David Pawson


#1

Mitä mieltä olette englantilaisesta Raamatunopettaja David Pawsonista? Itse pidän kovasti, varsinkin hänen selkeäsanaisuudestaan ja Raamatutn kirja- kerrallaan periaatteestaan. Vähän tökkii hänen kristyksi syntymisen neljä askelta, uspotuskastekorostus ja melko vähäinen kritiikki epätervettä karsimaattisuutta kohtaan.


#2

Hän sai tuolla kasteopetuksellaan erään yhteiskristillisen liikkeen enemmän kuin sekaisin ja lähes hajoamisen partaalle. Olen joskus vaihtanut jopa pari sanaa hänen kanssaan henkilökohtaisesti ja kätellyt. Periaatteessa miellyttävän rauhallinen opettaja, mutta Suomesta löytyy parempia, mm. Jukka Norvanto.


#3

Pidän Norvannon Raamattu kannesta kanteen ohjelmista, en osaa arvioida onko sitten Pawsonia parempi - molempia kuuntelen mielelläni, Norvanto ei niin usein jää kiusaamaan miletä kuin Pawson. En sitten tiedä onko se hyvä asia.


#4

Aika köyhä liike, jos yhden henkilön opetus sen saa hajoamaan.

Itselläni ei ole sen kummempaa mielipidettä asiaan. Pawson vaikuttaa aika eri piireissä kuin itse liikun. Lähinnä hän on jonkinlainen kuriositeetti.


#5

Mikä tahansa asia saadaan hajoamaan iskemällä kiilaa sen heikoimpaan kohtaan, jopa idän ja lännen kirkot riitaantuivat ja erosivat toisistaan erimielisyyksien takia, joka koski Pyhän Hengen olemuksen lähtökohtia.

Pawson tuli ja puhui kasteesta yhteiskristillisessä järjestössä, jossa väki jakaantui valmiiksi lapsikasteen vastustajiin upotuskasteen puolesta ja niihin, jotka olivat luterilaisittain kastetut lapsina väittäen, ettei lapsikaste ollut kaste lainkaan.

Tällaisesta hajaannuttavasta opetuksesta seurasi hyvin paha välirikko ja jako eri porukoihin ja liikkeen luterilaiselle johdollekin hajaannuttava opetus tuli melko puskista sanoutuen siitä myöhemmin irti.

Vahinko oli jo kuitenkin päässyt tapahtumaan ja asiaa korjaamaan piti saada luterilaisen uudistusliikkeen johtava pastori, lähinnä piispaan rinnastettava johtaja USAsta, joka laittoi porukat takaisin ruotuun. Pawsonin hajaannuttava opetus oli kuitenkin saanut yhteishengen aika hajalle.

En ota muuten kantaa Pawsonin opetuksiin, en ole juuri kuunnellut. Kaipa hän ihan kelpo opettaja muuten on. Meiltä löytyy kuitenkin Suomesta omastakin takaa parempiakin.


#6

Muistan heikosti, sillä siitä on noin kymmenen vuotta kun olen Pawsonia lukenut (kuluupa aika nopeasti), mutta hänen kastekäsityksensä oli ainakin lukemassani kastekirjassa varsin jännä, kastekäytäntö oli baptistinen, mutta muistaakseni hän opetti vapaista suunnista poiketen, että kasteessa uudestisynnytään. Kävin silloin omaa kastekriisiäni ja Pawsonin opetus tuntui silloin mielestäni hyvin perustellulta. Tiettyä ironiaa oli siinä, kun eras helluntailainen, joka veti raamattupiiriä jossa kävin alkoi kerran ihan ilman että otin asiaa puheeksi murehtimaan ja varoittelemaan siitä, kuinka monet nuoret lukevat Pawsonia, jonka kastenäkemys on aivan virheellinen. Silloin tajusin, ettei Pawsonin opetus olekaan yleisesti hyväksytty, ja se taas vei minulla uskottavuutta koko vapaiden suuntien kasteopetukselta. (Prosessi oli aika monimutkainen, ja luin kyllä myös muita kirjoja, myös vapaista suunnista.)

