Kysyn raamattupiiriä varten, jossa olen vetäjänä. 1. Tess. 5:18 -92 raamatunkäännöksen mukaan “Kiittäkää kaikesta”, -38 käännöksessä “kiittäkää joka tilassa”. Mun mielestä nämä ovat kaksi eri asiaa. -38 käännös vaikuttaa ajatuksena järkevämmältä, koska kristityllä on vaikeassakin tilanteessa aihetta kiitokseen, kun taas -92 version mieleen tuoma ajatus siitä, että pitäisi kiittää nimenomaan niistä vaikeuksistakin, tuntuu lähinnä hengelliseltä väkivallalta. Muilla osaamillani kielillä käännös tuntuu olevan tyyliä “kiittäkää kaikessa”, jonka hahmotan myös tarkoittamaan kaikkia tilanteita joiden keskellä voi olla. Mutta tulkitsenko tarkoitushakuisesti tässä? Uskallanko väittää raamislaisilleni, että -92 käännös on tässä outo ja huono?
1 tykkäys
Jumala lähettää meille niin onnen kuin onnettomuudenkin (Jes. 45:6-7). Kristitty saa kiittää vaikeuksistakin, koska ne tapahtuvat kaikkivaltiaan Jumalan sallimuksesta. Hän kasvattaa lapsistaan nöyrempiä ja kärsivällisempiä usein juuri vaikeuksien kautta.
Tästä aiheesta on kirjoitettu erinomainen kirja, Leif Andersen: Miksi nukut, Herra?. Anderssen oli vuosi sitten Perustan teologisilla opintopäivillä pääpuhujana.
1 tykkäys
Meinasin kanssa sanoa, että molemmat yhdessä lienee oikea vastaus. Tätä totuutta opettaa mainiosti virsi 341 (Kiitos sulle, Jumalani). Suosittelen lukemaan ajatuksella!
1 tykkäys
Niinpä…
Kirjoitin tästä(kin) virrestä hiljattain - ja viittasin otsikon aiheeseen.
Lainaanpa kolumnistia itseltäni lupaa kysymättä:
Jotkut tutut virret ovat aika pahoja rasteja.
Kiitos sulle jokaisesta
elämäni hetkestä.
Eikö tämä ole samaa hattaraa kuin Tapio Rautavaaran väite ”En päivääkään vaihtaisi pois”?
Mutta kai August Storm Raamatun sanaa jakaa kiitosvirressään. ”Kiittäkää joka tilassa”. Siinä sitä on opittavaa. Voisiko helluntaivirsi avata asiaa:
Henki meissä kiittää,
heikot yhteen liittää,
Herraa kirkastaa.
Ehkä kiitos ei nousekaan ”jaksaa, jaksaa” -asenteesta? Pakottamatta se tulee, järjenvastaisesti joskus.
Nimimerkkisivupersoonani voisi kolumnistilta lupaa kysymättä jatkaa: On suuri vaara käyttää otsikon tapaista Raamatun sanaa ja siihen perustuvia laulujakin niin, että käyttö ei nouse rakkaudesta. Tai ainakin ymmärtämättömästi, vaikka rakastaakin haluaisi. Kukaan ei nimittäin voi toisen puolesta käskeä kiittämään kaikesta, varsinkaan jos itse ei ole joutunut “tilaan”, missä on äärimmäisen vaikeaa, oikeastaan mahdotonta kiittää.
Mutta esitän siis ratkaisun: Henki se on joka kiittää. Ihminen omassa voimassaan ei pysty, jos on rehellinen. Onneksi Jumala on enemmän kuin sydämemme milloinkaan ymmärtää. Siitäkin on virsi… 
1 tykkäys
Ei kukaan voi kiittää mahdottomista vaikeuksista, ei edes Jobikaan, mutta silti hän pysyi vanhurskaana loppuun asti vaikeuksienkin keskellä, vaikka ilmaisikin pahan olonsa Jumalalle. Kaikesta kiittämisen ajatus on se, että Jumala on kuitenkin aina hyvä ja oikeamielinen, salliessaan vaikeuksiakin, myös mahdottoman tuntuisia. Niistä ei tarvitse kiittää, mutta kiittämällä suunnataan katse pois itsestä ja vaikeuksista kohti armollista ja hyvää Jumalaa. Näin kiittäminen kaikissa olosuhteissa kääntää asiat lopulta kohti Jumalan hyvyyttä ja armoa.
4 tykkäystä
Ehkä vielä yksi näkökulma. En minä kaikista yksittäisistä asioista kiitä. Elämä on enemmän kuin sarja menestystä ja vaikeutta, elämä on se väline jolla Jumala tuli kohtaamaan minut. Koska tulin uskoon ja sain kohdata elävän Jumalan osana elämäni polkua, kiitän Jumalaa että tämä elämänpolku johti Jumalan kohtaamiseen.
Kaikki muu on toissijaista.
