Keskustelua hetkipalveluksesta


#1

Tällaista ketjua ei näytä olevan, joten aloitan sen, sillä kirkkovuosi-ketju ei tunnu sopivalta paikalta hetkipalvelukselle, vaikka palvelus tietysti seuraa kirkkovuoden rytmiä.

Tänään latinalaisen riituksen vesperissä on Septuagintan numeroinnin mukaan psalmi numero 115.
Käytän Septuagintan numerointia tässä koska lueskelen pyhän Augustinuksen (hippolainen) psalmien selityksiä.
Augustinuksella on sympaattinen tapa kutsua pyhiä taivaaksi.

Psalmi loppuu (ortodoksien käännös Psalmit Septuagintan mukaan)

“Olkaa siunattuja Herran edessä, hänen joka on tehnyt taivaan ja maan.
Taivaan taivas on Herran, maan hän antoi ihmislapsille.
Eivät kuolleet ylistä sinua, Herra,
eivät ketkään, jotka laskeutuvat tuonelaan,
mutta me, jotka elämme, kiitämme Herraa, nyt ja iankaikkisesti.”

Augustinus: Exposition on Psalms

  1. For the great ones, of the house of Aaron, have said, May the Lord increase you more and more, you and your children Psalm 113:14. And thus it has happened. For children that have been raised even from the stones have flocked unto Abraham: Matthew 3:9 sheep which were not of this fold, have flocked unto him, that there might be one flock, and one shepherd; the faith of all nations was added, and the number grew, not only of wise priests, but of obedient peoples; the Lord increasing not only their fathers more and more, who in Christ might show the way to the rest who should imitate them, but also their children, who should follow their fathers’ pious footsteps.

  2. Therefore the Prophet says unto these great and small, the mountains and the little hills, the rams and the young sheep, what follows: You are the blessed of the Lord, who made heaven and earth Psalm 113:15. As if he should say, You are the blessed of the Lord, who made the heaven in the great, earth in the small: not this visible heaven, studded with luminaries which are objects to these eyes. For The heaven of heavens is the Lord’s Psalm 113:16; who has elevated the minds of some saints to such a height, that they became teachable by no man, but by God Himself; in comparison of which heaven, whatever is discerned with carnal eyes is to be called earth; which He has given to the children of men; that when it is contemplated, whether in that region which illumines above, as that which is called heaven, or in that which is illumined beneath, which is properly called earth (since in comparison with that which is called heaven of heaven, the whole, as we have said, is earth;) the whole therefore of this earth He has given to the children of men, that by the consideration of it, as far as they can, they may conceive of the Creator, whom with their yet weak hearts they cannot see without that aid to their conception.

  3. …But nevertheless since they derive the truth and richness of wisdom, not from man nor through man, but through God Himself, they have received little ones who shall be heaven, that they may know that they are heaven of heaven; as yet however earth, unto which they say, I have planted, Apollos watered, but God gave the increase. 1 Corinthians 3:6 For to those very sons of men whom He made heaven, He who knows how to provide for the earth through heaven, has given earth upon which they work. May they therefore abide, heaven and earth, in their God, who made them, and let them live from Him, confessing unto Him, and praising Him; for if they choose to live from themselves, they shall die, as it is written, From the dead, as though he were not, confession ceases. Sirach 17:26 But, The dead praise not You, O Lord, neither all they that go down into silence Psalm 113:17. For the Scripture in another passage proclaims, The sinner, when he comes into the abyss of wickednesses, scorns. But we, who live, will praise the Lord, from this time forth for evermore Psalm 113:18
    http://www.newadvent.org/fathers/1801115.htm

Tämän psalmin mietiskely yhdessä p.Andreas Kreetalaisen opetuspuheen kanssa oli jotenkin hyvin ravitsevaa kirjoitusten mietiskelyrukousta.

