Amerikkalainen evankelikaalisuus

Kirkko
, ,
1

Tästä aihepiiristä on yksi ajankohtaisalueella oleva, tietenkin lukittu ketju, ja toinen, jostain syystä “moraali”-alueella oleva ketju jossa lähinnä käsitellään suomalaisen (ja saksalaisen) “evankelisuuden” eroa englanninkielisen maailman “evangelical” -liikkeisiin. Mielestäni tämä protestanttinen suuntaus on Yhdysvalloissa (ja ehkä muissakin englanninkielisissä maissa) edelleenkin niin tärkeä, että se ansaitsee oman ketjun nimenomaan eri kirkkokuntia (niiden teologiaa, organisaatiota, poliittisia ja kulttuurisia yhteyksiä) käsittelevälle alueelle.

Termeistä hiukkasen: Englanninkielisen maailman ilmiöihin viitattaessa “evangelical” on luultavasti useimmissa tapauksissa parhaiten käännettävissä “herätyskristilliseksi”. Tässä ajattelussa tärkeintä ei ole se, mihin kirkkokuntaan joku kuuluu, mitä täsmällisiä oppeja kannattaa, onko kastettu lapsena vai aikuisena, vaan tärkeintä on se, että mahdollisimman moni tulee uskoon, kokee konkreettisen elämänmuutoksen, ja alkaa levittää tietoa tapahtuneesta mahdollisimman laajalle.

Yhdysvalloissa tämän termin nykyinen käyttö on käsittääkseni muotoutunut 1900-luvun puolivälissä (Billy Graham esikuvallisena evankelikaalina). Vanhojen protestanttisten tunnustuskuntien sisälle oli syntynyt jakautumista yhtäältä opillisen ja moraalisen konservatiivisuuden, toisaalta toiminnan ulospäin- tai sisäänpäinsuuntautuneisuuden suhteen. “Fundamentalistit” pyrkivät vaalimaan kunkin kirkkokunnan traditioita ja puhdasoppisuutta ja tuomitsivat kaikenlaisen ekumenian ja yhteiskristillisyyden, “main line” -suuntaus oli teologisesti modernistisia sosiaaliliberaaleja jotka olivat valmiita ekumeniaan muiden (ainakin liberaalijohtoisten tai näiden kanssa neuvottelemaan suostuvien) kirkkokuntien kanssa, ja “evangelicals” olivat tavallaan näiden välissä.

Nykyään traditionaaliset fundamentalistiset protestanttikirkot ovat kutistuneet, tai ne on alettu entistä useammin yhdistää “evankelikaaleihin” (näin käsittääkseni esim. luterilainen Missouri-synodi). Samalla perinteisesti “mainline” -nimellä kunnioitettujen kirkkojen jäsenmäärät ovat myös voimakkaasti supistuneet, niin että evankelikaalit ovat määrällisesti nykyinen valtavirta. Southern Baptist Convention on ilmeisesti suurin leimallisesti evankelikaalinen kirkkokunta.

Toisaalta evankelikaalisuus on vuorostaan muuttunut enemmän perinneliikkeeksi, jonka kannattajien elämäntapa tai henkilökohtaiset teologiset uskomukset eivät todellisuudessa monestikaan enää eroa sekulaarin valtaväestön tavoista tai uskomuksista, vaikka ihanteiden ja virallisten näkemysten mukaan oltaisiin jotain aivan muuta. Käsite on myös saanut kasvavassa määrin poliittisen, republikaanien äänestämiseen viittaavan sävyn. Ehkä näistäkin syistä itsensä “evankelikaaliksi” identifioiminen on selvässä laskusuunnassa nimenomaan nuorempien ikäluokkien keskuudessa.

