Kuten sanottu. Tuo on pääasiassa paastonaikainen hartaus. Kirkoissa sitä tehdään sen aikana. Eli ehkä sen miettiminen miksi ortodoksit paastoavat, eivätkä vain jatkuvasti juhli ylösnousemusta auttaa ymmärtämään asiaa. Hartauden juuret ovat Jerusalemissa ja se on syntynyt todennäköisesti satoja vuosia ennen kirkon jakaantumista. Nykyisen muotonsa se sai kun niille, jotka eivät päässeet pyhiinvaellukselle kehitettiin nuo eri asemien ikonit.
Noita mediaatiotekstejä on monia. Mitään meditaatioita ei varsinaisesti ole kiinteästi liitetty hartauteen. Silloin, kun hartaus tehdään joukolla yhdessä joku teksti kuitenkin yleensä luetaan. Itse tykönään voi mietisellä täysin vapaasti, jos hartauden tekee. Eli siis “…lunastit maailman” ja “Armahda minua…” välinen teksti on siis valittavissa monesta eri lähteestä tai sen tilalla voi harjoittaa omaa mietiskelyä tai hiljaisuutta:
Mitä tarkoittaa “eri asemien ikonit”? Mitkä asemat ja mitkä ikonit? Minua tämä keskustelu viehättää ja Timon näkemys asiaan positiivisesti hymyilyttääkin.
Lue Michelangen postaamat viestit, pari sieltä näyttää tällä hetkellä vielä puuttuvan, IDAn viestissä myös linkki aiheesta katolisen kirkon nettisivuille. Niissä esitellään Ristintien asemat. Niitä ikoneiksi kutsumalla IDA varmaankin tahtoo kuvata sitä miten Ristintien kärsimyskertomus on koostettu tietyistä teemoista. Niistä on tottakai tapana maalata ihan konkreettiset kuvatkin. Katolisissa kirkoissa Ristintien asemat ovat nähtävillä kirkon sisäseinillä.
En vastusta sentimentaalisuuden kritisointia. Itsekään en siitä pahemmin innostu. (Tosin sillä lienee yhtä paljon tekemistä luonteen kuin opin kanssa.) Toisten Raamatun tekstien ohittaminen kritiikin korostamiseksi ei silti ole tolkullista. Mutta oletan, että ehkä et sittenkään tarkoittanut ihan kaikkea kirjaimellisesti.
En minä mitään ole ohittanut - paitsi ehkä sen käännösvirheen, jonka Plautilla paljasti. Siteeraamasi kohta “meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet” ei sisällä erityistä keskittymistä kärsimyksiin. Siinä vain todetaan hänen kärsimyksensä syy, merkitys ja tarkoitus: Jeesus kärsi kuoleman, koska Aadam lankesi ja kuolema tuli synnin seurauksena maailmaan. Niinpä Jeesuskaan ei voinut siltä välttyä.
Jeesus olisi ihmiseksi tulleena näet kuollut vaikka häntä ei oltaisi ristiinnaulittu - hän vain olisi kuollut jollain muulla tavalla - vaikkapa vanhuuden heikkouteen tai jonkin sairauden tai onnettomuuden takia. Kuolema on rangaistus, joka seurasi Aadamin lankeemuksesta.
“Meidän rikkomuksemme” viittaavat Jeesuksen oman ajan ihmisten synteihin, joihin epäoikeudenmukainen ristiinnaulitseminen tietysti kuului. “Haavojen hinta” viittaa siihen, että emme voisi päästä osalliseksi hänen tarjoamastaan ylösnousemuksesta, mikäli hän ei olisi todella ottanut kidutusta ja kuolemaa vastaan. Jos hän olisi vain jäänyt elelemään opetuslapsiensa seuraan, hänen aikalaisensa eivät olisi voineet kirjoittaa niin kuin p. apostoli tuossa kirjoittaa.
