Exitus - Kuolema - Tuonilmaisiin siirtyvän tukeminen

Rukous
, ,
1

Iäkäs lähiomaiseni, joka on nyt korona-karanteeniin suljetussa hoitokodissa, on huononemassa kiihtyvään tahtiin. Enkä pääse edes käymään hänen luonaan!

Lääkäreitä parempia hoitokeinoja minulla ei olisikaan, mutta voisin edes istua vieressä, lukea Raamattua, laulaa virsiä tai edes jotain: potilaan kuulo säilyy usein pitkään, vaikka hänen oma puhekykynsä olisi mennyt.

En pääse edes rukoilemaan läheiseen Pyhittäjä Herman Alaskalaisen kirkkoon, Tapiolan Ortodoksikirkkoon, koska sekin on suljettu koronan takia. Tottakai rukoilen kotona, mutta tuntuu pahalta kun ei pääse hoitokotiin eikä kirkkoon.

9 tykkäystä
2

Olisiko mahdollista saada häneen videoyhteys?

3

Täytyypä selvitellä. Korona-sulun vuoksi kaikki potilaat on suljettu huoneisiinsa, ja hoitajat menevät niihin vain välttämättömiin hoitotoimiin erikoissuojattuina. Puhelintakaan ei voida suojata siten, että se voitaisiin viedä.

Toisaalta omaiseni ei pysty enää puhumaankaan.

4

Onko varmaa, että tuo sulku on laillinen? Näistähän on ollut myös juttua, että on laittomasti estetty omaisen kanssa tapaaminen.

5

Yleensä tapanani on noudattaa sairaaloitten ja hoitolaitosten ohjeita ja määräyksiä olen sitten itse potilaana tai omaisena.

Ensimmäiseksi tällaisessa tilanteessa ei tule mieleen ryhtyä riitelemään juridiikasta tai vaatimaan oikeuksiaan.

(Ymmärrän tilannetta jonkin verran hoitolaitoksenkin kannalta, ei ne huvikseen noita rajoituksia julista. Kun kesken lomakautta henkilökuntaakin sairastuu 7hlö, ja muutenkin vaikeahoitoisista potilaista toinen mokoma, ja astuu tiukat karanteenisäännöt koko taloon. Yhteistyömme on aina sujunut hyvin, ja olen ollut tyytyväinen paikan henkilökuntaan ja kiitollinen heidän hoidostaan omaiselleni.)

6

Jotkut palvelutalot olivat koronan aikana kieltäneet lähiomaisten tapaamiset vailla juridisia perusteita ja ne joutuivat korjaamaan käytäntöjään. En nyt tarkoittanutkaan juristin puoleen kääntymistä, vaan oikeuksien selvittämistä sikäli kuin asiassa on ongelmia. Itselläni on tietenkin helpompi tapaus, mutta pahimpaan aikaan yli vuosi sitten kun en päässyt lähiomaistani tapaamaan palvelutalon rajoitusten takia, piti keksiä erityisiä järjestelyjä. Tapasin muuten kohtalaisessa kunnossa olevan 93-vuotiaan äitini talon ulko-ovella ja vein hänet autolla apteekkiin, kun samalla kävin itse hänelle kaupassa. Siinä autossa kerkisimme kuitenkin nähdä ja jutella. Tai toisella kertaa tapasin hänet vain palvelutalon alaovella tuodessani ostoksia. Kävi ihan oikeasti mielessä, että tuon hänet kotiimme vähäksi aikaa, jos sulku jatkuu.

Periaatteessa ainakin palvelutaloasuminen kuuluu kotirauhan piiriin, eikä oikeuksia ole estää siinä asuvaa henkilöä tapaamasta omassa kodissaan vieraita tai lähtemään ulos. Myöhemmin nämä kiellot muutettiinkin suosituksiksi, sillä eräs helsinkiläinen palvelutalo oli tehnyt ehdottoman kiellon ja estänyt omaisia tapaamasta lähiomaistaan ja joku juristi oli puuttunut käytäntöön ja todennut sen olevan laiton. Sinun tapauksessasi kyseessä on hoitolaitos, eikä edellä oleva kaikilta osin päde luultavasti siihen. Kuitenkin omaistenkin on hyvä olla perillä oikeuksistaan, sillä alussa reilu vuosi sitten taisi mennä pari kuukautta erossa omasta äidistäni, kunnes tilanne selvisi. Siinä kesken kävin välillä siellä puoli salaa virka-ajan ulkopuolella, koska talossa ramppasi kuitenkin kaikenmaailman kauppaostosten kuljettajiakin. Toinhan minäkin sinne ostoksia kuten hekin ja kesken helteiden kävin asentamassa viilennyskoneen ylikuumaan olohuoneeseen, joka oli edellisenä kesänä osoittautunut välttämättömäksi laitteeksi äidin jouduttua sairaalaan helteiden vuoksi.

