Pitääkö paikkaansa sellainen vuosien takaa jostain mieleeni jäänyt ajatus, että alkuperäinen syytös ns. jesuiittamoraalista - tarkoitus pyhittää keinot - olisi lähtenyt Vatikaanista tai jostain vallan kammareista, koska jesuiitat olisivat lähetyskentillä omaksuneet evankelioinnissaan joidenkin mielestä liian pitkälle menneen ns.akkomodaation periaatteen?
Ts. he ensin opiskelivat kielen, kulttuurin ja siis myös uskonnon ja sitten näistä käsin selittäneet kristillistä sanomaa ollen haluttomia välitttömästi lanaamaan kristinuskon alle evankelioinnin kohteena olevien kansojen ja heimojen omat uskomukset.
Jesuiittojen joukostahan kai on lähtenyt jokunen kielitieteen ja etnografian pioneeri.
Tämä on mielestäni hyvä asia ja tämän vuoksi ihailen jesuiittoja.
Jumala antaa aivan varmasti kaikkiin kulttuureihin kehittyä aineksia jota kautta heille lopullisen ilmoituksen ymmärtäminen on luontevinta. Siksi jesuiittojen välittämä ajatus lähetystyön kohteena olevien ihmisten kulttuurin tuntemisesta on oikein hyvä.
Vastapuoli taas, jotka syyttävät jesuiittoja “tarkoitus pyhittää keinot” toiminnasta, toimii mielestäni nimenomaan tuolla periaatteella. Eli vaikka käsittämättömien asioiden ulkoaopettaminen, ehkä jopa tyhjiä rimpsuja hoetuttamalla ja pelottelemalla, tuskin palvelee lähetystyössä kenenkään etuja, sitä on pidetty sopivana tapana, kun ei ole jaksettu lähestyä asiaa perinpohjaisesti, niin kuin jesuiittojen ajatuksena on.
Kristillisen uskon tavoittamiseen liittyy syvällinen maailmankatsomuksellinen käsitys todellisuuden ja olemassaolevan laadusta ja merkityksestä. Siitä puhuminen toisen kulttuurin edustajan kanssa vaatii keskustelijoiden keskinäistä ymmärrystä kummankin käsityksistä olemassaolosta.
(Sen verran jesuiitta olen aina ollut minäkin että eniten käyttämäni Raamattu on Espanjassa “jesuiittaraamatuksi” tituleerattu käännös “La Biblia de nuestro pueblo”.)
Minusta vaan on historian ironiaa, jos on niin, että 1) kyyniseen politikoimiseen ja vallantavoitteluun liitetty ajatus jesuiittamoraalista on alkujuuriltaan katolisten sisäistä kissanhännänvetoa lähetystyön luonteesta eikä 2) protestanttien keksimä lyömäase (jonka he toki sitten myöhemmin omivat).
Ironista tai ei mutta mitä luultavimmin vanhin tietynlainen asenne jesuiittoja kohtaan on peräisin katolisen kirkon sisäisestä dynamiikasta. Jesuiitat ovat varsin opiskelleita miehiä ja heidän taitonsa perustella kantansa varmasti ärsytti ja ärsyttää. He ovat myös olleet ennakkoluulottomia ja sillä ominaisuudella onnistuneet sohaisemaan konservatiivisempien kollegojensa ärsytyskynnyksiä.
Sitä en osaa sanoa miten paljon tästä alunperin katolisten kesken vaalimasta asenteesta siirtyi protestanttien asenteeseen vai onko kyse kahdesta eri asiasta.
Protestanttien vaalima käsitys jesuiitoista oli minulle itse asiassa hyvin pitkään ihan tuntematon asia. Luultavasti vasta tällä foorumilla törmäsin siihen. En ole koskaan osallistunut hengelliseen harrastuneisuuteen protestanttisessa porukassa, seurakunnan lastenkerhon jälkeen.
Siihen käsitykseen oli hassua törmätä siinä vaiheessa kun olin oppinut tuntemaan jesuiittoja heitä kohtaan hyvin positiivisessa katolisessa ympäristössä.
Sitä en osaa sanoa miten paljon tästä alunperin katolisten kesken vaalimasta asenteesta siirtyi protestanttien asenteeseen vai onko kyse kahdesta eri asiasta.
Minä vielä vähemmän, mutta jesuiittojen mainehan ei täällä Pohjolassa kovin häävi perinteisesti ole ollut. Suomalaisillakin on Välskärin kertomusten jesuiittaisä Hieronymus.