Andreas Kreetalainen:

Let us run to accompany him as he hastens toward his passion, and imitate those who met him then, not by covering his path with garments, olive branches or palms, but by doing all we can to prostrate ourselves before him by being humble and by trying to live as he would wish. Then we shall be able to receive the Word at his coming, and God, whom no limits can contain, will be within us.
And even though we are told that he has now ascended above the highest heavens – the proof, surely, of his power and godhead – his love for man will never rest until he has raised our earthbound nature from glory to glory, and made it one with his own in heaven. -St. Andrew of Crete-

Halusin jakaa nämä teidän kanssanne, valitettavasti aineisto on englanninkielistä. Edellisellä foorumillahan patisteltiin kääntämään suomeksi, mitä en kyllä nyt tee.

Edit.
Mutta lisään tähän sen kohdan Andreas Kreetalaisen opetuspuheesta espanjankielisessä hetkipalvelusversiossani, mikä saa minut vieläkin lähes kirjaimellisesti itkemään jostain syystä tänään.

“Aclamémoslo, pero no con ramos de olivos, sino tributándonos mutuamente el honor de nuestra ayuda material. Alfombrémosle el camino, pero no con mantos, sino con los deseos de nuestro corazón, a fin de que, caminando sobre nosotros, penetre todo él en nuestro interior y haga que toda nuestra persona sea para el, y él, a su vez, para nosotros.”

Ja sen yritän kääntää:

“Ylistäkäämme Häntä, ei oliivinoksin, vaan antamalla toisillemme tunnustusta ja kunniaa auttamalla toisiamme materiaalisesti. Levittäkää peitteitä tielle, ei kuitenkaan kankaita levittämällä, vaan levittämällä tielle hänen kävellä sydämemme haluja ja toiveita, jotta Hänen kävellessään meidän päällämme, Hän läpäisisi koko olemuksemme ja saisi meidät olemassaolemaan Hänelle ja Häntä varten ja Hänet meille.”

Tapahtukoon näin Jumalan armosta meille kaikille tämän vuoden pääsiäisen vieton kuluessa.


#2

Olisi kiva, jos viestistäsi näkyisi selkeämmin, mikä on lainausta ja mikä ei. Lainaus-toiminto on suhteellisen helppokäyttöinen, suosittelen sen käyttöä…


#3

Askeesi maallikon elämässä -ketjussa oli puhetta Johannes Siinailaisen Portaat -kirjasta. Siitä olisi olisi hyvä keskustella nimenomaan hetkipalveluksen yhteydessä, vaikka se on vaikea kirja monella tapaa.

Ensimmäinen vaikeus on mielestäni se että kun ne jotka eivät elä luostarikilvoittelussa lukevat sitä, taju kontekstista hämärtyy helposti.

Toinen vaikeus on se, että suomalaiset nyt tuntuvat olevan kansana “liian tunnollisia”. Tutustuttuani välimerelliseen kristillisyyteen luostareissa, huomasin että tämä vaikuttaa näkökulmiin yllättävän paljon.

Portaat on erinomainen kirja ja se on hyvin raamatullinen, mutta on vaikeaa tässä ajassa ja meidän kulttuurikontekstissamme tavoittaa sen sanomaa jonka kirjoittaja tarjoilee rikkaan kielikuvaston kautta.

Olen lukenut Portaita säännöllisen psalmikierron rukoilemisen rinnalla. (Tämä on mielestäni tärkeää sillä Johannes Siinailaisen luostarissa rukoiltiin psalmit läpi non-stoppina joko päivän tai viikon aikana, munkkien elämä tapahtui synkronoituna psalmien rukoilemiseen. En ole perehtynyt hänen aikakautensa ja alueensa luostarihistoriaan niin hyvin että tietäisin mikä heidän psalmirukoussääntönsä oli, mutta jompi kumpi näistä luulisin, joko kaikki psalmit läpi yhden päivän aikana tai viikon aikana, se oli yleisesti siihen aikaan tapana.)

Psalmit ovat tietyllä tapaa koko pelastushistoria, joka ilmenee myös jatkuvana luomisena, niin luomakunnassa kuin jatkuvana kääntymyksenä ihmisen sisäisyydessä.

