Tasa-arvo ja suvaitsevaisuus eivät tarkoita sitä, että olisi joukko erilaisia totuusväittämiä, ja kaikkia niitä käsiteltäisi samalta viivalta. Antiikissa tasa-arvo oli sitä, että jokainen ymmärsi kuolevansa. Keskiajalla tasa-arvo oli sitä, että jokaisella oli paikka maailmassa, niin ruhtinaalla kuin ryövärillä. Modernina aikana tasa-arvo on sitä, että jokaisella on yhtäläinen mahdollisuus saavuttaa vaurautta ja menestystä.
Postmoderni tasa-arvo tarkoittaa sitä, että jokaisen ajatukset ovat yhtä hyviä kuin kenen tahansa toisen ajatukset. Tämä tarkoittaa sitä, että väite joidenkin ajatusten paremmuudesta, paitsi itse tämän tasapäistämisen, on rikos kokonaisuutta vastaan. Ateismi on mekaanisessa ja merkityksettömässä universumissa ainoa tasa-arvoinen ideologia, koska se jakaa tarkoituksettomuuden ja merkityksettömyyden kaikille. Sen valossa kaikki ovat yhtä pohjattoman ahdistavalla tavalla radikaalisti vapaita. Sen valossa kaikki väitteet universumin tarkoituksesta tai merkityksestä ovat eräänlaista terroria tätä Janten lain takaamaa rauhaa kohtaan.
Väitteet merkityksestä ja arvosta ovat implisiittisesti houkuttelevampia kuin väitteet merkityksettömyydestä ja tyhjyydestä. Kukaan ei pysty perustelemaan itselleen, että haluaisi olla ateisti, jos universumilla tai elämällä olisi mahdollista olla perustava tai todellinen merkitys. Silloin jokainen tahtoisi osalliseksi siitä merkityksestä.
Jos voisi olla vielä antiikin jumalia, niin niistä ei olisi haittaa ateismille. Niiden keskeinen viesti ihmisille oli, että heidän tulisi vain hyväksyä lähestyvä kuolemansa, eikä odottaa kaikkeudelta mitään muuta. Kristinuskon ongelma on, että se lupaa tehdä kaikesta kaunista, hyvää ja kestävää. Sillä on sellainen voima yhteiskuntaan ja ihmisten mieliin, että tietenkin se on rauhanhäiritsijä ja laittaa kaiken ylösalaisin.
Tasa-arvo ja suvaitsevaisuus eivät ole kristinuskon ajatuksia. En ole suvaitsevaisuuteen perehtynyt, että mitä se tarkoittaa esimodernissa merkityksessä. Postmodernissa se on tasa-arvon synonyymi. Eli koska mikään ei ole totta ja kaikki on vain valtaa, pitää siihen olla jokaisella yhtäläinen oikeus. Jos jokainen ihminen olisi täysin itseriittoinen ja eläisi omalla autiolla saarellaan, tämä ei olisi ongelma. Yhteisöt kuitenkin syntyvät rajallisen hyvän jakamisen ja kokoamisen ympärille, jolloin yksilöihin kohdistuu rajoituksia ja vaatimuksia.
Ainoastaan asioiden merkitys (saat jotain jos toimit näin) tai puhdas väkivalta (menetät jotain jos toimit näin) voi toimia rajoituksien ja vaatimuksien motivoivana tekijänä. Koska asioilla ei ole merkitystä, eikä vielä olla havahduttu toiseen vaihtoehtoon, on yhteiskunta eräänlaisessa “vapaassa pudotuksessa”. Siinä se luulee, että ihmisten subjektiiviset mielihalut merkityksettömiä asioita kohtaan voivat riittää yhteiskunnan tai yhteisön perustaksi ja kantavaksi voimaksi.
Merkityksettömässä universumissa ihminen voi tavoitella lähinnä orgasmia tai vahingoniloa. Näiden vastakohdista on sanottava, että askeesi ei hyödytä mitään, koska kuolema nollaa sen mahdolliset hedelmät. Ja yhteistä hyvää ei pohjimmiltaan ole olemassa, ehkä samasta syystä. Paitsi sellainen “yhteinen” hyvä on, mikä edistää yksilön suoraa nautintoa, vaikkapa “oikeus saada orgasmeja”. Vahingonilo on vain versio siitä, koska joillekin yksilöille väistämättä tuottaa nautintoa a) voittaa vastustaja tai b) nähdä vastustajan häviävän omia aikojaan.
Varma kuolema ja epävarma elämä. Se on varmaan perimmäinen syy HS:n linjalle.