En oikein hakemallakaan löytänyt tälle aiheelle sopivaa ketjua, vaikka monessa aiheessa keskustellaankin ehtoolliseen liittyvistä teemoista. Löysin nimittäin aamulla niin mahtavan ja lohdullisen tekstin Lutherilta, että koen tarpeelliseksi laittaa sen foorumille, etenkin kun tiedän monien kamppailevan sen kysymyksen kanssa kuinka voin arvollisesti osallistua ehtoolliselle, enkä osallistuisi tuomiokseni. Kysymys on samalla myös hyvin keskeinen vanhurskauttamisasia.
Yhteenveto
Minun täytyy nyt todistaa, että sakramentille käyvän henkilön täytyy uskoa saavansa armon, eikä epäillä sitä, vaan oltava ehdottomassa luottamuksessa, muuten hän tekee niin tuomiokseen. Todistan tämän ensin apostolin sanalla Hepr. 11 [:6]: “Sillä joka lähestyy Jumalaa, sen täytyy uskoa, että hän on olemassa ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.” Tämän mukaan on selvää, ettemme uskalla epäillä, vaan meidän on lujasti uskottava, että Jumala palkitsee ne, jotka etsivät häntä. Jos meidän täytyy uskoa, että Jumala on se, joka palkitsee, meidän on ennen kaikkea uskottava, että hän vanhurskauttaa ihmisen ja antaa armonsa vielä eläville. Ilman armoa hän ei anna palkkiota. Toiseksi, iankaikkisen kadotuksen vaaran ja epäuskon synnin edessä meidän täytyy uskoa nämä Kristuksen sanat: “Mitä tahansa päästätte maan päällä, se on päästetty taivaassa” [Matt. 16:19]. Jos siis tulet parannuksen sakramentille etkä usko, että sinut vapautetaan taivaassa, tulet tuomioksesi’ ja tuomiosi luo, koska et usko, että Kristus puhuu totta, kun hän sanoo: “Mitä tahansa päästät” jne. [Matt. 16:19]. Ja epäilystäsi teet Kristuksesta valehtelijan, mikä on kauhea synti. Jos kuitenkin sanot: “Entä jos olen kelvoton ja arvoton sakramentille?” Vastaan kuten yllä. Et millään asenteellasi sinun puoleltasi tule kelvollisiksi, etkä millään teolla ole valmis sakramentille, vaan yksin uskon kautta, vain usko Kristuksen sanaan vanhurskauttaa, tekee persoonan eläväksi, arvolliseksi ja hyvin valmistautuneeksi. Ilman uskoa kaikki muut asiat ovat olettamuksia ja epätoivoa. Vanhurskas ihminen ei elä asenteensa mukaan, vaan uskon. Tästä syystä sinun ei pitäisi miettiä arvollisuuttasi. Menet sakramentille, koska olet kelvoton ja tullaksesi kelvollisiksi ja vanhurskaaksi hänen kauttaan, joka pelastaa syntisiä eikä vanhurskaita [vrt. Luke :32] Mutta kun uskot Kristuksen sanan, kunnioitat sitä ja olet siten vanhurskas. Kolmanneksi hän on antanut meille tämän uskon monin tavoin evankeliumissa. Ensinnäkin, kun hän sanoi Kanaanin naiselle: “Suuri on sinun uskosi! Tapahtukoon sinulle niin kuin olet uskonut” 15:28].22 Tämä osoittaa, että tässä ei tarkoiteta uskoa yleensä, vaan erityistä uskoa joka koski tytärtä, jonka oli määrä parantua vastauksena äitinsä rukoukseen. Sillä hän uskoi rohkeasti, että tämä tapahtuisi, että Kristus voisi ja tekisi sen, ja hänen rukouksensa sai täyttymyksensä. Hän ei olisi koskaan saanut tätä, ellei hän olisi uskonut. Sen tähden hänet oli tehty arvolliseksi tähän vastaukseen, ei hänen asenteensa, vaan uskon kautta.
Martti Luther, LW 31, 271-272.
Minusta uskon osuutta painotetaan liian vähän ehtoollisteologiassa. Olen havainnut, että paljon enemmän kiinnitetään huomiota ehtoollisen toimittamiseen jne.
Joskus tuntuu että protestanteilla eukaristia on vain joku sanan ylimääräinen lisä. Mutta sanan arvostuksesta ortodokseilla: kun pienessä saatossa tuodaan evankeliumikirja seurakunnan keskelle niin kaikki kumartuvat koska siinä on Kristus kirjaimellisesti läsnä seuraajiensa keskellä.
Ei vaan armonvälineet Sana, Kaste ja Ehtoollinen ovat samanarvoiset. Mutta ketjun aiheeseen liittyen, mikä asema uskolla on ortodokseilla esim. tuossa mainitsemassasi eukaristiassa?
Se on uskon silmillä sen näkemistä mitä ei muutoin nähdä. Sen kokemista, että kaikki nämä veljet ja sisaret ja pyhät on tässä minun kanssani näkemässä taivaan todellisuuden.