Olen kokenut Portaat -kirjan todella hyvänä oheislukemistona jatkuvalle psalmirukoukselle.
Kiinnostaisi kuulla muiden kommentteja siitä miten näette Portaiden ja psalmien kohtaavan jos ajattelette niin että Portaiden sisältö ja psalmien sisältö laitetaan ikäänkuin rintarinnan, suunnilleen vastaamaan toisiaan kohta kohdalta.

Mielestäni Portaiden käsittely tällä tavalla on hyvin mielekästä, siitä käy ilmi Portaiden sisällön syvä raamatullisuus, mikä ei nykylukijalle välttämättä muuten ilmene.


#5

Se on psalmi 113:23 - 26 Psalmit Septuagintan mukaan -suomennoksessa.


#6

Joo, meni sekasin kun edessä oli kolmea eri merkintää kolmessa eri kirjassa. Mitä pidit itse ajatuksista?


#7

Olinpa liian nöyränä @Filonilla ja heti myönsin erehdykseni joka ei oikeastaan ollut erehdys. Kyllä sen psalmin voidaan sanoa olevan myös numero 115 Psalmeissa Septuagintan mukaan. Ihan Suomessa tehdyn suomalaisenkin käännöksen mukaan.
Minulla on siitä teidän ortodoksien tekemästä kirjasta (Suuri kiitos siitä, pidän kovasti!) vain pdf-kopio, ei paperiversiota. 113 on se numeroinniltaan hassu psalmi joka jakautuu 113, 114 ja 115 numeroihin. Itse käytin tässä sitä jaettua numerointia.
Mutta siis tarkoitukseni ei ollut keskustella psalminumeroinnista.


#8

Psalmit Septuagintan mukaan -kirjassa on suluissa Raamatun suomennoksen psalmien numerot.

Septuagintan 113:1-8 on suomalaisessa Raamatussa 114:1-8.
Septuagintan 113:9-26 on suomalaisessa Raamatussa 115:1-18.


#9

En tosiaan yritä mitenkään päteä näissä psalminumeroinneissa vaan ainoastaan yrittää kertoa numeroinnin avulla muille mikä psalmi on kyseessä.
Itseäni ei ole esimerkiksi psalminumeroinnin historia koskaan kiinnostanut vaan psalmien sisältö, mistä olisin nytkin halunnut keskustella.

Tällä foorumilla on niin paljon erilaisesta tiedosta kiinnostuneita että joskus minua on kyllä turhauttanut todella rankasti kun yrittää aloittaa keskustelua jostain asiasta ja sitten päädytään halkomaan jotain nippeliasioita/teknisiä yksityiskohtia sisältöjen sijaan. Mutta sellaista se elämä kai on kun kaikkia kiinnostaa eri asiat.

Olisiko sulla @Filonilla ollut jotain sanomista noista sisällöistä. Olin nimittäin jo innoissani kun huomasin että ketjuun oli tullut vastaus ja pettymykseni oli kohtalainen kun huomasin että tässä väännetään asiasta joka ei oikeastaan edes liity aloittamaani asiaan.


#10

Mitenkäs tällainen näkemys?

Hetkipalvelushan on ajatuksena vähän vieras on moderneissa kirkkoyhteisöissä (heh, yritän keksiä vaihtoehtoa protestantti-sanalle) aika vieras.
Olen myös itse törmännyt siihen että yleensä rukouksesta puhutaan henkilökohtaisena rukouksena, pyyntörukouksena ja oman henkilökohtaisen jumalasuhteen rakentamisena.

Perinteinen hetkipalvelus on kuitenkin kirkon yhteinen rukous, eli siis hienoin termein liturginen rukous. Hetkipalveluksen rukoileminen on oman ruumiinsa ja suunsa antamista kirkon rukoukselle. Kirkkoruumis joka viime kädessä on Kristus, Kristuksen ruumis, rukoilee.

Olen saanut hienon lahjan tässä elämässä, mahdollisuuden rukoilla yhdessä toisten kanssa psalmeja läpi vuosien mittaisen ajanjakson ajan. Tämän vuoksi minua ovat aina kiinnostaneet kertomukset 400-600 lukujen erämaaluostarielämästä, missä psalmeja rukoiltiin jatkuvasti, yleensä kaikki psalmit läpi yhden vuorokauden aikana (käytännöllisistä syistä ei tietenkään niin että kaikki munkit olivat jatkuvasti rukoilemassa psalmeja). Muutaman kerran olen itsekin viettänyt kaikkien psalmien vuorokauden ja olen kokenut sen hyvin syvälliseksi tavaksi tutustua raamatulliseen rukoukseen.