Yllykkeenä tämän ketjun avaamiselle oli silmiini osunut “The Economist” -lehden tämän vuoden maaliskuun toisen päivän numerossa ollut juttu “Ex -evangelicals” (sivu 43). Ingressi tiivistää jutun sisällön: “The politicisation of white evangelical Christianity is hurting it”. Lehden lainaaman tutkimuksen mukaan vuonna 2016 valkoisista “uudelleensyntyneistä kristityistä” 81 % äänesti Donald Trumpia. Toisaalta vuosien 2006 ja 2016 välillä itsensä “valkoisiksi evankelikaaleiksi” määrittelevien osuus väestöstä oli laskenut 23 prosentista 17 prosenttiin. Lisäksi, kun vuonna 2016 yli 65-vuotiaista amerikkalaisista 26% määritteli itsensä tähän ryhmään kuuluvaksi, niin 18-29 -vuotiaista näin teki enää vaivaiset kahdeksan prosenttia. (The Pew Research Centre -instituutin tutkimuksia) - Muistettakoon tosin, että alle 29-vuotiaista amerikkalaisista “valkoihoisia” on (ymmärtääkseni) pienempi osuus kuin yli 65-vuotiaista.

The Economist edustaa globaalin taloudellisen eliitin äänitorvena johdonmukaista taloudellista ja kulttuuriliberalismia, eikä siksi malta olla vihjailematta siihen että evankelikaalien vanhanaikaiset opit kuten [joidenkin julistama] nuoren maan kreationismi tai seksuaalisen pidättyvyyden vaatimus varmastikin karkottavat väkeä (mainitsematta että sekulaariin liberalismiin mukautuneet entisen valtavirran kirkot ovat kutistuneet vielä paljon nopeammin).

Jutussa viitataan julkisuudessa näkyvyyttä saaneisiin evankelikaalisuudesta luopuneisiin henkilöihin, “ex-vangelicals” tai “ex-vies”. Osa näistä pitää itseään edelleen jonkinlaisina kristittyinä, osa ei, mutta he syyttävät evankelikaalisia kirkkoja uskonnollisten ja psykologisten traumojen aiheuttamisesta itselleen. Googlasin erikseen mainitusta exvien näkyvästä puhemiehestä Christopher Stroopista. Seuraava juttu näyttää henkilöhistoriallisesti ja uskontoihin sovelletun terapeuttis-sekulaarin arvomaailman kannalta valaisevalta:

2 tykkäystä
2

Ainakin evankelikaaleilta on tullut hyvää gospelia.

3

Tarkoitatko tätä viimeisten puolen vuosisadan aikana syntynyttä sähkökitaragospelia? (Itse olen ollut enemmän klassisen musiikin kuuntelija, ja tapaluterilaisessa lapsuudenkodissani opin pitämään hengellisenä musiikkina ensisijassa radiojumalanpalvelusten ja -aamuhartauksien virsiä. Gospelista minua viehättää lähinnä bluegrass-tyyppinen.)

Yhdysvalloissa ilmeisesti yksittäisen seurakunnan brändiin kuuluu tärkeänä osana sen selvästi määritelty musiikkityyli. Olen saanut sen käsityksen että evankelikaalit (konservatiivisia luterilaisia lukuunottamatta) olisivat nykyään useammin “contemporary” -tyylisen musiikin ja “ylistyksen” kannattajia, ja liberaalit perinteisten mainstream-kirkkokuntien seurakunnat klassisen musiikin ja liturgian käyttäjiä, vaikka USA:sta tietysti löytyy kaikkia mahdollisia kombinaatioita.

Tässä linkissä joku ilmeisesti konservatiivinen evankelikaali kritisoi hänen mielestään liian viihteelliseksi riistäytynyttä modernia ylistysmusiikkia ja -rekvisiittaa. Kirjoittaja pitää jopa teologisesti arveluttavana tapausta jossa yksittäinen ylistykseen osallistuja koki saavansa Jumalalta erityisiä viestejä skriinillä välkkyvissä valokuvioissa!

For example, Ingalls tells of one congregant who believed God was giving her a special message through the swirling orbs of light on the screen, which corresponded with similar colors she had pictured while her eyes were closed (190–91). While such an example is admittedly extreme and indicative of other theological problems beyond the mere use of imagery, it does show that the forms we use in congregational worship will shape people’s understanding of how they should engage with God.

