Avioliitto - puolisoiden uskonnollisuus


#1

Parempia otsikkoehdotuksia otetaan vastaan. :smiley: Mutta avioliitto ja uskonnollinen vakaumus on aihe, josta voisi löytyä paristakin näkövinkkelistä keskusteltavaa. Samanlainen vakaumus avioliiton osapuolten kesken voidaan katsoa monessa suhteessa toivottavaksi asiaksi. Seka-avioliitot eri kirkkokuntien ja uskontokuntienkin jäsenten välillä ovat kuitenkin yleistyneet, samoin ei-uskonnollisten ja uskonnollisten ihmisten väliset liitot. Aiheeseen liittyvää keskustelua syntyi toisessa ketjussa - siirrän relevantit viestit tähän alle.


#2

Tämä on muuten jännä ilmiö. Kun aikanaan olin Kotisataman deitissä, tuli vaihdettua muutama viesti yhden tällaisen tapauksen kanssa. Homma tyssäsi ihan muista syistä, mutta kieltämättä pidin asetelmaa jo silloin vähän jännänä. Osittain kai tulkitsin, että kaverilla on etsikkoaika päällä ja tulee varmasti kohta uskoon kun sen seurakuntaan vie. Mutta voi olla, että ajattelikin vain saavansa uskovaisesta hyvän ja kiltin vaimon.


#3

Niin. Onhan se kaunis ajatus kieltämättä, että uskovainen puoliso takaisi turvalliset raamit parisuhteelle. Mutta eihän se niin voi mennä, sillä me ihmiset kipuilemme erilaisten asioiden kanssa sittenkin, vaikka uskossa olisikin. Toki jos haluaa elää kristillistä elämää niin helpottaahan se varmaan, jos puoliso seisoo samojen asioiden takana kuin itse ja voi siten koettaa elää sitä elämää yhdessä perheenä. Ja kun se uskokaan ei välttämättä ole stabiilia. Elämän kriisien ohella voi tulla myös hengellisiä kriisejä.


#4

Minä ajattelin kyllä puolisoa itselleni valitessa, että haluan mahdollisten lasteni isäksi semmoisen, joka on uskova kristitty. Halusin, että hän lähtee kirkkoon ja seuroihin minun kanssani ja että hän suhtautuu lasten kristilliseen kasvatukseen myönteisesti. Voihan se uskokin muuttua, mutta en silti halunnut ajatella, että otan (jos saan) kenet vain ja yritän sitten käännyttää hänet.


#5

Ei kai siinä sinänsä mitään pahaa ole, että puolison löytäminen on syy, miksi “liittyy” johonkin uskonyhteisöön? Sitäpaitsi ihmiset eivät ehkä ole useinkaan tietoisia motiiveistaan. Voihan liittymistä ennen tai sen jälkeen mennä ovesta sisään eli luottaa Jeesuksen kautta saavansa olla Jumalan lapsi, lammas Paimenen turvissa. Todellinen Jeesuksen “lammashuoneen” ovi on Raamatun mukaan Jeesus itse. Ei ihmisten tekemä ja avaama ovi. Oven kautta tulijat eivät tule ainakaan hajottaneeksi laumaa, vaan seuraavat Jeesuksen ääntä. On kaiketi samaa asiaa se, että maan päällä Jumalan valtakunta on se, jossa Raamatun mukaan on kahdenlaiset kalat tai se on pelto, jossa on kahdenlaista kasvua? Näin saa olla.


#6

On totta, että lasten kasvatus on helpompaa, jos on sama usko ja lisäksi ehkä samoja asenteita. Meillä oli tässä asiassa aikanaan näin. En asian arvoa silloin ymmärtänyt.


#7

Oikeastaan itseäni aikanaan rysän sisällä on syytetty siitä, että tulin vain puolisoa etsimään. Kyllä jouduin rysään ihan siksi, että luulin löytäväni Jumalan Sanaa, koska olin kotona lukenut erinäisiä rysän vaalimia opuksia. Sittemmin pääsin rysästä eroon mukanani puoliso. Ja ne opukset. Ja mukana se löytö, että rysässä on nälkä ja sen ulkopuolella Tie, joka on suora, joka on itsessään Leipä ja Lähde eikä siis ole enää samalla näännyttävällä tavalla koko ajan nälkä ja jano. Uskon kyllä Jumalan johdatukseen tässä kaikessa, koska psyykkisestä mekanismista lähtöisin koko elämän tarinaa en olisi osannut rakentaa.