En saa kiinni tuollaisista eri- ja samanarvoisuuden käsitteellistyksistä asioissa, joiden kuuluu olla yhteydessä toisiinsa. Rukoilemme valmistavissa ennen liturgiaa, että Jumala tekisi meidät kelvottomat kelvollisiksi osallistumaan pyhistä salaisuuksista. Liturgian alkuosassa luetaan epistola ja evankeliumi ja lauletaan psalmeja, siis kuulemme pyhiä kirjoituksia. Pyhissä lahjoissa taas itse Sana on läsnä salaisesti. Mitä tulee uskon asemaan, niin ennen ehtoollista rukoilemme mm. “Uskon, Herra, ja tunnustan, että sinä olet totisesti Kristus, elävän Jumalan Poika, tullut maailmaan pelastamaan syntisiä, joista minä olen ensimmäinen. Vielä uskon, että tämä on Sinun puhtain ruumiisi ja tämä on sinun kallis veresi…”
Tämäkin on tietysti totta, ettei ole oikein samanarvoistaa noita ikään kuin erillisinä elementteinä kun ne kuitenkin ovat aina yhteydessä toisiinsa kuten sanoitkin. Minulle on vain jostain lukemastani tekstistä jäänyt tuo levy päälle, korvamadoksi. Ehkäpä se johtuu siitä, että joissakin seurakunnissa ne käsitetään eriarvoisina, erillisinä esim. ehtoollisen katsotaan olevan sanan yläpuolella.
Kysymykseni sopinee tähän ketjuun. Onko ehtoollisessa papin/pappien lausumilla asetussanoilla (ovatko ne asetussanoja?) eroja eri seurakunnilla, vai ovatko ne jokin periaatteellinen (Raamatullinen, dogmaattinen) seikka josta eri kirkot pitävät yhtäläisesti kiinni?
Onhan noilla. Sekä sanamuodoilla että merkityksellä. Ortodokseilla leipä ja viini muuttuvat ruumiiksi ja vereksi epikleesin eikä asetussanojen kohdalla.
Edit: Ja muistaakseni nestoriolaisilla (assyrialaiset) ei lueta liturgiassa asetussanoja ollenkaan.
Ei, mutta leivän ja viinin muuttuminen epikleesin aikana on opillinen väite. UT tukee sitä, että leipä ja viini ovat ruumis ja veri kun Jeesus sanoo niin. Jeesus ei sano "Tämä on minun ruumiini epikleesin jälkeen,.kuten tulevat sukupolvet tulevat opettamaan
Miten tämä liittyy epikleesiin? Pointtini oli että UT puhuu vain Jeesuksen asetussanoista, ei epikleesistä tässä yhteydessä. Asetussanat ovat perustavammat. Ilman niitä ei olisi ehtoollista. Epikleesin puuttumisen merkityksestä ei ole tietoa. Meillä epikleesi tietysti on, mutta se on osallistujia varten, “että ottaisimme uskossa vastaan Poikasi ruumiin ja veren…”
Liittyy siten, että meillä ei ole sola scripturaa. Jos Jumala tekee jotain ja liturgiassa tehdään jotain, niin meillä ei ensimmäisestä johdu välttämättä suoraan linkkiä näiden väliin. Toisissa tunnustuskunnissa varmaan toisin.
Näin ilmeisesti on jossain. Mutta eikö tämä ole sama jos sanoisi että ensimmäisellä ehtoollisella (eikä sitä seuraavillakaan ennen helluntaita) Jeesus ei ollut ehtoollisvälineissä läsnä? Kun ei ollut epikleesiä…
En tiedä. Eikä toisaalta tarvitse maallikkona tietääkään. Lähinnä tässä koitin avata, että eipä tässäkään kohden ole koko kristikunnan kattavaa standardia.
Olen saanut Herralta tiedoksi tämän, minkä olen myös opettanut teille: Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän, kiitti Jumalaa, mursi leivän ja sanoi: »Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.» Samoin hän otti aterian jälkeen maljan ja sanoi: »Tämä malja on uusi liitto minun veressäni. Niin usein kuin siitä juotte, tehkää se minun muistokseni.»
1.korinttilaiskirjeen 11.luvussa lukee noin, vuodem 1992 käännöksessä. Tuosta ne asetussanat messussa luetaan.
Ehtoollisen upeus on siinä että siinä on Raamatun sanan lupaus. Se vahvistaa uskossa ja auttaa jatkamaan toivossa. Paljonko sen salaisuutta ymmärrämme? Emme ainakaan kokonaan.
Hienoa että sinua kiinnostaa tämä kristinuskon keskeinen asia ja tapahtuma.
Ehkäpä se johtuu siitä, että joissakin seurakunnissa ne käsitetään eriarvoisina, erillisinä esim. ehtoollisen katsotaan olevan sanan yläpuolella.