4

RTS, eli Religious Trauma Syndrome- ilmaisun keksijä tai kannattaja Marlene Winell, on uskosta luopunut tai ei koskaan uskoon tullut, jonka elämäntehtävänä on kymmenien vuosien ajan ollut toisten uudestisyntymisen Ylhäältä, Pyhästä Hengestä jos ei halveksunta niin ainakin vähättely. Toisaalta hänen kirjansa kannessa onkin oikeaan osuva ilmaisu “…her personal experience with leaving fundamentalist religion”. Eli henkilökohtainen kokemus jättää fundamentalistinen uskonto.

Onko kysymys uskosta luopumisesta vai uskonnon jättämisestä, joka voi olla helluntalaista tai sakramentalista?, ainakin toinen.

Mitä niinkutsuttuihin helluntalaisiin perheisiin tulee, niin niissä halutaan lapsi johdattaa Kristuksen sisäiseen tuntemiseen, henkilökohtaiseen uskoon. Siitä tehtävästä suoriudutaan yleensä niin, että murrosiässä puolet lapsista tulee uskoon ja sitten kahteenkymmeneen vuoteen mennessä heistä puolet maailmallinen virta vie mukanaan. Tuo maailmallisuus on julkijumalattomuutta, filosofista korkeampaa ymmärtämistä ja psykologiaa, joka pyrkii hyväksymään jokaisen katsomuksen. Vt. piipa Björn Wikström’in suositus vaeltaa kristittynä tai paremminkin luterilaisen kirkon yhteydessä.

Puhun perheistä helluntalaisuudessa, joiden kanssa ja parissa olen elänyt suurimman osan elämääni Suomessa, UK:ssa ja italialaisessa kieliympäristössä.

Näissä kaikissa viittaamissani maissa en ole kohdannut uskoon painostamista, ei omiin perheen jäseniin eikä ulkopuolisiin nähden. Sellaiset yrityksetkin on todettu viimeisten kahdentuhannen vuoden ajan tuloksettomiksi, mitä todelliseen uskoontuloon tulee. - Taitamattomuutta kasvatuksessa on niin uskovien, uskonnollisten kuin jumalattomienkin parissa, mutta se pitäisi olla tiedossa koko ihmiskunnan historian ajan.

Niin Marlene Winellillä, Joshua Grubbs’lla kuin niillä kahdella suomalaisella helluntaikodin tyttölapsella,jotka ovat pariin otteeseen esiintyneet eri ohjelmissa, on kaikilla ongelmia omantunnon äänen kanssa, tai on ollut. Nämä kaksi amerikkalaista ovat saanneet ammatillisen motiivin siitä, että heillä on tai oli julkisen toimintansa alussa syvä viha sitä uskoa kohtaan jota heidän vanhempansa edustivat.

Tämä artikkeli koskee paremminkin ilmiötä “uskontojen” uhrit, kuin amerikkalainen evankelikaalisuus.
Toisaalta evankelikaalisuus on sanana epäonnistunut, etenkin suomeksi. Herätyskristillisyys on käsite, jonka kaikki ymmärtää. Evankelikaalisuudesta aiheutuu vain teologisesti “hyvää pohdintaa”.

1 tykkäys
5

Näin toki on. Kirjoitin myös itse linkin yhteydessä
“Seuraava juttu näyttää henkilöhistoriallisesti ja uskontoihin sovelletun terapeuttis-sekulaarin arvomaailman kannalta valaisevalta”

Ajattelin nimenomaan liittää alustukseeni esimerkin siitä, millaisessa sävyssä tätä asiaa sekulaarissa mediassa lähestytään. (Economist-lehden arvomaailmaa kuvastaa, että se on esimerkiksi suositellut huumekaupan vapauttamista, jotta näin hyvä bisnes saataisiin myös tuottamaan laillisia verotuloja.)

En siis itse suhtaudu evankelikaalisuuteen sen kielteisemmin kuin mihinkään protestanttisuuteen. Ja kaikista kirkoista löytyy pahennusta herättäviä tapauksia, todellisia tai väitettyjä.

