Otanpa tällaisen kornin rinnastuksen:
Jollain voi olla hillitön vessahätä, jota hän ei huomaa. Jollain taas on pienempi, ja hän huomaa sen.
Vessahätä ei ole se pointti. Vessassa käyminen on se pointti.
Paitsi että…
Vaihda sanan syntinen tilalle sana syyllinen:
Se, joka näkee itsessään syyllisen, ei vielä ole läheskään niin syyllinen kuin se, joka ei näe itsessään syyllistä.
Tällä välttää sen absurdin ajatuskämmin, että olla syntinen tai olla syyllinen olisi joku ansio, tavoite tai alleviivaamisen arvoinen asia.
Ei ole olemassa absoluuttista käsitettä nimeltä synnin suuruus. Eli syntisyys ei ole numero tai määrä. Vaan se on samaan aikaan olemassa useammassa näkökulmassa, jotka ovat kaikki osa todellisuutta ja samalla tavalla valideja. Eli ihmisen syntisyys Jumalasta katsoen, ihmisen syntisyys neutraalin tarkkailijan silmin ja ihmisen syntisyys henkilön omassa ajattelussa ja kokemuksessa eivät ole oikea ja väärä tai tosi ja epätosi, vaan dynaaminen systeemi. Jokaisesta noista kolmesta on eri tasoinen ja eri laatuinen mahdollisuus saada tietoa, ja siksi niiden kanssa voi toimia jokaisen kanssa eri tavalla.
Sitten sopivampi pohdinta perään:
Ehtoollisen tarkoitus on toteuttaa eli elää todeksi sitä lupausta, että Kristuksella ja kristityllä on yhteys kuoleman hetkellä. Koska se on suurin haaste, on yhteys olemassa kaikilla vähäisemmilläkin hetkillä.
En usko “syntien anteeksiantoon” ehtoollisessa sillä tavalla, että siinä tietty määrä ainetta nimeltä synti tulisi neutraloitua tai siirrettyä Jumalan prosessoitavaksi. Sisäinen ja ulkoinen eivät ole toistensa vastakohtia, eikä sisäinen ole jotenkin todellisempi kuin ulkoinen. Päinvastoin synti aiheuttaa katkoksen näiden välille ja johtaa ajatteluun, jossa ihminen voi olla sisäisesti tai jopa joutuu olemaan sisäisesti jotain, mitä ei ole ulkoisesti.
Kukaan ajatellut, että ehtoollinen olisi myös memento mori?
Eli jos edellisen muisto on jotenkin tuoreena mielessä, niin silloin uutta ei välttämättä tarvita ihan heti. Ajattelen koko ajan isoäidin luona vierailemista. Siihenkin on olemassa jotenkin intuitiivisesti sopiva tahti, liian tiheä tahti ja liian harva tahti.