Evankelista Reinhard Bonnke, (oli Jumala on -tapahtuma 7.10 Helsinki Jäähalli)

Menestysteologia ja Afrikka?

Jotenkin tuntuu siltä, että sana ‘menestyminen’ täytyy määritellä uudestaan.

Menestysteologiaa voidaan tarkastella puhtaasti talouden lakien kautta. Eli jos menestysteologia on Jumalasta, niin menestyneitä pitäisi noissa piireissä olla keskimääräistä paljon enemmän kuin tavallista teologiaa kannattavien uskovien piireissä.

Jos voidaan selvästi havaita, että ns ‘menestyneitä’ ovat lähinnä menestysteologiaa saarnaavat suurehkoja joukkoja hallitsevat saarnamiehet, niin kyseessä on silloin selvästi pyramidikusetus, johon ihmiset herkästi haksahtavat jos eivät ole valveutuneita.

Olin aika monta vuotta sitten helluntailaisten kesäkonferenssissa, jossa RB oli puhujavieraana. Sen verran muistan, että lopuksi kutsuttiin väkeä alttarille, mielestäni joko tulta tai voitelua saamaan. Olikohan niin, että tuli oli jotenkin teemana koko Suomen-käynnillä? Ainoa tuntemani alttarille lähtenyt oli jo kauan uskossa ollut ihminen, joten jäin siihen käsitykseen että ei se varsinainen uskonratkaisun paikka ollut.

1 tykkäys

Ehkä se olisi sinullekin tehnyt hyvää, nimittäin se ’tulen’ saaminen. :hugs:Uskoasihan en tietenkään epäile. No, minä en vastannut alttarikutsuun, kun olen jo uskossa eikä muuta tarjottukaan, enkä pitänyt sellaista tarpeellisena. Mutta katsokaa nyt alkajaisiksi vaikka nuo kaksi saarnaa ennen lisäkommentteja.

mm Youtubessa on videoita, joissa saarnamies ‘ampuu’ ‘tulta’ puhujalavalla. Lavalle tulleet ihmiset näyttävät tosiaan saavan ‘tulta’ läpikotaisin, mutten oikein uskaltaisi mennä väittämään, että visuaalisena näkymänä ko tapahtuma olisi kunniaksi Jumalalle.

Ainakaan minulle ei ole kovin luontevaa käydä hakemassa vierailevilta saarnamiehiltä “tulta” tai “voimaa”. Onko sinulla siis siitä kokemuksia enemmänkin, kun tahdot suositella?

1 tykkäys

Ei, juurihan tuossa niin kirjoitin etten pitänyt sellaista tarpeellisena, eikä sellaista tosin kai ehdotettukaan.

Puhuin kokemuksista “tulen” tai “voiman” (tai vaikka voitelun) hakemisesta vierailevilta saarnamiehiltä. Vierailevien saarnamiesten ei välttämättä tarvitse olla reinhardbonnkeja.

Johan siihen vastasin, ettei ole ollut tapana hakea, ainakaan mitään vierasta tulta. Pyhällä Hengellä täyttyminen voisi sitten olla toinen juttu, mutta kokemukset sellaisestakin ovat vähäisiä. Bonnke kuvaa kyllä hyvin erästä miestä tässä jälkimmäisessä saarnassaan, kun tämä tuli varta vasten Bonnken hotelliin pyytämään siunausta ja mitä sitten tapahtui. Helluntailaisillahan Pyhällä Hengellä täyttyminen merkitsee usein kielilläpuheen alkamista. Minullakin yksi hyvä kaveri kertoi 90-luvulla uskoontulostaan helluntaipiireissä ja kun hän oli muutaman kerran käynyt seurakunnassa, kutsui pastori hänet rukoukseen ja käveri alkoi puhua kielillä, ja vaimonsakin jonkun ajan päästä. Minulla tällaista lahjaa ei ainakaan ole, eikä juuri muitakaan kokemuksia, mutta pidän niitä ainakin periaatteessa aitoina.

Ja kehitusmaiden oloissa se voidaan varmistaa… miten?

Kaipa kehitysmaissakin on laskutaitoisia ihmisiä. Väkeä ei tietenkään saa päästää kerralla paikalle enemmän kuin turvallisuusarviointi katsoo olevan maksimimäärä.

Tapahtumiahan voi toki järjestää useamman, jotta kaikki halukkaat pääsevät mukaan.

Luulisin, että Bonnken organisaatiolla pitäisi olla taito suunnitella ja hallita massatapahtumia, jos he vain haluavat.

Miten hän on kuvannut tuota kielilläpuhumisen alkamista? Alkoiko puhe vain tulla suusta jotenkin hallitsemattomasti ilman omaa tahtoa vai alkoiko hän puhua ihan mitä ääniä vain sattuu suusta pääsemään ja uskossa ajattelee sitten puhuvansa kielillä?

Itse olen kuullut kielilläpuhumista ja valitettavasti se mitä kuulin oli täyttää tajunnanvirtaa eikä sillä ollut mitään tekemistä minkään oikean kielen kanssa.