Herätyskristillisyyden lähtökohtana oleva kääntymyksen vaatimus on kieltämättä kaiken perinteisen kristinuskon taustalla oleva lähtökohta. Ja lähes kaikki kirkkokunnat - tietyntyyppistä luterilaisuutta lukuunottamatta - pitävät myös jonkinasteista pyhittymistä suotavana ja mahdollisena. Käytännössä merkittävä, ulospäin todennettavissa oleva pyhittyminen näyttää onnistuvan vain harvoilta ihmisiltä pitkän aikaa, tai useammilta ihmisiltä varsin lyhyen aikaa. Koska amerikkalaiseen herätyskristillisyyteen (ja ehkä nykyään afrikkalaiseen) on yhdistetty lupauksia nopeasti ja dramaattisesti saavutettavasta edistymisestä, niin sen epäonnistumiset ja tekopyhyys ovat tietysti houkuttelevia kohteita pilkkakirveille.

Keskustelunavaukseni tarkoitus on lähinnä saada koottua perustietoja ja -näkemyksiä tämän suuntauksen merkityksestä Yhdysvalloissa ja sen suhteesta eri kirkkokuntiin.

6

Tulen palaamaan tähän lähitulevana.

Siis, siitä lähtökohdasta käsin, akateemisen kirjallisuuden (pääasiassa amerikkalaisen) kautta toki, että valkoisten, tänään juuri pro-trumplaisten sellaisten herätyskristillisten/evankeelisten teologia eroaa drastisella tapaa eurooppalaisten protestanttien vastaavasta ja aivan erityisesti luterilaisten.

Sanoisin jopa että sen -tai leikkisästi tämän amerikkalaisen heresian- leviäminen eurooppalaisten protestanttien keskuuteen on yhtä “hyvä” asia kuin se, että ortodoksit omaksuisivat näkemyksen Moskovasta Kolmantena Roomana. Ja ymmärryksen siitä, että Venäjä olisi joku suuri kristillinen unelma-valtakunta, messiaaninen kristittyjen suojelija.

1 tykkäys
7

Kirjallisuutta amerikkalaisen evankelismin juurien ja poliittisen vaikutuksen hahmottamiseen:

https://goo.gl/search/Sword+of+the+Spirit,+Shield+of+Faith:+Religion+in+American+War+and+Diplomacy
Sword of the Spirit, Shield of Faith: Religion in American War and Diplomacy,

8

Sionisti-evankeelisten opilliset juuret ovat paitsi puritanismissa ja kalvinismissa myös VT:n hebrealaisessa nationalismissa. Yhdysvallat on heille ”Amerikan Israel”; jonne heidän esi-isät -ja äitinsä vaelsivat ”Euroopan-Egyptistä”, halki myrskyävän Atlantin valtameren pakoon Vanhan mantereen faaraomaisia monarkkeja, papisteja ja korkeakirkollisempia protestantteja.

Yhdysvallat on todellisten kristittyjen Uusi Luvattu maa. Jumalan valitsema ja Hänen erityistä kaitselmusta eli providentiaa nauttiva kansakunta kaikkien muiden yläpuolella. Yhdysvaltojen kutsumuskohtalo, Manifest Destiny, sen ekseptionaalinen missio maailmassa on tehdä muista maista ja kansoista oman itsensä kaltaisia.(1)

Tätä taustaa vasten, voimmekin paremmin ymmärtää miksi Israelin valtiolla on näiden evankeelisten sakraalissa ajattelussa (ja eskatologiassa!) niin keskeinen rooli ja asema. Tämä selittää osin myös miksi monet sekulaarimmatkin amerikkalaiset kokevat Israelin valtion niin läheiseksi. Työtä “Israelin puolesta” ollaan valmiita tekemään tarvittaessa vaikka kaikkein anti-kristillisintä/läntisintä islamia levittävän valtion kanssa:

–
(1) ”Lopuksi on mainittava sodan ja rauhan kysymykset 2000-luvun kontekstissa eli osana Yhdysvaltain suhtautumista yhtäältä islamiin ja toisaalta Israeliin. Kristillisen oikeiston tuki Israelin valtiolle on ollut johdonmukaista kummankin syntymästä lähtien, ja nykyään herätyskristityt muodostavat merkittävimmän Yhdysvalloissa Israelin puolesta painostustyötä harjoittavan ryhmän, joka on poliittisesti paremmin verkostoitunut ja ainakin republikaanipuolueen sisällä paljon vaikutusvaltaisempi kuin juutalaiset. Koska Raamattua luetaan kirjaimellisesti, otetaan vakavasti myös sen kehotus tukea Valittua kansaa ja tämän omistusoikeutta maahansa sekä sen sen ilmoitus siitä, että Jumala siunaa juutalaisia siunaavat kansat ja kiroaa heitä vainoavat. Yhdysvaltain Israel-politiikkaa ei ole mahdollista ymmärtää käsittämättä tällaisten laajalti jaettujen vakaumusten voimaa ja niitä ohjelmallistavan kristillisen oikeiston suurta vaikutusvaltaa.

Vastaavasta juuresta kumpuaa myös kristillisen oikeiston islam-vastaisuus, joka sekin on ollut vakio herätyskristittyjen ajattelussa Yhdysvaltain historian alusta alkaen. Islamilla on nähty olevan rooli lopunaikain sodissa, joten sen vastustaminen koettiin uskonvelvoitteeksi myös aikoina, joina ei vielä esiintynyt ääri-islamilaista terrorismia. Terrorisminvastaisia sotia Irakissa, Afganistanissa ja Syyriassa ei voi suoraan johtaa eskatologisiin yllykkeisiin, mutta niistä kukin on kuitenkin löytänyt vahvimmat tukijansa nimenomaan kristillisen oikeiston parista, samoin presidentti Donald Trumpin maahantulorajoitukset joukolle islamilaisia maita. Islam on 2000-luvulla ainoa maailmanuskonto, jota yhdysvaltalaisten enemmistö karsastaa, ja yli kaiken sitä karsastavat herätyskristityt. Tälle on paitsi uskonnollisia syitä myös poliittisesti hyvin verkostoituneita, varsin vaikutusvaltaisia uskonnollisia ylläpitäjiä.”

(Lähde: Maailmanlaajuinen pelastustehtävä: Politiikan uskonnollisuus Yhdysvalloissa: Marko Ruotsila, s. 36. Artikkeli kirjassa: Uskonto ja maailmanpolitiikka, Gaudeamus 2019, Toimittaneet Heikki Pesonen, Tuula Sakaranaho & Sini Paukkunen.)

Kompakti kokoelma Yhdysvaltojen perustaja-isien, poliitikkojen ja yhteiskunnallisten vaikuttajien saarnoja, puheita ja kirjoituksia, 1700-luvun alkupuolelta aina tähän päivään asti, joista tämä mainitujen herätyskristillisten muodostama minä -ja maailma -kuva avautuu ulkopuoliselle tarkemmin:


Kts. myös:

ja
Our American Israel: The Story of an Entangled Alliance: Amy …

9

Foorumilla ei kai saisi käsitellä politiikkaa, mutta taannoin tuli mielenkiintoinen dokumentti Netanyahusta. Tuli korjattua yksi virhe: luulin Netanyahua sotasankariksi, mutta se olikin Ehud Barak.

10

On se niin ihmeellistä. Jotkut lukee Raamattua ja ottaa sen ihan tosissaan - jopa sananmukaisesti.

Täällä sen sijaan on joidenkin hallussa Raamattua korkeampi totuus, joka selittää, mikä Raamatusta pitää uskoa tosissaan ja mikä ei.

Onko tosiaan?

11

Modet poistakoot nämä meidän kumpienkin komskat, mutta ennen sitä: tiedätkö mikä sunni-islamin suuntaus tulkitsee omia pyhiä kirjoituksiaan juuri samalla tapaa (ja jälki on tähän menessä ollut äärimmäisen tuhoisia kaikkialla missä tämä islamin suuntaus on “menestynyt”)?

Eli, ole hyvä ja siirry politubasoimaan Moderointikeskusteluun tai Jeesus, yhteisö ja Messiaan odotus -ketjuun, jossa voit puolestani vapaasti avata sydämesi Israelin valtion puolesta taivaalliseen valomerkkiin asti.

