Tätä minäkin haen vajavaisella viestilläni, ristintyö ja ylösnousemus kuuluvat samaan pakettiin ja tästä myös profeetat kirjoittavat (vert.Joonan merkki).
Olen kertaillut Katekismuksesta luterilaista kristinoppia lyhyesti esitettynä vuodelta 1948. Pari lainausta siitä.
Uudestisyntymisessä alkaa jokapäiväinen taistelu syntiä vastaan. Pyhä Henki herättää meissä halun täyttää Jumalan tahtoa ja seurata Herraamme Kristusta.
Usko on elävä, uuttera, toimelias, voimallinen asia; sen vuoksi on mahdotonta, ettei se lakkaamatta tahtoisi vaikuttaa hyvää. -Martti Luther
Kristitty ei tottele Jumalan tahtoa pakosta, vastahakoisesti tai palkan toivossa, vaan mielellään, iloisin ja vapain sydämin.
Vaikka paljon korostamme pelastumista yksin armosta, niin on luterilaisuus myös muutakin kuin pelkkää lohdutettua syntikurjuutta.
2 tykkäystä
Kyllä luterilaisten mielestä tarvitaan myös aktiivinen kuuliaisuus.
Po. 1500-luvun virren uudisti körttipappi Carl Gustaf von Essen 1867, ja herännäisydessä on sinänsä normaalia surra syntiä suurta = suomeksi jokseenkin katua aralla tunnolla ja nöyrällä mielellä, tunnetilasta ei ole kyse.
“Armon omistaminen” taas viittaa siihen, että Jumalan työkalupakille ei saa mennä omin luvin, vaan on odotettava, jopa “kerjättävä” kunnes armon tietää todella “omistavansa” = suomeksi vakuuttuu osallisuudesta Jumalan armoon Kristuksen armotyön kautta.
Körttisanakirja voi joskus jotakin avata;
"Armon kerjäläinen;
Hengellisesti köyhä ja osaamaton vastakohtana hengellisesti rikkaalle ja hyvinvoivalle. Hän odottaa armoa.
*Siinä voi nähdä epäjohdonmukaisuuden: armo on ansaitsematon lahja, mutta samalla sen saamiseen luotetaan. Herännyt tuntee itsensä mitättömäksi ja huonoksi ihmiseksi, mutta Jumala pitää ihmistä arvokkaana.
*Nykyihminen ei helpolla pyydä armoa, ehkei osaa antaakaan. Tai hän luulee, että armosta voi tehdä kauppaa, mihin kerjäämisellä ei tässä viitata."
“On varottava omin luvin lapsenoikeuteen tarttumista” (Tarvainen, 80). On suostuttava etsivään ja ikävöivään uskoon eikä vaadittava omistavaa uskoa. “Kun yhteys Vapahtajaan on katkennut, sitä ei saa koettaa aikaansaada keinotekoisesti, ei pakottamalla, esiinpuristamalla tai käyttämällä psykologisia tehokeinoja. Jos apu viipyy, on pitkitettävä ’ toivon uskalluksella’ odottamista, että 'oppisi uskolla omistamaan Vapahtajan ilman lahjoja ja tuntemisia” (Tarvainen, 79). “Heillä ei ole ymmärrystä nöyrällä sydämellä hengen köyhyydessä totisen kilvoituksen kautta etsiä Kristuksen sisällistä ja elävää tuntoa, vaan he tekevät niistä armonliikutuksista, jotka heillä vielä ovat jäljellä, itsellensä Kristuksen” (Ruotsalainen, Tarvainen, 82).
“Odota, nimittäin sisäisellä ikävöimisellä ja rukouksella, Kristuksen ilmestymistä niin kuin kointähteä” (Ruokanen, 320). “Oikea mielentila on hengen köyhyys, jossa tyhjänä ja avuttomana, kaikkea puuttuvana ikävöidään Kristuksen yhteyttä” (Tarvainen, 82).
"Usko ei liiku tuntemisissa eikä elä niistä. Se elää Herrasta, silloinkin kun hän on siltä salattu, turvaa näkemättäkin hänen lupauksiinsa, toivoo häneen pimeässäkin, kilvoitellen kunnes sen löytää. Jokapäiväisessä parannuksessa kääntyy se etsien apua hänen puoleensa, toivon uskalluksella kilvoitellen ja ikävöiden Herraa, mutta tyytyen odottamaan, jos Herran apu viipyy ja hän näkee tarpeelliseksi syntisen nöyryyttämiseksi pitää murhehuoneessa. " (Kusti Niskasen selostus, Tarvainen, 83). Tunteiden varaan ei uskoa voi rakentaa.
Kun asia ja sen käytännön soveltaminen opetetaan ortodoksisella tavalla, en näe mainitsemaasi ristiriitaa. Mutta ollessani luterilainen koin ristiriitoja siinä, mitä esim. Raamattu opetti parannuksen teosta, hyvistä teoista, kilvoittelemisesta ym. ja siinä, mitä, miten ja mihin ev.-lut. kirkossa opetettiin. Jos kilvoittelu kuuluu luterilaisuuteen, niin miksi te sitten ette opeta sen äärimmäisestä tärkeydestä vaan riennätte aina varoittelemaan “pelastuksen tavoittelemisesta omien tekojen avulla” ja korostatte vain sitä, että ei tässä mitään tarvitse tehdä, vaan armo riittää jne.?
