Asiasta käytettyjä teologisia sanoja on esimerkiksi “transsubstantiaatio”. Se on katolisen kirkon ajatus siitä, että esim. leipä lakkaa olemasta leipää, kun se muuttuu Kristuksen ruumiiksi. Meillä luterilaisilla näin ei ajatella, lähinnä siksi, että kohdassa 1.Kor.11:28 Paavali sanoo sen olevan leipä vielä syömishetkellä.
Toinen sana on “konsekraatio”; sen tekee pappi lausuessaan asetussanat. Kun konsekraatio tehdään Kristuksen asetuksen mukaan, tuloksena on todellinen Kristuksen ruumis ja veri.
Usko on tarpeen, jotta vastaanotamme sakramentin hyödyksemme. Jo 1500-luvulla kiisteltiin siitä, mitä tapahtuu, jos epäuskova nauttii sakramenttia. Englannin anglikaanit katsovat, että hän ei nauti Kristuksen todellista ruumista ja verta. Luterilaiset pitävät kuitenkin kiinni siitä, että jopa epäuskoinen nauttii todellisen Kristuksen ruumiin, tosin tuomiokseen, kuten 1.Kor.11:29 sanoo. Tämä johtuu juuri siitä, että esim. leipä on todellisesti Kristuksen ruumis.
Ehtoollismessussa laulamme: Jumalan Karitsa, joka kannat maailman synnin, armahda meitä. Aikaisemmin oli muoto, joka pois otat maailman synnin. Joh. 1:29
Yhteenveto
"Seuraavana päivänä Johannes näki, että Jeesus oli tulossa hänen luokseen. Johannes sanoi: “Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!”
Tietenkin on pääasia, että meidän synnit on sovitettu, mutta kiinnostaisi tietää, miksi sanamuoto on muutettu. Minusta syntien pois ottaminen ja kantaminen eivät aivan synonyymeilta kuulosta.
Jumalan Karitsa, joka pois otat maailman synnin, armahda meitä! Agnus Dei, qui tollis peccata mundi, miserere nobis!
(Ehkä tämä on luterilaista teologiaa, kun ymmärtääkseni luterilaiselta ei syntejä oteta pois… seuraavassa versiossa sitten lauletaan “joka peität maailman synnin”)
