Jännä että edelleenkin minusta tuntuu vieraalta, että luterilaisilla on messuja. Varhaisempina vuosikymmeninäni totuin siihen vanhaan järjestykseen. Mutta ei tämä moite ole, kunhan vain totean.
Messuhan on mukavan kätevä termi. Mahtuu paremmin suuhun kuin kapulakielismmät termit kuten ehtoollisjumalanpalvelus.
Joo, yleensähän meillä puhutaan vain jumpesta. “Vetäsin aamulla jumpen”. Kivan nuorekas ja sisältää kaikki messusta kompletoriumiin!
Siis jumppeen kaikki!
D
Ei tuo minusta kuulosta kapulakieleltä vaan pyhältä ja arvokkaalta.
Korviini vielä vähemmän pyhä ja arvokas ilmaisu.
Johtunee siitä, että kouluaikoinani oli yleisesti koululaisten käytössä pehmeä sadattelu:
“Voi jumpe!”
Vain savonmualla käydään jumpessa tai soitetaan häkeen. Ei kuulu minun sanavalikoimiini. Täällä mennään kirkkoon, messuun tai jumalanpalvelukseen ja soitetaan hätänumeroon.
Messun toimittaja on sitten jumputtaja.
Vastuu siirtyy lukijalle. … tuli taas todistetuksi.
Voi “jumpe”, miksei jumis riittänyt?
Todellakin! “Jumis oli jo alkanut, mut molin liikentees jumis.” Ei vaan, jumis on tutumpi, vaikka en ole sitäkään koskaan käyttänyt, se on korvissani samaa sarjaa kuin “Jesse”. Vapaissa suunnossa oli “kokouksia”, ja inhosin sitä nimeä, uhh, voiko kuivempaa olla.
Messusta vielä - sana tuo mieleen uhraamisen, mikä lienee kai ainakin ehtoollisen kohdalla tarkoituskin? Elämme ristin yhä uudelleen? Silti en koe meneväni uhraamistilaisuuteen, kun menen seurakunnan tilaisuuteen, vaikka kyseessä olisi ehtoollinen. Jos olisin korrektimpi, en sanoisi, että moinen jopa puistattaa. Enkä kysyisi, ovatko laiskurit vain halunneet päästä helpolla…
Vapaissa suunnissa edelleen on kokouksia. Kokous, rukouskokous, herätyskokous, viikkokokous. Välillä tulee käytyäkin.
Messu-uhri kai liittyy enemmän katoliseen ehtoolliskäsitykseen, kuin luterilaiseen, näin olen ymmärtänyt.
Itse asiassa kaipaisinkin tähän asiaan hiukan selvennystä… Ja mistä syystä luterilaiset ovat ylipäätään alkaneet puhua “messusta”? Käsitykseni mukaan messu-uhri liittyy myös ortodoksiseen käsitykseen, korjatkaa toki jos näin ei ole.
Evl.fi kertoo tämän ja muutakin tärkeää. Tutustu!
Messu
Ehtoollisjumalanpalveluksen perinteinen kirkollinen nimitys on messu (lat. missa). Messu-nimitys tulee läntisen messun päätöskehotuksen sanamuodosta Ite, missa est (Lähtekää, palvelus on päättynyt). Suomen luterilaiseen kirkkoon messu-sana palasi, kun Jumalanpalvelusten kirja otettiin käyttöön adventtina 2000. Messu oli Suomessa ehtoollisjumalanpalveluksen nimenä vielä 1800-luvulla, ja se oli myös Lutherin ehtoollisjumalanpalveluksesta käyttämä nimitys.
Sunnuntain eli Herran päivän messun viettäminen on kristillisen seurakunnan elämän keskus. Messussa ylösnoussut Kristus on läsnä seurakunnan keskellä (Matt. 18:20). Hän itse puhuu, opettaa, armahtaa, ruokkii ja hoitaa. Seurakunta vastaa rukoillen, tunnustaen ja ylistäen. Luterilaisen ehtoolliskäsityksen keskeisin korostus on oppi reaalipreesensistä, Kristuksen todellisesta läsnäolosta.
Lähde
Messu on siis alkuperäinen nimitys joka oli vain runsaat 100 v poissa.
Muitakin väärinkäsityksiä joutuu oikomaan… Esimerkiksi psalmien ja jopa evankeliumitekstin laulaminen oli Lutherin ja vissiin jälkeen tulleidenkin käytäntöä.
Ei se mitään Rooman ihailua tai ortodoksien matkimista ole.
Jp-uudistus 2000 oli pitkälti juurille palaamista.
Myös tuolla on mielenkiintoista asiaa messu-uhraamisesta:
“Kun pappi viettää pyhää messua, tuo uhri on jo annettu – mutta pyhä messu on jollain lailla samaa todellisuutta. Se ikäänkuin ylittää ajan ja katsoo taaksepäin.”
“Kirkkoisille eukaristian uhriluonteesta puhuminen oli luontevaa ja niin on kirkollekin.”
Todella mielenkiintoista, suosittelen lukemaan!.
Varnasti, mutta tuo sivu esittelee katolilaista käsitystä, eikä siis liity siihen, miksi luterilainen kirkko on palannut messu-sanan käyttöön. Minulle sana ei muuten tuo mitään uhraamiseen liittyviä mielikuvia. Johtuneekohan nuoruudestani, sanan käyttö on minulle niin tuttua.
Aivan, messu on tuttu ja selvä sana sekä teille parikymppisille että meille 1800-luvun alkupuolella syntyneille. Väliin jääville sukupolville se on oudompi mutta ei voi mitään.
Summa summarum joo. Toki tuota termiä ei varmaan käytetä missään.