Jonkun kirkon tiedottajan seinällä Facebookissa oli tästä pitkä keskustelu. Yksi näkökulma oli, että tuosta mainoksesta tuli monille mieleen joko kuukautissiteet tai pyykkien kanssa käytettävät huuhteluaineet. Vaikka hyvä selitys mainoksen tyyliin on, että se on tarkoituksella hieman imelä tai itseään parodioiva, niin syntyi keskustelua, miten joidenkin mielestä Kansanlähetys edustaa “ahdistavia” sukupuolirooleja.
Olen itse käsityksessä, että Kansanlähetys ei edusta ahdistavia sukupuolirooleja. Se vain antaa ymmärtää edustavansa niitä sillä, että sallii tiettyjen termien tai käsitteiden käytön tai tiettyjen ajatusten ilmaisun. Uskon, että jos menisin kärpäseksi kattoon tuohon tapahtumaan, ja etsisin sieltä kovaa tietoa vanhanaikaisista sukupuolirooleista, joutuisin pettymään.
Kuvan viittaama kohta on tietenkin 2Kor. 2:14-16
14 Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka aina kuljettaa meitä voittosaatossa Kristuksessa ja meidän kauttamme joka paikassa tuo ilmi hänen tuntemisensa tuoksun! 15 Sillä me olemme Kristuksen tuoksu Jumalalle sekä pelastuvien että kadotukseen joutuvien joukossa: 16 näille tosin kuoleman haju kuolemaksi, mutta noille elämän tuoksu elämäksi. Ja kuka on tällaiseen kelvollinen?
Kun tapahtuman ohjelman silmäilee lävitse, niin sekään ei lupaa mitään perinteisten sukupuoliroolien kannattajalle. Sen sijaan se vaikuttaa keskittyvän jonkinlaiseen “tehtävän löytämiseen” ja “tehtävään mobilisoimiseen”. Elän siinä kuvitemassa, että paljon tavallisesta viidesläisyydestä alkaa olla vain sen, tän ja ton erityisen ryhmän mobilisoimista toimintaan. Huomio kohdistuu, sisäpuolella olevien kustannuksella, kulttuuriin ja yhteiskuntaan. Ja tätä asetelmaa on vaikea ellei mahdoton purkaa, koska tämä “kulttuurin muuttamiseen mobilisoituminen” määritellään sekä sisäpuolella olevien että ihmisen sisimmän ja uskossa kasvamisen varsinaiseksi päämääräksi.
Saako tähän kommentoida muidenkin herätysliikkeiden naistenpäiviä? Sleylläkin on sellaiset tulossa, ja aiheisto näytti liittyvän aika vahvasti tunteisiin ja psykologiseen lähestymistapaan käsitellä uskoa. Ihan jees että sellaisiakin opetuksia järjestetään, niille joita sellainen kiinnostaa. On kuitenkin aika stereotyypittävä ajatus, että tunteet ja psykologia kiinnostaisivat nimenomaan naisia tai kaikkia naisia. Siihen verrattuna Kansanlähetyksen “tehtävään mobilisoiminen”, vaikka siinäkin voi olla ongelmia, vaikuttaa ainakin stereotyyppisyyden näkökulmasta raikkaalta ja paremmalta.
Itse en tuosta kuvasta osaa mitään rooleja kaivaa esiin. Kaunis nuori nainen, kukkia ja pelto, eli vähän maalainen asetelma lähinnä, mutta muuten tuossa ei ole mitään sellaista toimintaa, mistä naisen roolin voisi päätellä.
Itse olen ollut kahdella eri paikkakunnalla vuosia mukana KL:n toiminnassa, ja en oikeastaan muista törmänneeni minkäänlaiseen opetukseen sukupuolirooleista. Toki varmasti rivien välistä voi paljon lukea, ja liikkeessä on mukana paljon aktiivisia naisia, joiden rooli on keskeinen myös opetuksessa. Minusta sukupuolirooleista voisi toisaalta puhua suorempaankin.
Voi olla, että Suonpää itse selittää asioita kieli poskessa tai tarkoittaa hihitellä Kansanlähetykselle. Ja siitä en ketään moittisi. Vaikka firmasta periaatteessa pidän, niin minulla on joku häiritsevä tunne, että siellä on ajattelussa vallalla joku pieni “epätodellisuus”.
