Kristus joutuu jakamaan kunnian pelastumisestamme, kun meilläkin on ansioita. Tai Kristus tulee jopa tarpeettomaksi.
No ei ainakaan tuon sivuston esittämällä tavalla. Tuohan on ihan täyttä ufomatskua. Ja se näkyy myös tulkinnoissa.
D
2 tykkäystä
Kyllähän meidän syntinen lihamme taistelee Jumalaa vastaan, mutta eihän Kristus silti tullut pelastamaan meistä vain “sitä osaa”, joka ei taistele Jumalaa vastaan. Kai Hän tuli pelastamaan meidät kokonaan. Hän tuli pelastamaan siis myös syntisen lihamme, ja pesemään lihastamme synnit pois kasteessa. Lopulliseen synnittömyyteen pääsemme tietysti vasta taivaan kirkkaudessa, mutta kyllä totisesti luterilaisetkin lähtevät vaarallisille vesille jos oppi pyhityksestä sivuutetaan. Vanhurskautus ja pyhitys pitää erottaa toisistaan, mutta ei asettaa toisiaan vastaan.
Tai sitten asian voi nähdä niin, että Kristuksen ansiosta meillä on mahdollisuus pyhittyä. Ei ole mitään epäraamatullista, eikä mitään epäluterilaista myöntää, että Kristus toden totta kutsuu meitä pyhitykseen ja kristilliseen kilvoitteluun: tekemään HYVIÄ TEKOJA.
Miksi on niin vaikea uskoa, että meidät tehdään eläviksi uskon kautta Kristuksessa?
1Kor 15:22: “Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa,”
Tottakai kaikki kristityt uskovat tuon. Juuri siksi että meidät on tehty eläviksi meillä on mahdollisuus pyhittyä. Jos meitä ei olisi tehty eläviksi, olisimme edelleen hengellisesti kuolleita ja silloin ei mitään mahdollisuutta mihinkään pyhitykseen olisi.
Jep! Mutta me emme pyhity itsessämme, vaan Kristuksessa, joka on jo pyhittänyt meidät uhrillaan.
Hepr 10:14-17: “Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään. Todistaahan sen meille myös Pyhä Henki; sillä sanottuaan: “Tämä on se liitto, jonka minä näiden päivien jälkeen teen heidän kanssaan”, sanoo Herra: “Minä panen lakini heidän sydämiinsä ja kirjoitan ne heidän mieleensä”; ja: “heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista”.”
Taidat käsittää tämän esim. siten kuin olisit saanut satasen velan anteeksi kaveriltasi, mutta siitä huolimatta hän velkoisi sitä sinulta. Jumala ei menettele niin, vaan kun hän antoi anteeksi, sinä et ole sen jälkeen hänelle mitään velkaa, sinulta ei vaadita yhtään mitään. Sen sijaan hän kyllä monergistisesti pyhittää sinua, erottaa sinua vanhasta aatustasi, mutta tämähän ei enää ole pelastuksesi edellytys vaan sen seuraus.
Jos tämä asenteesi on yleinen LHPK:ssa, niin siitäköhän johtuu, että LHPK kiinnittää niin voimakkaasti huomiota tekoihin? Ja tämä ei ollut mitään ilkeilyä, vaan ihan vilpitöntä pohdintaa.
1 tykkäys
En ota mitään ilkeilynä, mutta silti korostan, että minulla ei ole minkäänlaista, pienintäkään auktoriteettiasemaa LHPK:ssa. Olen pelkkä riviseurakuntalainen, ja minun sanomisiini kannattaa suhtautua sen mukaan.
Ja minä en tietenkään halua väittää, että pelastuksemme perustana olisi mikään muu kuin Kristus. Olen kyllä sydämeni pohjasta luterilainen ja tahdon ehdottomasti pitäytyä siinä opissa, että pelastuksemme perusta on meidän ulkopuolelta meille lahjoitettava vieras vanhurskaus.
Sen lisäksi tahdon kuitenkin vain huomauttaa, että Kristus ei tahdo että me jäisimme passiivisiksi. Hän ihan todella on ottanut pois kivisydämen ja antanut tilalle elävän sydämen ja siksi me voimme pyhittyä sen armon mukaan mitä Jumala meille lahjoittaa.
Pyhitys on koko elämänkaaren mittainen prosessi. Sen prosessin aikana me lankeamme monta kertaa ja moniin synteihin, mutta erotuksena ei-kristittyihin, me emme jää rypemään synteihimme, vaan langettuamme nousemme, tunnustamme syntimme, kuulemme synninpäästön ja muistamme, että julistettuaan synninpäästön Kristus jatkaa “mene, äläkä enää syntiä tee”.
