Yhdistyksen tiedotteet

TIEDOTE 4.3.2017

Yhdistyksen vuosikokous pidettiin 3.3.2018 klo 17 alkaen Ylioppilaskoti Konviktissa (Meritullinkatu 22) Helsingissä. Sääntömääräisessä kokouksessa käsiteltiin vuoden 2017 päättämiseen liittyvät asiat ja vuoden 2018 suunnitteluun liittyvät asiat. Vuoden 2017 tulos jäi 45,37 euroa ylijäämäiseksi. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin uudelleen Juha Leinonen. Vuonna 2018 jäsenmaksut ovat seuraavasti: varsinaiselta jäseneltä 10 euroa liittymismaksua ja 10 euroa vuosijäsenmaksua, kannatusjäseniltä 0 euroa liittymismaksua ja 20 euroa vuosijäsenmaksua.

Mitä tapahtui vuonna 2017
Yhdistyksen taustalla on vuonna 2005 perustettu uskojarukous.net-keskustelufoorumi, joka muuttui vuonna 2011 uskojaelama.net-foorumiksi. Yhdistys aloitti toimintansa toukokuussa 2016 jatkaakseen yhtäjaksoisesti foorumien satoja tuhansia viestejä käsittänyttä toimintaa. Aiemmat foorumit toteuttivat samaa ekumeenisen keskustelun tavoitetta klassisen kristinuskon hengessä, joka yhdistyksen säännöissä on ilmaistu. Vuosi 2017 oli yhdistyksen toinen toimintavuosi. Vuoden lopussa yhdistyksellä oli 14 jäsentä.

Yhdistys ylläpiti toimintavuoden aikana Usko ja rukous -keskustelufoorumia. Sitä varten oli hankittuna uskojarukous.fi-domain, jonka hankinnassa siirryttiin Ficoran muutosten vuoksi välittäjän (Domainkeskuskus) käyttöön. Virtuaalipalvelin hankittiin DigitalOcean-palvelusta. Foorumin käyttämää Discourse-ohjelmistoa päivitettiin useita kertoja vuoden aikana.

Foorumia uudistettiin elokuussa. Uudistuksen tarkoitus oli lisätä uskonnollisen keskustelun näkyvyyttä foorumilla. Foorumin moderoinnissa vastuuta annettiin yhä enemmän käyttäjien keskuudestaan valitsemille johtajille tai apumoderaattoreille. Varsinaisia moderaattoreita tuli lisää; vuoden lopussa heitä oli ylläpitäjän lisäksi neljä. Foorumille tehtiin teknisiä sivukatseluita n. 2,1 miljoonaa. Vuoden aikana foorumille kirjautui 47 uutta käyttäjää; vuoden lopussa käyttäjiä oli n. 190. Uusia viestejä lähetettiin yhteensä n. 30 000 kappaletta. Viesteihin annettiin tykkäyksiä n. 34 000 kertaa.

Foorumin edeltäjät uskojarukous.net ja uskojaelama.net foorumeista tehtiin Discourse-ohjelmiston mukainen arkisto. Näistä voidaan myöhemmin luoda arkistosivustot.

Yhdistyksen tulot koostuivat avustuksista ja lahjoituksista (170 euroa) sekä jäsenmaksuista (120 euroa). Merkittävimmän avustuksen (150 euroa) antoi Kirkkohallitus. Yhdistyksen kulut koostuivat verkkosivuston kuluista (n. 185 euroa) ja pankkikuluista (n. 60 euroa). Yhdistys ei maksanut palkkoja tai palkkioita.

Mitä tehdään vuonna 2018?
Vuosi 2018 on yhdistyksen kolmas toimintavuosi. Keskustelufoorumin ylläpitoa jatketaan. Toimintavuonna domain-nimi tulee uudistaa. Verkkosivustoa kehitetään edelleen, erityisesti luomalla arkistot aiemmista foorumeista. Vuosikokouksen yhteydessä pidetään yleistajuinen teologinen esitelmä ja vapaamuotoinen keskustelu- ja seurustelutilaisuus. Toimintavuoden aikana järjestetään seminaari jostain teologisesta teemasta. Yhdistys hakee erilaisia avustuksia. Yhdistys antaa lausunnon rahankeräyslain uudistuksesta.


Ketjun ylimmässä viestissä on aina yhdistyksen uusin tiedote. Tiedotteet on lisäksi ketjussa ilmestymisjärjestyksessä.