Kuulopuheena sitten olen kuullut vaikka mitä kuten sen, että saksaa osaamaton mies oli tietämättään puhunut saksaa ja paikalla oli sattunut olla joku saksankielentaitoinen ja puheen sisältö olikin tarkoitettu juuri tälle ihmiselle.

Mutta itse en ole koskaan todistanut mitään sellaista, joka viittaisi jonkinlaiseen ihmeeseen.

1 tykkäys

En tiedä kovin tarkasti. Hän kertoi tässä ehkä kesällä, että pastorin kanssa suoritetun rukouksen tai kätten päällepanon jälkeen uutta kieltä vain alkoi tulla. Kielilläpuhehan on aina kuitenkin sellaista, että sitä voi hallita. Aloittaa tai lopettaa koska tahtoo.

Olen kuullut tuota puhetta muutama vuosi sitten ja se kuulostaa ihan joltain heprealta tai vastaavalta lähi-idän kieleltä. Hän itse ei osaa sitä tulkita, mutta kuulemma jotkut osaavat, jopa itse omaansa. Sinänsä kielilläpuhe ei ole mitään niin kovin kummallista. Monet luterilaisetkin rukoilevat kielillä, jopa eräs ortodoksinainen, jonka kanssa seurustelin vähän aikaa yli parikymmentä vuotta sitten, rukoili kielillä.

Nykyäänhän tulkinta voi olla hyvin helppoakin, jos puhetta äänittää. Ja jos on hiukan edes hajua siitä, mikä kieli on kyseessä, pitäisi olla sen jälkeen pieni vaiva hankkia tallenteelle tulkkaus.

Toki muistaakseni kielilläpuhumista on ainakin yritetty tutkia tieteellisestikin. En vain muista yhtään, mitä asiasta sitten sanottiin johtopäätökseksi.

Uusilla kielillä puhumisen ihmeissä on aina kyse todellisista luonnollisista kielistä, joita kuulijat voivat ymmärtää. Ei koskaan siansaksasta. Lisäksi kyseessä on ihme, joka on merkki ei-uskoville. Uskovien keskuudessa ihme ei tapahdu.

Paavali opettaa toisin. Hän puhuu ihmisten ja enkeleiden kielillä puhumisesta. Eli kaikki eivät ole ihmisten kieliä. Lisäksi hän opettaa, että kielillä puhuessaan rakennetaan vain itseään, ei toisia, eli puhe ei ole suunnattu ei-uskoville.

1 tykkäys

Ehkä Paavali ei tarkoita enkelien kielillä sitä, että joku uskova sellaisilla puhuisi, vaan käytti kielellistä tehokeinoa. On aika hätiköityä tulkintaa, kun karismaattisissa piireissä on tehty yhden jakeen pohjalta omiin kokemuksiin sopiva oppi. “Tätä puhetta ei ymmärrä kukaan. No, tämä on nyt varmaan enkelien kieltä!”

“Rakentaa itseään” tuntuu myös Paavalin tarkoituksen vastaiselta ja itsekkäältä tavalta. Paavalilta sekin sanonta on kenties ollut ennemminkin hienovarainen moite muutamille kuin kehotus kaikille puhua paljon yksinään kielillä ja rakentaa itseään.

4 tykkäystä

Tietäähän sen lopulta kielitieteilijä, jos äänteissä tai kirjoitetussa kielessä todella on informaatiota.

Jos informaatiota ei ole, niin silloin ei voi oikein kielestä puhua.

Salausmenetelmät on yksi hyvä aihealue lähestyä ongelmaa. Jos näennäisesti siansaksassa olevassa aineistossa on informaatiota, se voidaan sieltä avata, kunhan salausavain ja algoritmi on otettu selville.

Ei ainakaan se, mitä itse olen kuullut, ollut mitään kieltä.

Siihen päti aika hyvin se pilkka, mitä Lapinlahden Linnut kyselivät kappaleessaan ‘Miksei asioista puhuta’.

Ei kuulosta oikealta kieleltä, jos kuulee jotain: ‘shakalaka da duum da nosti a heb der ulbaan no daam aba ai aia ai gana bum bum sheki na lost abba abab abba abab baa lakom na nosti’.

1 tykkäys

Bonnkea olin kuulemassa Stadin jäähallissa joskus 80-luvulla…Se oli aikaa, jolloin kiertelin eri seurakuntia ja kirkkoja katselemassa ja tunnelmia kokemassa. Pelastusarmeijan Temppeli muistuu nyt mieleen mielenkiintoisimmalta mestalta…

1 tykkäys

En lähtisi kaventamaan sitä ihan pelkästään tuohon. Kukahan pyhä se oli, joka kykeni toimittamaan rippejä tai käymään pastoraalisia keskusteluita vieraskielisten pyhiinvaeltajien kanssa, vaikka puhui vain omaa äidinkieltään.

1 tykkäys