Herättäjäjuhlat 2016 olivat vastikään.
Hesarikin uutisoi:
http://www.hs.fi/kaupunki/a1467768351095
Millaista keskustelua Herättäjäjuhlista on syntynyt toistaiseksi?
Ajankohtaista-alueen aloitusviestit ovat wiki-viestejä, joita kuka tahansa voi muokata. Aloitusviestiin lisätään olennaiset uutislinkit ja muut, joiden perusteella ketjussa käydään keskustelua. Aloitusviestin kirjoittaja tai joku ylläpidosta muuttaa ensimmäisen viestin wiki-viestiksi.
Ketju suljettiin automaattisesti 2 päivän kuluttua viimeisestä viestistä. Uusia vastauksia ei voi enää kirjoittaa.
Avasin tämän ketjun uudelleen.
Aika monella heränneellä ovat vasta nyt silmät auenneet tämän liikkeen suhteen. Kiinnostus herättäjäjuhliin vähenee jatkuvasti. Siionin virsien uusimisen jälkeen on vaikeaa löytää syytä lähteä juhlille. Perinteiset heränneet on täysin unohdettu liikkeessä. Tähän asti on luotettu siihen, että kyllä ne juhlille tulevat vanhasta muistista.
Mitä heränneiden piirissä sitten on tapahtunut sellaista, että osan porukan silmät ovat avautuneet?
Yleistä liberalisoitumista. Homoavioliittoja kannatetaan varsin yleisesti ja ilmeisesti Jeesuksesta puhutaan aika vähän. Tiedän itsekin yhden körttimummon, joka on viimeiseen asti kieltäytynyt uskomasta kannattamiensa liikkeiden liberalisoitumista todeksi. Lähetysseuran suhteen totuus paljastui siinä vaiheessa, kun homopari siunattiin lähetystyöhön.
Vuosia on puhuttu - ainakin teologien keskuudessa - toisesta, lähellä körttiläisyydestä olevasta liikkeestä. Siis “lähinnä körtti” liikkeestä. Tuntuu, että se on saanut körttiläisyydessä vallan, mutta katson asiaa kyllä aivan ulkopuolelta, joten en osaa sanoa.
P.s. muistakaa, että voitte muokata ensimmäiseen viestiin linkkejä muihin aihetta käsitteleviin uutisiin jne.
Anskutin vastasikin aika hyvin tuohon. Tämän vuoden herättäjäjuhlien jälkeen toiminnanjohtaja sanoi ääneen sen, mikä kuvaa liikkeen liberalisoitumista. Tähän asti se on pidetty aika hyvin salassa “mummoilta” ja muilta uskollisilta liikkeen kannattajilta. Jos ihan suoraan sanotaan, niin perinteisiä heränneitä on jo vuosikymmenet huijattu liikkeessä.
Aika kuvaavaa minusta on, että esimerkiksi Vantaan herättäjäjuhlille puhujaksi oli pyydetty Sami Helle. Hänestä kerrotaan, että Nelisen vuotta sitten Sami osallistui kehitysvammaisten kirkkopyhään, joka järjestettiin Kotkassa. Sen reissun jälkeen mieli muuttui.
– Kaipasin yhteisöllisyyttä ja Jumalan läsnäoloa. Kaipasin ihmisiä, joille voin aidosti puhua tunteistani. Kun menin eka kerran körttiläisten yhteisöön, huomasin, että kaipuuseeni vastattiin.
http://www.valomerkki.fi/aiheet/usko/ei-nortti-vaan-kortti
Minulla tulee väkisinkin mieleen, että hänet on haluttu sinne siksi, että hän on kuuluisa, kuuluu Pertti Kurikan nimipäivät -nimiseen bändiin ja on edustanut bändin mukana Suomea Euroviisuissa. Minusta tuntuu, että järjestävät haluavat provosoida, jotta kun joku ihmettelee puhujavalintaa, niin he voivat vetää esiin suvaitsevaisuus -teeman ja tahtovat saada kritisoijan häpeämään sitä, että hän sortaa kehitysvammaista. Halutaan näyttää, kuinka äärettömän suvaitsevasta on herännyt kansa, kun tahtoo nostaa jalustalle kehitysvammaisen.
