Kansankirkollisuuden kirkko-opilliset ulottuvuudet

Tahtoisin aloittaa keskustelun suomalaisen kansankirkollisuuden kirkko-opillisista ulottuvuuksista. Nähdäkseni varsinkin herätyskristillisellä kentällä elää jonkinlainen implisiittinen, vähän lestadiolaishenkinen paralleeliekklesiologia rinta rinnan virallisen kirkko-opin kanssa. Rinnakkaisteologiaa ei ymmärtääkseni ole kirjoitettu auki, mutta joka elää keskustelun tausta-ajatuksena vähän ad hoc-pohjalta. Yhtenäinen linkki eri ajatusten välillä on kansankirkkoon kuulumisen välttämättömyys huolimatta arkitodellisuuden linkittymisestä aivan muualle kuin kansankirkon paikallisiin rakenteisiin.

Toivottavasti muut saavat kiinni, mitä haen. En nyt ole kiinnostunut, pitääkö kirkosta erota tai kuka on väärässä. Sen sijaan kiehtoo ilmiön historiallinen tausta ja ajatuksen eri variaatioiden eksplikointi.

Tuskin kansankirkkoideologia mihinkään kirkko-opiin perustuu. Käsittelen tässä kansankirkkoideologiaa niin kuin se ilmenee omassa piskuisessa “kansankirkossamme”. Luterilaiset voivat käsitellä sitä omalta kannaltaan.

Kansankirkossa on kysymys on, ei niinkään kirkko-opista vaan yhteiskunnallisesta ideologiasta. Ennen kansankirkkoja Suomessa oli valtiokirkko vuoteen 1870 asti. Seurakunnat olivat samalla maallisia kuntia ja hoitivat mm väestörekisteriä eli kirkonkirjoja, kansanopetusta ja köyhäinhoitoa. Vuonna 1870 seurakunnat ja kunnat erotettiin toisistaan ja seurakunnat lakkasivat olemasta maallisia viranomaisia. Tosin joitakin maallisia tehtäviä kuten väestökirjanpito jäi vielä seurakunnille.

Suomessa oli vain yksi, evankelisluterilainen valtiokirkko ja maassa vallitsi uskontopakko. Ortodokseja oli vuonna 1812 Suomeen liitetyssä ns Vanhassa -Suomessa (Venäjän Vanhassa Suomessa) sekä hiukan Pohjois-Karjalassa, joka tuolloin kuului Kuopion lääniin. Keisarinuskoisina ortodoksit olivat Suomessa 1800-luvulla suvaittu vähemmistö, mutta ortodokseilla ei ollut täysiä kansalaisoikeuksia ennen vuotta 1870. Suomen ortodoksit kuuluivat Pietarin hiippakuntaan. Oman hiippakunnan ja piispan he saivat vasta niin myöhään kuin vuonna 1892.

Vuonna 1918 Suomen ortodoksinen kirkko sai autonomian, jonka Moskovan patriarkka Tiihon vahvisti. Samalla se sai kansankirkon aseman Suomessa eli sille tuli samantapainen suhde valtiovaltaan kuin maan luterilaisella kansankirkolla oli. Kansankirkko ortodoksisesta kirkosta tuli sen takia, että maan hallitus halusi valvoa poliittisesti epäluotettavina pidettyä ortodoksiväestöä.

Kansankirkkoaseman ehtona oli Suomen ortodoksisen kirkon suomalaistaminen. Valtiovalta auttoi kirkkoa mm pappisseminaarin perustamisessa Sortavalaan. Kirkon piti julistaa valkoisen Suomen kansallista ideologiaa ja kasvattaa karjalaisista ja venäläisistä jäsenistään isänmaallisia suomalaisia. Katsottiin, että ortodoksinen kirkko oli alueellaan (Raja-Karjalassa oli alue, jossa ortodoksit olivat enemmistöuskonto) vastuussa kansan siveellisyydestä. Kouluissa opetettiin ortodoksista uskontoa, jos ortodoksisisa oppilaita oli alueella tarpeeksi. Ortodoksinen kirkko rupesi pitämään 16 vuotta täyttäneille nuorille kristinoppikoulua (rippikoulua siis) ja monin paikoin varsinkin Pohjois-Karjalassa järjestettiiin kylänlukusia eli kinkereitä. Armeijassa oli ortodoksia sotilaspastoreita ja samoin suojeluskuntajärjestössä.

