Katolisen rukouspakki

katolisuus

#1

Kun niinkin pienessä seurakunnassa kuin Jyväskylässä näin muutamia rukoilijoita muuten tyhjässä kirkossa ja ulkomailla olen törmännyt samaan ja tietysti amerikkalaisissa (kauhu)elokuvissa, tuli mieleen, että mikä on normikatolisen, joka ottaa uskonsa jotensakin vakavasti, uskonelämän rakenne ja sisältö - jos mikään.

Mitä käytössä kuluneita rukouksia työkalupakistanne löytyy? En kysy teorian perään vaan ihan käytännön elämää. Rytmittyykö elämänne joidenkin rukousten kautta esim. hetkipalvelustyyppisesti, ruusukon mukaan ym.? Onko teillä jonkinlainen rukouselämän “lukujärjestys”? Entä onko ollut suuria vaihteluita innostumisesta tympääntymiseen ja takaisin?

Itselläni ortodoksisuuden myötä on ns. Jeesuksen rukous edelleen keskiössä ja olen sitä käsittelevät keskeiset teokset lukenut. Siitä en voi luopua, kun se on jo kuin ilma jota hengitän.


#2

Tekisi mieli kirjoittaa tähän pitemmästi, mutta alkaa olla aika rauhoittua nukkumaan, mutta kommentoin että monenlaista rukoustyökalua on ehtinyt olla. Ja tympääntymistä ja uudelleen takaisin ruotuun tulemista.
Hetkipalvelus on pysynyt koko ajan jollakin tavalla mukana.
Alussa oli Ruusukolla isompi osa, nykyään Ruusukolta osuutta vie Jeesuksen rukous -tyyppinen rukoushuokaus-rukous. Joko Jeesuksen rukous sanoituksella tai jollain muulla huokauksella. En paljasta lempihuokaustani. :slight_smile:

Jatkan mielelläni tässä ketjussa jutustelua, nyt tosiaan tällainen lyhyt kommentti, että huomattu on aloitus ja kiinnostaa jatkaa kommentointia myöhemmin!

Lisäys:
Isä Meidän -rukous
Ilman sitä ei ole mitään rukousta minulle.

Kommentoitkin aloituksessa sitä että olet nähnyt ihmisiä kirkossa istuskelemassa. Kun olen kirkkotilassa, istun siellä yleensä samaan tapaan kuin adoraatiossa. En siis yleensä silloin harjoita verbaalista/käsitteellistä rukousta kun olen sakramentin läsnäolossa. Paitsi ihan ensimmäisenä katolisena vuotenani. Silloin kannoin mukanani rukousta joka oli tarkoitettu rukoiltavaksi kun vierailee kirkossa kaikkein pyhimmän sakramentin luona.

Se oli tämä :heart:


#3

On. Ja sellaista pitkäkestoista vaikeutta saada kiinni mistään rukousrutiinista tai -tavasta :confused: Sikäli olen aika huono esimerkki katolisesta uskonharjoittajasta… Itse olen saanut eniten irti yhteisistä rukoushetkistä (messun lisäksi siis) kirkossa/kappelissa – adoraatiosta, yhteisestä ruusukkorukouksesta, litanioista ja (esim. Opus Dein) mietiskelytilaisuuksista. Näistä viimeisessä tulee käytyä nyt jotenkin säännöllisesti. Yhteisissä rukoushetkissä on minun ollut helpointa keskittyä, kun ympärillä on muitakin rukoilijoita ja tila on rukoukselle pyhitetty – tosin silloinkin ajatusten harhailu ja ajoittain ahdistavat ajatuksenkulut vaivaavat. Yleensä ottaen noissa tilaisuuksissa on kuitenkin minun ollut helpompi rentoutua kuin yksin rukoillessa.

Itsekseni olen rukoillut satunnaisia hetkipalveluksia ja joskus ruusukkoa – jälkimmäistä joskus työmatkan tai kävelyn aikana. Rukoileva raamatunluku/lectio divina sekä yksin että ryhmässä on myös tuntunut itselle sopivalta, tosin höpön harvoin tulee tehtyä.
Ruusukosta tutut yksittäiset Isä meidän, Kunnia isälle, Herra Jeesus ja Terve Maria ovat arjessa ne pikaiset rukoukset joita tulee lausuttua. Ja sitten yleistä höpinää yläkertaan milloin mistäkin.

Jeesuksen rukous on hieno!


#4

Carlingin Rukouskirja sisältää perinteisiä rukouksia, samoin kreivitär Ledóchowskan Terve, Meren tähti. Viimeksimainittua ei taida saada kovin helposti käsiin. Nämä tutustuttivat minut nuorena poikana katoliseen rukouselämään. (Ja en ole normikatolinen, vaan ev.-lut. kirkon jäsen, joka arvostaa katolista hartauselämää. Kolmantena lisäisin Hartwijkin Cantemuksen ja Carlingin Katekismuksen tähän listaan.)