Itse kritisoin puhujavalintaa nimenomaan siksi, että minusta äsken kääntynyt kuuluu ehdottomasti sinne seurapenkkiin eikä puhujalavalle. Seurapuhe ei ole mikä tahansa puhe. Sekin on ihan yleisessä tiedossa (mummoilta toki yritetään salata), että puheet tarkistetaan ennen niiden pitämistä. Määrätyilla puhujilla ei ole mitään asiaa herättäjäjuhlille, vaikka kuinka ahkerasti puhuisivat joissain pienemmissä seuroissa jossain muualla kuin pääkaupunkiseudulla.
Herättäjäjuhlilla käy paljon semmoista porukkaa, jotka eivät koko vuonna käy missää herännäisseuroissa.
Hmh, en tiedä körttien jutuista mitään, enkä osaa sanoa mitään siitäkään millä perusteilla Herättäjä-juhlille puhujia otetaan (ja käytetäänkö sitä oman rinnan röyhistämiseen vai ei) mutta luettuani Helteen haastattelun, minulle jäi sellainen olo että hieno juttu että kehitysvammaistenkin edustaja pääsee “näissä asioissa” ääneen. Se, että Helle pääsi puhumaan ei minusta vielä kerro siitä että kehitysvammainen olisi nostettu jalustalle.
On tärkeätä ottaa kehitysvaimmaistenkin hengelliset tarpeet sekä hengellisyys huomioon ja ottaa heidätkin osaksi seurakuntayhteisöä siinä missä osaksi yhteiskuntaa muutenkin.
Ensinnäkin ajattelematta kehitysvammaisuus- tai julkkisaspekteja mitenkään: jos on neljä vuotta ollut uskossa, niin ei sellaista kyllä mitenkään voi sanoa äskenkääntyneeksi. Siihen asiaan ei ole olemassa mitään tarkkaa aikarajaa, mutta kyllä tuossa vaiheessa voi päästä puhujaksi, jos muuten siihen on edellytykset kunnossa. Tosi monilla hengellisillä kesäjuhlilla on ollut puhujina sellaisia ihmisiä, jotka ovat julkisuudesta tuttuja ja joita ei luultavasti olisi pyydetty puhujiksi ilman julkkisstatusta. Tämä on kuitenkin myös yksi evankelioimisen keino: ihmisiä on helpompi houkutella mukaan sellaiseen tapahtumaan, jossa on ennestään tuttuja henkilöitä puhumassa tai muuten esiintymässä. Ja mun mielestä on ehdottomasti hyvä, että kehitysvammaiset pääsevät kertomaan ajatuksiaan! Ei kukaan varmaan vaadi kehitysvammaisen puheelta ihan samaa kuin muilta, mutta se voi olla oikein puhutteleva ja hyvä. Sanoisin, että kyllä monen konservatiivisemman liikkeen tilaisuuksissa on ollut paljon kyseenalaisempiakin puhujavalintoja.
Mitä mieltä lienette samoissa seuroissa pidetystä Johanna Korhosen puheesta?
http://herattajajuhlat.fi/4153-johanna-korhonen
Muutamia poimintoja puheesta:
-”On olemassa jotain muutakin.” Ajatus jäi mieleeni soimaan.
Se on itse asiassa erittäin kaunis. Sehän on uskontunnustus, tavallisen ihmisen tavallinen uskontunnustus ihan parhaasta päästä, ilman juhlallisia lauserakennelmia tai meluisan pelottavaa kaikkitietävyyttä. On olemassa jotain muutakin.
"Armoa on se, kun saadaan puuhailla yhdessä.”
Tämmöinen puhe menee läpi herättäjäjuhlilla. Annetaan ymmärtää, että tämä se vasta on körttiläisyyttä. Voi hyvänen aika sentään.