Yhä enemmän minusta tuntuu että psalmeissa soi Kristuksen ääni, ei meidän ihmisten ääni. Siksi ne on valittu kirkon yhteisen rukouksen sanoiksi kaikkina aikoina ja kaikissa paikoissa.
Tänään on perjantai ja rukoillaan perinteisesti psalmia 51, eli siis koska numeroinnit vaihtelevat niin sitä joka alkaa “Jumala, ole minulle armollinen hyvyytesi tähden; pyyhi pois minun syntini suuren laupeutesi tähden”.

Jollain kummallisella tavalla siinä puhuu Kristus joka on apostolin sanoin tullut synniksi, joka kulkee Golgatalle ristille. Tuota psalmia tulee helposti rukoilleeksi omassa henkilökohtaisessa synnintuskassaan, mutta perjantai perjantailta minusta tuntuu enemmän ja enemmän siltä että se on ihmiseksi tulleen Jumalan tuntemus siitä että maailman synti on tullut häneksi ja hän synniksi ja että hän ei suuressa rakkaudessaan maailmaa kohtaa voi muuta kuin rukoilla synnin peseytymistä puhtaaksi.
Herää kysymys, olenko minä arvollinen osallistumaan Kristuksen rukoukseen koko luomakunnan puolesta?


#11

“Armahda minua, Jumala, suuressa armossasi, pyyhi pois minun rikkomukseni suuren laupeutesi tähden. - -”

Ortodoksisessa kirkossa rukoillaan psalmia 50 (LXX) / 51 (Raamatun suomennos) ehtoollisen valmistautumisrukouksissa, ja pappi lukee sitä (hiljaa mielessään, tai jotkut lukevat sitä hiljaisella äänellä) suitsuttaessaan, joten heidän täytyy osata se ulkoa. Muutenkin psalmeja luetaan paljon, varsinkin luostareissa. Hetkipalvelusta toimitetaan lähinnä suuren paaston aikana.


#12

Nyt kun jouluvieton päivinä laudespsalmeissa on joka päivä 62(63) “Jumala, sinä olet minun Jumalani, sinua minä etsin varhain”, niin sitä on tullut miettineeksi monella tavalla.

Yksi rakkaimmista psalmeista se minulle onkin koska se tulee kirkkovuoden aikana tutuksi, koska I sunnuntain psalmeja rukoillaan juhlapyhinä.

Pyhällä Augustinuksella on selityksissään taas ravitsevaa sanottavaa siitä. Ja on myös mielenkiintoista lukea hänen vaihtoehtoisia käännöksiään psalmien lauseista.
https://www.ccel.org/ccel/schaff/npnf108.ii.LXIII.html

Itse käytän useimmiten joko 33/38 Kirkkoraamatun psalmeja tai sitten ortodoksien Psalmeja Septuagintan mukaan.

Tässä pohdiskelin tuon jälkimmäisen version rinnalla.

Jumala, minun Jumalani, sinun eteesi nousen varhain.
Sinua minun sieluni janoaa,
kuinka usein ruumiini sinua ikävöikään autiossa,
tiettömässä ja vedettömässä maassa!

Ihmiseksi inkarnoitunut Kristus katselee ympärilleen ihmisyydessä. Hän on näkee kaikki ihmiset itsessään yhtenä kokonaisuutena. Kaikkialla on nukkuvia ja pimeyttä, mutta hänen omassa ihmisen sielussaan on valo, sillä hän on sekä ihminen ja myös Jumala, Hänessä on suora yhteys Kolminaisuuden valoon. Kristus näkee valon pimeyden keskellä kuin aamun sarastuksen ja “nousee varhain”.
Hänessä itsessään on jatkuva yhteys Kolminaisuuden sisäiseen elämään, mutta hän kokee itsessään myös ihmisyyden joka on Jumalasta erossa ja tuntee sen eron janona sielussaan, hän tuntee ihmisten Jumalasta erossa olevien ruumiiden kärsimyksen omassa ruumiissaan ikävöintinä autiossa, tiettömässä ja vedettömässä maassa.