#8

No ei siinä mitään pahaa olekaan, jos puoliso jakaa yhteiset arvot ja saman uskonyhteisön.

Mutta se on vähän väärähkö ajatus, että se takaisi sen onnen ja autuuden. Sillä me olemme ihmisiä omine kipupisteinemme jne jne jne. Puhumattakaan sitten siitä, että onnellisuus lähtee myös itsestä eikä vain siitä toisesta. Sitä halusin sanoa, en tietenkään tuomita sitä että haluaa puolisokseen uskovaisen ihmisen.


#9

Minusta on tärkeää, että parisuhteessa kunnioittaa ja arvostaa puolisoaan. Ja se on varmaan vaikeaa, jos toinen omaa täysin vastakkaisen maailmankuvan. Ei se onnistu jos koko ajan pitää toista vain käännytyksen kohteena, tai sitten pitää toista hurahtaneena. Asiat on helpompia, jos on samat arvot ja maailmankuva. Eihän ne koskaan ole kahdella ihmisellä täysin samat, joten kiistoja tulee aina. Mutta jos päälinjoista ollaan yhtä mieltä, niin onhan se helpompaa…

Taitaa mennä jo ohi aiheen, pitäisikö jakaa…


#10

Itse ajattelen, että kyllähän sen vaimon pitäisi olla muodollisesti saman kirkkokunnan jäsen. Sen sijaan hänen ei tarvitsisi olla erityisen uskonnollinen, vaan yleinen maallistunut satunnainen osallistuminen riittäisi. Jonkin verran pitäisi olla kuitenkin oma-aloitteisuutta esim. siinä, että haluaisi juhlistaa kirkollisia juhlia leipomalla ja kokkaamalla kutakin juhlaa varten niiden edellyttämiä perinteisiä pöperöitä. Sen sijaan olisi vain hyväksi, jos hän ei olisi perehtynyt opillisiin kysymyksiin tmv.


#11

Löytyyköhän hymiövalikoimasta feminististä raivaria? :person_frowning: Tämä tulee ehkä lähimmäs… En siis oikein jaksa sulattaa tuollaista ajattelua, että nainen pysyköön keittiössä ja olkoon ajattelematta mitään.

Mutta tuo aspekti sivuuttaen, olen kyllä aikalailla päinvastaista mieltä muutenkin. Mulle puolison henkilökohtainen vakaumus on oleellisesti tärkeämpi asia kuin muodollinen jäsenyys. Ja mun mielestä myös perehtyneisyys opillisiin kysymyksiin olisi ihan positiivinen juttu. Tämä siksi, että ei ole hyvä tilanne päätyä olemaan puolisolleen hengellinen mentori. Pidän ihannetilanteena sitä, että puolisoiden teologinen tietämys on suunnilleen samalla tasolla, niin voidaan keskustella tasa-arvoisesti. Jos kuitenkin on niin, että toinen on saanut vähemmän opetusta ja on enemmän pihalla teologisista kysymyksistä kuin toinen, niin olisi hyvä jos asioita voisi selvittää jonkun muun kuin oman puolison kanssa.

Mulla siis itselläni aviomiehenä vapaakirkollinen (tosin vahvasti luterilaisuuden kanssa flirttaileva sellainen). Ekumeenisessa avioliitossa on omat haasteensa, mutta tärkein pohja sille on se, että molemmilla on pohjalla usko samaan Jumalaan. Toisaalta meillä ehkä isoin haasteellisuus on liittynyt nimenomaan siihen, että mies ei ole saanut samanlaista systemaattista opetusta kuin evankelisissa piireissä on tapana. Tämä tilannehan voisi olla ihan yhtä hyvin myös toisen luterilaisen kanssa.


#12

Hassua, jotenkin olisin luullut että haluaisit kuitenkin puolison joka osallistuisi vähän enemmänkin kuin satunnaisen maallistuneesti pääsiäiseksi ruokaa laittaen. Tai sitten sinä vitsailit.