Usein ajattelen että miksi minulle kävi noin ja kävi näin ja miksi synnyin niin kamalaan perheeseen. Lopuksi tulee mieleen aina että juuri tässä minun elämäntarinassani Jumala tuli kylään eikä kävellyt ohitse.
Inhimillisesti ajatellen on monta asiaa jonka olisin tahtonut menevän toisin, mutta kun ajattelen minut kohdannutta Jumalaa ja sitä että saan tuntea Hänet voin vilpittömästi sanoa että ihan sama mitä tulee, kunhan saan pysyä Jumalan tuntemisessa.
1 tykkäys
Ei se ole helppoa eikä mahdollistakaan meille kiittää kaikesta. Ei ilman Kristusta. Siksi siihen sana kehottaakin, koska meille se on mahdotonta. Samoin on usko. Usko Kristukseen on meille mahdottomuus, siksi usko on lahja. Kiittää voi kaikesta silloinkin, kun kaikesta ei tunne kiitollisuutta. “Herra antoi, Herra otti. Kiitetty olkoon Herran nimi.”
Kyse ei ole lain käskystä, vaan evankelisesta neuvosta. Ei siis pidä ottaa sitä kiitospakkona, vaan lupana. Meillä on lupa (ja kehotus) kiittää koettelemuksistakin. Mutta ei se syntiä ole, jos ei kiitä, ei pysty eikä voi. Surrakin saa.
1 tykkäys
Juuri näin minäkin uskon.
Plautillan viestiin se, että ei minusta vaikeinta ole kiittää siitä että minulle käy näin tai että olen saanut ehkä heikon startin elämään. Vaikeampaa on avuttomuus toisten kärsimyksen äärellä.
Jotenkin muutenkin uskon tiestä puhuttaessa olemme helposti hyvin itsekeskeisiä. Inhimillistä.
1 tykkäys
Tarkoitatko ettei saisi pitää elämänsä tärkeimpänä saavutuksena ja omaisuutena sitä että tuntee Jumalan?
Ettei saisi kiittää elämästään Jumalan kanssa ennen kuin on auttanut toisia.
Mikä on sitten suurempi kiitoksen aihe kenellekään kuin Jumalan ilmestyminen omassa elämässä, sillä se oma elämä on osa tätä luomakunnan elämää. Jumala ilmestyy sinun elämässäsi kaikelle maailmalle. Se ei ole vain sinun henkilökohtaista omaisuuttasi.
Omasta mielestäni jokainen saa ensisijaisesti olla kiitollinen Jumalasta omassa elämässään. Se synnyttää aivan varmasti ajallaan omien voimien mukaista toisista huolehtimista.
Voi olla että näkökulmamme ovat erilaiset myös siksi että itse edustan ajatusmaailmaltani kristillisen köyhyyden tärkeänä pitämistä, koska minulla ei ole juuri ollut omaisuutta, koskaan.
Omaisuus on minusta kristityillä ok, jos sitä ei jatkuvasti kerätä lisää ja jos voittoja tulee, sitä käytetään lähiyhteisön hyväksi. Mutta jos sitä ei ole koskaan ollutkaan näkisin paremmaksi keskittyä Jumalan asioihin ja hengellisiin asioihin ja palvelemiseen, vapaaehtoistyöhön yms. Erityisen outoa on kun kristityt arvostavat toisiaan sen perusteella kuinka varakkaita tai menestyneitä he ovat.
Minulle ei tulisi mieleenkään alkaa uskoontulon jälkeen pitämään paremman elämän hankkimista tärkeämpänä kuin Jumalan työhön antautumista. Jos minulla on vaatteet päällä ja katto pään päällä, kohtuullisesti ruokaa ja edes yksi Raamattu, se riittää. Mutta voi olla että tämä on henkilökohtainen kutsumukseni.
Tämä ajatusmalli koskee vain minua itseäni, en ole ajatellut vaatia sitä kaikilta kristityiltä, mutta kyllä minua ihmetyttää että samassa lauseessa sanotaan että Jumala on elämän tärkein asia ja että harmi kun ei ole varaa asuntoon, autoon tai että lapsille toivotaan akateemista menestystä ja hyvää toimeentuloa enemmän kuin Jumalan tuntemista. Onko se Jumala sitten elämän tärkein asia vai ei?
Kärjistetysti tämän voisi vielä esittää niin että miksi kristityt pyytävät koko ajan rukouksissaan rahaa, terveyttä menestystä ym., eikö se Jumala riitäkään niin kuin Paavalille riitti? Hän piti Jumalan rinnalla kaikkea muuta saavuttamaansa ja kokemaansa turhuutena.
Ja toki saa pyytää, Jumalakin kehottaa siihen. Kiittää voivat kuitenkin nekin joilla ei mitään ole mutta heillä on Jumala.