Siis mikä näiden puheiden funktio on? Onko se siis lähinnä vain hengellisesti ravitseva/muuta tarkoitusta palveleva puheenvuoro, vai pitäisikö sillä olla jokin sen kaltainen rooli kuin saarnalla luterilaisessa jumalanpalveluksessa tai opetuspuheella ortodoksisessa liturgiassa?
Korhosen puhe voisi olla ihan jees jonain puheenvuorona jossain tilaisuudessa, tuon kaltaista settiä taas en toivoisi esim. opetuspuheena kuulevani, siihen kuuluu vähän raskaamman kaliiberin opetus. Sikäli tuossa on ihan kivoja ajatuksia, se on jo paljon monelle ihmiselle että he havaitsevat että “on jotain muutakin”, Se voi olla väylä ja tie, se ajatus. Toki toivoisi että se johtaisi Kirkkoon ja Jumalan tykö.
Ja mitä yhteiseen puuhasteluun ja sen armoon tulee, niin joo…voi sen seurakuntayhteyden ja sen sisällä toimimisen varmaan noinkin nähdä.
En tuosta oikein muuta osaa sanoa, kun en koskaan ole tuollaisissa tapahtumissa koskaan ollu enkä ole sen kummemmin perehtynyt mihinkään herätysliikkeisiin tai vastaaviin porukoihin. Ainoat vertailukohdat on tää luterilainen kirkko ja ortodoksisuus.
Tänne pitäisi saada muutama körtti keskustelemaan. Minua oikeasti kiinnostaisi tietää, mitä körttiliikkeeseen kuuluu tänä päivänä. Ovatko joukokukkoset vaienneet vai vaiennettu?
Katmaar II tuossa aika hyvin luonnehtikin tuota Korhosen puhetta tiedustelemalla sen funktiota. Peukutuksen arvoinen puheenvuoro. Tai sydämen 
Olen jossain määrin sisäpuolinen ko. liikkeessä ja olen pitkään ollut huolissani kehityksen suunnasta. Kolme vuotta sitten alkoi “körttikapina”, joka pyrkii palauttamaan julistuksen keskiöön entisiä piestitishenkisiä painotuksia synnistä ja sovituksesta sekä synnin- ja armontunnosta. Elisabet viitannee tähän (“joukokukkoset”) liikehdintään. Se on yritetty kanavoida rakentavaksi osaksi liikkeen toimintaa, näkyy mm. pienen pienessä määrin Hengellisen Kuukauslehden jutuissa ja seurapuheissa muutamin paikoin Pohjois-Savoa ja Etelä-Pohjanmaata.
Olin Vantaan juhlilla ja muutamat seurat kuuntelin tarkkaan. Yritin pitää vikoilevan mielen poissa sieltä seurapenkistä, mutta kyllä se pääsi taas vaivaamaan sellaisten puheiden aikana, josta ei mitään rakennusta itselle saanut. Edellä on viitattu “On olemassa jotain muutakin” -puheeseen. Ei erityisen kristillinen ajatus - eikös tuon pakanatkin tiedä? Mutta jäi sieltä hyvääkin, mm. yksi paikallisista kirkkoherroista:
http://herattajajuhlat.fi/4141-jukka-nevala
Sellainen asia tekee mieli kuitenkin esittää nykymenon ei puolustukseksi mutta jonkinlaiseksi selityksesi: osa puhujista ihan tietoisesti puhuu ikään kuin asian vierestä, mutta oikeasti julistuksen tähtäyspiste on hengellinen. Puhutaan, miten tärkeää on ottaa pakolaiset vastaan sanomatta että “näin meidän pitäisi ottaa myös Kristus vastaan” ja “näin Jumalakin ottaa meidät vastaan”. Kuulijoiden oletetaan joko hoksaavan ilman muuta että tästähän oikeastaan on kyse. Tai jos eivät hoksaa, ei auttaisi vaikka sen sanoisi ääneen - parempi puhua jostain helpomman kuuloisesta ja toivoa että aikanaan hoksaavat. Olisiko päätösseurojen “passipuheessa” tällainen idea? Pintapuolisesti katsoen tyhjää täynnä, mutta mistä “passista” tässä itse asiassa onkaan kyse?