Niin tulen pyhäkössä sinun katseesi alle
nähdäkseni sinun voimasi ja kunniasi.
Suurempi kuin meidän elämämme on sinun armosi,
minun huuleni ylistävät sinua.

Oman ihmisruumiinsa sielun kaikkein pyhimmässä Kristus on Jumalan katseen alla ja näkee voiman ja kunnian.
Kristuksen ihmisruumis ja -sielu on yhtä aikaa täynnä Jumalan kirkkautta ja yhtä aikaa yhteydessä kaikkeen pimeimpään ja kurjimpaan ihmisten sieluntilaan, sielun nukkumiseen, hengelliseen kuolemaan.
Jumalan armo on suurempi kuin ihmisten elämä, ja niin Jumala antaa ainoan Poikansa sielun samaan pimeyteen ja kuolemaan missä muutkin ihmiset ovat, jotta Kristus ja ihmiset, ruumiin pää ja ruumis, voisivat yhtyä täydellisesti ja ihmisetkin voisivat tuntea itsessään Jumalan janon, minkä hengellinen kuolema on heistä turruttanut pois.
Hänen huulensa ylistävät sinua. On tapahtunut yhdistyminen yhteen kieleen niin kuin Babylonissa ihmiset yrittivät puhua yhdellä kielellä. Alkukielinen ilmaisu kertoo babylonialaisten puhuneen yksillä yhteisillä huulilla, mutta he eivät käyttäneet sitä Jumalan ylistämiseen vaan yritykseen olla vahvoja ilman Jumalaa.
Kun Kristus yhdistää koko ihmisyyden, myös sielun pimeyden itseensä kuolemassaan, ja ylösnousee vetäen ihmiset itsessään vapaaksi pimeydestä ja kuolemasta, koko Kristusruumis yksinä huulina ylistää Jumalaa, sillä nyt meillä on Kristuksen kautta sama Jumalan jano huulillamme.

Niin minä kiitän sinua niin kauan kuin elän,
sinun nimessäsi kohotan käteni.
Tulkoon sieluni ravituksi niin kuin rasvalla ja öljyllä,
ja suuni ylistää sinua riemuitsevin huulin.

Jumalan Sanassa on luotujen elämä. Kristuksen ylösnoustessa, koko luomakunta yhdistyy tähän ikuiseen elämään, ja siis ikuisesti me kiitämme yhtenä ruumiina. Näin kaikille ruumille tulee Kristuksen kautta ylösnousemusruumis.
Ei ainoastaan sielumme vaan myös ruumiimme tulee ravituksi rasvalla ja öljyllä, parhaimmilla ruoilla, Pyhän Hengen lahjoilla. Ikuinen elämä on iloa ja riemua Herrassa. Siksi se on myös sitä että yksi yhteinen suumme ylistää Jumalaa, Kristus ja ihmiset yhdessä.

Kunpa muistaisin sinua vuoteellani,
aamun hetkinä ajattelisin sinua,
sillä sinä olet minun auttajani
ja minä riemuitsen siipiesi suojassa.
Minun sieluni tarrautuu sinuun,
sinun oikea kätesi on minun tukeni.

Kuolemassaan Hän on vuoteellaan, yhtä pimeydessä nukkuvan ihmisyyden kanssa, ja Hän rukoilee että siinäkin tilassa me Hänen kanssaan yhtenä ruumiin muistaisimme Jumalaa, jotta valon valjetessa, aamun hetkinäkin ajattelsimme Jumalaa.
Sillä Jumala on nostanut meidät kaikki hengellisestä ja ruumiillisesta kuolemasta Kristuksen ylösnousemuksessa.
Silloin me kaikki ihmiset riemuitsemme Hänen siipiensä suojassa sillä olemme yhdistyneet Kristuksessa jumalalliseen luontoon, ja meidän sielumme janoaa samalla janolla Jumalaa kuin Kristuskin, siinä janossa meidänkin sielumme tarttuu kiinni Jumalaan. Jumalan oikeamielisyys on Kristuksen tuki, Jumala vanhurskaudessaan langettaa ihmisille oikean tuomion, pelastavan tuomion

