismiakin, mutta samalla tarkastelevat maailmaa uskontonsa kautta ja äänestävät sen mukaisesti.
