Evankelista Reinhard Bonnke, (oli Jumala on -tapahtuma 7.10 Helsinki Jäähalli)

Jumala on. Jumala on todellinen, hän rakastaa, välittää, vastaa, toimii, pelastaa ja parantaa. Tule mukaan innostumaan ja varustautumaan kuulemalla hyviä uutisia Jumalasta. Rohkaisemme sinua myös kutsumaan ihmisiä mukaan, jokainen on tervetullut!

Kaksi merkittävää puhujaa, David Wilkersonin poika Gary Wilkerson ja Reinhard Bonnke, saksalainen evankelista, joka sai tehtäväkutsunsa suomalaiselta evankelista Arthur Kukkulalta aikoinaan.
Varmaan kiinnostaa monia foorumilaisia :wink:

Yhteenveto

Jumala on. -tapahtuman tilaisuudet ovat sunnuntaina 7.10. Helsingin jäähallilla klo 15 ja klo 18. Pääpuhujina ovat Afrikan apostolina tunnettu Reinhard Bonnke sekä Gary ”Davidin poika” Wilkerson, lisäksi tilaisuuksissa on rukousta ja musiikkia. Ensimmäiset 7000 mahtuvat sisään. Tapahtuma on ilmainen.

Puheet ja muut ohjelmat löytyvät nyt netistä Uskotv:n sivustolta.

Paikalla olleena voin sanoa että Bonnke piti mielestäni erinomaisen Kristus- ja risti- keskeisen evankelistan puheen. Ohessa linkki. Puhe alkaa kohdassa 50 minuuttia.

Kas näin ne kirkolliset hierarkiat syntyy. :kissing:

Hän jatkaa nyt isänsä jalanjälkiä Coloradossa omassa seurakunnassaan työskenneltyään ensin isänsä perustamassa Times Square-seurakunnassa New Yorkissa

Ihan näppärä pappisdynastia. :slight_smile:

1 tykkäys

Muokkasin ketjun nimeä ja siirsin Usko-osioon ajankohtaisen jo menneen tapahtuman mentyä ohi. Bonnkella on erittäin vahva evankeliumin julistuksen lahja ja taito ja linkkaan tähän kahdeksan vuotta sitten Seinäjoella taltioidun opetuspuheen.
Siinä alun ylistysosuuden jälkeen Bonnke tapaa oppi-isänsä 98 vuotiaan evankelistan Arthur Kukkulan, joka Saksassa 1950- luvun lopulla siunasi nuoren Bonnken ja valmisti suureen tehtävään.

Katselin joskus nuorena videon, jossa Reinhard Bonnke saarnasi jossain Afrikan maassa. Kansaa kaatui kuin heinää. Video oli vaikuttavaa katseltavaa.

Ainakin minun silmissäni Bonnke sai kuitenkin myöhemmin kolauksen, kun hänen tilaisuudessaan - taisi sekin olla Afrikassa - kuoli häntä kuuntelemaan tulleita ihmisiä. Muistaakseni onnettomuus tapahtui siten, että ihmiset tallautuivat hengiltä. Eli kysymyshän on silloin siitä, että turvatoimet, jos sellaisia yleensäkään Afrikassa on, pettivät pahasti.

Bonnke kuittasi tapahtuneen sillä, että ihmiset pääsivät heti taivaaseen.

Paljon mahdollista. Nuo ovat todella suurkokouksia, joissa on kymmeniä tai satoja tuhansia ihmisiä kerrallaan. Bonnken mukaan Afrikassa on hänen aikanaan palautettu 77 miljoonaa ratkaisukorttia, mikä tarkoittaa sitä että tavoittettavat joukot ovat todella suuria. Turvajärjesteyistä vastaavat kai paikalliset tahot.

Siis olet jotenkin yllättynyt, että Afrikassa ei sovellettu suomalaisia turvallisuusstandardeja?

Linkkasin joskus aiemmin Bonkken ja muiden voimaevankeliointia kritisoivan artikkeliin, jonka oli kirjoittanut joku lähetystyöntekijä afrikankokemustensa pohjalta. Linkki ei enää toimi, mutta tässä pätkä, jonka olin siitä aiempaan ketjuun kopioinut:

Etiopia: Olin lähetystyössä Etiopiassa vuosina 2004-2007. Tänä aikana kuulin tämän voimaevankeliointiliikkeen tuoneen paljon vahinkoa voimakkaasti kasvavalle kristillisyydelle Etiopiassa. Reinhard Bonnke oli pitänyt monia suurkokouksia Etiopiassa. Niissä kävi paljon ihmisiä, jotka saivan kosketuksen ”voimaan”. Tuloksena ei ollut uskoontulemisia eikä herätystä, vaan näiden ”voima” ilmiöiden leviäminen seurakuntiin, etenkin nuorten pariin. Ilmiöt aiheuttivat paljon ristiriitoja ja varsinkin vanhemmat uskovat suorastaan ajettiin pois seurakunnista. Ilmiö oli niin voimakas, että pastorit ja johtavat työntekijät eivät voineet sille juuri mitään.

