Etäisyys sekä vaikea kieli vaikuttanevat osaltaan siihen, että Islannin kirkollinen tilanne on meille suomalaisille aika vieras, enkä itsekään voi väittää sitä syvällisesti tuntevani. Sielläkin on kuitenkin sikäläinen kansankirkko, Islannin kirkko, menettänyt runsaasti jäseniä viime vuosina. Kirkko on myös hyvin liberaali. Naispappeuden vastustus on kuulemma marginaalista (tosin voi olla, että moni näistä on voinut hakeutua katoliseen kirkkoon, johon kuuluu Islannissa yli 4% väestöstä). Samaa sukupuolta olevien liitot on hyväksytty eikä kirkko vihi enää papeiksi niitä, jotka eivät suostu vihkimään näitä pareja.
Viime päivinä maassa on ollut jonkin verran kohua, kun kirkko julkaisi nettisivuillaan sekä Facebook-sivullaan kuvan, jossa se mainostaa pyhäkoulua. Ei siinä mitään, ja sateenkaarikuviolla on monta merkitystä, ja kirkon ikkunasta kurkkaavan musliminaisenkin voi tulkita suopeasti, mutta lisäksi kuvan keskellä tanssii Jeesus, jolla on parrakkuudestaan huolimatta naisen rinnat (kuvan voi katsoa tätä kautta: https://m.facebook.com/kirkjan/photos/a.10150765084817719/10158479799602719/?type=3&source=48 ). Kuva oli vähän aikaa kirkon Facebook-sivun taustakuvana, nyt siinä virassa on miespari vauvan kanssa.
Ei mitenkään yllättäen tämä on herättänyt paheksuntaa konservatiivisissa kristityissä, mutta Islannissa ei ole erityisen vahvoja herätysliikkeitä, eikä muista Pohjoismaista poiketen siellä ole konservatiivista luterilaista vapaakirkkoa vaihtoehtona. Kaksi vanhaa luterilaista vapaaseurakuntaa on syntynyt pikemmin käytännöllisistä kuin opillisista syistä ja yhdestä uudemmasta en oikein ota selvää, se on ilmeisesti ainakin jossain määrin karismaattinen. On olemassa ryhmä Facebookissa, joka haluaisi perustaa Islantiin tunnustusluterilaisen vapaakirkon, mutta suurin osa sen islantilaisjäsenistä asuu ulkomailla (missä he ovat tunnustukselliseen luterilaisuuteen ylipäätään tutustuneet. Islannin kirkkohan ei käytä kaikkia samoja tunnustuskirjoja kuin me, vaan heillä on muistaakseni vain kolme vanhan kirkon tunnustusta, Vähä katekismus ja Augsburgin tunnustus).
Huvittavana yksityiskohtana mainitsen, että löysin islantilaisen uutisen, jonka ytimen eräs islantilainen ystävällisesti minulle tulkitsi. Siinä kerrottiin, että kuvaa on kritisoitu myös siksi, että mikäli Jeesus on historiallinen henkilö ei taiteilijalla ole oikeutta määritellä uudelleen hänen sukupuoltaan kun hänen omaa mielipidettään ei voida kysyä. Niinpä kuva itse asiassa on jopa trans-aktivistien tavoitteiden vastainen, ainakin jos ovat johdonmukaisia.