Turhaan he tavoittelevat minua, he joutuvat menemään maan syvyyksiin.
Heidät annetaan miekan saaliiksi, heistä tulee kettujen ruokaa.
Mutta kuningas on iloitseva Jumalasta.
Saakoon Jumalaa ylistää jokainen, joka vannoo hänen nimeensä,
sillä väärämielisten suu tukitaan.

Ne jotka tavoittelevat Kristusta mutta eivät ota vastaan Kristusta hengellisessä kuolemassa; eivät hyväksy sitä että tekevät joissain asioissa väärin, eivätkä ole valmiita käsittämään olemustaan kuolemassa olevaksi, jäävät pimeyteen vaikka heihinkin Kristus on luonut inkarnoitumisensa kautta yhteyssillan.
Jumalan tuomiot ovat oikeat. Jumala on antanut ihmiskunnalle pelastavan tuomion, mutta se merkitsee myös puhdistusta, Jumalan pelastus puhdistaa ihmiskunnan ja luomakunnan, väistämättä sellainen mikä ei ole Jumalan tahdon mukaista tuhotaan.
Mutta kuningas, Kristus, on iloitseva Jumalasta ja kaikki hänen valtapiirinsä alla olevat saavat mahdollisuuden kestää puhdistus, sillä Kristus-kuningas on yhdistynyt meihin sielun pimeimmässsä loukossa, emme ole siellä yksin vaan siellä on Hän meitä auttamasa.


#13

Joulun ajan hetkipalvelukseen (katoliseen) liittyen myös Jeesuksen syntymän ja kuoleman merkitystä mietin, lukiessa invitatorion antifonia: “Kristusta, joka on meille syntynyt, tulkaa palvomaan.”
Suomeksi kun puhutaan Kristuksen kuolemasta, sanotaan usein meidän vuoksemme kuollut. Mutta kun puhutaan Kristuksen syntymästä, puhutaan yleensä meille syntyneestä lapsesta.

Minusta voisi sanoa myös että meidän vuoksemme syntynyt.
Ei Jumalan kuolemasta mitään hyötyä ihmiselle olisi ollut mutta ihmiseksi syntyneen Jumalan kuolemasta ihmiset pelastuvat.


#14

Ilman muuta voi sanoa, ja niin sanotaankin nikealais-konstantinopolilaisessa tunnustuksessa. Meidän ihmisten ja meidän pelaskuksemme tähden.


#15

Idea on kai itsensä lahjoittava Jumala, donum dei, joka perustuu profetiaan, “lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille”, jne.


#16

https://uskojarukous.fi/t/jumala-ei-ole-rakkaus/3133/309?u=plautilla

Psalmeista ja raamatunkohdista joissa puhutaan vihaamisesta ja lasten ruoskimisesta/lyömisestä kallioon on keskusteltu foorumilla ennenkin.

On totta että psalmit on kirjoitettu konkreettisissa tilanteissa, esimerkiksi yhden armeijan paetessa toista, piileskeltäessä joukolta joka haluaa tappaa jonkun jne.
Kuitenkin psalmeja uskonnonharjoittamisen yhteydessä rukoiltaessa käydään hengellistä taistelua, ja se ei ole Raamatunkaan mukaan taistelua toisia ihmisiä vastaan.

Kristillinen psalmirukous on erityinen rukouksen muoto, sen on Kristuksen/Kirkkoruumiin rukous, ei yksittäisen henkilön rukous. Tätä kutsutaan myös hetkipalvelukseksi.
Tavoite Kirkon yhteisellä rukouksella on rukoilla koko luomakunnan puolesta, kantaa rukousuhri kaikkeuden puolesta.