En tiedä Bonkken historiaa sen enempää ja sitä, että onko hän kenties muuttanut tyyliään. Kansanlähetyksen ja vapaiden suuntien välimaastossa kaikkeen tuollaiseen törmää koko ajan ja sitten pitää kaivella netistä tietoja. Nyt koen ortodoksisuuden tässäkin suhteessa helpottavana.

2 tykkäystä

Ohhoh…

Johan oli aika moista tekstiä.

Se mikä saattoi nuoresta minustakin tuntua erittäin vahvalta näytöltä Jumalan olemassaolosta, onkin hedelmiltään hyvin karua, jos tuo pitää paikkansa.

Bonnken tulisi toki olla tästä tietoinen. Jos hän tuntisi vastuunsa, ei isoja ihmismassoja kerättäisi yhteen siten, että turvallisuusriskit kasvavat suuriksi.

Valkoisen miehen taakka painaa raskaana.

Loppujen lopuksi nuo ratkaisukortit eivät paljoa merkitse.

Jos herätys saataisiinkin aikaan, täytyisi ihmisille löytyä seurakuntayhteys. Jos se puuttuu, unohtuvat tuollaiset ratkaisutkin aikaa myöten.

Kuolonuhrit ovat tietysti valitettavia, mutta ei isossa vapaaehtoisvoimin toimivissa organisaatiossa asiat mene niinkuin Strömsössä. Niin valitettavaa kuin se onkin.

Ottamatta nyt mitään kantaa tähän Bonnkeen, minusta näkemyksesi tarkoittaa ihan yleisesti, että kehittyneiden maiden ulkopuolella ei pitäisi järjestää mitään tapahtumia.

Noilla Bonnken organisaatioilla pitäisi kyllä olla jo pitkä kokemus tilaisuuksien järjestämisestä. Samoin turvallisuusasioista on länsimaissa jauhettu jo niin pitkään, että massatilaisuuksia järjestävien länsimaalaisten tulisi olla niistä erittäin tietoisia.

Kun sattuu ja tapahtuu, on vastuullinen taho usein joku muu kuin sääntöjä noudattava länsimaista alkuperää oleva. Vrt Göteborgin discopalo 1998, jossa tilaisuus järjestettiin tiloissa, joissa paikallisten säännöstöjen mukaan ei olisi moista tapahtumaa missään tapauksessa järjestää.

Ei nyt aivan noinkaan.

Mutta ahnehtia ei saisi kerralla liikaa. Osanottajien määrä pitäisi pystyä pitämään kohtuullisissa rajoissa.

Ahneellahan on yleensä … loppu.

Netistä löytää kaikenlaista. Minun Bonnken tuntemukseni perustuvat ainoastaan näihin kahteen tässä ketjussa olleeseen saarnaan, joista ensimmäisessä olin itse paikalla joku viikko sitten. Ennen näitä en tiennyt hänestä juuri mitään, ainoastaan nimen ja sen yhdistämisen joihinkin epämääräisiin tyyppeihin. Ainakin näissä opetuksissa on ristinevankeliumi ja parannukseen/uskoon kehoitukset yksinomaan keskiössä. Siis parannusta ja Jeesuksen sovitustyötä saarnaava evankelista.

Voimaevankelioinnista tai ihmeisiin painottuvasta opetuksesta en hänen suhteen tiedä mitään, ellei evankeliumin muuttavaa voimaa lasketa sellaiseksi. Toki hänellä myös evankeliumin julistuksen ohella muutkin armolahjat ovat käytössä ja lopussa aina rukoillaan pelastusrukouksen lisäksi sairaiden parantumisenkin puolesta ja sellaisia kuulemma tapahtuu.

Afrikan lähetyskentillä näillä on oma tärkeä merkityksensä uskon synnyttäjänä, niin oli Jeesuksen ja apostolienkin aikana. Silti ristintyö ja uskon vastaanottaminen. on aina ensimmäisenä.

Afrikassa -samoin kuin Intiassa- leviää myös valtavasti menestysteologiaa. Ihmeiden ja voimailmiöiden juhliminen on omiaan vahvistamaan tämmöistä korostusta uskonelämässä.

Ratkaisukorteista ei kannata toiminnan todellista onnistumista laskea.

1 tykkäys

Tämä on valitettavasti totta. Mielestäni Bonnke ei kuulu missään tapauksessa heihin.

Ei, mutta kertoo kuitenkin jotain toiminnan laajuudesta. Palautetta on tullut ainakin noin monelta. Jos noista kymmenenkin prosenttia on johtanut pysyvään uskoon, tilanne on hieno. Uskoisin prosentin olevan kuitenkin paljon suurempikin.