1 tykkäys
7

Tilanne on tosiaan erilainen. Omaiseni ei pysty olemaan enää edes erikois-pyörätuolissa, saati tulemaan autoon. Hän pystyy olemaan vain sairaalavuoteessaan, lihaksissa ei ole voimaa ja hermotuskin tuottaa vain pakkoliikkeitä, nielemään tai edes puhumaan ei pysty. Lisäksi hän on täysin harhainen.

Hänen hoitolaitokseensa ei päästetä korona-karanteenin vuoksi ketään edes käymään. Siellä ei ramppaa kauppa-asioiden toimittajia.

Mutta en halunnut tässä ketjussa riidellä siitä onko minulla OIKEUS vaatia pääsyä tuonne, enkä edes tiedä, olisiko minulla siihen rohkeutta, koska olen itse synnynnäistä vasta-ainepuutosta poteva, ja lääkärit ovat suositelleet minulle itselleni lähes karanteenia vastaavaa elämää.

Toivoin ketjuun esim. rukousehdotuksia, virsiehdotuksia, linkkejä palveluksiin tuonilmaisiin siirtyville tai jotain vastaavaa, mitä uskaltaisin ja voisin tehdä. Luulen, että lähden päiväksi metsään vaeltamaan ja rukoilemaan yksin.

Mutta en todellakan aio mennä istumaan hoitokodin eteen kadulle liikennettä estämään mielenosoituskyltein varustettuna ja vaatimaan pääsyä vierailemaan.

8

Olisiko mahdollista saada etäyhteys hänen sairasvuoteelleen? Vaikka hän ei enää pystyisi ymmärtämään sellaista, niin voisit olla läsnä. Jos olisi mahdollista lukea vaikkapa psalmeja, laulaa virsiä ja rukoilla, niin että hän kuulisi, voisi olla lohdutus. Kai jonkinlaisen puhelimen tai läppärin saisi huoneeseen. Kuuloaistin kauttakin saisi lohdutuksen sanoja. Ja pyydä krusifiksi hänelle annettavaksi.

Ja olet oikeassa, kyllä silläkin on merkitystä, jos itse kotona tai jossain muualla rukoilet ja muistat kuolevaa läheistäsi. Edellisessä virsikirjassa oli osasto Valmistautuminen kuolemaan ja uudessakin aiheeseen liittyviä virsiä. Eihän mikään voi korvata läheisten läsnäoloa kuolinvuoteella, mutta jos se ei ole mahdollista, muistaminen etänä on hyvä asia.

Sitten ajattelisin kyllä, että pappi on pakko voida päästää kuolevan tykö. Papin vierailu, mahdollinen rippi ja voitelu sekä ehtoollinen matkaevääksi ovat sellainen oikeus, jota ei voida evätä kuolevalta.

1 tykkäys
9

Ymmärsin että tämä oli se ongelma.

10

Se on toki tunteeni. Mutta ketjun aihe, mistä toivoin keskustelua näkyy otsikossa.

11

Olen siinä iässä, että setiä ja tätejä alkaa kuolla. Juuri meni kummitäti ja setä. Koronatilanteen ja vanhempien sairauksien takia emme osallistuneet hautajaisiin. Menimme sitten myöhemmin viemään kukat haudoille.

Noloa myöntää, mutta tähän asti rankin kuolemakokemus on, kun kissani kuoli tapaturmaisesti. Pitkän aikaa oli sielussa kissan mentävä aukko. Toki kissa oli päivittäinen kaveri, kun taas sukulaisiin olen ollut harvemmin yhteydessä.

Nyt on sitten on äiti tekemässä kuolemaa. Jostain syystä en kiipeile seiniä pitkin sen takia. Mutta kun väistämätön voi hyvinkin pian tapahtua, en tiedä miten siihen suhtautua. Vaivunko masennukseen, olenko vihainen Jumalalle tms? Olen täysin valmistautumaton siihen.

Sitten on vielä ne käytännön jutut. Olen netistä katsellut ohjeita kuolleen omaisille, mutta silti olen ihan pihalla. Ohjeet tuntuvat niin monimutkaisilta. Isästä ei siinä ainakaan tällä hetkellä ole apua.

Sisko asuu ulkomailla ja on ammatissa, jossa joutuu näkemään kaikkea kamalaa. Hänelle on sen takia kehittynyt panssari liki kaikkia kamaluuksia kohtaan. Hänen läsnäolonsa olisi toivottavaa, mutta ei hänkään voi jatkuvasti Suomessa rampata.

Kaksi pappia kävi kesällä isän ja äidin luona jakamassa ehtoollisen. Isä on myös käynyt keskustelemassa diakonin luona. Ei voi sanoa, etteikö kirkosta olisi sielunhoidollista apua tarjolla, kun vaan osaa pyytää.

7 tykkäystä
12

Noin kuukausi sitten tuo viimeinen elossa ollut minua vanhemman polven sukulainen kuoli. Ehdimme ennen sitä pääsemään elokuun ajan käymään hoitokodissa ja kuljettamaan vanhusta pyörätuolissa lähipuistossa. Järjestin myös tv-tason ja ison tv:n hänen huoneeseensa siltä varalta että uusi sulku tulisi.

