Kannatta lukea teksti itse (tai ainakin sen käännös) ja miettiä mitä Vincent todella kirjoittaa ja tarkoittaa.
Minä ainakin tulen siihen johtopäätökseen hänen tekstiään lukiessaan, että hän pitää Raamatun kaanonia yksinomaan kristillisen uskon pohjana. Hänen mukaansa monet harhaopettajat ovat tuoneet kirkkoon harhaoppeja, koska eivät olet pysyneet niissä Raamatun tulkinnoissa, joita kaikkialla, aina ja kaikki kristityt ovat uskoneet.
Voit lukea tästä newadvent.org sivustolta englanninkielisen käännöksen Vincentin Commonitoriumista: http://www.newadvent.org/fathers/3506.htm
Alla lainaus suoraan toisesta luvusta, jossa hän selvittää asiaa (lihavoinnit ja kursivoinnit ovat minun tekemiäni):
"Chapter 2.
A General Rule for distinguishing the Truth of the Catholic Faith from the Falsehood of Heretical Pravity.
[4.] I have often then inquired earnestly and attentively of very many men eminent for sanctity and learning, how and by what sure and so to speak universal rule I may be able to distinguish the truth of Catholic faith from the falsehood of heretical pravity; and I have always, and in almost every instance, received an answer to this effect: That whether I or any one else should wish to detect the frauds and avoid the snares of heretics as they rise, and to continue sound and complete in the Catholic faith, we must, the Lord helping, fortify our own belief in two ways; first, by the authority of the Divine Law, and then, by the Tradition of the Catholic Church.
[5.] But here some one perhaps will ask, Since the canon of Scripture is complete, and sufficient of itself for everything, and more than sufficient, what need is there to join with it the authority of the Church’s interpretation? For this reason — because, owing to the depth of Holy Scripture, all do not accept it in one and the same sense, but one understands its words in one way, another in another; so that it seems to be capable of as many interpretations as there are interpreters. For Novatian expounds it one way, Sabellius another, Donatus another, Arius, Eunomius, Macedonius, another, Photinus, Apollinaris, Priscillian, another, Iovinian, Pelagius, Celestius, another, lastly, Nestorius another. Therefore, it is very necessary, on account of so great intricacies of such various error, that the rule for the right understanding of the prophets and apostles should be framed in accordance with the standard of Ecclesiastical and Catholic interpretation.
[6.] Moreover, in the Catholic Church itself, all possible care must be taken, that we hold that faith which has been believed everywhere, always, by all. For that is truly and in the strictest sense Catholic, which, as the name itself and the reason of the thing declare, comprehends all universally. This rule we shall observe if we follow universality, antiquity, consent. We shall follow universality if we confess that one faith to be true, which the whole Church throughout the world confesses; antiquity, if we in no wise depart from those interpretations which it is manifest were notoriously held by our holy ancestors and fathers; consent, in like manner, if in antiquity itself we adhere to the consentient definitions and determinations of all, or at the least of almost all priests and doctors." (Commonitorium luku 2).
Kyse on Raamatun tulkinnasta, joka tapahtuu kuten kirkossa on kaikkialla, aina ja kaikki uskoneet, tarkoittaen tässä kirkon opettajien yksimielisyyttä tai lähes yksimielisyyttä.
Raamatun tulkinnalla ja uskolla ei ole tässä eroa, sillä kristillinen oppi perustuu Raamattuun. Ainoa ero harhaoppien ja oikean opin välillä on, että oikea kristillinen oppi pysyy kaikkialla, aina ja kaikkien (tai lähes kaikkien) arvovltaisten kirkon paimenten ja opettajien tulkinnan mukaisena, joka on mahdollisimman alkuperäinen.
Mihin tässä päädytään käytännössä? Raamattu on ymmärrettäväksi tarkoitettu kirja, mutta joissain paikoissa voi olla vaikeuksia. Jokainen lähestyy Raamattua omine esiymmärryksineen ja tulkitsee sitä sen mukaisesti. On selvää, että Vincentin aikaan mennessä Raamattua oli jo ymmärretty monella tavalla jopa harhaoppisesti. Siksi tarvitaan sitä perinteistä apostolista tapaa ymmärtää Raamattua, johon jo Irenaeus viittaa nimittäin uskon sääntöön tai totuuden kaanoniiin eli käytännössä Raamatun pelastushistorialliseen tiivistelmään kolmiyhteisen Jumaan työstä historiassa. Nykyään tunnetuin tällainen uskon sääntö on Apostolinen uskontunnustus, joka perustuu Rooman seurakunnan kastetunnustukseen. Toinen on Nikelalais-konstantinopolilainen tunnustus, joka perustuu Jerusalemin seurakunnan kastetunnustukseen.
Olennaisin asian näissä uskontunnustuksissa on Kolmiyhteinen Jumala, Jeesuksen Kristuksen kahtalainen luonto ja pelastushistoria eli luominen, Jeesuksen Kristuksen inkarnaation, ristinkuoleman, ruumiillisen ylösnousemuksen ja taivaaseen astumisen kautta suorittama lunastustyö sekä hänen paluunsa perustamaan näkyvää valtakuntaansa. Tämä on myös se konteksti, jossa Raamattua tulee tulkita kristillisessä seurakunnassa.