Ekumenian teoria ja käytäntö

KP Leo on Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa. KS Arsenin titteli on “Karjalan metropoliitan tehtäviä hoitava Joensuun piispa”. Hieman kömpelösti resitoitava ja pitkä titteli, mutta niin me nykyään laulamme, kun esipaimentamme palveluksissa muistelemme.

1 tykkäys

Kiitos korjauksesta, menee vielä KP Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa vanhalta muistilta Karjalaan :wink:

KS Karjalan metropoliitan tehtäviä hoitavassa Joensuun piispa Arsenissa on miestä moneksi, sijaisti hiljan myös Iisalmen kirkkoherraa vt. hallinnollisena tehtävien hoitajana, tällä hetkellä tehtävässä on kuitenkin käsittääkseni käytännössä rovasti Iivo Suvanto.

Suomen ortodoksisen kirkon apulaispiispaksi Arseni valittiin kirkolliskokouksessa lokakuussa 2004 ja Tammikuussa 2005 Tuhlaajapojan sunnuntaina asetettiin virkaansa nimikkeellä Joensuun piispa. “Vaikea ja haastava yhteydenpito Suomeen asettuneisiin siirtolaisortodokseihin” kuului apulaispiispan uusiin tehtäviin, Arseni on opiskellut Pietarissa 6 vuotta… Apulaispiispalla ei ollut omaa hiippakuntaa ja tämä toimi arkkipiispan avustajana Karjalan hiippakunnassa (nyk. Kuopion ja Karjalan hiippakunta) toimipaikkanaan Kuopio.

Vuoden 2013 kesäkuun alusta Arseni hoisi myös Oulussa sijaitsevan hiippakuntapiispan (metropoliitan) tehtävää Panteleimonin eläköidyttyä, kunnes Elia vihittiin virkaansa 2015 tammikuussa.

Piispainkokous Valamossa päätti 15. joulukuuta 2017, että Arseni hoitaa apulaispiispana Kuopion ja Karjalan hiippakunnan piispan tointa 1.1.2018 alkaen toistaiseksi, kuitenkin enintään siihen saakka, kun kirkolliskokous on valinnut uuden piispan ja kunnes valittu piispa on ottanut toimen vastaan.

Silloin vielä KP Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Leo käynnisti viime vuonna Karjalan hiippakunnassa seurakuntien yhteisen kehitysprosessin. Piispainkokous päätti, että arkkipiispa Leo hoitaa näitä vireillä olevia asioita edelleen ja että ne jäävät piispan tointa hoitavan sijaisen vastuualueen ulkopuolelle.

Kun Helsingin piispa, metropoliitta Ambrosius (joka on ollut myös Joensuun piispa ja Oulun hiippakunnan piispa) jäi eläkkeelle ja arkkipiispan istuin siirtyi Helsinkiin, Leo sai arvonimekseen tuon KP Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa.
Ambrosius on ollut tunnettu ekumenian edistäjä, mutta ehkä ei siitä sen enempää…tarkoitus ei aina pyhitä keinoja.

“Kirkolliskokouksen päätöksellä nykyinen Karjalan hiippakunta muuttuu 1.1.2018 alkaen Kuopion ja Karjalan hiippakunnaksi. Hiippakunnan piispan istuin pysyy Kuopiossa, mutta hänen arvonimensä muuttuu Kuopion ja Karjalan metropoliitaksi. Kirkolliskokous päätti, että hiippakunnan metropoliitta valitaan viimeistään ensi vuoden varsinaisessa kirkolliskokouksessa marraskuussa.”

Ortodoksipiispat palvelevat yleensä pitkään, ja monet useassa tehtävässä, hiippakunnalla tai ilman, mutta valistumaton veikkaukseni on, että uusi metropoliitta tulee jälleen piispakierrätyksen ulkopuolelta ja Arseni saa tehdä väitöskirjansa jossain vaiheessa loppuun. Voin toki olla väärässä :wink:

Elia (siviilinimeltään Matti Wallgrén) valittiin Oulun metropoliitaksi Valamossa pidetyssä kirkolliskokouksessa marraskuussa 2014, oli yllätysehdokas eikä itse ollut edes paikalla vaalissa. Kirkolliskokous asetti suljetussa kokouksessaan kolme ehdokasta piispainkokoukselle ja piispat valitsivat heistä kaksi, jotka olivat sitten lopullisessa vaalissa mukana. Piispanvaalissa hän voitti piispa Arsenin äänin 17–16. Yksi edustaja äänesti tyhjää.