Kun taas Suonpään seinälle tullut keskustelu oli täysin vakavissaan näkemässä tuossa kuvassa kaikenlaista “ahdistavaa” ja “keskiaikaista”. Ja minun mielestäni se oli absurdia. On monia nykyään, jotka tarvitsevat pirunsa. Ja kun eivät muualta saa niitä, niin tällaisenkin on kelvattava.
Tervetuloa Kokoomukseen! Yllättävän suvaitsevainen sivistyspuolue. Mukaan mahtuu, vaikka ulosanti rajoittuukin huoritteluun ja haistatteluun. Ja jos se ehdokkuus nyt peruttaisiinkin, se olisi pelkkää silmänlumetta. Älkää edes yrittäkö väittää siellä puoluetoimistolla, että nämä jutut olisivat tulleet teille yllätyksenä. Ei ehdokastanne mistään muusta politiikassa tunnetakaan.
Tämä juuri. Minun mielestäni kaikilla on vapaus tehdä huonojakin mainoksia. Joko ne toimivat kohdeyleisöllen, tai sitten ne tekevät järjestölle itselleen hallaa. Turha siitä on etsiä kaiken maailman syrjiviä rakenteita.
Onko tuosta jo ohjelma jossakin? En löytänyt Karkun sivulta kuin tapahtuman nimen ja ajan, SLEYn sivulta en sitäkään.
Eipä silti, pääsääntöisesti naisten tapahtumien ohjelma ei minua kiinnosta.
Joskus vertasin jonkin paikallisseurakunnan naisten ja miesten piirien aiheita. Tuntuu, että naisten aiheet ovat juuri psykologiaa ja oman elämän ja oman minän tutkimista, kun miesten aiheet ovat yhteiskunnallisia ja ulospäin suuntautuvia. Edustaa aika kapeaa käsitystä naisesta ja miehestä. (Suoraan hengellisiä aiheita ei kyllä ollut kummallakaan sukupuolella: naisilla oli oman elämänkaaren piirtämistä, naisen monia rooleja ja ihmissuhteita, miehillä puolestaan tutustumista palokuntaan, poliisiin, huumeiden vastaiseen työhön jne.)
Yllättävää minusta on sekin, miten usein herätysliikkeissä (ainakin Sleyssä) naisten illoissa opettajat ja puhujat ovat miehiä. Kyllä kai nainen naisia voisi opettaa, hengellisistäkin asioista? Sleyn piirissä on naisteologejakin, mutta silti naisten illoissa raamattuopetusta antavat papit eli miehet.
(Taitaa olla aiheen vierestä tämä viesti, kun en kommentoi mainontaa?)
Kirkon aulassa jotain ohjelmaa lehteilin. Ja totesin, että ei oikein kiinnosta. Opetusten ulkopuolisella ajalla olisi ollut mahdollisuus mm. kosmetologikäyntiin tai kysellä kristityltä kätilöltä “intiimeistä asioista”.
En ylipäätään oikein innostu yleensä naisten tilaisuuksista, paitsi täällä Tampereella on Sleyn naistenilloissa ollut välillä ihan mielenkiintoisia aiheita. Välillä sitten taas liian psykologisia mun makuun. Turussa joskus opiskelijoiden naistenillassa ahdistuin ihan kunnolla, kun oli ryhmäkeskusteluja naiseuden merkityksestä. Ja sitä ennen oli saunassa keskusteltu mm. meikeistä…
Aattelen sen niin, että uskossa on asioita, jotka kaikkien olisi hyvä tietää, ennemmin tai myöhemmin, koska ne kuuluvat luomakuntaan, pelastukseen tai ihmisenä olemiseen. Toki tätä omaksumista auttaa se, jos sattuu olemaan juuri silloin juuri siitä asiasta kiinnostunut.
Samaan aikaan olen itse huomannut, että kasvu on siellä suunnassa, missä ei tunnu kivalta. Olen muutaman kerran mennyt väkisin sellaisen asian eteen, mikä on siihen asti tuntunut “ihan hölmöltä”, ja jälkikäteen pitänyt sitä erittäin tarpeellisena. Kun taas on toki myös asioita, jotka tuntuvat “ihan hölmöltä” ennen ja jälkeen. Otsikon “tunteet ja psykologia” alle saa jotain, minkä kanssa kumpi vain kokemus on mahdollinen.
