Minulla on käsitys, että uskominen korkeampaan voimaan on ollut ihmislajille ominaista jo ties kuinka kauan. Ja koska lajimme ikä on 200-300 tuhatta vuotta, lienee polkumme varrelle mahtunut monenlaisia uskoja ja niiden käytäntöjä.
Kiinnostaisi tietää, kuinka kristityt suhtautuvat näihin uskoihin. Uskotteko, että palvotut kohteet ovat olleet oikeasti olemassa,vai ajatteletteko, että ne ovat olleet sosiaalisen ihmismielen tuotosta?
Jos ajattelette, että palvottu on ollut olemassa, niin uskotteko, että nykyisten metsästäjä-keräilijöiden palvomat uskon kohteet ovat totta?
Onko maailmassanne siis erilaisia mahdollisuuksia valita yliluonnollinen vai ajatteletteko, että kristinuskon nimeämä on ainoa yliluonnollisen ilmenemistapa?
Minua kiinnostavat erityisesti kulttuurit, joissa ei ole lukutaitoa, koska niissä uskon vaikutus käytännön elämään on valtava ja usein myös ehdoton.
Liian epämääräisiä kysymyksiä. Mitä nuo “palvotut kohteet” olivat? Voiko esim. joitakin niistä käsittää selkeästi uskona yhteen ylimpään Luojaan (tai mitä nimeä halutaankin käyttää)? Vai pitääkö vastaajan keksiä ne itse ja sitten arvioida niitä? Entä mitä tarkoittaa “yliluonnollisen valitseminen”? Kuvaamista tai nimeämistä vai todella valitsemista monen vaihtoehdon joukosta? Jotain muuta, mitä?
Esitän henkilökohtaisen mielipiteen, joka ei välttämättä mätsää minkään kirkkokunnan viralliseen oppiin.
Mun käsittääkseni Jumalasta on mahdollista ymmärtää aavistuksia esimerkiksi luomakunnan kautta, vaikka varsinaisesti ja täydellisesti Jumala ilmoittaakin itsessä Raamatussa. Ilman Raamattuakin voi kuitenkin tajuta, että on olemassa joku, joka on luonut maailman ja ylläpitää sitä. Tälle jollekin ovat eri kansat ja kulttuurit antaneet erilaisia nimityksiä ja ominaisuuksia. He tavallaan tietämättään ja vajavaisesti suuntautuvat kohti Jumalaa. Ihmisen syntisyys kuitenkin vääristää tätä ja siksi nämä alkuperäiskansojen käsitykset yliluonnollisesta ovatkin joskus varsin kaukana oikeasta ja sisältävät myös melkoista pahuutta, kuten ihmisuhreja. Monissa julmissakin uskonnoissa on kuitenkin myös uskoa hyvään ja rakastavaan jumaluuteen.
Eli palvotut kohteet ovat siinä mielessä oikeasti olemassa, että niiden joukossa on todelliseen Jumalaan kohdistuvaa palvontaa, vaikkakin tietämättömyydessä vääristyneenä ja eri nimellä. Mutta sellaisenaan näitä alkuperäiskansojen jumalia ei ole olemassa. Näiden ihmisten pelastuksesta en osaa sanoa mitään varmaa, mutta hekin tarvitsevat kyllä tulla opetetuiksi tuntemaan totuuden kokonaisuudessaan.
Ihmisillä oli alkujaan alkumonoteismi, jossa he palvoivat elävää Jumalaa. Vähitellen syntyi erilaisia vääristymiä, heeroksia alettiin kunnioittaa jumalina ja samoin esi-isiä. Luonnonvoimat personifioitiin jumaliksi. Samoin demonit harhauttivat ihmisiä palvomaan itseään. Ja mielikuvitus loi palvonnan kohteita, joten alkuperäinen ymmärrys langenneessa ihmiskunnassa syrjäytti suurelta osin totuuden.
Luonnonhenget ovat ihan mielenkiintoinen kysymys. Olen monesti ajatellut, että ehkäpä osa niistä on täysin “neutraaleja” olentoja, siis eivät varsinaisesti demonisia sanan nykymerkityksessä. Erilaiset tontut, keijut ja menninkäiset olisivat osa näkymätöntä luomakuntaa, joita emme voi tarkastella, koska meillä ei ole siihen sopivia välineitä tai aistimia. Tällaiset olennot vaikuttavat olevan monesti aika yksinkertaisia ja ehkä ymmärtämättömien ihmisten palvonta on voinut nousta heille hattuun, jolloin on tapahtunut siirtymä pahan puolelle. Selvästikään ihmisen ei ole tarkoitus olla niiden kanssa tekemisissä.
Onko tuon alkumonoteismin suhteen jotakin tieteellistä, tutkimuksellista tms näyttöä vai onko tuo kenties (kristillisestä lähtökohdasta syntynyt) olettamus?
Käsittääkseni se on uskontotieteen piirissäkin olemassa oleva ajatus. Toki se on asia, josta näytön hankkiminen on melko vaikeata. Miten voisimme rekonstruoida ensimmäisten ihmisten uskonnon? Kulttuuriantropologian kauttakin oikeasti saamme vain primitiivisten kansojen (pardon my French) nykyisen tilan selville. Artefaktit kertovat jotain, mutta ne ovat vahvan tulkinnan vaativia. Myyttihistoria on mielenkiintoista, mutta kuinka luotettavaa tietoa sen kautta saadaan?
Kristitty tietenkin tarkastelee asiaa myös kristinuskon näkökulmasta.
Kysymyksen tarkoitus ilmeisesti on esittää, että on ollut olemassa joku the muinaisusko, jolla pelkän muinaisuutensa perusteella on joku etulyöntiasema kristinuskoon nähden.
