Olet kyllä, sen myönnän, Kristuksen kanssa kuollut jos uskot, mutta tämä kuolemisesi täällä omistetaan vielä uskossa, ei näkemisessä.
Room. 8:22-26: "Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti; eikä ainoastaan se, vaan myös me, joilla on Hengen esikoislahja, mekin huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksi-ottamista, meidän ruumiimme lunastusta. Sillä toivossa me olemme pelastetut, mutta toivo, jonka näkee täyttyneen, ei ole mikään toivo; kuinka kukaan sitä toivoo, minkä näkee? Mutta jos toivomme, mitä emme näe, niin me odotamme sitä kärsivällisyydellä.
Meillä on täällä, vielä niin kauan kuin täällä olemme taistelu omaa lihamme vastaan ja Perkelettä vastaan joka kiertää ympäri kuin kiljuva jalopeura etsien kenet hän saisi niellä, emme ole vielä perillä. Martti Luther kuvaa tämä asian hyvin häneltä jo 172 vuotta sitten suomeksi käännetyssä kirjassa.
Sillä saatana rasittaa ja vainoo meitä enemmän oman sydämemme ja omantuntomme kautta, kuin miekalla ja väkivallalla. Sillä Turkki ei saata meille tehdä suurempaa vahinkoa, kuin leikata päämme tai kaulamme; mutta sydämemme voi herättää meissä semmoisen riidan, nostattaa semmoisen surun, että meidän siinä välttämättömästi täytyisi hukkua, jollei Herra vapahtaisi meitä Hengellänsä ja sanallansa. Saatana ei ole siis missään voimallisempi, kavalampi, väkevämpi, pyhempi ja vanhurskaampi, kuin omissa sydämissämme. Jos vain tällä hänet voittaisimme, jos vain tästä paikasta voisimme hänet vahvalla uskolla pois ajaa, ja osaisimme kääntyä näkymättömiin, niin silloin vihastuneet päämiehet, kuninkaat, ja hirmuvallat rahtuna pitäisimme. Mutta jos nuo ulkonaiset ovat peljätyksiä meille, niin tuo pelko syntyy ei niistä, vaan omasta sydämestämme, joka on heikko ja riippuu kiinni nykyisissä, eikä voi tarttua poissa oleviin ja näkymättömiin.
Oppikaamme siis olemaan miehuulliset kaikissa vaaroissa, mutta erittäin itseämme ja omaa sydäntämme
vastaan. Sillä siellä on saatanalla vahvin istuin, ja entinen (elämämme muisto) mainiosti auttaa häntä. Sillä hän tietä meidät syntisiksi, siispä hän asettaa silmiimme synti-luettelomme ja suruisen velkakirjamme ja hätyyttää meitä. Saapa hän meidät kiinni nykyisestäkin (elämästämme), ja sillä ryntää päällemme, kun emme muka vielä usko niinkuin pitäisi, emmekä vielä niin palavasti rakasta, ja meitä muka vielä kiusaa kärsimättömyys. Kun hän näitä suurentaa (sillä hän on kavala ja tuima syyttäjä), niin sydän raukee, ja pelästyy ei ainoastansa tuollaisesta kuningasten ja päämiesten metelistä, vaan vieläpä kapisevaa lehteäkin. Varustakaamme siis sydämemme, ja katsokaamme näkymättömän ja sanan pimeyteen, älkäämme peljästykö eli hämmästykö siitä, mitä tunnemme sisässämme tai ulkopuolellamme, jotka ovat pideltäviä ja näkyviä, joita liha tuntee. Riisukaamme kaikki tuntemiset ja menkäämme näkymättömään, niinkuin tämä värsy osottaa. Ja kun saatana syyttää: “olet syntinen, et usko niin, et rakasta niin, kuin sana vaatii”, niin väitä sinä vastaan: “mitäs minua näkyväisillä vaivaat, ne hyvin tunnen, enkä sen suhteen ensinkään kaipaa opetustasi, minun tarvitsee seurata vain sanaa ja ryhtyä näkymättömiin, se on, kääntyä hänen puoleensa, joka taivaissa asuu, ja hänen sanaansa, jonka silmissä kaikki, mitkä minua peloittavat, ovat sulaa leikkiä ja laskiais-iloa, niinkuin on tapana sanoa, joka ei ole tehty peloitukseksi vaan huvitukseksi.”
Martti Luther, Kristuksen valtakunnasta, toisen psalmin selitys, 34-35.
Näin on sillä me teemme täällä joka päivä syntiä ajatuksin sanoin ja teoin ja Saatana ei väsy meitä muistuttumasta näistä. Tarvitsemme siis joka päivä armoa, olemmehan vielä lihassa.
.