http://herattajajuhlat.fi/4158-kari-pekka-kinnunen
Pakko puuttua tähän vielä, kun mieltäni jäi kaivelemaan tuo lausahdus “on olemassa jotain muutakin”. Kuten jo yllä tuumin, niin se on ihan kivaa että ihminen hoksaa että “voi olla jotain muutakin”, ainakin jos se hoksaus tuo ihmisen aikanaan Jumalan yhteyteen.
Korhonenhan kirjoitti asiasta siis näin:
[quote]”On olemassa jotain muutakin.”
…Ajatus jäi mieleeni soimaan.
Se on itse asiassa erittäin kaunis. Sehän on uskontunnustus,
tavallisen ihmisen tavallinen uskontunnustus ihan parhaasta päästä,
ilman juhlallisia lauserakennelmia tai meluisan pelottavaa
kaikkitietävyyttä. On olemassa jotain muutakin.
Tämä ajatus on kaukana varmuudesta, se on kaukana tietämisestä ja
oikeassa olemisesta. Se on hauras ja pieni lause. Siinä kuuluvat toivo
ja kaipaus, jonkinlaista uskon häivähdystäkin siinä on havaittavissa.
Kaikessa vaatimattomuudessaan tämä lause on myös hyvin vapauttava. Ei
tarvitse tietää, ei tarvitse olla varma, ei tarvitse olla uskossaan
koko porukan paras ja kailottaa kovalla äänellä että muutkin jotain
oppisivat. Semmoinen viestintä harvoin toimii muutenkaan, ja aivan
erityisen huonosti se toimii kirkossa.
[/quote]
Tavallaan ymmärrän kivan ajatuksen tuon takana, mutta en menisi sanomaan sitä uskontunnustukseksi, enemmänkin sen on ihmisestä ja hänen persoonastaan riippuen fiilistelyä ja tunnelmointia, ensiaskel tai sitten toteamus joka ei välttämättä johda sen kummempaan. En malta olla siteeraamatta tässä (oli pakko kaivaa kirja esille, kun mieleeni tuli että asiaa oli käsitelty siinä mielestäni aika hyvin) metropoliitta Kallistos Warea ja sitä, miten hän kirjassaan Ortodoksinen tie (s.24) uskontunnustuksesta puhuessaan käsittelee sitä, mitä merkitsee että “jotain on”.
Jos Korhonen näkee tuon kuulemansa lausahduksen uskontunnustuksena, se on kyllä vielä hyvin vajavainen sellainen jos sellainen lainkaan. Hauras ja pieni lausahdus, joka sisältää uskon siemenen, sitä se kyllä on ja se voi kasvaa myöhemmin uskoon johonkin. Eli oikeastaan se on vasta sanallisesti ilmaistu alkuaskel joka johtaa ehkä johonkin. Mitä tulee kohtaan, jossa Korhonen puhuu tietämisestä, varmuudesta ja muusta, olisi ehkä ollut parempi muotoilla ajatus niin että hienotunteisuus, sosiaalinen älykkyys ja hengellinen viisaus olisivat hyviä työkaluja ihmisten välisessä kanssakäymisessa kirkossakin, olipa sitten kyseessä orastava usko tai tai hengellinen kriisi.
Vähän turhan maalailevuuteen ja hattaramaisuuteen jäävä puhe, kun enemmänkin olisi voinut sanoa. Vaikka sitä herkkätunteisuutta ja sen sellaista peräänkuuluttaenkin.
Jep. “On olemassa muutakin” voi tosiaan olla mainio alku, tärkeä askel eteenpäin. Mutta ei sillä ole hitonkaan arvoa sellaisenaan, jos jämähdetään ihmettelemisvaiheeseen.
Tai yksisarvishoitoihin.