Sää oletkin tullut LHPK:n jäsenkuntaan paljon minua myöhemmin. Lisäksi LHPK:ssa on tässäkin kasteasiassa paletti sekaisin ja käsitys kasteesta vaihtelee eri paikkakuntien, pastoteiden ja jäsenten välillä.
Miten asiassa edes voi olla variaatiota? Kaste pelastaa vs. kaste pelastaa?
2 tykkäystä
No minä koetan selittää. Luterilaisen käsityksen mukaan Kristus on pelastanut meidät täyttämällä lain puolestamme ja kärsimällä syntiemme rangaistuksen ristillä. Tämä on pelastuksen perusta, eikä sen rinnalle voi asettaa mitään muuta perustetta. Tästä seuraa, ettei kaste ole armonlähde, vaan armonväline. Kaste ei siis ole pelastuksen perusta, vaan väline, joka liittää ihmisen Pyhän Hengen vaikuttaman uskon kautta Kristukseen. Väisäsen oppi on kuitenkin luterilaisittain katsottuna aivan suoraan vanhurskauttamisopissa oleva harha, jossa käsitetään uudestisyntyminen pelastuksen perustaksi, eli toimittamalla vesikaste ei-uskovista tehdään uudestisyntyneitä. Uudestisyntyminenhän kun on pelastuksen seuraus, eikä sen perusta. Lisäksi Väisäsen opissa kielletään sanalta uudestisynnyttävä voima vastoin Jumalan sanaa.
- te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta. 1. Piet. 1:23.
No asia ei nyt sinulle varsinaisesti kuulu, mutta hahmottelin tässä vähän jakolinjoja joiden kesken kastekäsityksestä ollaan erimielisiä kun kerran kysyit.
Sanooko Väisänen muka jossakin, että ei-uskova voitaisiin hokkuspokkus muuttaa uskovaksi pelkällä kastetoimituksella? Jos niin missä?
Jos sana ei uudestisynnytä, niin silloinhan ei ole muuta mahdollisuutta kuin, että kaste tekee sen.
Päättelysi Väisäsen ajattelusta ovat ylen äkkivääriä. Otaksutko ihan tosissasi, että V. ei pitäisi evankeliumia armonvälineenä?
Etkö ole lukenut lainkaan Väisäsen kastekirjoja? Mm. tuohon mainitsemaani Pietarin kirjeen kohtaan hän ymppää kasteen, kuin muihinkin Raamatun kohtiin, joissa puhutaan sanan uudestisynnyttävyydestä. Voit lukea Iustitian numeron 35 jossa Timo Laato torjuu systemaattisesti Väisäsen harhan. Laaton teksti löytyy myös vapaasti ladattavaksi STI:n sivuilta.
Eikö kaste olekaan sanaa?
Mitäs Katekismus asiasta sanoo:
Ei sitä vaikutakaan vesi, vaan veteen liittyvä ja vedessä oleva Jumalan sana sekä Jumalan sanaan luottava usko. Ilman Jumalan sanaa vesi ei ole mikään kaste, vaan pelkkää vettä. Jumalan sanaan liittyessään se kuitenkin on kaste, armoa tulviva elämän vesi ja “uudestisyntymisen pesu Pyhässä Hengessä”
Martti Luther
Mikä kaste sellainen on, jossa ei ole sanaa?
No kun kirjoitit, että Väisänen ymppää 1. Piet 1:23 kohtaan kasteen. Miksei sinänsä voisi ympätäkin? Kuten tiedämme, kastekin on sanaa. Tuo Pietarin kirjeen kohta ei erittele, minkä nimenomaisen armonvälineen kanssa sana esiintyy.
Lue tästä:
Uskon, että tällaisten asioiden ratkaisu löytyy aina sillä, että määritellään sanoja ja käsitteitä tarpeeksi pitkälle. Uskon, että niin ei kuitenkaan koskaan tapahdu käytännössä, koska yleensä tällainen käsitteiden määritteleminen lopetetaan jostain syystä heti alkuunsa. Tai pyrkimys ajautuu sellaiseen tilanteeseen, jossa usko, armo, kaste, sovitus, pelastus, vanhurskaus ja kumppanit leijailevat tyhjiössä ja ovat lähinnä hetkittäisissä ja irrallisissa suhteissa toisiinsa.
Se on vähän kuin kaasumolekyylit jossain erittäin pienessä paineessa. Satunnaisesti törmäilevät ja sitten taas erkanevat. Toisaalta on ajatus, että jos kaikista saa jotenkin pidettyä samaan aikaan kerralla kiinni, niin silloin niiden muodostama konstellaatio jotenkin jämähtää ja vakiintuu.
Edelleen uskon, että protestantismiin on olemassa vain kaksi selkeää ratkaisua. Toinen on Calvinin käsialaa. Siinä ihminen menettää merkityksensä täysin, ja kaikkeudesta tulee pelkkä Jumalan sekunnista toiseen ohjaama kellokoneisto. Usko on silloin sitä, että me vain kyytiläisinä tai robotteina toteamme koneiston ihmeellisyyden.
Tämä on vähän sama kuin mitä aivotutkimus väittää hiljattain todistaneensa, että jos Ville päättää lyödä Kallea, niin tämä on ensin tapahtunut kemiallisella ja sähköisellä tasolla deterministisesti hänen aivoissaan. Sitten hänen tietoisuutensa, joka on pelkän tarkkailijan tai kyytiläisen asemassa, “kokee” sen omana halunaan tai päätöksenään ja “luulee” sillä tavalla tehneensä “valinnan”.
