Jos olisin Luoja, mitä toivoisin luoduilta? Toivoisinko sitä, että luodut mietiskelisivät kaiket päivät päänsä puhki syntyjä syviä? Vai sitä, että luodut pyrkisivät kaikin keinoin olemaan mieliksi luojalleen ja olemaan häneen alati yhteydessä? Vai toivoisinko mitään muuta kuin että luodut keskittyisivät elämään iloisina ja luottavaisina niissä ympyröissä, joihin heidät on luotu, toki kaikkea pahaa karttaen?
Minusta viimeksi mainittu kuulostaa uskottavimmalta vaihtoehdolta.
Itse olen kuitenkin käyttänyt elämäni aikana ihan älyttömän paljon aikaa teologiseen ja uskonnonfilosofiseen ja hengelliseen ajatustyöhön kirjojen ja opiskelujen ja saarnojen auttamana. Metafysiikka ja erityisesti tietenkin teologinen metafysiikka on ollut aina suuri intohimoni, enkä siitä harrastuksestani edes kykenisi irtautumaan vaikka haluaisinkin. Todellisuuden perimmäinen luonne on aina kiehtonut mieltäni. Aivosoluni ovat asettuneet tiettyyn järjestykseen, joka ei edes sallisi esimerkiksi elämistä ilman uskoa Jumalaan.
Tilanne ei kuitenkaan ole ihan neutraali, sillä kristinuskon kannalta näyttää siltä, että tämä maailma on hengellisessä vauriotilassa, ja evankeliumilla on aivan keskeinen merkitys koko luomakunnalle. Siitä huolimatta luulen, että terveintä on pitää usko vain yhtenä luontevana osana elämää. Kaiken ajan käyttäminen näkymättömiin ei välttämättä ole ihan tasapainoisin ja paras mahdollinen elämänsisältö. On hyvä olla työtä tai muuta tekemistä sekä käytännön harrastuksia.
Olen sanonut (itse asiassa alun perin psykologi Veltto Virtanen sanoi), että tavallisessa arkielämässä elävät ihmiset ovat “hypnoosissa” ja pitävät kaikkea kummallisen itsestäänselvänä. En ole enää varma, onko se huono juttu. Sen sijaan “tiedostavat” yksilöt ovat heränneet hämmästelemään tätä todellisuutta, joka kieltämättä on itsessään suuri ihme. En ole enää ihan varma, onko se aina hyvä juttu.
“Minä käänsin sydämeni viisaudella tutkimaan ja miettimään kaikkea, mitä auringon alla tapahtuu. Tämä on vaikea työ, jonka Jumala on antanut ihmislapsille, heidän sillä itseään rasittaaksensa. Minä katselin kaikkia tekoja, mitä tehdään auringon alla, ja katso, se on kaikki turhuutta ja tuulen tavoittelua.” (Srn 1:13-14)
“Hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat, että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää - hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä; sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme.” (Apt 17:26-28)
Tämä postaus tähtää lähinnä sen pohtimiseen, mihin asioihin kristityn olisi hyvä elämässään keskittyä ja missä määrin ja kuinka hänen tulisi aikansa käyttää. Joka tapauksessa parasta lienee elää “jalat maassa ja sydän taivaassa”.