Joo, tämä oli minulle todella pitkään ihan täysin tuntematon todellisuus. Vieläkin hämmästelen sitä tietyllä tavalla, koska omaan elämääni jesuiitat tulivat erittäin positiivisella tavalla. En ollut nuorena kuullut mistään mitään viittauksia Välskärin kertomuksiin tai muuhunkaan jesuiittakritiikkiin.
Eikö joku suomalainen katolinen pappi joka ilmeisesti virui Ruotsissa vankilassa kuoliaaksi uskonpuhdistuksen aikoihin ollut jesuiitta? Siitä on foorumillakin joskus ollut puhetta.
Edit.
Johannes Jussoila, mutta oliko hän vain opiskellut jesuiittojen johdolla vaiko itse myös jesuiitta?
2. Edit.
Tämän mukaan ei itse ollut jesuiitta. https://kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/18
Tälle sivulle saakka näkyvä teksti vihjaa ainakin sen, että kirjoittaja on historiantuntemuksen suhteen levelillä “huru-ukko”. Muutamalla opintoviikolla pääsisi nousemaan asteelle “kovin tietämätön”.
Jesuiitat (Societas Jesu) on katolisen kirkon sääntökunta.
Novisiaatin jälkeen annettava jesuiittojen sääntökuntalupaus espanjaksi.
Huomattavaa on että sääntökuntalainen ei vanno valaa vaan antaa lupaukset (Jumalalle).
“Dios todopoderoso y eterno, aunque indigno de presentarme ante ti, confiado en tu amor infinito e impulsado por el deseo de servirte, en presencia de María la Virgen y de nuestros hermanos los santos, te prometo con voto, Pobreza, Castidad y Obediencia perpetuas en la Compañía de Jesús. Y prometo entrar en la misma Compañía, para vivir en ella perpetuamente, entendiendo todo esto según las Constituciones de la Compañía. Te pido con humildad por la sangre de Jesucristo que te dignes acoger este sacrificio, y como me has ayudado a desearlo y ofrecértelo, ayúdame a cumplirlo con la abundancia de tu gracia”.
Englanniksi:
Almighty and eternal God, I, ____________________, understand how unworthy I am in your divine sight. Yet I am strengthened by your infinite compassion and mercy, and I am moved by the desire to serve you. I vow to your divine Majesty, before the most holy Virgin Mary and the entire heavenly court, perpetual chastity, poverty, and obedience in the Society of Jesus. I promise that I will enter this same Society to spend my life in it forever. I understand all these things according to the Constitutions of the Society of Jesus. Therefore, by your boundless goodness and mercy, and through the blood of Jesus Christ, I humbly ask that you judge this total commitment of myself acceptable. And as you have freely given me the desire to make this offering, so also may you give me the abundant grace to fulfill it.
"I, [name] make my profession, and I promise to Almighty God, in the presence of the Virgin Mother, the whole heavenly court, and all those here present, and to you, Reverend Father [provincial’s name], representing the Superior General of the Society of Jesus and his successors and holding the place of God, perpetual poverty, chastity and obedience; and, in conformity with it, special care for the instruction of children, according to the manner of living contained in the apostolic letters of the Society of Jesus and its Constitutions. I further promise a special obedience to the Sovereign Pontiff in regard to the missions according to the same apostolic letters and the Constitutions. "
Tämän melko tavallisen sääntökuntalupauksen lisäksi luvataan jesuiittasääntökunnan viisi omaa lupausta. Sekin on aika tavallista että sääntökunnalla on yleisten sääntökuntalupausten, köyhyyden, siveyden ja kuuliaisuuden, lisäksi joitain omia, heidän sääntökuntaansa koskevia, lupauksia.
After “solemn” vows, the “fully professed” take five “simple” vows, privately–after Mass, in a side chapel or a sacristy. These vows show how well St. Ignatius understood human nature. First, we vow never to change anything in the Jesuit Constitutions about poverty–unless to make it “more strict.” Second, a vow never to “strive or ambition” for any dignity in the church, like becoming a bishop. Third, never to “strive or ambition” for any high office in the Jesuits. Fourth, if we find out that someone is striving for these things, we are to “communicate his name” to the Society. (A friend calls this the vow to rat out someone, but it’s another indication of how much Ignatius wanted to eliminate ambition, as far as possible, from the Jesuits.) Finally, we take a vow that, if we are somehow made bishop, we will still listen to the superior general.
And, by the way, you’ll notice that the famous “fourth vow” to the pope is regarding “the missions,” reflecting Ignatius’s understanding that the pope had a better view of where in the world the Jesuits were needed. As John W. O’Malley, S.J., has written the fourth vow, often misunderstood in Catholic circles, is about worldwide mobility.
