1.3.2017 muuttuu uskonnonvapauslaki siten, että alle 12-vuotiaan (ml. lapsen) uskonnollisesta asemasta päättävät huoltajat yhdessä. Se tarkoittaa sitä, että äiti ei voi päättää yksin siitä, että lapsi kastetaan, eikä vastaavasti isä voi päättää, että lapsi kastetaan. Jos äiti ja isä (tai muut huoltajat) eivät pääse yhteisymmärrykseen siitä, kastetaanko lasta vai ei, tai esimerkiksi mihin kirkkokuntaan lapsi kastetaan (tai liitetään), lasta ei voi mihinkään myöskään liittää.
Papeille tämä tietää 1.3. alkaen hieman lisätöitä, kun täytyy varmistua siitä, että molemmat huoltajat ovat varmasti asiassa suostuvaisia.
Laki aiheuttaa sen, että yhä suurempaa osaa lapsista ei kasteta eikä liitetä mihinkään kristilliseen seurakuntaan. Tähän asti laki on suojellut äidin oikeutta kastattaa lapsi omaan uskoonsa. Naisista suurempi osa kuin miehistä kuuluu Suomessa kirkkoihin.
Muutos kuului sukupuolineutraalin avioliiton liitännäislakeihin. Avioliittolain muutoksen jälkeen ei tulkittu enää mahdolliseksi antaa äidille erityisasemaa. Lakivaliokunnan mukaan muutos ei olisi ollut välttämätön mutta oli kuitenkin hyväksyttävä, koska se korostaisi vanhempien ja eri perhemuotojen yhtäläistä kohtelua.
Onkohan asiaa arvioitu lapsen edun kannalta? Tällainen arviointi pitäisi tehdä, koska muutos selvästi vaikeuttaa lapsen uskontokuntaan kuulumista monissa tapauksissa.
Arkadianmäellä lienee sitäkin väkeä joka kokee niin että kuulumattomuus uskontokuntiin on nimenomaan lapsen etu, ja he tuskin ovat pahoillaan mikäli lakimuutos palvelisi tätä kehitystä.
Tässä on varmaan haettu sellaista tasa-arvoista ratkaisua, että jos vanhemmista toinen on kristitty ja toinen muslimi, ei lapsesta tule kumpaakaan jos sopuun ei päästä. Käytännössä yleisempi tilanne lienee kuitenkin se, että toinen on uskonnoton ja toinen kuuluu johonkin uskontoon. Tällöin lapsen jääminen uskonnottomaksi tarkoittaa sitä, että uskonnoton osapuoli saa automaattisesti “tahtonsa läpi”. Eli tilanne ei siis ole täysin tasapuolinen. Toisaalta ei sekään välttämättä ole hyvä ratkaisu, että automaattisesti mennään äidin mukaan jos ei muuta sovita. Siinä on taustaoletuksena, että äidille asia on merkityksellisempi, mutta kuka takaa että jokaisessa yksittäistapauksessa on näin?
Eli uusi laki huono, vanha laki huono, en osaa ehdottaa parempaa. Joten ehdotan ratkaisuksi, että tällaiset asiat pitää keskustella läpi jo ennen kuin aletaan lasten “tekoon”. Tätä ei tietenkään mikään lainsäätäjä voi säädellä, mutta kai ihmisillä nyt sen verran pitää tolkkua päässään olla, ettei jätetä näin isoja ratkaisuja viime hetkellä vängättäviksi.
Ongelmahan on voinut tulla siitäkin, jos huoltajat eivät pääse yksimielisyyteen etunimistä. En ole varma asiasta, mutta silloin kai pitää saada käräjäoikeus toteamaan toinen huoltajista estyneeksi tai määräämään sijaishuoltaja nimen antamista varten.
Se olisikin esimerkillistä perhe-elämää, että lähdetään käräjöimään etunimistä.
Uskontokuntaan liittyminenhän ratkeaa kiistatilanteissa myös sillä, että toinen vanhemmista osaa tarpeeksi painokkaasti suostutella toisen vanhemman kantansa taakse sopivaksi katsomallaan tavalla. Tosin lieneekö tilanteessa sitten syy aikuisissa ihmisissä itsessään.
Ns. normaalitapauksessa tämä tietää kai sitä, että kastavan papin on tarkistettava, että rekisteröimispaperissa on varmasti molempien huoltajien puumerkki.