2 tykkäystä
Niin ja lisään tähän vielä, että tämä ei ole mitään lakihenkisyyttä. Oikein ymmärrettynä se, että ihmisellä on mahdollisuus pyhittyä on iloinen asia eikä omaatuntoa painava vaatimus.
3 tykkäystä
Eli liha pyhittyy koska Kristus tuli lihaksi.
Paavali selittää myös miksi liha ei heti, simsalabim, ole pyhää. Siksi koska liha tottuu asioihin ja sillä on oma “massan hitaus” ja että olemme toinen toistemme aiheuttamien vääryyksien verkossa joka kestää jonkin aikaa avautua.
Tähän asti kaikki oikein, mutta sitten tulee vähän “sumeaa” logikkaa? 
Tästä tulee sellainen vaikutelma, että ajattelet meidän, jotka olemme kuolleet hänessä, ristiinaulitut hänen kanssaan, kuten Raamattu asian ilmaisee, pyhittyvän, eli pyhitys ei olisikaan kolminaisuuden sisäinen työ?
Me emme pyhity, vaan Kristus pyhittyy meissä tai me hänessä miten päin tätä asiaa nyt pyöritelläänkään, eihän muuten olisi mahdollista, että hän olisi yhdellä ainoalla uhrilla tehnyt meidän täydellisiksi. Hän myös sanoo oikean järjestyksen seuraavassa:
Joh. 17: 19. minä pyhitän itseni heidän tähtensä, että myös he olisivat pyhitetyt totuudessa.
Luther kirjoittaa vakuuttavasti siitä kuinka pelastuksemme on Kolminaisuuden sisäinen työ, johon me emme osallistu millään tavoin:
Määre “omassa itsessään” (kr. en hautoi) tekee tästä taistelusta vielä merkillisemmän ja loistavamman. Se osoittaa näet, että niin valtavien asioiden täytyy tapahtua yhdessä ainoassa persoonassa, Kristuksessa: kirous, synti ja kuolema tuhotaan, mutta siunaus, vanhurskaus ja elämä pannaan niiden tilalle. Koko luomakunta muutetaan yhdessä henkilössä muuksi! Jos luot katseesi tähän henkilöön, näet, että synti, kuolema, Jumalan viha, helvetti, Perkele ja kaikki paha on voitettu ja surmattu. Mikäli siis Kristus armollaan hallitsee uskovien sydämessä, siellä ei ole yhtään syntiä, kuolemaa eikä kirousta. Mutta missä Kristusta ei tunneta, siellä nuo viholliset pysyvät vallassa. Kaikki, jotka eivät usko, ovat myös vailla tätä siunausta ja voittoa. Meidän voittommehan on usko, niin kuin Johannes sanoo (1. Joh. 5:4).
Martti Luther, Galatalaiskirjeen selitys.
Tämä kaikki siis tapahtuu uskossa ja kuten tiedät usko sulkee kaiken meidän omamme pois, sillä eihän se muuten olisi armosta. Eikä tässä kannata niin kovasti mesoa noista sakramenteista, sillä eivät ne toimitettuna tekona suo meille armoa, ellemme usko.
Minusta tuntuu, että sinä sekoitat keskenään pyhityksen ja vanhurskauttamisen tässä keskustelussa. Kristus pyhittyy meissä, tai me hänessä, mutta joka tapauksessa lopputulos on se, että meidän ulkoisessa elämässämme tapahtuu jotakin, jota siinä ei ilman pyhitystä tapahtuisi. Sitä on pyhitys, että meidän elämämme muuttuu. Toki tarvitsemme Pyhän Hengen apua myös pyhityksessä, mutta pyhitys on joka tapauksessa jotain, joka tapahtuu konkreettisesti meissä ja jossa me olemme aktiivinen toimija (ainakin siis jos sallitaan puhe ihmisen näkökulmasta: totta kai on myös niin että pohjimmiltaan kaiken kaikessa vaikuttaa aina vain ja ainoastaan Jumala, myös tahtomisemme ja tekemisemme). Ja tällä en tosiaan tarkoita mitään lakihenkistä, vaan se on iloinen asia, että minun ei tarvitse rypeä synnin syyllisyydessä päivästä toiseen. Minulla on Kristuksen ansiosta voimia, kykyä ja todellinen mahdollisuus taistella syntiä vastaan (lankeemuksista huolimatta). Vanhurskautus puolestaan tulee meistä riippumatta ja meidän ulkopuoleltamme ja (sanotaan nyt vielä kerran, ettei varmasti jää epäselväksi) vanhurskautus on pelastuksemme syy.
1 tykkäys
Pyhitys ei tapahdu siten, että Jumalan ja uuden ihmisen myötävaikutus olisivat toisiinsa rinnastetut samoin kuin hevospari vetää vaunuja, vaan siten, että uuden ihmisen vaikutus on täydellisesti ja aina Jumalan vaikutukselle alistettu ja tapahtuu aina Jumalasta riippuvasti, kuten Yksimielisyyden Ohje sanoo. Vanha Aadam, liha ei tähän osallistu, eikä se voikaan.