1 tykkäys

TIEDOTE 6.7.2017

Yhdistyksen vuosikokous pidettiin 28.5.2017 klo 12 alkaen Studium Catholicumissa Helsingissä. TT Ilmari Karimies piti puolen tunnin esitelmän väitöskirjansa aiheesta, jonka jälkeen pidettiin sääntömääräinen vuosikokous. Vuosikokouksessa käsiteltiin vuoden 2016 tilinpäätökseen liittyvät asiat ja 2017 toiminnan suunnitteluun liittyvät asiat. Vuoden 2016 tulos jäi 33,10 euroa ylijäämäiseksi. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin uudelleen Juha Leinonen. Vuonna 2017 jäsenmaksut ovat seuraavasti: varsinaiselta jäseneltä 10 euroa liittymismaksua ja 5 euroa vuosijäsenmaksua, kannatusjäseniltä 0 euroa liittymismaksua ja 15 euroa vuosijäsenmaksua.

Mitä tapahtui vuonna 2016?
Yhdistyksen taustalla on vuonna 2005 perustettu uskojarukous.net-keskustelufoorumi, joka muuttui vuonna 2011 uskojaelama.net-foorumiksi. Yhdistys aloitti toimintansa toukokuussa jatkaakseen yhtäjaksoisesti foorumien satoja tuhansia viestejä käsittänyttä toimintaa. Aiemmat foorumit toteuttivat samaa ekumeenisen keskustelun tavoitetta klassisen kristinuskon hengessä, joka yhdistyksenkin säännöissä on ilmaistu.

Yhdistys hankki käyttöönsä uskojarukous.fi-domainin ja DigitalOcean-palvelusta virtuaalipalvelimen kesäkuussa. Virtuaalipalvelimelle perustettiin Usko ja rukous -keskustelufoorumi, joka oli testauksessa kesä- ja heinäkuussa. Foorumi avattiin laajemmin elokuussa. Vuoden lopussa sillä oli noin 150 rekisteröitynyttä käyttäjää ja ylläpitäjän lisäksi kaksi moderaattoria.

Yhdistyksen menot (yhteensä n. 170 euroa) koostuivat virallisten rekisteröintimaksujen lisäksi domain- ja virtuaalipalvelinmaksuista sekä pankkimaksuista. Yhdistyksen tulot (yhteensä n. 200 euroa) koostuivat jäsenmaksuista ja yksittäisestä lahjoituksesta.

Yhdistys perustettiin 28.5.2016 ja sen säännöt rekisteröitiin 8.6.2016. Vuoden lopussa yhdistyksellä oli 9 jäsentä. Hallitus kokoontui vuoden aikana kaksi kertaa, joista toinen oli sähköpostikokous.

Mitä tehdään vuonna 2017?
Yhdistys aloitti toimintansa vuonna 2016, jolloin perustettiin keskustelufoorumi sivustolle uskojarukous.fi. Keskustelufoorumin ylläpitoa jatketaan vuonna 2017. Domain-nimi hankittiin vuonna 2016 vuodeksi, joten se pitää uudistaa vuonna 2017. Verkkosivustoa kehitetään edelleen lisäämällä sinne toimitettua aineistoa. Vuosikokouksen yhteydessä kuullaan yleistajuinen teologinen esitelmä. Talvella järjestetään teologinen ja ekumeeninen seminaari. Yhdistys hakee erilaisia avustuksia.

2 tykkäystä

TIEDOTE 4.3.2017

Yhdistyksen vuosikokous pidettiin 3.3.2018 klo 17 alkaen Ylioppilaskoti Konviktissa (Meritullinkatu 22) Helsingissä. Sääntömääräisessä kokouksessa käsiteltiin vuoden 2017 päättämiseen liittyvät asiat ja vuoden 2018 suunnitteluun liittyvät asiat. Vuoden 2017 tulos jäi 45,37 euroa ylijäämäiseksi. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin uudelleen Juha Leinonen. Vuonna 2018 jäsenmaksut ovat seuraavasti: varsinaiselta jäseneltä 10 euroa liittymismaksua ja 10 euroa vuosijäsenmaksua, kannatusjäseniltä 0 euroa liittymismaksua ja 20 euroa vuosijäsenmaksua.

Mitä tapahtui vuonna 2017
Yhdistyksen taustalla on vuonna 2005 perustettu uskojarukous.net-keskustelufoorumi, joka muuttui vuonna 2011 uskojaelama.net-foorumiksi. Yhdistys aloitti toimintansa toukokuussa 2016 jatkaakseen yhtäjaksoisesti foorumien satoja tuhansia viestejä käsittänyttä toimintaa. Aiemmat foorumit toteuttivat samaa ekumeenisen keskustelun tavoitetta klassisen kristinuskon hengessä, joka yhdistyksen säännöissä on ilmaistu. Vuosi 2017 oli yhdistyksen toinen toimintavuosi. Vuoden lopussa yhdistyksellä oli 14 jäsentä.

