Lutherin omat tulkinnat ovat mielestäni esimerkki siitä, miten pyhät asiat alistetaan ihmisviisauden esineeksi. Se johtaa siihen, että kirkon opetuksesta tulee vain yksi mahdollinen tulkinta niiden tulkintojen joukkoon, joita omalla ihmisviisaudella onnistutaan keksimään. Niistä sitten valitaan itseä eniten miellyttävät tulkinnat ja nostetaan ne ylimmäksi totuudeksi. Pyhän Hengen valaisema ymmärrys sen sijaan johtaa entistä vahvempaan luottamukseen kirkon pyhää opetusta ja perinteitä kohtaan.
Do not seek the sublime gifts of God while still praying to Him for help in order that He may come and save you from sin, for, if the place of the heart is undefiled and pure, the divine gifts come of themselves. Whoever depends on his own knowledge but still possesses his own will gains only hatred, and those who hear sorrow in their heart simply cannot be of the Spirit. Whoever considers the words of Scriptures and practices them according to his own knowledge, thinking intently to himself that this is how reality is, is ignorant of God’s glory and wealth. Whereas one who considers them and says, “I do not know what they mean, for I am human,” offers glory to God. In this person the wealth of God abides in accordance with his capacity and understanding. (Abba Isaiah of Scetis, Discourse 6)
Lihavoitu pätee Lutheriin, joka kirjoitustensa perusteella vaikutti vihaavan vähän joka tahoa aina juutalaisista paaviin asti - ja kaikkia siltä väliltä niin, että hänen kirjoittamistaan herjauksista on voitu koostaa jopa herjausgeneraattori. Kun ihmiset eivät muitta mutkitta jakaneetkaan hänen ihmisviisauksiensa hedelmiä, hän suuttui ja alkoi herjata näitä - etenkin niitä, jotka julkisesti rohkenivat asettua vastahankaan hänen teologiaa sivuavien näkemystensä kanssa.