Odotinkin, että tri. Andreas Bergman vastaisi (Olenko epäilykseen johdattava rationalisti? Vastine pastori Juuso Mäkiselle – Palasia). Jossain vaiheessa selaimeni varoitti virus-vaarasta hänen sivustollaan. Tämä on nyt korjattu. Referoin vastinetta kommentoiden.
Ensiksi, minusta Bergmanin moittima pastori Juuso Mäkisen maininta siitä, että Bergman kääntyi ortodoksiksi STLK:sta on asiallinen. Tiedettä tekevät ihmiset, persoonat, ei jokin logiikka-kone. Joskin voisin vähän moitiskella Mäkisen väitettä, jonka mukaan kirkkokunnan “vaihdoksen myötä Bergmanin suhde Chemnitziin koki syvän muutoksen.” Tosiasiassa syyn ja seurauksen suhde lienee monimutkaisempi. Ehkä Bergman kääntyi ortodoksiksi, koska suhde Chemnitziin oli muuttunut, mutta koska Bergman ei itse kommentoi aiheesta vastineessaan pidättäydyn sen enempää sanomaan siitä mitään, sillä en sitä tunne.
Vastineensa argumentaation keskiössä Bergmanilla on se, että looginen ristiriita ei ole sama kuin paradoksi. Joskaan Bergman ei ilmaise asiaa näin. Bergman kirjoittaa Mäkisen arviosta:
Sen sijaan hän [Mäkinen] samaistaa loogisen ristiriidan ja sen, että jokin uskontotuus on järjen ylittävä tai järjelle mahdoton käsittää. Nämä eivät kuitenkaan ole sama asia. Tämän jokainen voi varmistaa googlaamalla tai esimerkiksi katsomalla Timothy Pawlin In Defense of Conciliar Christology: A Philosophical Essay – teoksesta (Oxford: Oxford University Press 2016) sivut 88–91.
Sitten Bergman antaa esimerkkejä, jotka eivät kuitenkaan valaise varsinaisesti muodollista eroa, joka on loogisella ristiriidalla ja järjen ylittävällä asialla. Bergman olisi voinut selittää asian tässä kohden selvemmin. Itse ymmärrän asian ennakolta, mutta vain hämärästi, siksi Bergmanin selitys olisi ollut minullekin varmaan hyödyksi. Kehottamista “googlaamiseen” paheksun — suuresti.
Sitten Bergman antaa kauniisti kolme esimerkkiä, joissa Chemnitz ajautuu hänen mukaansa epäjohdonmukaisuuteen:
Chemnitz väittää, että meidän tulee tehdä hyviä tekoja varjeltuaksemme uskossa. Jos logiikan lait mitenkään pätevät, tämä tarkoittaa sitä, että myötävaikutamme pelastukseemme.
Pitää paikkansa. Uskon varjeleminen hyvillä teoilla on itsestäänselvästi pelastukseen myötävaikuttamista, sillä ihminen silloin omalla toiminnallaan pysyy pelastuneiden tai pelastettavien joukossa.
Bergman kirjoittaa myös:
Toisena esimerkkinä voisi mainita sen, että mikäli Jumala on kääntymyksemme ja uskossa varjeltumisemme ainoa syy niin kuin Chemnitz ajattelee, silloin myös ihmisen kadotukseen joutuminen on yksin hänen [po. Hänen] käsissään. Näin on välttämättä. Eikä tätä karua totuutta saa kaunisteltua pois.
Tämä argumentti monergismia on edellistä heikompi. Monergistinen argumentti, jossa Jumala on ainoa syy tai ainakin aikaansaava syy (efficiens), on looginen. Otetaan esimerkiksi merihädässä hukkuva ja pelastaja.
Tilanne A: Hukkuva ei pääse pois merestä, hän tarvitsee pelastajan tai kuolee. Pelastaja saapuu. Hukkuva ei tee mitään. Pelastaja pelastaa hänet. Hukkuva on pelastunut. Hän ei ole tehnyt mitään vaan on ollut toiminnan kohteena.
Tilanne B: Hukkava ei pääse pois merestä, hän tarvitsee pelastajan tai kuolee. Pelastaja saapuu. Hukkuva sukeltaa syvälle ja vajoaa pohjaan. Hukkuva ei pelastu, sillä hän ei ole halunnut olla toiminnan kohteena, vaan on toiminut pelastusta vastaan. Pelastus tavallaan riippuu hänestä, mutta ei niin, että mikään hänen tekonsa olisi pelastukseen johtava, vaan niin, että hän ei tehnyt pelastukselleen haitallista tekoa.
Eli monergistinen argumentti on, että emme voi myötävaikuttaa pelastukseemme, toimia pelastuaksemme, mutta kyllä voimme myötävaikuttaa kadotukseemme, toimia siten, että joudumme kadotukseen, koska emme tyydy ottamaan vastaan pelastusta. Kysymys näyttää palautuvan siihen, että mitä tarkoittaa myötävaikuttaminen. Käsitetäänkö se toiminnaksi vai miksi syyksi tahansa. Myötävaikuttaako kivi sen heittämiseen? Jos ikkuna rikotaan kivellä, tuskin sanomme kiveä myötävaikuttajaksi, vaikka kivi onkin osittain materiaalinen (ja muodollinen) syy sille, että ikkuna meni rikki.
Toinen asia on se, että pyhät kirjoitukset eivät käsittääkseni tue monergistista käsitystä. “Autuaita ovat rauhantekijät”.
Bergman kirjoittaa myös:
Kolmantena esimerkkinä se, että mikäli voimme langeta uskosta pois kuolemansynnin takia ja voimme vaikuttaa siihen, teemmekö kuolemansyntejä vai emme, voimme jälleen myötävaikuttaa pelastukseemme.
Tähän puolestaan pätee sama kuin yllä mainittuun. Monergisti voi sanoa, että kuolemansynnin tekeminen on ihmisen teko, kun taas uskossa pysyminen on Jumalan Sanan vastaanottamista ei varsinaisesti tekemistä ts. myötävaikuttamista.
Lopuksi Bergman tekee rationaalisen argumentin ortodoksisen kirkon oikeellisuuden puolesta:
Ja jos Raamatun perusteella argumentoin opillisen käsitykseni puolesta, silloin oletan ymmärtäväni sanaa oikein, koska minulla on Pyhä Henki. Minä voin kuitenkin ortodoksina väittää, että historialliset todisteet tukevat sitä, että juuri minun kirkkoni on ollut lankeamatta skismaan muista kirkoista varhaiskirkon kanonien mukaan. Tämän väitteen arvioiminen historiallisten lähteiden valossa ei nähdäkseni edellytä erityistä Pyhän Hengen valaisua. Kirkkojen opin arvioimisessa ei näin ollen päädytä kehään.
Huomautan tähän, että tämä ei ole rationaalinen argumentti ortodoksisuuden puolesta in nihilo, sillä se vaatii Jumalan ilmoituksen hyväksymistä, Jumalan lihaksitulemisen tunnustamista ja muita vastaavia dogmaattisia asioita pohjaksi.
Aivan lopuksi Bergman esittää oikeastaan saman argumentin, joka minulla oli aikanaan:
Minulle keskeiseksi kysymykseksi hahmottuu se, onko lukija sellaisen tulkintatradition sisällä, että hän saa luotettavasti kiinni siitä, mistä teksteissä oikein puhutaan.
?
?