Siinä mielessä puheissasi on pointtia, että saman kirkkokunnan jäsenyys ihan vaikka tuossa maallistuneen satunnaisessa osallistumismielessäkin helpottaa varmaan jo omaa elämää. Ainakin puolisolle olisi jossain määrin tuttua huttua mitä elämä kyseisen kirkkokunnan jäsenenä eteen tuo. Myös se voi rassata elämää, jos molemmilla on pakkomielle käydä korkealentoisen teologista vääntöä keskusteluissaan, mutta kuitenkin.

Eikös se nyt olisi ihan eri juttu, mikäli puolisokin osallistuisi uskonsa myötä kirkon elämään ja sakramentteihin?


#13

Entä jos molemmat ovat muodollisesti saman kirkon jäseniä, mutta uskonnollisuuden laatu on aivan erilainen? Esimerkiksi toinen on enemmän mystiikkaan taipuvainen ja toinen noudattaa tarkasti uskonnon moraalista puolta, tai toinen on iloitseva dominikaanihenkinen uskovainen ja toinen ekologihippifransiskaani…


#14

Avioliittoon aikovat etsivät itseään täydentävää kumppania eikä samanlaista kumppania, mutta tietysti yhteisen elämän takia on hyvä, jos puolisot kuuluvat samaan kirkkokuntaan. Erilaiset näkemykset asioista sen sijaan eivät ole pahasta. Ainahan kaksi eri ihmistä näkevät asiat eri tavalla.


#15

@Anskutin ja @Katmaar, tietysti olisi mukavaa, jos fiktiovaimo olisi halukas osallistumaan muulloinkin kuin vain pääsiäisyön liturgiaan ja hänen kanssaan voisi keskustella hengellisistä asioista. Mutta ei hänen tarvitsisi olla erityisen syvällisesti perehtynyt mihinkään opillisiin kysymyksiin. Sydämen ymmärrys hengellisistä asioista riittäisi. Eksällä oli sitä, ja monessa asiassa hän onnistui sanomaan jotain, joka vaikutti pysyvästi ajatteluuni. Sen sijaan hän ei ollut juuri lainkaan perehtynyt mihinkään dogmaattisiin kysymyksiin.

Samoin toivoisin, että nainen ei olisi millään tavalla poliittisesti aktiivinen. Mieluummin niin, että kävisi kyllä äänestämässä mutta pitäisi senkin omana tietonaan, että mitä puoluetta tai ehdokasta äänesti. Poliittinen aktiivisuus ei vetoa kyllä itseeni millään tavalla, vaan pikemminkin vähentää naisen viehätysvoimaa silmissäni. Mutta koulutusta saa silti olla.

Ruuanlaiton suhteen ihanne olisi sellainen, että hän ei ainoastaan laittaisi ruokaa velvollisuuden pakosta, vaan se olisi hänelle luova harrastus, jonka parissa hän mielellään puuhailee ja kokeilee reseptejä myös omaksi ilokseen. Tunnen muutamia tällaisia naisia - he ovat ilman muuta “vaimomateriaalia”. En tietenkään ryhtyisi mihinkään vakavaan suhteeseen sellaisen naisen kanssa, joka tekisi esim. ruuanlaitosta jonkinlaisen tasa-arvokysymyksen, jossa tuijotettaisiin koko ajan tarkasti sitä, että kenen vuoro kulloinkin on kokata ja tiskata. Toivon tietysti löytäväni sellaisen naisen, joka ei ainoastaan laita ruokaa vaan myös nauttii siitä ja iloitsee, jos voi ilahduttaa läheisiään esim. leipaisemalla kakun ilman mitään erityistä syytä.

Luonnollisesti tämä tulee siitä, mihin olen oppinut: meillä oli kotona melkein joka päivä äidin tekemiä jälkiruokia, piirakoita, kakkuja ymv. Ei häntä kukaan pakottanut niitä tekemään, vaan hän itse bongailee reseptejä lehdistä ja telkkarista ja sitten kokeilee niitä. Ajatuskin siitä, että pitäisi virua suhteessa, jossa ruuanlaitto on naiselle vastenmielinen asia, on masentava. Luonnollisesti minä en ole vaihtoehto mieheksi sellaiselle naiselle, joka on kasvanut perheessä, jossa isä on huolehtinut aina ruuanlaitosta ja tyttö sitten etsii samanlaista miestä. Voisin tietysti auttaa, mutta vetovastuun keittiössä pitäisi olla aina täysin naisella - ja hänen pitäisi itsekin nähdä asia niin.