Siteeraamasi kohta ei kuitenkaan mässäile kärsimyksellä tai erityisesti kehota katsomaan tai meditoimaan esim. naulanreikiä kehossa, veren vuotamista haavoista tmv. Mielestäni kohta on paljon toteavampi. Ehkä se on vain vaikutelma, jonka itse saan? Pitäisi löytää esimerkkejä sellaisesta “kärsimys-meditaatiosta”, jossa todella keskitytään piehtaroimaan kärsimyksen ympärillä ilman, että siinä on kyse mistään muusta kuin kuulijoiden itkettämisestä. En nyt jaksa kuitenkaan alkaa etsimään, kun on muutakin puuhaa.
Pitäisi tuntea alkukieliset käsikirjoitukset ennen kuin osaa sanoa onko tuo varsinainen käännösvirhe. Englanniksi on yleensä 'by tai ‘through’ eli siihen nähden ei ainakaan dramaattinen virhe vaikka sitä ei varmaan voisi suoraan ‘hinnalla’ kääntääkään.
Tuo “meidän rikkomuksemme olivat…” on kirjoitettu satoja vuosia ennen Jeesuksen aikaa. Ihan yleinen kristillinen tulkinta on, että ne viittaavat nimenomaan juuri meidän omiin rikkomuksiimme.
Muslimiystäväni pohti aikanaan, että miksi teloitusväline on uskonnon symbolina. Sähkötuoli, hirttoköysi, miekka tai kirves tuskin olisivat niin korkealle kohonneet.
Itse olen ajatellut, että ristiinnaulitseminen oli myös häpeärangaistus. Sinne ylös nostettiin näytille ja vieläpä syli avoimena. Rinnalla ryövärit. Ajatus siitä, että risti on Isän ja ihmiskunnan välissä. Ja juuri silloin Isä hylkäsi poikansa.
Kyllä juuri tämänmuotoiseen tapahtumaan liittyy syvällisempää merkitystä, mutta fyysisessä kärsimyksessä piehtaroimista en minäkään erityisemmin ymmärrä: siinä ei ollut Jeesuksen erityisin ainutlaatuisuus.
Esimerkiksi psalmi 22 on kristillisessä kirkossa ymmärretty niin että hylkääminen on täydellisimmillään Kristuksen kärsimyksessä ja kuolemassa.
Tätä on varmaan mietitty ja meditoitu halki vuosisatojen, mutta 1900-luvun kirjoittajista ainakin Bonhoeffer kuvaa asiaa kirkkaasti. Olen referoinut sitä aiemmin täällä.
Tässä on nyt varmaan sekoittuneena omia ajatuksia, kokemuksia ja luettuja kirjoituksia:
Jeesuksen täysi ihmisyys on tässä meille se lohdutus ja samalla mietiskelyn aihe. Jeesus ei todellakaan halunnut ihmisyytensä osalta kärsimystä ja nöyryytystä. Siksihän Jeesus rukoili, että Isä ottaisi maljan pois. Mutta koska oli tapahduttava ennalta määrätty sovitus, ja Jeesus tiesi sen, hän kuitenkin suostui.
Ihmisen osa on kärsiä ja kokea hylkäämistä. Sitä kuvaavat mm. Vanhan testamentin kirjoitukset. Mutta Jumalan Poika voitti kuoleman kulkemalla kärsimyksen läpi. Jeesus otti orjan muodon ja ihmisen osan.
Kärsimyksen ja ristin meditointi on lohdutukseksi paitsi syntien anteeksisaamisen suuruutta kirkastaessaan, myös siksi että voimme samastua oman elämämme tuskassa moneen kohtaan Jeesuksen piinassa.
Pääsiäisen ja ylösnousemuksen valo ei olisi niin kirkas ilman passiokertomusta ja ristintien seuraamista. Vaikka me elämme pääsiäisaikaa tavallaan kirkkona jo 2000 vuoden verran, elämästä ei ole poistunut tuska ja ahdistus, eikä maailma ole vapautettu syntiinlankeemuksen kahleista. Luomakunta huokaa edelleen.
On sanomattoman syvä kokemus Jumalan rakkaudesta, jos ihminen ymmärtää (vaikka täysin ei ehkä tässä elämässä ymmärräkään) Jumalan pojan kärsimyksen. Jeesus oli täysin ihminen ja täysin Jumala.
