Keski-afrikkalainen ort. piispa kertoo paikallisesta tilanteesta

https://ort.fi/uutishuone/2018-02-06/ebola-ja-ehtoollislusikka

Burundin ja Ruandan piispa kertoo anekdootteja paikallisesta ortodoksiasta.

1 tykkäys

Hm? Ei kai siellä liikuta toisten reviirillä, kun toiskirkkoisiakin käännytetään!? Ja uudestikastetaankin?

(Ei, en oikeasti paheksu ensin mainittua, mutta jälkimmäinen on epäkristillistä, jos sitä siis tehdään.)

Tuo on hyv√§ juttu. Hienoa, ett√§ oikeauskoisesta ehtoollisk√§yt√§nn√∂st√§ on pidetty kiinni jopa ebola-epidemian aikana. Suomessahan jotkut uikuttavat jo siit√§kin, ett√§ ‚Äúyhyy, saan pian flunssan yhteislusikan k√§ytt√§misen takia‚ÄĚ.

Tosiasiassa yhteislusikka on hygienisempi, kuin jos kaikki joisivat yhteisestä maljasta. Kun juodaan samasta maljasta, kaikki osallistujat painavat suunsa sen reunaan. Lusikalla vain varoen tiputetaan ehtoollinen avattuun suuhun. Tietysti varovaisinta on käsikommuunio, jakaa ehtoollinen vain leivän muodossa.

Ketju suljettiin automaattisesti 13 päivän kuluttua viimeisestä viestistä. Uusia vastauksia ei voi enää kirjoittaa.