Pyytäisin sinua olemaan myös sen verran miehuullinen, että poistaisit asiaan liittymättömät poliittiset komskasi Vainotut kristityt -ketjusta ja kehottaisit Nolonsoa samaan. Näin olen mijekin jo toiminut.

Kiitos.

12

Yksi puhuu aidasta ja toinen seipäistä. Itse kyseenalaistan sinun ja viittaamiesi raflaavien “paljastusteosten” logiikkaan kumota jonkun uskonsuuntauksen oppi sillä, että se liian kirjaimellisesti nojaa Raamatun sanaan ja uskoo siihen.

Uskontosuuntauksia kristinuskossa riittää, ja kaikille on mielestäni oltava uskonvapaus. jopa sananvapaus niista puhua kaikilla foorumeilla (jopa tällä). Mutta “klassisen kristinuskon” palstalla sen kyseenalaistaminen, että joku suuntaus uskoo liikaa Raamattuun - on omituisesti huvittavaa.

Tulkinnoista on voitava keskustella, ja jonkun suuntauksen ulossulkeminen on rasismia sekin. Farisealaisuutta.

13

Hyvä. Sitten odottaisin sijun voivan esittää eli “kyseenalaistaa” sanomisiani/lähteitäni vastaavilla akateemisen tason teologisilla ja uskontososiologisilla kirjoilla, tutkimuksilla, artikkeleilla jne.

Sijun uskonnovapautta ei ole rajoitettu tässä kysymyksessä enempää kuin mijun. Ja tulkinnoistahan tässä on koko ajan keskusteltu. Näyttää vain siltä että, että varsinaisen substanssipohjaisen argumentoinnin sijaan joko uhriudut tai esität syytöksiä anti-semitismistä, rasismista jne. kuten ne yhteiskunnalliset tahot, joita tunnetusti vierastat eniten, kun he kohtaavat rakentavaa ja asiallista kritiikkiäkin tai erimielisyyttä konservatiivien suunnalta.

Näkisin myös niin, että sijun on vain toleroitava se asiantila, että sionistiskristillinen ekklesiologia ja eskatologia ei edusta klassista kristillisyyttä. Ei se ole mitään “poissulkemista”, jos kat, ort ja orient -kirkot eivät opillisesti jaa näitä logioitasi.

Kehottaisinkin sijua jo jättämään tämän pyrkimyksesi brändätä sionistis-kristillistä ajattelua tältä osin aitona apostolisena, katolisena ja ortodoksisena ajatteluna ja keskittyvän niihin asioihin, joissa edustamasi suuntaus on selvemmin juurtunut vanhakirkolliseen perinteeseen.

Ja toistan. Omalta puoleltani näkisin Jeesus, yhteisö ja Messiaan odotus -ketjun, -jossa oletkin jo kynsitulia uuden Temppelin rakentamisen puolesta rakentanut- olevan se sopiva paikka jatkossa “siunata Israelia” tavalla, joka palvelee sijua ja uskoasia tässä kohtaa. Kautta kiven ja kannon lupaan pitäväni näppäimeni sieltä erossa.

14

Odotettavissa olevien anti-amerikkalaissyytöksien takia syytä tarkentaa seuraavasti; vaikutusvaltaisten amerikkalaisten herätyskristillisten itseymmärrys ja maailmakuva, jonka lähes kaikki republikaanit ja monet sekulaarit demokraatitkin ovat omaksuneet, ei ole koko “Amerikan tarina”, vaan sen rinnalla on aina Yhdysvaltojen perustamisesta asti elänyt ja vaikuttanut maltillisempi, itsekriittisempi ja ennenkaikkea meidän euroopalaisten kannalta rakentavampi poliitis-ideologinen traditio, jota kutsuisin amerikkalaiseksi realismiksi.

Tätä koulua edustivat mm. teologi Reinhold Niebuhr, Hans Morgenthau, George F. Kennan ja J. William Fulbright. Ja tänään sellaiset amerikkalaiset kuin Stephen Walt, Barry R. Posen, Andrew Bacevich ja John Mearsheimer.