Voitko yhtyä tähän? Jos voit, niin silloin koko hässäkkä johtuu siitä, että sanoit lihan pyhittyvän ehkäpä vain ajattelemattomasti?
2 tykkäystä
Antiikin aikana kuvattiin ihmisen ja jumalallisuuden yhteyttä niin että ihmisen henki ja sielu on Jumalan istuin, Jumala istuu siinä kuin sotavaunuissa. Ihmisen luonnollinen/lihallinen olemus on hevonen, joka vetää vaunuja ja Jumala ohjaa ohjastajana kokonaisuutta.
Psalmi ohjeistaa: “Älkää olko kuin muuli ja hevonen, joilla ei ole ymmärrystä. Suitsilla ja kuolaimilla hillitään niiden leukapieliä, etteivät ne kävisi kiinni sinuun.” (32:9)
Kristillinen ajatus Jumalan ja ihmisen dynamiikasta onkin tämän kaltainen: luonnollinen/lihallinen osa ihmisestä kulkee Jumalaa palvelevan, käytännöllisen järjen rinnalla, sen ohjauksessa, luonnollinen lihallisuus kuljettaa sisimmässään puhdasta (matkaa tekevää) ihmisyyttä, jonka sisällä on lapsenkaltainen Kristus, yhtä lihaa/luotuisuutta koko kokonaisuuden kanssa.
Jumala on yhtä ihmisen kanssa kuin pieni vauva joka herättää ihmisen rakkauden ja motivaation elää niin että vauvalla on kaikki hyvin. Jumala ei ohjasta suitsilla ja vaan todellisella yhteydellä ja ykseydellä ihmisen kanssa, rakkaudella.
1 tykkäys
Tuomo Mannermaa tutkielmassaan “In ipsa fide Christus adest” ( Studies ) tarkastelee sitä, että uskova ihminen on toisaalta täysin syntinen ja vanhurskautettu, toisaalta osittain syntinen ja osittain vanhurskautettu.
Ensimmäistä siksi, että uskossa itse Kristus asuu meissä ja siksi me olemme jo täysin pyhiä vaikka itsessään meillä itsellämme ei ole mitään annettavaa.
Toista siksi, että kuten Luther kirjoittaa Schmalkaldin opinkohdissa
Kristittyjen oikea parannus jatkuu kuolemaan saakka, sillä se taistelee lihassa jäljellä olevaa syntiä vastaan koko elämän ajan. Pyhä Paavalikin todistaa (Room. 7:23 8:2, että hän sotii jäsenissään olevaa lakia vastaan, ei omin voimin vaan hänelle lahjoitetun Pyhän Hengen voimalla. Ensin saadaan synnit anteeksi, sitten tämä lahja, joka päivittäin perkaa pois ja lakaisee jäljellä olevia syntejä ja siten näkee vaivaa saadakseen ihmisen täysin puhtaaksi ja pyhäksi.
Kannattaa kuitenkin lukea Tuomo Mannermaata, minun esitykseni asiasta on epätarkka ja lyhyt, Mannermaan paljon parempi.
Uskon itse, että maailma on luotu hyväksi, mutta syntiinlankeemuksen jälkeen se on langennut todellisuus. Maailma ei langennut vaan ihminen, mutta koska ihminen on eräänlainen “luomakunnan kruunu”, ihmisen synnin seurauksena koko luomakunta kärsii synnin seurauksista. Kristus tullessaan lihaan ei tehnyt syntiä, mutta hän oli ruumiinsa puolesta kuitenkin osa tätä langennutta todellisuutta ja osallinen kärsimyksen, sairauksien ja kuoleman todellisuudesta.
Kristuksen ylösnousemus ja voitto kuolemasta on myös ympäröivän maailman voitto ja kirkastuminen, vaikka se ei vielä olekaan sen osalta täysin toteutunut. Ajattelen myös, että on ihan loogista ajatella niin, että siellä missä evankeliumi ja Kristuksen voitto kasvavat, siellä myös ikään kuin “kuplien” maailman kirkastuminen tulee esiin. Tässä seurailen ortodoksien esittämää selitystä sille, miksi ihmeitä tapahtuu pyhien luona: siellä hetkellisesti myös luomakunta kirkastuu siksi, mikä se kerran tulee olemaan. Ihmeet ovat siis vain sitä, että maailma on sitä, mitä sen tulisi olla ja tulee kerran olemaan, kun se ei enää “huokaile ja vaikeroi synnytystuskissa” (Room. 8:19-22).