Ongelma vain tahtoo olla, ja tämä on ihan minun omaa spekulointiani ja vastarannankiiskiyttäni, että nykyiset herätysliikkeet eivät halua mennä mihinkään lankeemuksen tai pelastuksen tai pyhityksen syväpsykologisiin juuriin. Ne voivat todeta, että ihmistä vaivaa mukavuudenhalu ja todellisuuspako tai että kiire leimaa nykyaikaa ja ihmiset ovat vieraita kuolevaisuudelleen tai muutenkin itselleen. Mutta ne eivät juurikaan etene toteamusta pidemmälle.
Olen ollut Leenamaija Otalan pitämällä kurssilla johtamistaidon perusteista. Siellä oli kaikenlaista jännää sälää. Osa ihan hyödyllistä. Mutta lähes kaikki siitä huolimatta keskittyi vain erilaisiin tekniikoihin ja välineisiin. Tätä samaa pelkään seurakunnissa, ja eritoten tuossa “varustamisen” ja “mobilisoinnin” innossa, että opetetaan vain tekniikoita ja välineitä. Kukaan ei tiedä, että mitä heidän pitäisi saavuttaa tai miksi, mutta jokainen saa sen tunteen, että on “varustautunut”, “tehokas” ja “tärkeä” kun on päässyt osalliseksi optimoinnin ja motivoinnin tekniikoista ja taktiikoista.
Ei se ole miehillä yhtään helpompaa. Ryttylässä oli joku tapahtuma, jonka yhtenä osana saatiin ruokalan kabinetti täyteen nuoria miehiä pohtimaan mieheyden olemusta. Muutama henkilö oli äänessä. Heidän puheensa eivät sivunneet yhtään mitään oikeita miehenä, ihmisenä, uskovana tai aviomiehenä olemisen haasteita.
Sen tilalla oli lähinnä kliseisiä affirmaatioita siitä, miten “tää miehenä oleminen on ihan jees”. Ja miehen oli tärkeintä olla kiltti, sopuisa ja palveleva. Ja täyttää ympäristön odotuksia.
Yksi ongelma on, että ne oikeat haasteet viittaavat oikeisiin vajavuuksiin ja puutoksiin. Ja siksi niiden ottaminen esille tai käsitteleminen tuottaa häpeää, syyllisyyttä ja ahdistusta. Joten ei ollut mitään mahdollisuutta, että siinä porukassa olisi syntynyt mitään todellista keskustelua mistään.
Kun ihminen “mobilisoi” tai “varustaa” tai “optimoi” itseään johonkin asiaan, oli se sitten maailman evankeliointi tai mieheksi tai naiseksi tuleminen, niin ongelmaksi nousee quantan ja qualian ero. Jos on kymmenen asiaa, mitkä tietää, että pitää tehdä, jotta vaikka kirkkokahvitus onnistuu, niin ne on helppo laittaa järjestykseen. Siitä sitten vain “mobilisoi” itsensä tekemään ne yksi kerrallaan. Eli määrä ei ole mikään ongelma.
Laatu on ongelma. Jos puuttuu motivaatio, tai on tappiomieliala, kateus, kauna, epäusko tai muu, niin sitä ei voi päättää, että “huomenna kello tämä ja tämä olen ratkaissut tämän”. Koska ratkaisu koostuu jostain laadullisesti erilaisesta kuin mitä siihen asti on saatu, koettu tai käytetty. Humanististen johtajuusoppien kikkareet ovat yleensä hyviä määrällisten ja logististen ongelmien ratkaisemiseen. Mutta ne eivät kykene konflikteihin, ristiriitoihin tai näennäisiin paradokseihin.
Mitä hengellistä hyötyä tulee mieheyden tai naiseuden miettimisestä? Luulisi, että naisten tai miesten päivillä voisi puhua ihan käytännön kysymyksistä. Mikä on naisen/miehen rooli seurakuntaelämässä tai perheessä.
Naistenpäivät on ihan hyvä idea. Me Suomen ortodoksen kirkon naiset voisimme pitää omat naisten päivät Lintulan luostarissa, toimittaa jumalanpalvelukset itse maallikkopalveluksina.(Vain liturgian toimittamiseenhan tarvitaan pappia) Voisimme lähettää Lintulan papin isä Hermannin lomalle siksi aikaa. Puhujina tai keskustelun alustajina voisivat toimia naisteologien lisäksi muidenkin ammattien edustajat.
Mahtava konsepti. Tuohon kuin saisi yhdistettyä fiftarihenkisen pukeutumisen ja mansplainingin.