Sotien jälkeen ortodoksinen kansankirkkoideologia ei enää korostanut suomalaisuutta, vaan karjalaisuutta. Sanottiin, että ortodoksisuus oli Karjalan heimon alkuperäinen uskonto, ja että kirkolla on vastuu tuosta heimosta ja niistä ihmisistä, jotka siihen kuuluivat. Samalla tietysti muistutettiin kuinka kiitollisia piti olla suomalaiselle yhteiskunnalle ja valtiovallalle, joka auttoi 90% omaisuudestaan menettänyttä ortodoksista kirkkoa jälleenrakennuksessa.

Ortodoksinen väestö kuitenkin väheni koko ajan. Karjalaisten jälkeläiset eivät nähneet kirkossa sellaisia arvoja, joita olisivat tarvinneet. Diaspora-asemasta oli kuitenkin se hyöty, että nyt muutkin suomalaiset tutustuivat ortodoksisuuteen. Kirkon väkiluvun väheneminen on pysähtynyt tai ainakin hidastunut sen tähden, että kirkkoon liittyy nyt paljon sellaisia suomalaisia, jotka eivät kuulu alkuperäiseen ortodoksiväestöön. Kirkostamme onkin kehittymässä kansankirkon asemesta tunnustuskirkko, johon kuuluvat ne, joille ortodoksinen usko on tärkeä ja kallis. Osa heistä on karjalaisia ja vanhoja Suomen venäläisiä, osa taas kirkkoon liittyneitä muita suomalaisia. Uusvenäläisiä (90-luvulta alkaen Suomeen muuttaneita venäläisiä) sen sijaan on meille tullut hyvin vähän.

2 tykkäystä

Minusta puhe “Valkoinen Suomi” on kovin ideologisesti värittynyttä.
Oli Suomen tasavalta, jonka valtiojärjestys oli taatusti demokraattinen, ja jota järjestystä kapinaan ryhtyneet punaiset yrittivät muuttaa. Aloite epäonnistui, mutta kuitenkin hävinnyt osapuoli pääsi jo 9 vuotta myöhemmin hallitusvastuuseen, ja Tannerista tuli pääministeri. 1927.

Neuvosto-Venäjällä toki alettiin puhua valkosuomalaisista 1950-luvulle asti.
Olisiko se komento ollut ortodokseille suopeampaa, siellä toisella puolella?

1 tykkäys

Hmm. Jos on mieltä puhua punaisista tai punaisesta Suomesta, niin luulisi, että “valkoinen Suomi” ei haittaa. Paitsi jos ideologisista syistä tahtoo välttää yleistä puhetapaa.

Sinä olet luterilaisen kirkon jäsen. Sinun tulee kuvata miten kansankirkkoideologia on näkynyt omassa kirkossasi. Kansankirkkoideologia on (kirkko)poliittinen ideologia, jota on perusteltu myös uskonnollisesti. Pystytkö analylysoimaan näitä virtauksia, vai liipaiseeko liian läheltä? Olet mm paheksunut sitä, että kehotetaan ihmisiä eroamaan evlut kansankirkosta. Miksi on niin tärkeätä kuulua luterilaiseen kansankirkkoon, vaikka ei osallistuisi sen toimintaan mitenkään eikä uskoisi siten kuin luterilaiset uskovat eikä hyväksyisi kirkon nykyistä linjaa?

Ei tällaista henkilökohtaista nokittelua, kiitos. Varsinkaan kolmannen ossapuolen syyttämistä.

Kiinnostava aihe! Mielelläni lukisin herätysliikkeitä lähellä olevien tuntemuksista tähän liittyen.

