Todentotta. Jeesus Kristus, Jumal-ihminen kirkastui ja nousi taivaaseen olisi Kalkedonille uskollisempi. Yksi persoona, kahdessa luonnossa.
Persoona on toimija, eivät Hänen luontonsa. Jos lähestymme Herramme elämää ja toimintaa luontojen kautta, olemme vaarassa jakaa Hänet kahtia tavalla, josta mm. ei-kalkedonilaiset meitä ovat syyttäneet.
Itse aloitukseen, meidän ortodoksien olisi syyttä tunnustaa se, että luterilaiset, varsinkin korkea-kirkollisemmat tai konservatiivis-reformistit eivät ole mitä tahansa “protestantteja”. Luterilainen kristillisyys on mielestäni kaikista reformaation jälkeen syntyneistä lähimpänä “vanhakirkollisuutta”.
Ja sitten Luther. Mitä rakentavaa arvoa tänään tällä palstalla puhua hänen harhaoppisuudestaan tai ekskommunikaatiosta. Kirkot ovat jo eriytyneet. Eroja on ja löytyy, mutta eivät ne taatusti avaudu jos argumentti on vain se, että Luther on tuomittu jne.
Oma näkemykseni on, siis jos puhutaan ortodoksista (Toki, uhkia löytyy ihan liikaa sisältäkin!) tai vanhoja kirkkoja uhkaavista “protestanteista”, että niitä on kahtaa suuntaa; Yhdysvaltain ja muun Lännen sionisti-kristityt, jotka tunnetusti menevät kaikessa Israel edellä.
Sitten tietysti liberaali-refomistit.
Ensimmäiset ovat aina kannattaneet lähes jihadistisesti attitudella sellaista Lännen johtajan, Yhdysvaltain sotilaallista ulkopolitiikkaa, jonka tavoitteena ei ainakaan ole ollut esim. Lähi-idässä alueen kristittyjen aseman ja hyvinvoinnin edistäminen.
Jälkimmäiset ovat taasen onnistuneet vesittämään Lännessä kristinuskon opillista ja siihen perustuvaa moraalista perustaa politisoitumalla tai liittoutumalla itsensä kaltaisten sekulaarien liberaalien kanssa.
Mutta kuten sanoin, uhkat tai haasteet ovat myös itseaiheutettuja. Kaikki “paha” ei tule suinkaan ulkoa.
Tämän nyt myönnän ihan virallisesti. Siitä on tullut vahingollinen, yleiskoplaava haukkumanimi. Reformaation jälkeen syntyneet kirkot eivät ole yhtä ja samaa simaa Eroja niiden kesken on paljon ja merkittäviäkin.
Paljon parempi olisi puhua reformaation jälkeen syntyneestä tästä ja tuosta kirkosta. Ja vaivautua tutustumaan tarkemmin mistä kirkosta puhuu kun sanoo.
Niin, protestantti kai alkujaan oli pilkkanimitys. Kyllä se käy käyttöön, jos sillä tosiaan viitataan historiallisesti 1500-luvun reformaation seurauksena syntyneisiin kristillsiin ryhmittymiin. Joitain yhteisiä piirteitä toki on, mutta eroja sitäkin enemmän.
Tässä on se ongelma, että ensinnäkään luterilaisuus ei nimestään huolimatta ole sellaista, että se olisi yksi yhteen kaiken Lutherin sanoman kanssa. Kirkkolaissa on määritelty se, mikä on Suomen ev.-lut. kirkon oppi. Muilla luterilaisilla kirkoilla on erilaisia oppiperustoja, kuten esim. Tanskassa, joiden oppiperustukseen ei kuulu Sovinnonkaava. Toki Luther on luterilaisille kirkoille tärkeä opettaja - jopa niin, että on (jos sallitaan ilmaus) jonkinlaista luterolatriaa havaittavissa.
Kun on niin, että täällä kirjoitellaan omien nimierkkien kantoja ja kaikki toimivat omien kykyjensä ja tietojensa tasolla, pitäisi muistaa sekin, että kirkkokuntien kantoja arvioidessa ei voida nojata siihen, mitä joku foorumisti sanoo. Kaikki kirkot ovat tuottaneet erilaisia opillisia kannanottoja ja niiden arvioiminen on tietysti se, millä voidaan kunkin kirkkokunnan kanta havaita. (Ja tietysti - vuosikymmenten - satojen ja -tuhanten aikana näitä on tuotettu ja niissä voidaan havaita tiettyä diskrepanssia tai ainakin korostusten muuttumista)
Hyviä huomioita. On paljon luterilaisia kirkkoja, joiden ainoa tunnustuskirja on Augsburgin tunnustus, ehkäpä yhdessä Lutherin katekismusten kanssa. Kun aiemmin ylempänä puhuin vähemmistöluterilaisuudesta on ihan kohtuullista todeta, että esimerkiksi tässä suhteessa taidan itsekin olla “vähemmistöluterilainen” näin laajalla tunnustuskirjojen kokoelmalla.