Yhdistys ylläpiti toimintavuoden aikana Usko ja rukous -keskustelufoorumia. Sitä varten oli hankittuna uskojarukous.fi-domain, jonka hankinnassa siirryttiin Ficoran muutosten vuoksi välittäjän (Domainkeskuskus) käyttöön. Virtuaalipalvelin hankittiin DigitalOcean-palvelusta. Foorumin käyttämää Discourse-ohjelmistoa päivitettiin useita kertoja vuoden aikana.

Foorumia uudistettiin elokuussa. Uudistuksen tarkoitus oli lisätä uskonnollisen keskustelun näkyvyyttä foorumilla. Foorumin moderoinnissa vastuuta annettiin yhä enemmän käyttäjien keskuudestaan valitsemille johtajille tai apumoderaattoreille. Varsinaisia moderaattoreita tuli lisää; vuoden lopussa heitä oli ylläpitäjän lisäksi neljä. Foorumille tehtiin teknisiä sivukatseluita n. 2,1 miljoonaa. Vuoden aikana foorumille kirjautui 47 uutta käyttäjää; vuoden lopussa käyttäjiä oli n. 190. Uusia viestejä lähetettiin yhteensä n. 30 000 kappaletta. Viesteihin annettiin tykkäyksiä n. 34 000 kertaa.

Foorumin edeltäjät uskojarukous.net ja uskojaelama.net foorumeista tehtiin Discourse-ohjelmiston mukainen arkisto. Näistä voidaan myöhemmin luoda arkistosivustot.

Yhdistyksen tulot koostuivat avustuksista ja lahjoituksista (170 euroa) sekä jäsenmaksuista (120 euroa). Merkittävimmän avustuksen (150 euroa) antoi Kirkkohallitus. Yhdistyksen kulut koostuivat verkkosivuston kuluista (n. 185 euroa) ja pankkikuluista (n. 60 euroa). Yhdistys ei maksanut palkkoja tai palkkioita.

Mitä tehdään vuonna 2018?
Vuosi 2018 on yhdistyksen kolmas toimintavuosi. Keskustelufoorumin ylläpitoa jatketaan. Toimintavuonna domain-nimi tulee uudistaa. Verkkosivustoa kehitetään edelleen, erityisesti luomalla arkistot aiemmista foorumeista. Vuosikokouksen yhteydessä pidetään yleistajuinen teologinen esitelmä ja vapaamuotoinen keskustelu- ja seurustelutilaisuus. Toimintavuoden aikana järjestetään seminaari jostain teologisesta teemasta. Yhdistys hakee erilaisia avustuksia. Yhdistys antaa lausunnon rahankeräyslain uudistuksesta.

4 tykkäystä

TIEDOTE 1.5.2019: Juho Östman on uusi ylläpitäjä

Usko ja rukous -foorumin vastaava ylläpitäjä on vaihtunut.

Juha Leinonen lopettaa Usko ja rukous -foorumin vastaavan ylläpitäjän tehtävässä, ja tilalle tulee Juho Östman. Leinonen on foorumia ylläpitäjän Usko ja rukous ry:n hallituksen puheenjohtaja ja Östman on hallituksen jäsen. Molemmat ovat olleet mukana yhdistyksen toiminnassa yhdistyksen perustamisesta alkaen, vuodesta 2016.

– Olen kokenut, että minulle on ollut tärkeää mahdollistaa foorumin siirtymä yhdistyksen hallintaan ja keskustelun jatkuminen. Koen, että yhdistyshallinnon asiantuntemukseni on ollut hyödyksi yhdistykselle, ja on toivon mukaan edelleen, Leinonen kertoo.

Nykyisen Usko ja rukous -foorumin ja sen edeltäjien ylläpitäjät ovat olleet luterilaisia. Juho Östman on sen sijaan katolilainen. Foorumin toimintaan tämä tuskin aiheuttaa merkittäviä muutoksia.

– Foorumin toiminta rakentuu foorumin keskustelijoiden varaan. Tarkoitus on tukea rakentavaa keskustelua eri lähtökohtia edustavien keskustelijoiden välillä, Östman muistuttaa.

Ylläpitäjän vaihdos astuu voimaan 1.5.2019.

Usko ja rukous ry on yhdistys, jonka tarkoituksena on klassisen kristinuskon ja ekumenian hengessä tukea ja edistää tietoverkoissa hengellistä elämää sekä uskonnollista, ekumeenista ja teologista keskustelua, teologisen tutkimuksen popularisointia ynnä teologista tutkimusta. Tärkeimpänä toimintanaan yhdistys ylläpitää Usko ja rukous -foorumia osoitteessa uskojarukous.fi.


Keskustelu uudesta ylläpitäjästä tapahtuu eri keskusteluketjussa.

13 tykkäystä

3 posts were merged into an existing topic: Uusi ylläpitäjä