Taloustyöt ovat kieltämättä vain välttämätön paha, jota täytyy vastenmielisesti hiukan harjoittaa, jos aikoo syödä ja asua.
3 tykkäystä
En usko hetkeäkään että timo k toivoo itselleen tyhjäpää-pikkuvaimoa, vaikka kieltämättä hänen viestinsä tässä ketjussa saattavat hämätä. Lukekaa tarkemmin. Ruoanlaittotaito ja hengellisyyden pinnallisuus ei ole sama kuin tyhjäpäisyys.
Mielestäni timo k:n kirjoitukset osoittavat nimenomaan sellaista asennetta että hän ei pyri rajaamaan vaimon ominaisuuksia kovin tiukasti. Ainoa mistä hän esittää selvän toiveen on kiinnostus ruoanlaittoon. Itsestäni timo ei kyllä vaimoa saisi mutta olen minäkin toivonut joskus miehekseni teknisesti lahjakasta miestä (vähän Sakarja-tyyppistä), joten en pistä pahakseni jos joku mies toivoo vaimoltaan ruoanlaittotaitoa. En kylläkään usko että timo k hyllyttäisi muuten täydellisen vaimoehdokkaan puuttuvan ruoanlaittotaidon takia.
Timo k on muuten taas kerran onnistunut kirjoituksillaan provosoimaan kokonaisen ketjullisen mielipiteitä. Hyvä timo k! 
Siro vaimo, joka joka päivä leipoo uusia herkkuja, voi olla keskivertonaisen aineenvaihdunnalla pidemmän päälle vaikea yhdistelmä, itseni on ainakin pitänyt keski-ikäistyttyäni jättää kaikki makea pois, enkä silti ole siro. Mutta eihän sen leipovan naisen tietenkään itse tarvitse leipomuksiaan maistella.
Tottakai jokaisella saa olla ihan mitä kriteerejä haluaa. Ja tietenkin tällä palstalla käyvät naiset ovat kaikki sellaisia, että uskonnollisista pohdinnoista pitävät, joten sikäli meille tuo vaatimus mielipiteettömyydestä ja aktiivisuuden puutteesta on vähän liikaa. Toisaalta turha meidän on siitä loukkaantua, koska emmehän me muutenkaan ole juuri timo k:n kanssa parisuhteeseen haluamassa.
Minä itse pidän samoja arvoja tärkeänä parisuhteessa. Mieheni on paras ystäväni, ja haluan hänen kanssaan jakaa tunteeni ja ajatukseni. Minulle on tärkeää, että uskonnollisesti ja muutenkin voimme puhua ja pohtia kaikkea. Mieheni mukana arvoni ovat muuttuneet, ja ehkä hänenkin minun mukanani. Olemme kuitenkin aika monta vuotta yhdessä jo kulkeneet. Emmekä me kuitenkaan liian samanlaisia ole. Aina löytyy uusia kasvunpaikkoja.
6 tykkäystä
Kun pyörin kevättalvella ja keväällä jonkin aikaa Kotisataman deitissä, niin hämmensi se, että siellä oli kovin vähän luterilaisia miehiä, ja sekin hämmensi, että jotkut olisivat kyllä olleet valmiita alkamaan luterilaisiksi, jos se olisi saanut minut kiinnostumaan. Monille tuntui olevan aika samantekevää millainen kristitty toinen on, kunhan on. Ja monilla olikin profiiliin seurakunnan kohdalle lueteltu useampi eri vaihtoehto.
Itsekin joskus aikaisemmin ajattelin, että kunhan puoliso olisi jonkinlainen kristitty, mutta vähitellen se muuttui niin, että parasta on, jos on mahdollisimman samanlaiset ajatukset uskosta ja samanlaiset mieltymykset siitä, millaisissa tilaisuuksissa käydään.
Etsin tuolloin deitistä luterilaista miestä eikä mies ollut tarpeeksi luterilainen, jos hän oli samaan aikaan profiilissaan helluntailainen ja vapaakirkkolainen tai keskustellessa tuli ilmi, että “joo, kuulun kyllä kirkkoon, mutta käyn lähinnä helluntaiseurakunnassa, kun siellä on parempi meno.”
Luterilaisuuttakin on monenlaista. En luultavasti jaksaisi miestä, jonka mielestä ylistysmusiikki bändisäestyksellä ja ylistystanssi voivat kuulua messuun. Tai kun en jaksa noita asioita messussa, niin voisi olla harmittavaa, jos olisin aina messussa nyrpeän näköinen, kun muut rennosti ylistelevät käsiä heilutellen. Vapaiden suuntien kokouksissa nuo eivät kuitenkaan häiritse niin paljon kuin messussa.
