Kristityillä on kaksituhatta vuotta historiaa. Se on rikkaus erityisesti nyt, kun valtakulttuuri ja ihmisten enemmistö ei millään muodoin edes esitä olevansa kristittyjä.
Samalla olen huomannut monessakin asiassa tuon historian painolastin myös olevan sitä. Jos vuonna 400 tehtiin päätöksiä ja luotiin kristillistä filosofiaa tulisi meidän suhtautua siihen kriittisesti monin muodoin. Eli silloin ollut tilanne oli tietenkin eri lainen osittain riippumatta kysymyksistä, ja toisaalta silloin eläneet teologitkaan eivät aina synnittömiä Jumalan sanan pohjaan asti päässeitä ole olleet.
Keskustelua historian painolastista ja siunauksista kristityn elämään.
Kaksi itselleni eniten ajatuksia herättävää ovat: Kristinuskon nouseminen Rooman valtionuskonnoksi, ja toisena sota. Erityisesti sota henkivaltoja vastaan.
Historian yleinen väärinymmärys mielestäni on kuvitella se ihmismielelle tyypillisesti pääosin hallittuna. Eikä niin, että ongelmien kaatuessa niskaan yritetään selvitä sen mukaan, kuin kyetään. Josta jälkimmäinen pätee enemmän ihmisiin niin yhteisöjen, kuin yksilöidenkin tasolla.
Tuosta valtionuskonnosta nousee esimerkiksi se, että vielä nykyäänkin, täysin menetettynä toivottomana taisteluna kristinuskossa yleisesti yritetään tavalla tai toisella kahlita sitä, etteivät väärät opit tai ideologiat kukoistaisi. Mutta kun Jeesus on tie, totuus ja elämä, ja todella sitä on eikä vaan sananpartena, niin silloin erityisesti suomalainen kansa Kalevalankin hengessä on oikein oiva kansa laulamaan suohon pahan henkivallat tiellä, totuudella ja elämällä. Toivottaen tervetulleeksi väärät opetukset, koska mistä niitä taisteluita muutoin syntyisi, jos ei olisi vihollisia?