Ja @Tortoise lle vielä. Kiitä vain vaikka näkisit lähimmäisesi kärsivän. Ne kärsivät lähimmäiset saattavat olla siinä onnellisessa asemassa että kiittävät elämästään ja Jumalasta elämässään ja toivoisivat että sinäkin saisit kokea sellaisen onnen. Auta lähimmäistäsi jos pystyt ja jos et pysty niin ainakin kiitä Jumalaa. Siitä ei kukaan hyödy, ei edes se lähimmäinen, jos lakkaat kiittämästä. Itse ainakin iloitsen kun näen että hyvätuloiset ja hyväosaiset ovat kiitollisin mielin Jumalansa edessä.
Luullakseni olet tulkinnut oikein.
ἐν παντὶ εὐχαριστεῖτε
ἐν (prepositio jossakin, järjestyy datiivilla)
παντὶ (kaikki, datiivi)
εὐχαριστεῖτε (kiittäkää, imperatiivi, monikon 2.)
=> Kaikessa kiittäkää.
(Eivät nämä käännösjutut kuitenkaan mitään yksiselitteisiä ole.)
3 tykkäystä
Entä jos eivät ole?
En tarkoittanut mitään sellaista itsekeskeisyyttä ja onnen etsintää mitä tuossa kuvaat.
Kyllä me uskon lahjan saaneet kiitämme Jumalaa kaikesta, se on uskoa häneen. Selittämätön kärsimyskin voi kääntyä hyväksi jälkeenpäin ajatellen. Silti jää paljon avoimeksi.
Kristillinen puhe ja esimerkiksi laulusto, jota kautta minä paljolti uskon ja rukoilen ja ylistän, on hyvin keskittynyt suhteeseen minä/Jumala. Psalmeistahan se tulee, erityisesti. Minä olen hädässä, minä pelastuin, minä kiitän että Jumala minut muisti. Vähemmän on muotoa: Me huudamme, muista meitä, auta häntä. “Pelasta hänet, etsi heidät!” Niinkin sydän huutaa. Ja kysymyksen: Miksi?
Itse olen ensimmäisestä lukukerrasta lähtien kokenut Psalmit niin että Psalmeissa puhuu Jeesus koko luomakunnasta minä-muodossa. Että Jeesus kokee henkilökohtaisesti kaiken mitä luomakunnassa tapahtuu. Enkä voi muuta kuin kiittää siitä että kaikissa ihmisten asioissa Jeesus rukoilee kuin se olisi hänen oma henkilökohtainen asiansa.
Vastaukseksi tuohon.
1 tykkäys
Lisään vielä, että nykykreikassakin kyseinen kohta tulkitaan eri tavoilla:
- Να ευχαριστείτε το Θεό για το καθετί. (“kaikesta” - aika kaukana alkukielestä)
- Σε όλα να ευχαριστείτε. (“kaikessa” - seuraa alkukieltä)
Minusta suomalainen 1992-käännös on dynaaminen eikä siten tee monissa kohdissa oikeutta alkuperäiselle tekstille, ja itse olenkin sen hylännyt. Kuten tuo ylempi kreikkalainen on myös dynaaminen. Joissakin harvoissa kohdissa RK92 kuitenkin seuraa tarkemmin kirjaimellista alkukieltä.
1 tykkäys
Aloitin hiljattain lukemaan uudelleen tuota Andersenin kirjaa, jonka mainitsin aiemmassa viestissäni. Viimeiseksi lukemani kohdan seuraava väliotsikko sopii aika osuvasti ketjun aloituksessa esitettyyn teemaan 
2 tykkäystä
Tuokin on minäkeskeinen näkökulma. Minun kärsimykseni, josta minä opin kiittämään.
On paljon ihmisiä jotka eivät murehdi omaansa vaan toisten elämää ja kohtaloa.
Voiko murheessa ajatella olevansa osallinen kärsivästä Kristuksesta? Voiko olla Kristuksen rakkauden väline kun kulkee pimeässä olevan vierellä ja kantaa hänen tuskaansa?
1 tykkäys
Itse ajattelin juuri kirjoittaa että onpa kauniisti kirjoitettu kohta. Että niin kuin Jumala säätää säät ja ilmat ja tahtoo kaikkien pelastusta ja ohjaa kokonaisuudessaan luomakuntaa niin että kaikilla on mahdollista pelastua, eikä siten säästä meitä yhteiseltä kärsimykseltäkään kun tahtoo meidän kaikkien pelastuvan, niin tämänkin kärsimyksen voimme katsoa kuuluvan Kristuksen ja Kristus-ruumiin kärsimykseen jonka onnellisen lopun takuun olemme saaneet Golgatalla ja Ylösnousemuksessa.
En mä tuosta minäkeskeisyyttä löytänyt. Mikä se sun näkökulma olisi, se mikä ei ole minäkeskeinen?
Room. 11:32 Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi.
En ehkä osaa paremmin selittää kuin tuossa jo kirjoitin.
Hyviä asioita tässä kaikki ovat kirjoittaneet.
Vanha hengellinen laulu:
Kiitä Jeesusta ain! Hän sun parhaakses vain, Sua lyö sekä taas parantaa. Ketä hän rakastaa, Sitä myös kurittaa. Kiitä, sieluni, ain Jumalaa! (SK)
2 tykkäystä