Siinä on kuitenkin tietty logiikka. Synti on määritelmällisesti ero tai välimatka Jumalan ja ihmisen välillä. Jos tätä välimatkaa ei olisi, vaan me eläisimme kaikki paratiisissa ja meillä olisi kaikki tarvitsemamme helposti ja suoraan saatavissa Jumalalta, niin voisimme tietenkin ottaa koko maailman tänne.
Yksi tapa ajatella on, että karkotamme väkeä koska elämme langenneessa maailmassa. Ja siksi joudumme punnitsemaan rajallisten ja toisensa poissulkevien etujen välillä. Siis joka tapauksessa tässä on kysymyksessä suomalaisten etu vastaan tulijoiden etu. Heidän etunsa on saada jäädä ja meidän etumme on, kaikkien kokemusten ja tilastojen ja ennustusten perusteella, että he eivät tule. Tai lähtevät kaikki jos ovat tulleet.
Kysymys on vain siitä, että onko meillä joku velvollisuus toimia vastaanottajana. Tai siitä, että emme yksinkertaisesti kykene enää tekemään asialle mitään, vaikka etu ja tahtotila olisi olla toimimatta. Eli asia nyt tapahtuu joka tapauksessa, ja vääntö käydään vain siitä, halutaanko asiaa etukäteen vai jälkikäteen. Valitset, että hymyiletkö vai irvistätkö. Sitten jatkat sen tekemistä, mitä muutenkin olit tekemässä.
Mutta tuossa toisessa ajattelussa emme elä langenneessa maailmassa, vaan saavutetussa yltäkylläisyydessä, joka ei voi peruuntua, mennä taaksepäin, kadota tai kuihtua. Ei, elleivät pahat ihmiset (rasistit tai kapitalistit, joka tapauksessa postmodernin ajan syntiset) tahallaan sitä kuihduta. Ainoastaan raja-aidat ihmisten välillä voivat vähentää hyvinvointia. Tämä tarkoittaa sitä, että karkottaminen ei ole “synti” merkityksessä “välttämätön paha koska elämme langenneessa maailmassa”, vaan merkityksessä “tietoinen ja julma epäuskoinen teko”.
Eli kirkko uskoo, että maailma on valmis. Tai tulossa valmiiksi. Tai tehtävissä valmiiksi jos ihmiset ovat tarpeeksi avoimia ajatukselle ja halukkaita ja valmiita siihen. Jos vain uskoa siihen riittää. Hyvän määrä lisääntyy vyöryn lailla jos vain olemme uskomassa, luottamassa, toivomassa ja antamassa aina kun se on inhimillisesti mahdollista. Maailma tulee kumuloituvasti paremmaksi yksi hyvä teko kerrallaan. Ja jos meillä ei nyt ole mahdollisuutta antaa kaikille kaikkea, niin itsemme saattaminen sellaisen pakon eteen kannustaa meitä vähä vähältä parempiin suorituksiin.
Jos olisi olemassa ratkeamattomia ongelmia, niin se tarkoittaisi, että a) Jumalaa ei ole tai b) Jumala on paha koska on pettänyt tämän maailman jättämällä sen ihmiset kärsimään tai c) Jumala ei ole kaikkivaltias koska ei kykene ratkaisemaan kaikkea. Eli epäonnistuminen tässä, mihin nämä aktivistit pyrkivät, on kirjaimellisesti mahdotonta.
Kun kyse on juuri siitä, että ne pitää lukea nimenomaan jumalanpalveluksessa. Ne ovat keskeinen osa tuon edellä kuvaamani uskonnon harjoittamista. On ne, jotka pettävät tämän vision maailmasta, jossa tilaa riittää kaikille. Ja ne, jotka taistelevat sen puolesta.
Siis jos tuntee yhtään politiikkaa tieteenä tai aatehistoriaa, niin näkee heti ja automaattisesti, että Kingdom Now ei ole vain helluntailaisten juttu. On pintapuolinen kuvitelma, että on ensin Pyhä Henki, joka korostuu karismaattisuudeksi, kärjistyy äärikarismaattisuudeksi ja vääristyy dominioteologiaksi. Kun Pyhä Henki on aina ollut sama. Ja se, mitä sen jälkeen on tapahtunut, karismaattisuus karvoineen ja kaikkineen, on melko suoraa lainaa länsimaisesta aatehistoriasta.