Maajussille morsian ja papille puoliso

ALG ehkä tarkoitti tuota venäläistä suljettua pappissäätyä?

Säädyt kuuluivat aikansa yhteiskuntaan. Sääty-yhteiskunta oli Ruotsin valtakunnassakin, mutta 1800-luvun autonomisessa Suomessa säädyt eivät enää olleet suljettuja. Puhuin Keisari-Venäjän ajasta Pietari Suuresta Venäjän vallankumoukseen, koska en tunne hyvin aikaisempaa aikaa. Keisari-Venäjällä papisto oli verovapaa sääty, mutta hyvin köyhä, niin ettei sillä olisi ollut veronmaksukykyäkään.

Papiksi voi vanhalla Venäjällä ja nykyäänkin päästä myös luostaritietä. Luostarien munkit olivat etupäässä talonpoikaissäädystä. Osa munkeista vihittiin munkkidiakoneiksi ja pappismunkeiksi ja piispat valittiin/valitaan pappismunkkien keskuudesta. Piispojen selibaatti on ortodoksisessa kirkossa edellen voimassa. Se tuli käytäntöön vasta 500-luvulla. Sitä ennen piispatkin olivat naimisissa. Moni kirkkoisä oli piispan poika. Mielestäni piispojen selibaatti pitäisi poistaa. Munkkipiispa perheellisten seurakuntapappien esimiehenä voi useinkin olla vaikea tapaus.

1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa säätyjärjestys alkoi Venäjälläkin hajota. Pappisseminaariin saattoi päästä myös muita kuin papiston poikia. Stalin eli Josif Dzhugazhvili opiskeli pappisseminaarissa ja hän oli suutarin poika ja muutenkin seminarilaiseksi sopimaton. Ajat olivat muuttuneet.