Toinen ratkaisu taas määrittelee Lutherin opin täysin retoriseksi. Minun on edelleen kiittäminen tästä Michael Allen Gillespietä. En olisi ikinä voinut uskoa, että Lutherin ajattelu on jopa historiallisin perustein ollut täysin retorista. Aina jotenkin vaistomaisesti uskoin, että se on looginen kokonaisuus, minkä voi esittää ehjänä subjektien, predikaattien ja objektien, syiden ja seurausten tai merkityksellisten väitelauseiden summana.
Toisaalta moni luterilainen puhuu Lutherin ajattelusta niin kuin se olisi loogista. Toisaalta he taas itsekin julistavat, ettei se ole. Mutta tästä seuraa mahdottomat paperiarkin puoliksi viipaloimisen olympialaiset, joissa terä ei saa mennä arkin päältä eikä alta. Eli yritä halkaista kopiopaperinen A4 kahdeksi A4:n kokoiseksi mutta puolet kevyemmäksi arkiksi. Tarkoittaa sitä, että usko ei ole teko eikä usko ole edes ajattelua, koska ajattelu on tietyllä tavalla ajateltuna teko. Usko ei ole myöskään tahtomista, koska sekin voidaan katsoa ihmisen teoksi. Eli pelastus on kiinni uskosta, mutta se ei ole kiinni mistään ajattelusta, tahdosta eikä teosta.
Pelastuuko jokainen kastettu, vai ei?
Pelastuuko jokainen uudestisyntynyt, vai ei?
Syntyykö ihminen uudesti kasteessa, vai ei?
Voiko pelastuksen menettää?
Onko kaste tapahtuma ajallisessa todellisuudessa?
Onko kasteella vaikutus ajallisessa todellisuudessa?
Tästä ei ole tullut millään tavalla valmista käsittääkseni siksi, ettei pelata millään todellisuudessa vaikuttavilla asioilla, vaan käytännössä sanat vaikuttavat sanoihin ja sanat aiheuttavat sanoja. Mutta ei ole mitään kriteeriä sille, mitkä sanat vaikuttavat mitä sanoja ja mitkä taas eivät. Joten peli on väistämättä loputon ja luterilainen teologia ei voi tulla koskaan valmiiksi. Tai päästä edes lähtöruutua pidemmälle. Koska heti, jos jotain väitetään, niin löytyy yhtä vahvoja mutta vastakkaisia sanoja.
Se tarkoittaa sitä, että joka a) huutaa koviten, b) sulkee korvansa tehokkaiten ja copypasteaa suurimmat tekstimassat tai muuten väsyttää tai saattaa epätoivon valtaan vastustajansa; tai c) jolla on eniten prinssejä puolellaan, saa sanoa että mikä luterilainen teologia sillä ajanhetkellä on.
On oikeastaan käsittämätöntä, että katolinen teologia ja skolastiikka, jota vastaan joku voi nykyaikana viisastella puhumalla enkeleistä tanssimassa nuppineulan päässä, ei ajaudu mihinkään tällaisiin ongelmiin.
Ihmisillä on helposti sellainen mielikuva, että jos luterilaisuudesta on mahdotonta saada selvää, tai aina joutuu tyytymään siihen, että musta on valkoista, mutta se on myös mustaa, paitsi silloin kuin se ehdottomasti ei ole, niin katolisen teologian täytyy olla vielä kymmenen kertaa sotkuisempaa. Koska Lutherhan puhdisti uskon? Eikö hän silloin nimenomaan puhdistanut sen tällaisista päättömistä kontradiktioista, epäselvyyksistä ja epävarmuuksista? Eikö Luther tehnyt pelastumisesta nimenomaan selkeää, varmaa ja helppoa? Mutta jos vieläkään ei ole selvyyttä siitä, että mikä tarkalleen pelastaa, niin ei kai sittenkin voi olla, että Luther teki pelastumisesta mahdotonta?
Tuskin kukaan uskoo, ennen kuin itse näkee, ettei mitään kontradiktioiden, paradoksien ja kiertoviittausten soppaa ollut siellä ennen Lutheria. Soppa on seurausta siitä, että täysin retorisesta ilmiöstä yritetään jälkikäteen tehdä loogista. Eli on looginen käsitys, jota vastaan hyökätään vähän sieltä, vähän täältä—tai oikeastaan täyslaidallinen sieltä, täyslaidallinen täältä—ja sitten niistä hyökkäyksistä yritetään koostaa joku looginen kokonaisuus. Tai esittää ne itsessään jotenkin loogisina. Katolisella puolella ei yksinkertaisesti ole mitään vastaavaa.
Kaikkein hämmentävintä tässä on, että Väisäsen näkemyksen pystyy summaamaan muutamalla rivillä tekstiä. Ja vastakkaisen näkemyksen muutamalla rivillä tekstiä. Tai vaikka kaikki eriävät näkemykset. Ongelma tulee siinä vaiheessa, että mitään tuomaria näiden näkemysten välille ei ole olemassa. Ja se johtuu ihan niistä lähtökohdista, mitkä ovat kaikille niille näkemyksille yhteisiä. Tuomarilla, jonka pitäisi sanoa, että mikä luterilainen käsitys uskosta, armosta, kasteesta tai vanhurskaudesta on totta, ei ole mitään, mistä tarttua kiinni. Ei mitään, minkä varassa työskennellä.
Tästä seuraa se, että kaikkein varmin luterilaisesta opista on sellainen henkilö, joka ei ymmärrä koko ongelmaa.
2 tykkäystä