Tuosta olen ihan samaa mieltä ja yritin kuvata sitä aiemmissa kommenteissa. Jeesus ei ollut langennut niin kuin Aadam tai me, joten siksi kuolema oli hänelle epäoikeudenmukainen rangaistus jo lähtökohtaisesti - siis vaikka hän olisi kuollut rauhallisesti vanhuuteen, ristiinnaulitsemisesta nyt puhumattakaan. Siinä hän kohtasi kaksinkertaisesti epäoikeudenmukaisen rangaistuksen.
Eikö näin hiljaisella viikolla pitäisi meditoida sitä, miten minä osallistun koko tähän prosessiin. Minä kavallan, minä kiellän, minä ivaan, minä pilkkaan, minä ruoskin, minä syljen, minä nautin Kristuksen kärsiessä ja hurraan kun hän kuolee.
En ole objektiivinen tarkkailija joka voi pohtia asiaa mielivaltaisesti, näkökulman ja teeman valitsen. Minä huudan "Barabbas"ja “ristiinnaulitse”.
Jos saisin, niin naulaisin itse kaikki ne naulat ja jonkun ylimääräisenkin.
Lopulta typertyisin kun saisin tämän kaiken anteeksi.
Mutta en vain pohdi näitä asioita jostakin jumalallisesta lukijapersoonasta käsin. Se on pahinta mitä voin tehdä.
Kaikki kirkolliset ristin tie -jutut pitäisi muuttaa “Näin me ihmiset teilaamme Kristuksen” -elämysradoiksi, joilla ihmiset saavat huutaa ja kirota, pilkata ja ivata. Lopussa olisi ehtoollinen, minun puolestani annettu ja vuodatettu. Joku antoi tilaa minun pahimmille ajatuksille, sanoille, teoille ja laiminlyönneille ja sille pimeydelle josta nämä nousevat. Antoi tilaa minulle. Kiitos siitä Kristus.
Sitähän noissa hartauksissa nimenomaan mietiskelläänkin.
Tuo kappale muuten on kuin John Henry Newmanin kirjoittamista meditaatioista napsaistu. Ja jokainen joka sen lukee joutuu lukemaan sitäkin lukijapersoonana. Sitten tuo hartauden muutos tarvitsisi vallankumouksellisen ohjaajan, joka tulkitsisi lukemansa ja opettaisi sen niille joiden pitäisi roolinaan suorittaa huuto, kiroileminen, pilkka ja iva. Nykyinen tapa on paljon parempi.
Ihmiset huutavat, kiroavat, pilkkaavat, ivaavat ilman mitään temppuratojakin ihan riittämiin. Kärsimyksen ja sovituksen teemaa on hyvä lähestyä itsestä käsin ja todella ymmärtää, että itse on kärsimyksen aiheuttaja. Mutta jos tarkastelu jää vain tähän, ollaan liiallisesti käännytty vain itseensä. Pitää myös ymmärtää se, mitä kärsimys oli rakkautena ihmiseen. Kristuksen pohjaton kärsimys nousi pohjattomasta rakkaudesta.
Suomennoksessa puhutaan 9. puheen 14. kohdassa aivan jostakin muusta:
“Monet ovat antautuneet suuriin vaivoihin saadakseen anteeksi, mutta kaunaton mies on päässyt heidän edelleen, jos kerran on totta: Antakaa pian anteeksi, niin teillekin paljon anteeksi annetaan.”
En nyt millään muista mikä tuon askeleen teema on suomeksi, nuo käännökset vähän vaihtelee. Kyllä tuo lause siellä jossain on. Oli espanjaksikin. Liittyy siihen että ei muistele kärsimäänsä pahaa, eli raamatullisissa teemoissa liikutaan.
Se on se askel joka alkaa niin että puhutaan kuinka pyhät hyveet ovat ne tikapuut joita pitkin Jaakob nousi taivaaseen ja paheet taas se kahle joka putosi Pietarin käsistä.