Itse olen pohtinut, mistä tämmöinen jännä yhdistelmä kumpuaa. Pawsonhan on syntyperältään metodisti. Metodistithan kastavat lapsia, mutta käsittääkseni kaste ei ole mitenkään keskeisessä roolissa heillä. (tämä tosin perustuu osin siihen tietooni, että Suomessa metodistit voivat kastaa myös aikuisia uudelleen jos nämä haluavat, mutta se voi johtua metodistien pienuudesta ja kuulumisesta samaan lokeroon baptististen vapaitten suuntien kanssa täällä Suomessa.) Armeija-aikanaan Pawson päätyi baptistiseen kastekäsitykseen, mutta mietin sitä, missä määrin metodismin mahdollisesti ohut kasteteologia on mahdollistanut sen, että Pawson on voinut myöhemmin omaksua omaan baptistiseen kasteteologiaansa näkemyksiä, jotka ainakin luterilaisittain kuulostavat hyvin tutuilta.

Itse asiassa tästä tulee mieleeni tama Last Reformation -liikehdintä: https://thelastreformation.com/ Eräs ystäväni pyysi minua kerran katsomaan heidän itsestään tekemän dokumentin ja kertomaan siitä mielipiteeni. Liikkeen perustaja, tanskalainen Torben Søndergaard on taustaltaan ei-uskovasta Tanskan kansankirkkoon kuuluvasta perheestä, omien sanojensa mukaan kastettu ja konfirmoitu, mutta vain perinteen vuoksi. Aikuisiällä hän tuli uskonnolliseen herätykseen ja lopulta erinäisten vaiheiden jälkeen on perustanut tämän oman liikehdintänsä.

Liikkeellä on baptistinen kastekäytäntö, mutta sikäli kuin muistan ja mitä juuri tarkistin, niin he opettavat kasteessa vanhan ihmisen kuolemaa ja uuden ihmisen syntymistä, eli siis uudestisyntymistä kasteessa. Søndergaard siteeraa esimerkiksi videolla kohtaa, jossa Jeesus sanoo ihmisen täytyvän syntyä vedestä ja Hengestä ja yhdistää sen kasteeseen. Heillä on myös käsitys, jonka mukaan ihmisessä olevat demonit poistuvat kasteen yhteydessä, Tässä heillä tosin on aika erikoinen käytäntö, ainakin videoista päätellen: kun kastettu on painettu veden alle (missä yhteydessä lausutaan alas painaessa “Die with Christ”, ylös nostettaessa “Up with Christ”) alkaa välittömästi eksorsismi: kastaja painaa kätensä kastetun otsalle ja alkaa manata hänestä ulos demoneita, mahdollisesti huutaen ja kielillä puhuen. Tämän jälkeen edelleen käsi otsalla rukoillaan ja näin täytetään henkilö Pyhällä Hengellä.

Niin kummallinen ja kyseenalainenkin kuin tuo käytäntö onkin, on se käsityksiltään lähempänä perinteisiä kirkkoja kuin vapaitten suuntien yleinen kastekäsitys. Søndergaardilla on mahdollisesti käynyt niin, että taustansa vuoksi hänen lapsena saamansa kaste on hänestä tuntunut tyhjältä rituaalilta, mutta omaksuttuaan baptistisen kastekäsityksen ja samalla luettuaan Raamatusta mitä kaikkea kasteesta opetetaan on hän sitten yhdistänyt sieltä ammentamaansa omaksumaansa kastekäytäntöön. Vaikka Pawson ja Søndergaard ovat hyvin erilaisia, niin yhteistä heille on ettei heidän kastenäkemyksensä sovi perinteiseen vapaiden suuntien käsitykseen, Pawsonin kohdalla tämä ei kuitenkaan näy kovin räikeästi, sillä hänen kastekäytäntönsä on yhteneväinen valtalinjan kanssa, toisin kuin Søndergaardilla, jolla on omia lisäyksiään.