Saatan joskus vierailla joissain muissa seurakunnissa tai vapaiden suuntien tapahtumissa ja ortodoksikaverini kanssa tuli käytyä ortodoksikirkoissa ja luostareissa tms. No ehkä kerran tai kaksi vuodessa, mutta kuitenkin ovat yleensä ihan mukavia vierailuja tai ainakin niissä on edes jotain hyviä asioita, vaikka suurimman osan aikaa olisikin olo, että “Koska voidaan lähteä?”. Mutta kotona en jaksaisi itselleni vierasta hengellistä musiikkia tai puolisolta vierasta tapaa rukoilla. Yhteinen rukous on minulle tärkeää.
Lisäksi kun haluan, että mies on perheen pää, niin siinä asetelmassa ei voi olla “minun seurakuntaa” ja “sinun seurakuntaa”. Helpottavaa on myös ajatella, että jos tulevaisuudessa tulee jotain ristiriitoja, niin voimme ehkä etsiä niihin ulkopuolista apua yhteisestä seurakunnasta, jossa ihmiset ovat meidän kummankin puolella eikä vain toisen puolella.
Olen pitkään pyöritellyt mielessäni kysymyksiä aviolittokäytäntöjen kehittymisestä kristillisenä aikana, liittyen juuri tähän puolisoiden uskonnollisuuteen.
Esimerkkinä olisi pyhän Augustinuksen äiti Monica (myös pyhäksi kanonisoitu sittemmin) ja isä Patricius Aurelius.
Väitetään että Patricius olisi kastettu vasta kuolinvuoteellaan niin kuin tuona aikana monet tekivät.
Monicasta kuitenkin kerrotaan että hän oli uskonnollinen, harras katolilainen jo Augustinuksen kasvaessa.
Onko tämä siis ymmärrettävä niin että siihen aikaan oli mahdollista että Monica osallistui ehtoolliselle vaikka oli ei-kristillisessä suhteessa mieheen, vai onko ymmärrettävä niin että tuohon aikaan kirkon hyväksymä avioliitto oli myös kastamattoman ja kristityn ei-kirkollinen liitto?
Voiko nykyään katolilainen olla siviiliavioliitossa ja silti käydä ehtoollisella? Jos ei, niin miten tämä tilanne eroaa esim. Monican ja Patriciuksen tilanteesta?
Ehkä Monika oli kastettu vasta avioliitossa ollessaan, ja mies ei ensin halunnut seurata häntä ja tulla kristityksi. Kristitty ei saa hylätä puolisoaan, mutta ero on sallittu, jos ei-kristitty puoliso hylkää kristityn puolisonsa.
Nykyisin opetetaan, että kristitty saa mennä avioliittoon vain toisen kristityn (ts kastetun) kanssa, ei pakanan, ateistin, juutalaisen tai muslimin kanssa.
Näin olen ajatellutkin.
Onko tietoa mistä lähtien on kirkollisissa dokumenteissa mainintoja siitä että kristitty ei voi muodostaa avioliittoa kastamattoman kanssa?
Avioliittoahan ei tietääkseni ole kaikkina aikoina pidetty sakramenttina. Eli että kristitty on voinut olla myös yhteiskunnallisessa avioliitossa ja silti elää aktiivikristittynä kirkollisessa mielessä.
Pyhän Monican kristillisestä taustasta vielä. Tarkistelin, kun en enää muistanut tarkasti.
Hänen perheensä sanotaan olleen kristitty, suvussa katsotaan olleen useammassa polvessa kristityjä Monican syntyessä, ja hänen itsensä sanotaan olleen myös kristitty jo nuorena. Joten hän on saanut ilmeisesti olla yhtäaikaa kristitty sekä mennä naimisiin pakanan kanssa.
Joten, jos joku tietää avioliittokäytännön kehittymisestä kirkossa, olen kiitollinen tiedoista.
Mikäs muuten luterilaisten tilanne on tällä hetkellä. Voiko luterilainen olla naimisissa kastamattoman kanssa ja edelleen osallistua ehtoolliselle?
Minusta on siis henkilökohtaisesti parempi niin että tiukempien sääntöjen kirkkokuntaan kuuluva puoliso hakee dispensaatiota itselleen avioliittoa varten eikä niin että ei- uskonnollisesti aktiivista puolisosta leivotaan väkisin kirkollisesti vihkikelpoinen vain vihkimistilaisuutta varten.
Ja se nyt on ihan höpöä ettei kristitty voisi mennä naimisiin samaan kirkkoon kuulumattoman kanssa, oli puoliso joko ihan pakana tai kirkkoonkuulumaton kristillinen hang-aroundaaja. Monicakin nai Patriciuksen ja sekä hänestä että pojasta tuli pyhiä ja Patriciuskin lopulta kastettiin.
Helppoahan samalla lailla uskoa harjoittavien liitto on mutta tilanteita on varmasti monia, siinäkin tapauksessa että molemmat etsivät hengellisesti rakentavaa suhdetta.
Mietin tässä myös sellaista vähän hassun byrokaattista tilannetta jossa puoliso A: luterilaisessa kirkossa kastettu kirkosta eronnut henkilö ja puoliso B: aiemmin luterilaisessa kirkossa vihitty ja sittemmin siitä avioliitosta eronnut ja tuon eron jälkeen katoliseen kirkkoon liittynyt henkilö menevät naimisiin maistraatissa helluntailaisen pastorin vihkipuheella siunattuna. Kaikki tämä niin että katolilainen vielä säilyttäisi mahdollisuutensa osallistua kirkossaan ehtoolliselle.