Yhtä hyvin voidaan spekuloida, että oli ihminen ollut olemassa lajina minkä ajan tahansa - ja itsehän en näe mitään hyvää syytä uskoa evoluutioteoriaan - niin aina on ollut sekaisin uskoa ja uskomatta olemista, pitkälle pohdittua uskoa ja sekalaista uskoa. Tyhmiä käsityksiä ja viisaita käsityksiä kaikkeuden ja olemassaolon luonteesta.
Ei ole esitetty mitään “näitä uskoja”, joita kysymys voisi koskea. Kuten edellä totesin, ansa on siinä, että “nämä uskot” tuodaan esiin jonain entiteetteinä, jotka vaativat selitystä. Jos kiistän ne entiteetit, niin en usko, että kenelläkään on mitään keinoa pysyttää niitä - ei uudestaan, eikä ensimmäistä kertaa.
Millä tavalla olleet oikeasti olemassa? Kristinusko ei kiistä sitä, että on olemassa henkimaailma ja sillä pimeä puoli. Mutta kristinusko ei myöskään laita sen tutkimiselle mitään painoa, eikä se tarjoa mitään olennaista tai välttämätöntä kristinuskon käsittämiselle.
Teoreettisina entiteetteinä langenneet henget, animismi ja mielen sairaudet ovat kolme eri asiaa. Animismi on sitä, että ihminen projisoi omia tunteitaan ympäristöönsä. Toisaalta se vähän muistuttaa skitsofreniaa, mutta kyseiset projektiot ovat stabiilimpia. Toisaalta se on myös sosiaalinen ilmiö. Eli “alkukantainen” yhteisö käsittelee merkityksellisiä asioita projisoimalla ne luontoon tai ympäristöön.
Tykkään itse ajatella intomielisintä helluntailaisuutta eräänlaisena animismina. Eli välillä, kun he puhuvat Pyhästä Hengestä, niin he oikeastaan tarkoittavat, että heidän omat odotuksensa, toiveensa tai pelkonsa “ovat läsnä tässä huoneessa, seurakunnan keskellä”. Oikeastaan lukisin ylistämisen kautta saatavan “Jumalan läsnäolon” myös tällaisen animismin piiriin.
Mitä edes tarkoittaa “totta” tässä kohdassa? Tai “olla olemassa”?
Tässä menee sekaisin se, miten yliluonnollinen on (tai vaihtoehtoisesti ei ole), miten se nimetään ja se, että voiko sen edes valita. Ja jos sen voi valita, niin mikä sen valinnan merkitys on? Vähän sama kuin suklaajäätelön ja mansikkajäätelön välillä?
Jos se on, niin nimeäminen on pyrkimys nimetä se niin, että nimi kuvaa sitä mahdollisimman hyvin. Silloin on merkityksetöntä puhua sen valitsemisesta. Vähän kuin että valitsetko sinä joka aamu sen, että mikä vuosi nyt on meneillään? Tai voisitko valita, että nyt onkin vasta 2015? Oikeasti ajankohta on sinusta riippumaton. Ja käsitelläksesi sitä jotenkin älyllisesti olet nimennyt (tai se on kollektiivisesti nimetty) vuodeksi 2017.
Jos taas yliluonnollista ei ole, niin sen nimeäminen on vähän kuin sitä, että on salaseura, jossa jokainen loosi nimeää itselleen tunnuslauseen ja valitsee itselleen maskottieläimen. Ehkä tässä olikin ajatuksena väläytellä ateismia näiden kysymysten kautta? Tyyliin että kristinusko on keksitty juttu, mutta olen vilpittömän ja viattoman utelias, että onko se yhtä keksitty kuin kaikki muukin? Ja jos väitätte sitä vähemmän keksityksi, niin millä perusteella?
Olet kiinnostunut jostain, minkä luot hypoteettisesti, voidaksesi tehdä siitä opponentin kristinuskolle. Väite, mitä et lausu ääneen, on se, että tämä keksimäsi hypoteettinen kulttuuri ja sen hypoteettinen usko olisi jotenkin vertailukelpoinen tai samaa kategoriaa kristinuskon kanssa.
Jos menet esimerkiksi 1800-luvun Balkanille, niin oliko siellä laajasti lukutaitoa? Ja oliko siellä uskon vaikutus käytännön elämään valtava ja ehdoton?
Lopulta kysymys on siis, että jos ateismi on totta, niin miten kristinuskon voi käsittää sen valossa? Helposti. Ajattelemalla, että ei mistään kehittyy jatkuvana sarjana jotain. Ja se jokin saa kaikenlaisia, toinen toistaan rikkaampia merkityksiä, variaatioita ja muotoja. Tämä edellyttää sitä, että ateisti saa esittää kaiken loputtomana reduktionismina ja jättää käsittämättä varsinaisen kysymyksen.
Muuten se kysymys on, että jos kristinusko on totta, niin miten ateismin ja luonnonuskonnot voi käsittää sen valossa? Helposti. Joka tapauksessa vastakkain on kysymys uskonnoista ihmiskunnan viisauden sisältävinä rakenteina ja muotoina, joiden menettäminen johtaa sekä ateismiin että kaikenlaiseen pakanuuteen. Eli ateismi on jonkinlainen vihamielinen parasiitti ihmiskunnan viisauden näkökulmasta. Tai kysymys uskonnoista ihmiskunnan tyhmyyden sisältävinä rakenteina ja muotoina, joista se nousee kohti rationaalista ateismia. Jolloin uskonnot ovat parasiitteja ihmisen rationaalisuudessa.