"Esipaimen Arseni rapsuttaa koiraa ja puhelee:

”On hyvä, että piispaksi valittavien pätevyys tutkitaan ja että valitsijat saavat hyvissä ajoin tiedot ehdokkaiden koulutuksesta ja työkokemuksesta. Kriteerien tulisi olla ainakin samat kuin papin tai kirkkoherran paikkaa hakevilla.”

Sen sijaan hän on sitä mieltä, että minkään vaalikeskustelujen järjestäminen ei kuulu ortodoksisen kirkon tapaan selvittää ehdokkaiden pätevyyttä."

Yksilötason tulkinta Paavalin käskystä on kristitylle usein luonnostaan oikea tai ainakin sinne päin, vaikka käsky on suunnattu seurakunnalle ja laajemmassa kontekstissa koko Kristuksen ruumiille (kirkolle), jonka jäseniä kristityt ovat. On kuitenkin kyettävä jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen siitä, että a) käsky on voimassa ja b) siitä, mitä se yhteisölle tarkoittaa, pakaralihas ei voi ohjata päätä… Kun / jos sitten esim. ymmärretään / sovitaan, että “toistenne” merkitys on lähempänä kaikkia kuin kavereita, toteutuu myös käskyn funktionaalinen ekumenia.

Kristinuskossa kirkon merkitys tulee näkyväksi paikallisessa seurakunnassa. Sen vuoksi käsitys hengellisestä seurakunnasta on jokseenkin sama kuin hengellisestä kirkosta. Apostolisessa uskontunnustuksessa käytetään sanoja “uskon pyhän yhteisen seurakunnan” (sanctam catholicam ecclesiam) ja Nikaian-Konstantinopolin uskontunnustuksessa sanoja “uskomme yhden, pyhän, yhteisen ja apostolisen kirkon” (unam, sanctam, catholicam ecclesiam). Kreikan ja latinan kielisissä teksteissä käytetään termiä ekklesia / ecclesia, joka yleensä käännetään sanalla “seurakunta”. Tässä yhteydessä se kuitenkin kuvaa koko kirkon merkitystä ja olemusta. Hengellisessä merkityksessä kirkko on siis yksi.

Otan käytännön esimerkin ekumenian pöljyydestä :wink: Ns. SELK-VOK -neuvottelujen (Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Venäjän ortodoksisen kirkon oppineuvottelut) osana kirjattiin Siikaniemessä 2011 useampikin yhteinen teesi.

Lainaan Riikka Pääkkösen gradua, joka avaa aihetta jokseenkin hyvin. Gal 6:2 “Kantakaa toistenne taakkoja” (“kuormia” KR33/38, “taakkoja” KR92) liittyy po. yhteydessä osapuolten käsityksiin eukaristian ja diakonian suhteesta ja siitä, kuinka elää kristittynä.

Suhde trineettioppiin (kolminaisuuteen, lat. trinitas, kreik. trias) on ratkaiseva kriteeri arvioitaessa, onko jokin uskonnollinen suunta tai ryhmittymä kristillinen vai ei-kristillinen.
Kolminaisuusoppi on kristinuskon perustavin opinkappale ja dogmi, kuormien / taakkojen kantaminen taas ei, mutta ymmärrykseni on siinä määrin puutteellinen, etten oivalla, ettei käsky olisi varsin laajana raamattuperusteena myös ekumenian suhteen vähintään oleellinen.

“Julkilausuman mukaan sovitustyön myötä ihmisen ei tarvitse enää huolehtia omista taakoistaan, vaan Kristus ottaa ne kantaakseen. Toisaalta todetaan, että kristityt ovat kutsuttuja kantamaan toistensa taakkoja.”

[Gal 6:2]

"4.2.2 Jakamisen ja sovituksen yhteisö

Teesin esittely valitussa viitekehyksessä; Ehtoollinen esitetään julkilausumassa keskinäisen
jakamisen välineenä. Mikä on kirkon rooli ja merkitys lähimmäisyyden toteutumisessa
tämän päivän kontekstissa? Osapuolet luonnehtivat kirkon osuutta:

