Samalla kuitenkin mitätöit kaikki erilaiset kokemukset antaen ymmärtää, että muiden (uskovien) (jumala)kokemukset ovat vähempiarvoisia kuin omasi.
Jos menen terapeutin luokse, en tahdo, että hän rupeaa tietämään puolestani. Jos menen papin luokse, en tahdo, että hän rupeaa tietämään puolestani.
Tahdon sekä terapeutin että papin kunnioittavan omaa kokemustani ja antavan sille saman arvon kuin hän antaa omalle kokemukselleenkin.
Siksi en uskonetsinnässäni koskaan voisi turvautua uskovaan pappiin, vaan tarvitsen agnostikkopapin. Uskova pappi on omissa silmissäni niin epäluotettava, että hän ei voi mitenkään edustaa minulle Jumalaa.
Uskova edustaa narsistisesti aina itseään, ei koskaan Jumalaa. Näin asian itse koen.
On aivan eri asia uskoa Jumalaan kuin uskoa uskon kokemukseensa. Minusta todellinen usko ei voi koskaan perustua kokemukseen omasta uskosta. Todellista uskoa on vain epäily ja Jumalan kieltäminen.