Dokumentti Tihvinän Jumalanäidin ikonista Areenassa


#1

Dokumentti Tihvinän Jumalanäidin ikonista taas nähtävissä Yle Areenassa n. kuukauden ajan.


#2

Minua on kiinnostanut jo tovin tämä: olen kuullut useamman ortodoksin sanovan, etteivät he kumarra ikonin maalia tai puuta, vaan sen esittämää henkilöä. Ikoneja ei tule pitää maagisina objekteina. Ensimmäinen kysymys on: 1) onko tämä selitystapa moderni ja oikeasti ortodoksisen uskon vastainen? 2) jos ei ole, miten ihmeitä tekevät ikonit istuvat tähän selitysmalliin?


#3

Selitys löytyy jokseenkin tuossa muodossa niinkin modernilta ja epäortodoksiselta ajattelijalta kuin pyhä Johannes Damaskolainen (676-749). Vastatkoot ortodoksit toiseen kysymykseesi, jos tahtovat.


#4

Kirjoitanpa minäkin tähän oman vastaukseni.
Kysymyksessähän ei ole ortodoksien erikoisuus vaan vastaava tapa on myös katolilaisilla.

Tämä on minusta ihan selkeä asia. Ne, joilla on tapana pitää kirjahyllyssään sukulaistensa kuvia eivät pidä niitä kuvia itsessään tärkeinä asioina itselleen vaan sitä henkilöä jota kuva esittää.

Ihmeen tapahtuminen jonkin tietyn kuvan kautta on tietysti herkkä hetki, voidaan helposti harhaantua pitämään itse kuvaa erityisenä.
Jää salaisuudeksi miksi jossain tietyssä paikassa, kuten nyt tässä tapauksessa siinä aika-avaruuden tilassa missä ikoni on ja niissä atomeissa mitkä sen muodostavat, erityiset, (jumalalliset) intentiot ilmenevät erityisellä tavalla.

Kysymyksessä ei kuitenkaan missään nimessä ole se että itse kuva olisi erityisen pyhä vaan pyhyys, joka on kuvan “tuolla puolen” jostain syystä ilmenee tässä koordinaatissa näin.

Analogioita näen niissä tavoissa että ihmiset muistavat toisiaan kantamalla mukanaan sormuksia, pieniä esineitä, vaatekappaleita ym. ja esineen kantaminen helpottaa ihmisen sisäisen tilan virittymistä jollekin erityiselle tasolle, esim. niin että eri mantereilla olevat ihmiset kokevat eriskummallista läheisyyttä ja yhteyttä pidellessään tiettyjä esineitä lähellään. Kyse ei ole esineestä eikä sen maagisuudesta vaan omasta ja toisen virittymisestä tiettyyn tilaan.


#5

Minua on kiinnostanut jo tovin tämä: olen kuullut useamman ortodoksin sanovan, etteivät he kumarra ikonin maalia tai puuta, vaan sen esittämää henkilöä. Ikoneja ei tule pitää maagisina objekteina.

Ymmärrän maagisuuden niin, että siinä “parhaimmillaan” koitetaan pompotella Jumalaa ja pahimmillaan käytetään hyväksi pahoja voimia. Sellaisella lähtökohdalla ei pidä ikoneja eikä mitään muutakaan lähestyä.

Pidän ikoneja osana kaikilla aisteilla ja teoilla rukoilemista. Ikonit tulisi maalata rukoillen ja niitä tulisi lähestyä rukoillen. Tämä on vaikeaa ja siksi osa kilvoitusta.


#6

Tietenkin kumarrus kohdistuu kuvan esittämälle kohteelle. Kuvahan on vain apuväline.

Ihmeitä tekeviä ikoneita kunnioitetaan, koska Jumala on toiminut/toimii niiden kautta. Se on silti Jumala, joka tekee ihmeen, ei ikoni. Ikonihan on vain puupalanen, jossa on maalia. Samalla tavalla ristinmerkin tekemisen jälkeen ei kumarreta itse tehdylle ristille, vaan sille ristille, jonka tähden uskovat ylipäänsä tekevät ristinmerkkejä: Jeesuksen eläväksitekevälle ristille. Omat ristinmerkkimme vain muistuttavat meitä siitä ja yhdistävät meitä siihen ja kertovat uskostamme häneen, joka antoi itsensä ristille maailman elämän edestä.