2 tykkäystä
Tuomo Mannermaa tekee raskaan virheen tuossa tutkielmassaan:
Jumalan Logos ei kuitenkaan Lutherin mukaan ottanut vain »neutraalia» ihmisluontoa sinänsä, vaan nimenomaan s y n t i s e n ihmisluonnon. Tämä merkitsee, että Kristuksella on r e a a l i s e s t i kaikkien ihmisten tekemät synnit omaksumassaan ihmisluonnossa.
Tuomo Mannermaa, In Ipsa Fide Christus Adest, s.19.
Tämä on karmaiseva erehdys! Kristus ei milloinkaan ottanut syntistä ihmisluontoa, eikä hänellä ollut reaallisesti kaikkien ihmisten tekemät synnit ihmisluonnossaan. Raamatun yksiselitteinen todistus on, että synti luettiin hänelle, joka itsessään oli puhdas.
Luuk. 22: 37. Sillä minä sanon teille, että minussa pitää käymän toteen tämän, mikä kirjoitettu on: ‘Ja hänet luettiin pahantekijäin joukkoon.’ Sillä se, mikä minusta on sanottu, on täyttynyt."
Samoin kuin meille vastaavasti uskossa luetaan hänen vanhurskautensa, mutta ei tehdä reaallisesti vanhurskaaksi vielä tässä ajassa.
Mannermaa ei myöskään ollenkaan huomaa lainaamansa Lutherin tekstin päättyvän juuri täsmälleen Raamatun ilmoittamalla tavalla:
Kristuksella on ruumiissaan kannettavana kaikkien ihmisten kaikki synnit. Ei hän ole niitä tehnyt, mutta hän on ottanut meidän tekemämme rikokset taakakseen antaakseen niistä hyvityksen omalla verellään. Siksi tuo Mooseksen lain määräys pätee yleisesti ja sulkee piiriinsä hänetkin, omassa persoonassaan viattoman, koska se on löytänyt hänet syntisten ja rikollisten joukosta.
Martti Luther, Galatalaiskirjeen selitys, s. 310.
Näin Mannermaa ei tee oikeutta Raamatulle, eikä Lutherille!
Tässä varmaan näemme nyt sitten intra-luterilaisen erimielisyyden 
Osin Mannermaan työn tulosta on Yhteinen julistus vanhurskauttamisesta, jonka ovat tähän mennessä allekirjoittaneet katolisen kirkon ja Luterilaisen maailmanliiton jäsenkirkkojen lisäksi myös Metodistikirkkojen maailmanneuvosto sekä Reformoitujen kirkkojen maailmanyhteisö. Myös anglikaanit liittyvät sen sisältöön.
Puhutaan siis huomattavasta yksimielisyyden kasvusta reformaatioajan jälkeen. 9x kuulunee kirkkoon, joka ei julistusta kuitenkaan ole allekirjoittanut ja edustaa siten globaalisti vähemmistöluterilaisuutta.
1 tykkäys
No minä kuulun Evankeliumiyhdistykseen, ja siellä on monia, jotka jakavat käsitykseni. Enkä minä oikein kykene näkemään, että yleisestikään käsityksellä, että Kristus oli reaalisesti syntinen on kovin suuri tuki uskovien joukossa. On se niin absurdi käsitys.
Tiesinkin kyllä, että Mannermaan pyrkimyksenä on ollut saavuttaa ekumeniaa tekemällä tuon tutkimuksen, mutta hän asettui siinä kyllä vastoin luterilaista tunnustusta, Lutheria ja Raamattua.
Kristus oli tosi ihminen mutta ilman syntiä.
4 tykkäystä
Mannermaan mallissa Kristuksen ihmisyys on samaa jaettua ihmisyyttä kuin meidän. Tuossa sinun edustamassasi mallissa Kristuksen ihmisyys on selvästi jotain toista ihmisyyttä. Jää myös autuas vaihtokauppa aika epäreaaliseksi ja Kristus etäälle.
Forenssinen vanhurskauttamisoppi on minusta aina tuntunut jotenkin kapealta ja typistävältä, hyvin epä-reaaliselta. Nyt ymmärrän, että taustalla vaikuttaa jopa siis kristologia. Kiitän tästä valaisevasta kommentistasi! Pitäydyn entistä mieluummin reaalis-onttiseen käsitykseen, jossa en ole vain jotenkin nimellisesti osa Kristuksen ruumista, vaan elävä oksa Kristus-köynnöksessä, jossa hän ottaa syntini ja pahuuteni ja hänen kauttaan jumalallinen elämä virtaa minuun, puhdistaen ja pyhittäen, tehden vanhurskaaksi. Ovat sakramentitkin ihan toisella tavalla reaalisia silloin.
4 tykkäystä
Mannermaalaisuudessa korostuu rakkaus uskon muotona, mikä onkin hyvin ymmärrettävää ekumeenisuuteen pyrittäessä.