“Kirkko on keskinäisen jakamisen ja sovituksen yhteisö, jonka välityksellä
Jumalan rakkaus avautuu koko maailmalle (Matt. 25:34–40). Kristus
ottaa ihmisten synnin, hädän ja kärsimyksen kantaakseen, ja myös
kristityt on kutsuttu kantamaan toistensa kuormia (Gal. 6:2). Siksi eukaristia
ja diakonia kuuluvat erottamattomasti yhteen. Kristus antaa itsensä
kertakaikkisessa uhrissaan, jotta hänen omansa antaisivat itsensä
eläväksi uhriksi (Room. 12:1), toimittaisivat ”liturgiaa liturgian jälkeen”.
Ehtoollinen ohjaa heidät nälkäisten ravitsemiseen, heikoimmista
huolehtimiseen, sairaiden parantamiseen ja toivon tuomiseen toivottomille.166”

Sic :wink:
“Erikoista on, että teesiin subjektiksi on kirjattu monikon kolmas
persoona, ”he”. Tällä viitataan luonnollisesti käsitteeseen elävät uhrit, mutta jos
kirkon edustajat eläisivät kuten ehdottavat, luontaisempi valinta olisi ollut käyttää
me-muotoa, kun olisi voinut lausua: Ehtoollinen ohjaa meidät nälkäisten ravitsemiseen…”

"Aivan samoin kuin Kristus ottaa ehtoollisessa kannettavakseen kaiken toivottomuuden, synnin ja kuoleman niin myös kristitty ottaa kannettavakseen lähimmäisensä taakat. Tämä merkitsee olemista ”Kristus lähimmäiselleen”.

[Martikainen 1999, 194]

“Staniloae puolestaan luonnehtii ortodoksien näkemystä vastavuoroisuudesta Kristuksen
työn ja kristityn tekemän lähimmäisyyden työn välillä. Hän toteaa, että Kristuksen
sovitustyön tähden kristityn täytyy samoin uhrata itsensä lähimmäisensä vuoksi.
Staniloaen mukaan lähimmäistä on kohdeltava aivan kuten itse Kristusta. Tästä syystä
kristitty ei myöskään voi suvaita eriarvoisuutta, koska se estää yhteyden toteutumista
loitontamalla ihmisiä toisistaan.”

[Staniloae 1980, 206–207, 209]

“Eukaristian ja diakonian välistä suhdetta perustellaan toteamalla, että ehtoollisessa Kristus uhraa itsensä kristittyjen hyväksi. Samalla edellytetään, että häneen kuuluvat kristityt antaisivat edelleen itsensä eläviksi uhreiksi, ja toimittaisivat liturgiaa liturgian jälkeen. Tällä käsitteellä on ortodoksinen perusta.”

[Hurskainen 2010, 5]

“Hurskainen katsoo, että Kiovan neuvotteluissa vuonna 1995 lähimmäisyyden työhön liittyen muodostui käsiteristiriita, jossa vastakkain olivat ortodoksien ”liturgia liturgian jälkeen” sekä luterilaisten ”iloinen vaihto”. Ensimmäinen korostaa Hurskaisen mukaan yhteisöllisyyden merkitystä lähimmäisyydentyössä kun taas jälkimmäisessä korostuu yksilön henkilökohtainen panos yhteisön hyväksi.”

"6.2.3 Kuinka elää kristittynä?

Teesien esittely valitussa viitekehyksessä; Jotta yksilöä voidaan pitää sitoutuneena yhteisöönsä, siltä edellytetään osallistumisen lisäksi yhteisön asettamiin normeihin sopeutumista.
Tässä yhteydessä tällä tarkoitetaan käyttäytymistä ja moraalikäsityksiä.
Siikaniemessä näiden suhde esitettiin seuraavasti:

“Kirkon sanoma ja toiminta liittyvät olennaisesti toisiinsa. Siellä missä
kirkon jäsenet elävät uskonsa mukaisesti osoittaen kristillistä rakkautta
teoissaan ja suhtautumisessaan ympäröivään maailmaan, kirkon jäsenyys
vahvistuu ja kirkko vetää puoleensa uusia jäseniä. 302
Neuvottelijat toivovat, että kirkon jäsenet toimisivat sen ymmärryksen pohjalta, mikä
heille on kirkon välittämän sanoman ja toiminnan pohjalta muodostunut omasta uskostaan.
Kristillinen rakkaus mainitaan kaiken hyvän tekemisen lähtökohtana. Lisäksi
toivotaan, ettei hyvän tekeminen ja rakkautta välittävä suhtautuminen rajoittuisi
ainoastaan toisiin yhteisön jäseniin vaan koko ympäröivään maailmaan.”