Tietenkin kaikenlaisia tilanteita on olemassa, mutta onko Suomessa todella mahdollinen sellainen tilanne, jossa maistraatissa on töissä joku uskonnollinen puhuja? Eikö kyse ole kuitenkin valtiollisesta virkamiehestä tms. Vai onko tämä nimenomainen helluntaipastori myös ko. virassa sattumalta ja toimii esim. vapaa-aikanaan pastorina? Onko kyseessä todellinen tilanne vai kuviteltu esimerkki?
Suunnitelmissa oleva todellinen tilanne. Pastorin siunaus sovittu maistraatin lisäksi erillisenä tilaisuutena, niinkuin monissa maissa yhdistetään samalle päivälle maistraatti ja kirkollinen siunaus. Tämä siksi että toinen puolisoista ei halua kirkollista vihkimistä mutta molemmat toivovat kristillistä ohjelmaa ja rukousta vihkiäispäivän yhteyteen.
Avioliittokäytännön kehittymisestä kirkossa on kirjoitettu varmasti kymmeniä sivuja Johannes (John) Meyendorffin teoksessa Avioliiitto - ortodoksin näkökulma, Ortodoksinen Veljestö 1978.
Kirjan esittely sisällysluetteloineen
Voin lähettää sinulle ilmaiseksi uudenveroisen kirjan, jos ilmoitat yksityisviestissä osoitteesi (ostan itselleni uuden, kun käyn Valamossa).
1 tykkäys
Kiitos! Laitan viestiä.
Luulisin että kahden ihmisen oma hengellisyys voi käydä oikein hyvin yksiin vaikka olisi kysymys eri kirkkokuntiin kuuluvista tai jopa kristilliseen kirkkoon kuulumattomasta ja kuuluvata ihmisestä.
Jos heidän hengellinen ymmärryksensä on syvää alussa, en usko että eri tavat edetä hengellisellä tiellä johtuen eri ryhmiin kuulumisesta rikkoo sitä yhteyttä myöhemminkään.
Samaankin kirkkoon kuuluvat voivat kasvaa hyvinkin eri tavalla hengellisesti pitkän avioliiton aikana.
Jos kristityt pärjäsivät avioliitoissaan ei-kristittyjen kanssa kirkon ensimmäisinä vuosisatoina, he pärjäävät varmasti nytkin.
Sen sijaan minusta on aika vastenmielinenkin se tapa mitä jonkin verran tiedän noudatetun että ei-kristityt tai eriuskoiset puolisot puoliväkisin liitetään oikeaan kirkkoon vihkimisen takia.
Kristityt pärjäsivät silloinkin, kun heitä vainottiin. Samoin he pärjäävät tänäkin päivänä vainon kohteina. Emme kuitenkaan haluaisia vainoja takaisin, emmekä pidä vainoja hyvinä asioina. Ne kaikki mahdolliset tulevat ristiriidat, jotka liittyvät lapsiin, niiden lisäksi, jotka kristityn ja ei-kristityn avioliitossa lähtökohtaisesti joka tapauksessa on, tulisi olla riittäviä siihen, ettei tuollaisista ajatuksista olisi puhettakaan. Siksipä varmasti tuollaisia avioliittoja ei missään kirkkokunnassa katsellakaan.
Tämä ei ole ainakaan edellä mainitussa tapauksessa totta. Katolinen osapuoli voi hakea lupaa avioitua siviilivihkimisellä ei-kristityn tai eriuskoisen kanssa. Luvan saadessaan hän voi edelleen osallistua katoliseen ehtoolliseen ja olla puolisonsa kanssa siviiliavioliitossa.
Tunnen aika monia aktiivikatolilaisia jotka ovat vastaavassa avioliitossa.
Kysyinkin edellä mikä tilanne on tällä hetkellä luterilaisessa kirkossa?
Mun tietääkseni luterilaisten ei ole mitenkään kiellettyä avioitua ei-kristityn kanssa. Kirkollista vihkimistä silloin ei kuitenkaan saa, vaan kirkolliseen vihkimiseen vaaditaan, että vähintään toinen on luterilainen ja toinen voi olla myös muu kristitty.
Aivan apostolisten isien ajoista asti kristityn on pitänyt saada avioliitolleen piispan suostumus. Vanhempina aikoina ei ylipäänsä ole mielekästä puhua siitä, mitkä ovat sakramentteja, koska sakramenttien määrittely on varsin myöhäistä. Apostoli toki sanoi sen olevan suuri sakramentti.
1 tykkäys
Hetkinen, minulla on oikeasti ihan uutta, että katolilainen voisi mennä naimisiin jonkun pakanan kanssa. Saako tuollaisia lupia helposti? Kuulostaa nimittäin erikoiselta.