Ortodoksisissa maissa kuten Kreikassa ja Venäjällä tämä ei ole mitenkään erityinen “issue”. En ole koskaan tavannut venäläistä naista, joka ei olisi ajatellut, että ruuanlaitto on vaimon tehtävä. Venäläisnaiset ovat tässä mielessä erikoisia: jopa koulutetutkin venäläisnaiset tuntuvat ajattelevan, että ruuanlaitto on naisen kunnia-asia, joka pitää osata vaikka olisikin korkeasti koulutettu.

Suomessa taas monet naiset tuntuvat ajattelevan, että jos keskittyy uraan, niin sitten voi hyvällä omatunnolla syöttää perheelleen jotain mikrossa lämmitettäviä einesaterioita, koska eihän sitä uranaisen tarvitse ruokaa osata laittaa. Tosin tämä on varmaan muuttumassa, kun monet nykynaiset tekevät ruuasta eettisen kysymyksen, jossa perheestä pitää tehdä vegaaninen ja suuryritysten tuotteita boikotoiva kierrätysklaani. Sellaisetkin ovat poissa laskuista ainakin meikäläisen papereissa. En jaksa kuunnella yhtään, jos nainen alkaa propagoimaan jotain lihan- tai turkistuotannon vastaista juttua tai muuta tälle ajalle tyypillistä tekopyhää fanaattisuutta. No, kyllä niitä ruuanlaitosta tykkääviä rauhallisia suomalaisnaisiakin varmasti vielä on. Tässä iässä tarjonta on vaan suppeaa, maasta, uskontokunnasta ja paikkakunnasta riippumatta.


#16

Tästä olen jossain määrin eri mieltä. Samanlaisuus ja erilaisuus tasapainottelevat.


#17

Kyllä minun nähdäkseni samanhenkinen uskonnollisuus tai vähintään toisen osapuolen uskonnollinen passiivisuus on välttämätöntä. Mietin juuri itse, miten koominen tilanne voisi olla selittää vähemmän uskonnolliselle hypoteettiselle treffikaverille, että niin muuten esiaviollinen seksi ja ehkäisy on syntiä. Vois treffit loppua siihen.


#18

Ei kyllä mikään ihan mahdoton keskustelu tuokaan. :smiley: Vaikka harvemmassa olisivatkin, voi ei-niin-uskonnollistenkin ihmisten joukosta löytyä niitä, joiden arvot ovat monessa suhteessa samansuuntaiset kuin perinteisen kristityn. Ehkäisykysymys lienee se vaikein - siinä ja todennäköisesti joissain muissakin kysymyksissä on uskontorajat ylittävissä avioliitoissa jommankumman annettava toisen näkemykselle tilaa. Lastenkasvatuksen, pyhien viettämisen yms. suhteen pitäisi myös tehdä kompromisseja. Helppoa se ei olisi, muttei myöskään kaikissa tapauksissa mahdotonta. Nimim. pitkään puoliksi ateistisessa, puoliksi kristillisessä perheessä kasvanut.


#19

Mie uskon, että periaatteessa käytännössä hommat on järjestettävissä. Varsinkin kun mainittu ehkäisylinja ei ortodokseilla ole yhtä mustavalkoinen kuin vaikkapa lestadiolaisilla. Mutta patavanhoillinen teologia on nykymaailmassa melko punainen vaate ihan periaatteellisella tasolla, että se sammuttaa aivot. Siinä tilanteessa ei hirveästi mitään suhdetta rakennella.


#20

Minusta @SanGennaro:n ei pitäisi olla noin joustamaton. Kerrot vaan deittikumppanillesi sitten sen esiaviollisen sekstailun jälkeen, että halusit uhrautua lähimmäisesi takia etkä suinkaan hypännyt petiin omien himojesi tähden. Nähdessään kuinka suuriin uhrauksiin olet valmis hän varmasti arvostaa vakaumustasi entistä enemmän.