Kun psalmien henkilöitä katsellaan Kristuksen/Kirkon rukouksen yhteydessä on huomattava että psalmien yleisin äänessä oleva henkilö on Christus Totus, eli Kristus-Pää, Kirkko sekä koko luomakunta jonka Kristus on inkarnaatiossaan ja ylösnousemuksessaan ottanut osaksi itseään vaikka Hän on sekä konkreettisesti että kuvaannollisesti joutunut aukaisemaan haavan rinnassaan niitä varten jotka eivät syystä tai toisesta ole Kristusruumiissa yhteisellä asialla vaan on jotain ristiriitaa.

Itselleni psalmit, kuten tuo 139, jossa puhutaan siitä miten väärintekijöitä vihataan ja miten heidät murskataan, ovat raadollisia, mutta hyvin lohdullisia psalmeja.
Sanoja lausuessani koen olemassaoloni Kristuksen yhteydessä, universumissa joka on luotu yhteisyydessä ja ykseydessä ja jossa Kristus elää myös osana. Näen universumin jokaisen osasen yhteyden toisiinsa. Näen että universumi rukoilee itse itsensä puolesta, ja jopa antaa itsensä vuotaa verta jotta jokainen siihen kuuluva saisi tarvitsemansa.

Kun minusta tuntuu että minussa on vihaa joka on purkautumassa väärin ja hallitsemattomasti, enkä osaa hallita tuhoavia asenteitani ja tunteitani, nämä psalmit lohduttavat. Kuulen psalmissa Kristusruumiin ääneen joka on osa minua, vihaani, sillä hän on haavoittumassa ja kuolemassa siihen vihaan, mutta samalla Hänellä on enemmän voimaa ja tahtoa rukoilla minun puolestani kuin edes itselläni on. Hän vihan haavoissa kärsien rukoilee että minun vihani/oman sisimpäni lapsi murskautuisi ja unohdettaisiin ikuisiksi ajoiksi.
Tämä on tässä kontekstissa ajateltuna juuri sellainen ajatus että mikään ei joudu hukkaan, yksikään hiukseni päässäni ei ole jäänyt laskematta, vihani ei jää yksin vihaamaan eli muodostamaan eristynyttä helvettiä ympärilleen, vaan se kanavoidaan rakentavasti niin kuin @Glacialis kirjoittaa, se murskataan Kallioon/Kristukseen, jossa se saa aikaan haavan josta vuotaa ulos elämä. Näin vihallakin, vaikka sitä joudutaan vastustamaan on jonkinlainen rakentava tarkoitus kaikkeuden ykseydessä. Tämä on Felix Culpa.

Samoin kun psalmien kiroamis- ja vihakohdat voidaan nähdä suojelemassa omaa itseä, ne voidaan nähdä suojelemassa meitä meidän ihmisten välillä tapahtuvilta asioilta. Ihmiset ovat usein kaikenlaisissa kahnauksissa toistensa kanssa. Christus Totuksen voi psalmeissa nähdä siellä heidän keskellään. Kun ihmiset pistelevät ja piikittelevät toisiaan, sanallisesti tai konkreettisesti, välillä on Kristusruumis jonka läpi iskut ja piikit menevät. Nämä iskut ja piikit halutaan siis murskata Kallioon/Kristukseen, joka ainoana luomakunnassa pystyy kanavoimaan ne rakentavasti haavoihinsa, kuolemaansa ja ylösnousemukseen.

Kun olen riidoissa jonkun kanssa ja rukoilen psalmia joka vihaa väärintekijöitä, kuulen siinä Kristuksen äänen joka sanoo minulle että Hän vihaa vääryyttä meidän ihmisten välillä, hän haluaa pelastaa meidät kaikki yhtenä kokonaisuutena ja syöstä vääryyden kokonaisuudessaan unohdukseen. Kristus sanoo psalmissa ettei hän taistele minua vastaan tai vihamiestäni vastaan vaan hän taistelee sitä vääryyttä vastaan jonka minä ja vihamieheni koemme välillämme olevassa rakkaudesttomuudessa. Siihen väliin Kristus rukouksellaan tulee ja luo vääryyksien erilleen heittämille luoduille yhteyden omassa ruumiissaan vaikka joutuu heittäytymään siihen väliin kuin miekan lävistämänä.