Jumala voi toimia miten haluaa. Hän voi antaa armovoimiensa virrata yhtä hyvin viitantupsunsa kuin ikonin kautta. Siinä on kyse rukoukseen vastaamisesta. Ihmeitä tekevät ikonit ovat yleensä niitä, joiden edessä paljon rukoillaan. Ihmeet eivät kuitenkaan ole mikään automaatio, vaan Jumala suo niitä ihmiskunnalle ja kirkolleen sen mukaan, kuin näkee hyväksi. Moni ikoni esim. on esteettisesti vaikuttavan tai koskettavan näköinen: ne voivat toimia luonnollisin keinoin ja esimerkiksi saattaa katsojan liikutuksen kyyneliin - niin voi kuitenkin toimia maallinenkin taide tai vaikkapa elokuvat. Tämä on kuitenkin eri asia kuin se, että Jumala toimii armovoimillaan ikonin kautta, uskoa ja hyveitä vahvistavasti, sielua ja ruumista parantaen.


#7

Toki ikonilla ja tuollaisilla perhekuvilla (tai millä tahansa esineillä) voi olla myös suuri tunnearvo itsessään. Esimerkiksi karjalaisille ortodokseille ne ikonit, jotka ovat peräisin luovutetun Karjalan kirkoista, tsasounista, luostareista ja kodeista, ovat erityisen rakkaita ja tärkeitä. Niitä on myös ortodoksisessa kirkkomuseossa Riisassa. Niiden tietynlaisessa koruttomuudessa on jotain tavattoman vetoavaa: ne kertovat yksinkertaisten kansanihmisten vuosisataisesta, vilpittömästä uskosta.

Mutta olet oikeassa siinä, että tärkeintä on se, mitä kuva esittää. Jos esim. lukee pyhistä isistä kertovia kirjoja ja näkee valokuvia heidän keljoistaan, niin huomio kiinnittyy siihen, että he ovat usein rukoilleet hyvin yksinkertaisten ja halpojen ikonien edessä: pyhällä Paisios Athosvuorelaisellakin oli keljassaan lähinnä postikortti-ikoneja ja pieniä painokuvaikoneja, ei mitään isoja, kalliita, vanhoja ja käsinmaalattuja ikoneja. Hurskaalle rukoilijalle näet se postikortti-ikoni riittää ihan yhtä hyvin rukouksen apuvälineeksi.

Maallistuneilla ihmisillä on joskus taipumusta haalia ikoneita (tai hengellisiä kirjoja…) huoneisiinsa niin kuin keräilisivät maallista mammonaa. Jos jollain ihmisellä on talo täynnä kalliita ikoneita, niin ei kannata olla kateellinen. Sen sijaan voi sanoa, että kadehdin vaivannäköäsi: minulla on vain pari painokuvaikonia, enkä meinaa viitsiä rukoilla edes niiden muutaman edessä. Ja sinulla on näin monta, olet varmasti tosi ahkera rukoilija…


#8

Kuulostaa kyllä tosiaan sellaiselta, mitä teidän uskonnossanne voi sanoa.


#9

Huomasitko @timo_k että jos sanoo kaverille tuossa tilanteessa että olet varmaan aika kova rukoilija niin siitä saattaa tulla sellainen käsitys että ilkeilet hänen mahdolliselle ikonipaljoudelleen versus mikä hänen rukousaktiivisuutensa tila on?
Ei kai sellaista voi vihjailla toiselle…tietty voi alkaa niiden ikonien keskellä virittelemään keskustelua siitä mikä on ikonin merkitys esineenä ja taiteena, ja mikä on rukouksellinen merkitys.
Vaikka talo olisi ihan täynnä ikoneja niin eihän se tarkoita tietenkään sitä että talo olisi täynnä rukousta. Jotkut keräävät ikoneja taiteena. Jotkut taas siksi että ajattelevat ikonien jotenkin salaperäisesti rukoilevan puolestaan. Taiteen keräily on ok, mutta ikonit eivät rukoile kenenkään puolesta.
Toisen rukouselämän vakavuuden, kestävyyden ja toistuvuuden kommentoinnissa täytyy mielestäni kuitenkin olla aika varovainen.


#10

Jos keräilee ikoneja mutta ei käytä niitä rukoilemiseen, niin se on aivan samanlaista turhuutta ja mammonan palvontaa kuin minkä tahansa romppeen haaliminen ympärilleen.


#11

Tästä olen kyllä samaa mieltä. Samoin rukousnauhojen keräily, jos ei käytä niitä niin miksi kerätä niitä.


#12

Taitaa olla yleisinhimillinen ilmiö. Minusta uskonnollinen kitch on ihan sympaattista.