Suomen ev.-lut. kirkon osalta voidaan todeta, että kokonaisuudesta tekee edelleen hankalamman hahmottaa se, että kirkolliskokous käytännössä ylimpänä päättäjänä tekee sitovimmat tulkinnat tunnustuksesta hyväksyessään kirkolliset käsikirjat ja ekumeeniset asiakirjat.
Tässäkin ketjussa on tullut viitattua useampiin ekumeenisiin asiakirjoihin: Yhteinen julistus vanhurskauttamisesta on hyväksytty kirkolliskokouksessa; Kaste-, virka ja ehtoollinen asiakirjaan on puolestaa kirkolliskokous lähettänyt virallisen vastauksen, jossa se esimerkiksi ehtoollisen osalta hyvin suurelta osin ilmaisi yksimielisyyttään.
Ja sitten ovat piispainkokouksen soveltamisohjeet edellisistä, kuten vaikkapa 2009 annetut ohjeet ehtoollisaineiden jälkikäsittelystä.
Nuo ovat sitä virallista. Mutta koko ajanhan tässä kaikki elää ja kuplii; niin kuin oli myös vaikkapa 1970-luvullta kun Seppo A. Teinonen ja Martti Parvio tekivät ahkerasti ja päättäväisesti työtä kirkon viemiseksi kohti vanhakirkollisia opillis-liturgisia juuriaan. (Jälkimmäinen vaikutti ymmärtääkseni myös SLEY:ssä – menneillä vuosikymmenillä evankelisen herätysliikkeen parista nousi monia ekumeenisesti, liturgisesti ja opillisesti eteenpäinkatsovia, syvästi oppineita henkilöitä). Aika monet heidän ajamistaan asioista ovat nykyään virallista todellisuutta tässä kirkossa.
Älä nyt ylenny, mutta sijun tapa ilmaista itseäsi on mielestäni ihan toinen, aikuisempi ja analyyttisempi kuin aikaisemmin. Ikäänkuin joku toinen cymbus.
Tietty tämä saattaa -ja ehkäpä juuri niin- olla ihan minusta kiinni. Todennäköisesti juurikin niin. Eniveis, anna palaa. Kyllä luen.
Minusta taas epäreaalisella tarkoitetaan jotain sellaista joka ei ole totta, eli nyt po. aiheessamme sitä, että Kristus olisi ollut syntinen tai edes osittain syntinen.
Joh 8:46: “Kuka teistä voi näyttää minut syypääksi syntiin? Jos minä totuutta puhun, miksi ette minua usko?”
Kuinka ihmeessä hän olisi voinut meidät lunastaa jos hän olisi omaksunut syntisen luonnon, eihän kukaan voi toimia ylipappinamme, jos hän on itse syntinen.
Hepr 7:26: “Senkaltainen ylimmäinen pappi meille sopikin: pyhä, viaton, tahraton, syntisistä erotettu ja taivaita korkeammaksi tullut,”
Uskova on uskonsa kautta osallinen Kristuksesta ja on siten oksastettu jaloon viinipuuhun, vaikka onkin itsessään syntinen. Hänelle ei lueta hänen syntejään, sillä ne on luettu Kristukselle, joka Vanhan Testamentin esikuvan mukaan oli virheetön ja tahraton Jumalan Karitsa, joka kantoi maailman synnin.
Saksan evankelisessa kirkossa on 20 joko luterilaista, reformoitua tai unioitua jäsenkirkkoa, joista jokaisella on eri valikoima tunnustuskirjoja, kaikki suppeampia kuin Suomessa.
Siinähän sitä Kristuksen persoonan mysteeriä onkin kerrakseen: kuinka kaikkivaltias ääretön Jumala voi edes tulla osaksi syntiinlangennutta maailmankaikkeutta? Kuinka Jumalaa voivat edes tahrata syntiinlankeemuksen seuraukset? Jos hän ei niitäkään todellisesti omaksunut, silloinhan kuolevaisuuskin oli pelkkää näytöstä ja jotain toista kuolevaisuutta kuin meidän kuolevaisuutemme.
Ajattelen, että salaisuuden avaimen pitää löytyä juuri Kristuksen persoonasta ja siitä, että hän on Jumala: Kristus on ikäänkuin venttiili, joka kytkee langenneen ihmisyyden jumaluuteen. Syntejä ei myöskään vain lakata muistelemasta, sanota että “ei haittaa koska Kristus kuoli”, vaan Jumala todellisesti puhdistaa ja annihiloi ne jumalallisella elämällään, johon ne hukkuvat ja katoavat.
Joka tapauksessa on selvää, että inkarnaation paradoksia ja jännitteisyyttä ei pääse pakoon.