Sinäkin varmaan olisit pahoillasi, jos kehotetaan eroamaan Ortodoksisesta kirkosta.
Se ei ole korrektia - ei varsinkaan sellaisen taholta - joka kuuluu toiseen kirkkoon. Se ei ole sanan mukaista kalastella toisten katiskasta. Me luterilaisetkaan emme ole mitään pakanoita.

Kiitos kun niputat minut niinkin tietävän ja älykkään kirjoittajan kanssa kuin @cymbus.
En kuitenkaan ole kansankirkollinen, vaan Suomen evlut kirkon kristitty ja se on hiukan eri asia.

En kannata kansankirkko-ajatusta, vaan pikemminkin
raamatullista ja tunnustuksellista luterilaista kristillisyyttä.
Yksityisenä kristittynä en voi määrätä kirkkoni politiikasta…

Raamatulliselle luterilaiselle on tärkeää henkilökohtainen usko_, ei riitä pelkkä nimellinen jäsenyys kirkossa, kuten olen eräälle toiselle kirkkosi aktiiville tuonut esiin…
Se on ihan Paavalin opetusta (Room 10): ". sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan

Kysyt miksi on väärin erota, jos ei osallistu kirkon toimintaan mitenkään…
J o s ei ihminen osallistu seurakuntaelämään, sanan ja sakramenttien nauttimiseen mitenkään, voiko hän olla edes uskossa? Mistä hengestä muuttaminen silloin lähtee?
“Eriseurat ja lahkot” kuuluvat Paavalin mukaan kartettaviin lihan hedelmiin (Gal 5)

Mielestäni raamatulliseen ja tunnustukselliseen luterilaiseen
hartauselämään on edelleen mahdollisuus Suomen evlut kirkossa.
Seurakunta taistelee, jokainen yksityinen kristitty myös omassa itsessään. Joka tapauksessa on kannettava ristiä ja rukoiltava. Minusta toisten kirkkojen kristittyjen olisi suotavaa yhtyä siihen rukoukseen eroneuvojen sijasta.

.

Suomi on aina ollut sama, jos katsotaan miten sen kansanvaltainen järjestelmä toimi ennen ja jälkeen kansalaissodan. .
Talvella 1918 sen laillinen hallitus tosin joutui olemaan paossa Vaasassa, kun Helsinkiä ja Etelä-Suomea piti hallussaan kapinahallitus.
Mitään punaista Suomea ei ollut oikeastaan olemassakaan.

1 tykkäys

Voin poistaa viittauksen sivulliseen henkilöön, mutta nimimerkki Yxinkertasen kritiikkii ei ollut sekään kovin asiallista.

12 viestiä siirrettiin uuteen ketjuun: Suomen historia

Yksi viesti siirrettiin toiseen ketjuun: Suomen historia

Tämä keskustelu taisi kuivua nyt tähän. Keskustelun aloitusviesti oli vähän teoreettinen, joten selvensin asiaa konkreettisella esimerkillä. Sen jälkeen jotkut alkoivat kinata historiallisista yksityiskohdista. Osa tähän keskusteluun kuuluvista vastauksista on nyt uudessa ketjussa Suomen historia. Siinä on nyt osa tähän keskusteluun kuuluvia viestejä. Edellä oleva kirjoituksenikin kuuluisi sinne, koska se on vastaus yhteen sinne siirettyyn viestiin. Jos siirtelette viestejä, niin katsokaa, että oikeat viestit joutuvat oikeaan paikkaan.

Asia korjattu :slight_smile:

Kiitos!

En tunnustaudu kansankirkollisen ideologian kannattajaksi. Toki siinä näen hyvääkin. Mutta kun olin se sivullinen, niin pitää sanoa, että Mauriina on väärin ymmärtänyt minua.

Toki näen asiassa monia puolia. Ja Ei kai missään ole niin vahvaa kansankirkollisuutta kuin ortodoksisissa maissa? Nämä asiat sekoittuvat helposti ja myös tiedostomattomasti.