Nyt kun hautausviikonloppu meni ohi, on kummallisen tyhjä ja outo olo. Olen pitänyt itseäni aika alkeellisena perusäijänä, joka voisi hyvin silloin kun konkreettiset fyysiset perusasiat o(lisi)vat kondiksessa: sairaudet hallinnassa, ulkoilu, safkat jne. Mutta nyt? Äijä-kielellä tiivistettynä: “ei syönti, juonti eikä naintikaan tunnu oikein miltään”. Eivätkä tahdo edes sujua mitkään noista, tässä istun aamiaispuurolautasen edessä toista tuntia nytkin.

Pitkät pyörälenkit meren rannalla auttavat hieman. Jumalanpalveluksissa on hyvä olla, mutta illalla kotiin palattua tyhjä olo palaa. Olen sitä seuraavaksi haudattavaa sukupolvea.

Autokolarissa retkahtaneen niskani kipeytymisen ja niskan kramppaamisen takia jotkut vanhat hermo- ja pään verenkierto-ongelmat (leikattu kaularanka) ovat osittain palanneet ja aiheuttavat huimausta, tasapainohäiriöitä ja pahoinvointia kohtauksittain. Autoroudaukset, mikä on ollut merkittävä osa vapaaehtoistyötäni (mistä turha ihminen on saanut itselleen edes jonkin arvon ja merkityksen) taitavat olla mennyttä. Ei siksi ettenkö kykenisi ajamaan, vaan siksi että muut pelkäävät sen olevan itselleni liikaa, ja rasittaahan se toki tuota hajonnutta niskaa. Mutta pystyn ajamaan noissa pahoinvointikohtauksissakin.

Toinenkin rakas hommani kristinuskossani: kirkkokuoroissa laulaminen, on uhattuna. Toisen kirkkokuoroni kirkkorakennus on megaremontissa, kuoron toiminta lakkasi koronan alkaessa, eikä näköjään käynnisty nytkään niin kauan kuin kirkkorakennusta korjataan. Toisen kirkkokuoroni kirkon seurakunnan hallinto pohtii muuttaa koko messukuviotaan, koska jengiä tulee nyt niin minimaalisesti (korona-pelko???) jumalanpalveluksiin, ja siinä siivouksessa kuoromme ehkä lempataan pellolle. Se siitä.

Nyt kun muinainen työelämäni on vain kaukainen muisto, ovat nuo kuluneen vuosikymmenen vapaaehtoishommat tuoneet elämääni rytmin ja olemassaololleni jonkinlaisen merkityksen. Loppuuko nyt kaikki hommat, mitä koronan aikana kovin kaipasin? Loppuvatko alkuunsa?

Tyhjyyteen tarvitsisi jotakin. Masentumaan en aio itseäni päästää, kerran sen syvästi kokeneena rajun sairastelun ja kipujen jälkeen tunnistan jo alkuoireet. Masennuksen korvaan vihalla, ja muutan sen negatiivisen tunteen taistelutahdoksi. Ensi viikolla alkaa syöpälääkitys. Vapise Babylon, et tule voittamaan!

5 tykkäystä
13

Olet upea ja ainutkertainen ihminen, Sakarja. Se välittyy viesteistäsi - emmehän me oikeasti tunne siviilissä.

Olemme olleet joistakin asioista eri mieltä, mutta kunnioitan suoruuttasi ja avoimuuttasi. Ilman sinua täällä olisi iso aukko!

Tahdon vielä tähän kirjoittaa Ahistaako korona -ketjun hidastettuna ollessa:

Se, miten olet tuonut monet sairautesi ja taistelutahtosi esiin, on ollut tärkeää. Olet elävä ja vahva muistutus siitä, että pandemian vähättelijöiltä puuttuu tärkeitä kokemuksia ja havaintoja.
Sekä sinunlaistesi monesta kärsivien ihmisten että hoitohenkilökunnan ja pandemian vuoksi myös aivan liian rankkoihin töihin joutuneiden puolesta tahtoisin toimia. Yritän tehdä sitä pitämällä esillä tietoa, jota luotettava suomalainen terveydenhoidon väki jakaa.

Elämä on erikoista ja monesti vaikeaa. Yhteyden kokemus, vaikka näin viestimien kautta, on jotain missä kaiken mielekkyys kuitenkin näkyy. Rauhaa ja rakkautta päiviisi!

4 tykkäystä
14

Meillä lisätään joka toiselle viikolle toinen liturgia, mikä on iso juttu. Sunnuntaisin on aina liturgia useassa seurakunnan pyhäkössä, samoin suurina juhlina (pääsiäinen + kaksitoista muuta suurta juhlaa + toisinaan myös keskiarvoisina juhlina), ja nyt aletaan toimittaa joka toinen viikko ihan tavallisena arkipäivänä vielä yksi liturgia (ehtoollisjumalanpalvelus).

2 tykkäystä