Kyllä Kristus on meille paitsi voittaja, niin myös vapahtaja, parantaja, pyhittäjä, lunastaja, kaikkivaltias, luoja, sovittaja jne.
Tämä ketju ei ole sopiva ortodoksisuuden ja luterilaisuuden erojen tarkasteluun. En tiedä, jaksaisinko ryhtyä edes keskustelemaan aiheesta. Itse olen kokenut, että erot liittyvät mm. kirkkokäsitykseen, pappeuteen, sakramentteihin, askeesiin, paastoon, kilvoitteluun, luostareihin, esirukousten pyytämiseen edesmenneiltä pyhiltä, reliikkeihin, pyhien muisteluun, Pyhän Hengen toimintaan, jumalallisiin energioihin, traditioon, kanoneihin, ikoneihin, kirkon ja Jumalan väliseen toiminnalliseen suhteeseen jne. Ei se ole vain jokin yksittäinen juttu, jossa olisi hieman määrittelyeroja.
On surullista, jos sinulla on tämä kokemus luterilaisuudesta. Edellä lihavoimani sanat varmaankin nousevat todellisesta kokemuksestasi, mutta ovat silti tarpeeton yleistys. Kristittyjä ei tietenkään saa varoittaa tekemästä hyviä tekoja (vaan ainoastaan käyttämästä niitä anteeksiantamuksen perustana). Kuvaamaasi väärää opetusta eivät suinkaan tarjoa kaikki luterilaiset papit.
4 tykkäystä
Kyllä pyhä apostoli Paavali kilvoittelee pelastuakseen.
Fil. 3:12-15 En tarkoita, että olisin jo saavuttanut päämääräni tai jo tullut täydelliseksi. Mutta pyrin kaikin voimin saavuttamaan sen, kun kerran Kristus Jeesus on ottanut minut omakseen.
Veljet, en katso vielä päässeeni siihen asti. Vain tämän voin sanoa: jättäen mielestäni sen, mikä on takanapäin, ponnistelen sitä kohti, mikä on edessä.
Juoksen kohti maalia saavuttaakseni voittajan palkinnon, pääsyn taivaaseen. Sinne Jumala kutsuu Kristuksen Jeesuksen omat.
Näin meidän on siis ajateltava, jos kerran olemme täydellisiä. Jos jossakin kohden ehkä ajattelette toisin, Jumala on ilmoittava teille, kuinka asia on.
Emme me luterilaiset ajattele toisin :-). Filippiläiskirjeen 3. luku sanoo selvästi, että pelastus ei perustu kilvoitteluun, vaan Paavali kilvoittelee, koska on jo Kristuksen oma (j.13). Apostoli varoittaa ankarasti perustamasta pelastusta lihan tekoihin (j.3,4), ja sanoo jopa, että lukee sellaiset “tappioksi” (j.7,8). Vanhurskaus ei ole “omaa”, vaan sen saa uskon perusteella (j.9).
4 tykkäystä
Siksihän nämä keskustelut ovat niin turhia, kun eri kirkot käyttävät eri käsitteitä tai ymmärtävät samat käsitteet toisin.
1 tykkäys
Keskustelun laatu ehkä paranisi, kun jokainen selittäisi käyttämiään käsitteitä. Malliksi oma yritelmäni: “pelastus” tarkoittaa sitä, että ihminen, joka on syntinsä tähden joutunut Jumalasta eroon, pääsee Jumalan suosioon ja yhteyteen. Tämä tapahtuu kahdessa vaiheessa: tässä ajassa ihminen voi päästä osalliseksi pelastuksesta uskon ja kasteen kautta (Mark.16:16), ja saada Pyhän Hengen sinetin (Ef.1:13). Lopullisesti pelastus toteutuu vasta kuoleman jälkeen.
1 tykkäys
Sanoisin ehkä ennemmin, että siksihän nämä erimielisyydet ovat niin turhia…
5 tykkäystä
Me olemme kyllä yhtä mieltä siitä, että olemme eri mieltä.
1 tykkäys
Joo mutta tarkoitatte sillä eri asioita.
4 tykkäystä
Kyllä tuo virsi jonkun ihmisen voi saada valmistautumaan armoon ja viivyttämään sen vastaanottamista. Sitten kun suru on riittävä, niin armo kuuluu minulle. Tällainen on oman pelastustien pystyttämistä. Toisaalta virren tekijän tarkoitus lienee muistuttaa omasta syntisyydestä, jotta armo maistuu paremmin. Ja ehkä tarkoitus on murtaa kovuuden lukkoja, jotta ihmiset myöntäisivät olevansa turmeltuneita ja armon tarpeessa.