17

Keskustelu amerikkalaisesta evankelikaalisuudesta jää ehkä vajaaksi jos poliittiset kytkennät unohdetaan, ja itsekin viittasin politiikkaan avausviestissäni, mutta keskustelun saamaa sävyä ajatellen se oli ehkä virhe. Valitettavasti foorumin säännöt eivät taida tunnustaa ketjujen aloittajille mitään erityistä moderointioikeutta.

Itse olisin kiinnostuneempi evankelikaalisuuteen liittyvistä kulttuurisista ilmiöistä kuten koulutuksesta, musiikista ja kirjallisuudesta (vaikkapa C.S.Lewisin asema ”evankelikaalisuuden Aisopoksena, Augustinuksena ja Akvinolaisena”); tai evankelikaalien ja muiden kristittyjen suhteista amerikkalaisen kirkollisen ja paikallisen elämän sisällä; tai evankelikaalisen [reformoidun] teologian suuntauksista (post- ja premillennialismi, liittoteologia ja dispensationalismi, raamatuntulkinnan koulukunnat, kalvinistis-arminiolais-semipelagiolainen pelastusopillinen kirjo jne.). Olen joskus lukenut näistä asioista jotakin, mutta aika ja voimat eivät juuri nyt riitä uusiin tutkimuksiin, joten jos kukaan muu ei näitä aiheita sen paremmin tunne tai ei ole kiinnostunut niistä kirjoittamaan, niin tyydyn ehkä odottamaan että vastaan tulee jokin artikkeli jota voin sitten referoida tänne. Sitä odotellessa on vain pelkona että ylläpito sulkee kohta koko ketjun.

Eräs mieleeni tullut (luultavasti joskus jostain lukemani) ideanpoikanen kristillisen sionismin synnystä. Miksi se tapahtui juuri reformoidun kristillisyyden sisällä? Olettaisin että tähän vaikutti tapa lukea kirkoissa Raamattua läpi kannesta kanteen (lectio continua). Tällöinhän Vanhaa testamenttia kuultiin suhteessa paljon enemmän kuin vanhojen kirkkojen (ja luterilaisten ja anglikaanien) tavassa lukea kunakin pyhäpäivänä kyseiselle päivälle määrättyjä, evankeliumeihin painottuvia valikoituja tekstejä. Tällöin reformoidut kenties alkoivat helpommin myös samaistua Vanhan testamentin heprealaisten elämään ja tilanteeseen.

2 tykkäystä
18

Oma ideanpoikanen tähän. Yhdysvalloissa reformaatio tai uskon revoluutio jatkui, siinä missä Euroopan anglikaanisten, luterilaisten, zwingliläisten ja kalvinistien asettui uuden opin omaksuneiden kuninkaiden ja ruhtinaiden toimesta. Paikalliset, järjestäytyneemmät protestanttiset High Church-kirkot syntyivät.

Yhdysvalloissa reformatorisilla kristityillä ei ollut vastaavanlaisia ”rajoittavia” olosuhteita ja toisaalta vanhakirkollisemmat protestantit eivät myöskään dominoineet kirkollista tai hengellistä skeneä samalla tavoin kuin Euroopassa.

Opillinen/reformatorinen kehitys tai keskustelu kysymyksistä, joissa Euroopan protestantit olivat jo päätyneet selväpiirteisimpiin ratkaisuihin, jatkui ja pirstaloitui entisestään. Perässä tulivat sitten uskonnollinen pluralismi ja (hyper)individualismi. Tätä prosessia ruokki varmasti myös Amerikan vallankumous kuin se maantieteellinen fakta, että korkeakirkollisempia teologisia ”vaikutteita”tai ”rajoitteita” tarjoavat opinahjot jäivät kauas Atlantin valtameren tuollepuollen.

Alexis de Tocquevillen Demokratia Amerikassa ja Max Weberin vuonna 1904 tekemän Amerikan matkan jälkeen kirjoittamat analyysit kuin G. K. Chestertonin What I Saw in America -kirjanen (1922) antavat uskontososiologisesti adekvaatin näkymän tämän omalaatuisen amerikkalaisen protestantismin kehityksen ja olemuksen ymmärtämiseen.