Kihlaus Raamatussa

Mitä nyt esim Uusi testamentti.

1 tykkäys

Oman, niin kuin sinäkin.

Joosefin ja Marian pyhyydestä en nyt osaa sanoa, mutta vähintäänkin tuo asettaisi enkelin sanat Joosefille ns “uuteen uskoon”.

2 tykkäystä

No kyllä kai ihan biologinen sikiäminenkin voi olla Pyhästä Hengestä.

Olin tunnin verran kävelyllä ja mietin Joosefia ja Mariaa. Sainpas aikaan mukavat pohdinnat, joulumietiskelyn joka johtaa seimen äärelle.

Jos ajatellaan että kirkollinen tarina jonka tunnemme on pääasiallisesti allegorinen opetustarina ja että todelliset tapahtumat voisivat olla jotain lievästi erilaistakin saadaan aika hienoja skenaarioita aikaan.

Yleensähän puhutaan siitä että Maria sai epäilyt päälleen kun hänen vatsansa alkoi kasvaa kihlausaikana, aikana jolloin ei vielä olisi saanut olla raskaana.
Ehkäpä miehisessä kulttuurissa Joosefin vikoja ei jostain syystä korostettu, tai sitten tarina neitseellisyydestä oli niin kuvaava että sitä pidettiin tärkeämpänä, mutta koska yhdestä tapahtumasta on tunnetusti monta eri tarinaa, asian voi ajatella niinkin että Joosefille muodostui odottaminen ylivoimaiseksi, ja hän viekotteli Marian yhteyteen mikä ei vielä kihlaparille ollut sallittua. Koska hän oli tarkka maineestaan ja kunniastaan, hän ei kestänyt että ihmiset olisivat ajatelleet hänen epäonnistuneen kunniallisessa kihlausajan vietossa. Eikä osannut kunnioittaa elämän seksuaalista puolta jumalallisena asiana, Pyhän Hengen inspiroimana ihmisen toimintana.
Omaa kunniaansa suojellakseen hän ajatteli hylätä Marian ja siten siis langettaa julkisen häpeän vain Marian harteille, niin kuin miehillä on ollut maailman sivu näissä asioissa tapana.

Tarinan loppu on tuttu. Jumalallinen väliintulo saa Joosefin järkiinsä ja pari palaa yhteen ja elää elämänsä loppuun ylistäen ja kunnioittaen Jumalaa kaikessa yhteisessä elämässään.

Kaunis tarina. Ehkä hieman feministisvaikutteinen tulkinta.
Asian pyhyys ei vähene mitenkään.
Ajattelu on varmasti sallittua vaikka tahtoo jatkaa perinteistä kristillistä uskoa.

Jeesus oli Jumala, ja hän ei ollut inhimillisesti Joosefin lapsi. Sen sijaan jos hän olisi ollut tavallinen ihminen, ei kihlausaikana raskaaksitulossa selvästikään olisi ollut mitään paheksuttavaa, koska kun Joosef otti Jeesuksen vastuulleen, se ei herättänyt ulkopuolisissa mitään reaktioita.

Ongelma Joosefilla alun perin oli se, että Maria oli raskaana, mutta Joosef tiesi, ettei voi olla lapsen isä, joten Maria oli ollut uskoton. Joosef oli kunnollinen mies, eikä halunnut Marialle ongelmia (jotka tuossa yhteiskunnassa uskottomalle naiselle saattoivat olla karmeita) vaan halusi päättää kihlauksen kaikessa hiljaisuudessa. Mutta Jumala puuttui tähän, ja Joosef otti Marian vaimokseen. Valtava uskon hyppy Joosefille, oikeastaan paljon suurempi kuin Marialle, joka tiesi, että oli raskaana, ja neitsyt.

4 tykkäystä

En tiedä, onko kuinka feministivaikutteinen - ainakin Maria tunnutaan tuossa esitettävän aika lailla vähemmän aktiivisena ja tietoisena toimijana. Hänet “viekoitellaan”, sen sijaan, että hän kohtaisi Jumalan sanansaattajan ja vapaasti ja tietoisesti valitsisi tehtävänsä jumalansynnyttäjänä…

Joosef oli vanhurskas mies eikä voinut mennä sinne, missä Kristus Jumala oli asunut.

Joosef eli Jeesuksen kanssa yhdessä kun tämä oli lapsi, joten varmasti kulki monestikin siellä, missä Kristus on asunut.

2 tykkäystä

Tarkoitin Jumalansynnyttäjän intiimejä ruumiinosia.

Hih, tätä oli pakko peukuttaa :smiley:

Mietiskelin tuotakin näkökulmaa Marian osuudesta asiaan.
Oma kokemukseni on että Pyhän Hengen toiminta omassa elämässä tuntuu usein sattumuksien ja olosuhteiden summalta, ja niitä olosuhteita on joskus hyvin vaikeaa hyväksyä.
Nimenomaan jos Maria tuli viekoitelluksi mutta siitä huolimatta hänen uskonsa oli niin suuri että hän pystyi ottamaan vastaan enkelin vakuutuksen että hänen elämässään tapahtuva mullistava asia on Jumalan vaikutusta, hänen varaukseton kyllä-vastauksensa on osoitus puhtaudesta, eli kyvystä nähdä tarkoitusta ajallisessa, joskus näennäisesti sekavassa elämässä.

Monien sattumuksien ja raadollistenkin reaktioden läpi Maria ja Joosef kulkevat kohti joulun ihmettä kummassakin tarinassa, minun sovituksessani ja alkuperäisessä.
Rakkaus on totuuden miekka Marian tahrattomassa sydämessä.