#7

Pawson sopii tähän näkemykseen. Hän opetti edellä mainitsemassani tilaisuuden puheessa mm miehestä, jolla oli keho täynnä tatuointeja ja huumeinen tai muuten rikollinen tausta. Kertomansa mukaan upotuskasteen jälkeen kaikki tatuoinnit olivat poistuneet ja arvatenkin myös demoniset vallat.

Perinteisen helluntailaisen käsityksen mukaan kasteessa ei tapahdu kai muuta kuin että ihminen tunnustaa siinä uskollisesti kuuluvansa Kristukselle. Sitä ennen on ollut tultava uskoon ja heidän mukaansa käsittääkseni myöhemmin Pyhä Henki tulee erillisessä henkikasteessa.

Itse olen lähimpänä kai luterilaisen Urho Muroman näkemystä, jossa kastettaessa liitetään Kristukseen ja uskoontullessa saadaan henki- eli Kristuskaste. Helluntailaiset näkevät tämän kielilläpuheen ja muiden armolahjojen saantina, Muroman viidesläisyys taas uskoontulona. Toki Hengellä täyttymistä tapahtuu tämän jälkeenkin erilaisin merkein.


#8

Suomen oloissa on (ollut?) myös jonkinlaista opetusta, että kaste erottaa maailmasta. Onkohan ajatus sitten ollut, että se on jonkinlainen viesti henkivalloille, että tämä tyyppi on nyt sitten oikeasti uskossa. @oka osaa ehkä kertoa enemmän? Kuulostaako tutulta?


#9

Kyllä varmasti noin, liitytään Kristuksen omiksi, mikä on aivan oikea ajatus.


#10

Konsepti ei aivan kylläkään ole aivan sama kuin luterilaisilla. Hellareilla kaste ei uudestisynnytä.


#11

Ehdit vastata tuohon parissa minuutissa, kun vielä editoin viestiäni. Tarkoitin että tullaan Kristuksen omiksi ja että se on luterilainen näkemys. Päätin sitten poistaa koko viittauksen tähän, mutta olit näköjään nopeampi.

Hellareilla kaste ei uudestisynnytä, sen kai tuossa ainakin epäsuorasti jo aiemmin totesinkin. Eikä muromalaisuudessakaan, ainakaan alunperin, vaikka Urho Muroma oli siis luterilainen teologi, pappi ja herättäjä, viidesläisyyden isä. Itse olen mielelläni luterilainen, mutta en ajattele kasteen uudestisynnyttävän, sen saa aikaan Pyjä Henki vasta uskoontullessa.

Urho Muromalta ilmestyi aikoinaan kirja nimeltä Kristuskaste, jossa hän selittää näkemyksiään. Lainasin tuon joku viikko sitten kirjastosta ja siinä hän käy myös voimakkaasti helluntailaisia uudestikastajia vastaan. Lapsikasteesta hän toteaa, ettei tiedä onko sen ajankohta paras, mutta että se on kaste kuitenkin, eikä sitä saa uusia. Ankaraa kritiikkiä saavat siis niin helluntailaiset uudestikastajat, kuin myös lapsikasteessa Pyhän Hengen saamiseen uskovat ”maagilliseen katolilaisuuteen” taipuvaiset ajattelijat.


#12

Pawsonilla on joitain hyviäkin pointteja hänen opetuksissaan. Etenkin se, miten hän eri Raamatun kirjoja tarkastellessa pyrkii aina miettimään kunkin kirjan t. epistolan syntykontekstia: kuka kirjoittaa, kenelle kirjoittaa, miksi kirjoittaa, mihin pyrkii jne. Se on hyvin selkeä lähestymistapa. Noihin peruskysymyksiin liittyvät opetukset ovat hänellä mielestäni ihan hyviä.

Ongelma tulee sitten siitä, että hänen käsityksensä kirkosta, pappeudesta, sakramenteista, kilvoittelusta ym. eroaa hyyyvin paljon siitä, mikä on kirkon käsitys asioista. Siksi Pawsonin juttujen yhteydessä kannattaa antaa tekstin mennä toisesta korvasta ulos heti kun hän alkaa puhua jotain kirkkokäsitykseen, pappeuteen tai sakramentteihin liittyvää juttua.