Mutta en tässä kohdin pyri käyttämällä sanaa reaalinen sanomaan, etteikö mallissasi syntejä saataisi anteeksi. Tarkoitan sanalla vain sitä, että se ei ole samalla tavalla konkretiaan käyvää syntien pesemistä kuin tässä reaalis-onttisessa. Se on sellaista kirjaan kirjoitettujen pahojen tekojen sivujen pois repimistä: mikään ei faktisesti muuttunut paitsi Jumalan suhtautuminen sinuun.
Koska hän on yhtäaikaa sekä alttari, pappi että uhrilahja. Hän on sekä yhteysuhri että syntiuhri. Siksi hän on tosi ihminen ja tosi Jumala että hän voi itsessään tehdä uhraamisen, sekä uhrina, pappina että uhrin vastaanottajana.
Entisenä matematiikan opiskelijan minua miellyttää Robert Jensonin kuva Jumalan ja ihmisen luonnosta. Luonto on sitä, mitä sen alkiot yhdessä tekevät. Ei siis ole olemassa jotain erillistä ihmisestä irrallista luontoa.
Jumaluus on jotakin mitä Isä, Poika ja Pyhä Henki tekevät yhdessä. Ihmisyys on sitä, mitä ihmiset tekevät yhdessä. Jumaluus ja ihmisyys ovat joukkoja: Joukko J ja joukko I. Näiden leikkaus on joukko JI, eli Jeesus Kristus.
Ja vielä siten, että tämä JK määrittelee sen millaisia joukon I alkiot ovat: kädellisiä, jalallisia, itkeviä, surullisia, kykeneviä kohtaamaan JK:n ilman että kumpikaan epäilee toisen olevan ulkoavaruudesta. Jeesus voi synnittömänä olla osa joukkoa I ja samalla osa joukkoa J, olematta koskaan vain toista.
Joukko I on olemassa vain koska on olemassa alkio JK. Ei Jumala katsonut ihmistä päättäessään minkä näköinen Jeesuksen tuli olla. Jumala katsoi Jeesusta päättäessään millainen ihmisen tuli olla.
Pelastus on sitä, että ihminen tulee osaksi joukkoa JI, tulematta Jeesukseksi tai jumalaksi.
Mutta korostan että tämä on vain abstrakti ajattelun apuväline. Jenson ei ajattele Kristusta kahden joukon unionina.
Tottakai hän kuoli, mutta hän kuoli synnittömänä omassa persoonassaan meidän syntimme luettuna hänelle. Mutta koska hän oli synnitön herätti Jumala hänet kuolleista ja herätti meidätkin hänessä, jotka uskomme kautta olemme liittyneinä hänen vanhurskauteensa, joka on meille luettu. Tätähän autuas vaihtokauppa tarkoittaa.
Room 4:23-25: “Mutta ei ainoastaan hänen tähtensä ole kirjoitettu, että se hänelle luettiin, vaan myös meidän tähtemme, joille se on luettava, kun uskomme häneen, joka kuolleista herätti Jeesuksen, meidän Herramme, joka on alttiiksi annettu meidän rikostemme tähden ja kuolleista herätetty meidän vanhurskauttamisemme tähden.”
Kol 2:12-14: “ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista. Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset, ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin.”
Lienee kuitenkin parasta vain todeta erimielisyys tässä.
Uskon niin Samaa Raamattua kuitenkin luemme ja pidän ylle lainaamiasi kohtia täysin yhteensopivina esittämäni käsityksen kanssa. Tärkeintä kuitenkin lienee, että meillä on sama Sovittaja, jonka inkarnaation, uhrin ja ylösnousemuksen tähden olemme matkalla samaan osoitteeseen
Sitaatti Diakoni: Toiseksi kaikki Lutherin ajatukset kaikilta aikakausilta eivät eksplikoidu luterilaisessa kirkossa sillä intensiteetillä kuin Lutherilla.
On kosolti syitä olettaa että Luther ei tunnistaisi saati hyväksyisi nykypäivän liberaalia luterilaisuutta omaksi hengentuotteekseen. Pikemminkin meno ja arvot olisivat suuri kauhistus Lutherille ja kumppaneille.
Kymmenykset = Feodaaliyhteiskunta. Kirkko maanomistajana on käyttänyt vallitsevaa yhteiskuntajärjestelmää hyväkseen. Puhtaasti kirkollisia tuloja ei ole kerätty muutoin kuin vapaaehtoisuuspohjalta.
Verotusoikeudet on kaikissa järjestelmissä pyydetty maalliselta vallalta.
Samaa Raamattua kuitenkin luemme ja pidän ylle lainaamiasi kohtia täysin yhteensopivina esittämäni käsityksen kanssa. Tärkeintä kuitenkin lienee, että meillä on sama Sovittaja, jonka inkarnaation, uhrin ja ylösnousemuksen tähden olemme matkalla samaan osoitteeseen 