On harmi, että hänenlaisensa tyypit eivät ole löytäneet ort. kirkon yhteyteen. Kyllä hän Raamattunsa tuntee - hän ei vain ymmärrä esim. virkaan ja sakramentteihin liittyviä asioita oikein, koska häneltä puuttuu ymmärrys kirkon traditiosta. Siksi hänen teoreettinen tietämyksensä ei jalostu oikeiksi käytännöiksi. Uskoakseni hänen porukoissaan on sellaisia käytäntöjä, joita ei vanhoissa kirkkokunnissa ole käytössä.

Jos hänen historia- ja Raamattu-tietoutensa yhdistyisivät oikeaan käsitykseen kirkosta ja traditiosta, niin hän voisi olla oikein hyvä opettaja. Mutta traditiontajuttomuus johtaa siihen, että hän on vain yksi individualisti-“guru” tuhansien muiden joukossa. Hän on tavallaan ainoa oman oppinsa kannattaja. Kun hän kuolee, kukaan muu ei jaa hänen oppejaan ja käytäntöjään sellaisenaan. Niinpä ne hyvätkin historiadetaljit ja teksteistä nousevat opetukset valuvat hukkaan.


#13

Kaste pelastaa ja kaste kadottaa. On kysymys kuuliaisuudesta Jeesukselle, Itse Sanalle.

Uskoon tulossa (uudestisyntymä) ihminen astuu “ahtaasta portista” sisälle, joka on Jeesus-nimisen tien alku. Ensimmäinen etappi on kaste, joka on erinomainen tilaisuus suun tunnustukseen. Kaikki Raamatun ohjeet ovat yhtä tärkeitä ja jokaisella on jokaisen kohdalla oma aika ja yhteys.


#14

Olen kuunnellut aikoinani muutaman Muroman saarnan. Jokainen oli itsensä kanssa sekava. Kysymys ei ole lipsahduksista, sammakoista tai vastaavasta.

Muroma tuomitsee lapsikasteen “voimalla” uskoon tulot ja nimittää tätä evlut-katollis-ortodoksista autuutuksen perustaa suureksi valheeksi, miljoonien tienviitaksi helvettiin. Miksi kirkko kannatti Muromata? Siksi, koska hän seuraavassa lauseessa kumosi edellämainitun, joka sellaisenaan olisi kaikkien mainitsemieni kirkkojen olemassaolon perusta.
Puhe jatkuu: "“ei kaste pelasta, vaan on otettava vastaan kasteen lahjat, joista yksi on uskoontulo”.

Myös Pyhän Hengen kaste on kirkastunut Muromalle saksalaisen teologian tohtorin oivalluksesta, ei niinkuin Pietari alkuperän helluntaisaarnassaan selvitti, Apt. 2:16,17. Siitä sitten enemmän, jos keskustelu jatkuu.


#15

Minusta aika vahvasti sanottu tuo individualisti-“guru”, vaikka pointin ymmärsinkin. Pawson taisi muuten hiukan liputtaa enemmän ortodoksisuuden puolesta verrattuna luterilaisuuteen: ja perusteena se, että ortodoksisuudessa - etenkin Ikoneissa ja pääsiäisen korotuksessa - korostuu elävä Kristus, kun taas luterilaisuudessa kuollut, ainakin kirkkoristeissä, joissa on ristiinnaulittu Jeesus. Minusta tässä on ideaa, koska symbolit vaikuttavat paljon ihmisiin. Joskus minustakin on tuntunut luterilaisessa messussa katsellesssani kirkkosalin väkeä, että ollaanko täällä todella ilosanoman äärellä. Mutta sitten taas toisaalta joissakin vapaiden suuntien hurlumhei-käsienkohottamis-ääntelehtimis kokouksissa olen miettinyt, että pelkääkö täällä kukaan Jumalaa. Sellaista keskitietä on minusta vaikea löytää, jossa olisi sekä vakavuutta että iloa sopivassa kombossa.