Hoi. Mitä ihmettä tarkoittaa termi epigonaatio? Henkilö X:n ansioluettelossa sanotaan että hän on saanut Rovastin arvon 197x ja Epigonaation 1984…
http://www.ortodoksi.net/tietopankki/tekstiilit/epigonaatio.htm
Epigonaatio eli paalitsa eli polvivaate (ven. палица, kreik. επιγονάτιον) on papin ansioitumisen merkki. Se on muodoltaan suunnikkaan eli vinoneliön muotoinen. Epigonaatio puetaan oikealle kyljelle riippumaan samalla tavalla kuin kuvevaate ja sen keskellä on risti. Alkuaan sitä saivat kantaa vain piispat, mutta nykyisin sen käyttöoikeus voidaan myöntää myös ansioituneelle papille.
Epigonaatio kuvaa hengen miekkaa (Ef.6:17) ja pellavaliinaa, jolla Kristus kuivasi opetuslastensa jalat pestyään ne (Joh.13:4-5).
Epigonaatiota ei käytetä samaan aikaan yhdessä kuvevaatteen kanssa, koska epigonaatio on huomionosoiteuksena korkeampi kuin kuvevaate.
Mitenkähän tuonkin sitten saa sovitettua ao. henkilön ansioluetteloon sekalaisten kunniamerkkien sekaan…
Aiheeseen liittyen: Kun CV:ssa luetellaan kuinka ao. henkilö on Ort.kirkon diakoni, protodiakoni, “Suuren kirkon” protodiakon, pastori ja rovasti ja sen perään vielä saanut epigonaation, niin onko nämä kaikki tittelit ymmärrettävä lähinnä jonkinlaisiksi kunnia-titteleiksi eikä niinkään kirjaimellisesti papin virassa toimimiseksi. Kas kun ao. henkilö toimi lähinnä diplomaattina ympäri Eurooppaa…
Jos se on “ansioitumisen merkki”, niin eikö se silloin ole kunniamerkki? Vai jääkö minulta nyt jotain ymmärtämättä?
Varmaan juu. Sinne perään sen tyrkkäsin. Korjatkoon joku jos näkee tähdelliseksi…
Näitähän riittää. Kultsristin-, timanttiristin- ja mitrankäyttö-oikeus tulee ainakin mieleen.
Suomen ortodoksisessa kirkossa on harvinainen arvo mitrarovasti. Se on ollut ainoastaan Sergei Okulovilla. Arvonimen haltija saa käyttää piispan päähinettä eli mitraa jumalanpalveluksessa. Venäjän ortodoksisessa kirkossa hyvin monilla rovasteilla eli protopresbyteereillä (vaiko peräti kaikilla?) näyttää olevan mitrankäyttöoikeus.
Valamon luostarin igumenilla on myös perinnäisesti mitra ja sauva. Kuulema igumeni Simforianin aikoihin vähän yritettiin lopetella tätä perinnettä, mutta Simforian oli vain tiukasti todennut, että “Valamon luostarin igumenilla on aina ollut mitra ja sauva.”
Valamo oli aikoinaan I luokan luostari. Sen tähden sen igumenilla on ollut mitrankanto-oikeus.
Tästä tuleekin mieleen, että Suomen ortodoksisessa kirkossa arkkimandriitan arvo oli ennen hyvin harvinainen. Arkkimadriitta on ansioituneen pappismunkin arvonimi. Nykyään se taitaa olla yhtä tavallinen kuin rovastin arvo valkoisella papilla. Valkoiseksi papistoksi sanotaan ortodoksisessa kirkossa naimisissa olevaa seurakuntapapistoa, mustan papiston jäsenet ovat munkkeja. Ilmeisesti naimisissa olevat papit ovat käyttäneet entisaikaan valkoista viittaa, munkit taas mustaa.
En ole kuullutkaan tuosta. Millainen asteikko tuossa on?
1 tykkäys
Henkilö vihitään ensin lukijaksi, sitten alidiakoniksi, sitten diakoniksi, mahdollisesti ylidiakoniksi (protodiakoni), sitten papiksi, jolloin häntä voi kutsua pastoriksi, erityisen ansioitunut tai eläkkeelle jäänyt pappi voi saada rovastin arvonimen. Jotkut vihitään vielä piispaksikin. Pappi voi saada kultaristin käyttöoikeuden, koruristin käyttöoikeuden, epigonaation käyttöoikeuden ja teoriassa mitran käyttöoikeuden, mutta Suomessa se on vain arkkimandriitta Sergeillä ja arkkimandriitta Hermanilla mutta ei seurakuntapapeilla. Ansioitunut pappismunkki voidaan vihkiä arkkimandriitan arvoon, mutta olen ymmärtänyt, että Kreikassa siihen ei tarvita muita ansioita kuin pappisvihkimys naimattomana, koska kaikki papit, jotka vihitään papiksi olematta avioliitossa, vihitään arkkimandriitoiksi.
Pappina voi toimia vasta papinvihkimyksen jälkeen. On myös pappeja, jotka eivät ole vakituisessa papin toimessa vaan heidät on vihitty papiksi ja he toimivat muun työnsä ohessa enemmän tai vähemmän satunnaisesti pappina toimittaen palveluksia ja toimituksia.
Laatokan Valamo oli kolmannen luokan luostari, joten sinne saatiin ottaa vain rajoitettu määrä noviiseja ja se sai vain vähän valtion tukea, mutta sitten kun se korotettiin ensimmäisen luokan luostariksi, sinne voitiin ottaa rajoittamaton määrä noviiseja ja se sai runsaasti tukea valtiolta. Tämä tapahtui yli sata vuotta sitten.
Kyllä kai Kreikassakin arkkimandriitan arvon saamiseksi tarvitaan muitakin ansioita kuin pappismunkkeus. Esim korkeat teologiset opinnot ovat tällainen ansio.
Ei sitä perinnettä aiottu lopetella, mutta kun pappismunkki Simforian oli jo noin 77-vuotias ja sairas, arkkipiispa Paavali ajatteli itse hoitaa igumenin tehtäviä, vaikka veljestö oli valinnut isä Simforianin luostarin johtajaksi eikä arkkipiispa Paavali olisi sääntöjen mukaan voinut toimia luostarin johtajana. Siksi hän “unohti” isä Simforiania vihkiessään antaa hänelle mitran ja sauvan, mutta isä Simforian piti kiinni siitä, että sai ne. Käytännössä arkkipiispa Paavali isä Simforianin esimiehenä varmaankin tuki häntä enemmän luostarin johtajan tehtävissä kuin arkkipiispat tavallisesti igumeneja.
Isä Simforian toimitti monta vuotta yksinään kaikki palvelukset, kun kymmenistä pappismunkeista ei ollut enää ketään muuta jäljellä, ennen kuin nuori suomalainen polvi astui remmiin. Palvelukset kestivät silloin noin seitsemän tuntia päivässä, kun liturgia toimitettiin joka päivä ja ensimmäinen palvelus toimitettiin jo yöllä. Kun isä Simforian ei enää pystynyt pitämään kunnollisia kenkiä, hän toimitti palveluksia Reino-tossut jalassa.
Suomessa on kolme arkkimandriittaa ja noin 60 rovastia.
2 tykkäystä
IMO igumeni Simforian voitaisiin kanonisoida jo tuosta hyvästä, että pitää yksin tuollaisen palvelusperinteen tuollaisessa iässä hengissä.
2 tykkäystä
Suomessa on vain 10 pappismunkkia noiden arkkimandriitojen lisäksi.
San Gennaron kanssa olen samaa mieltä isä Simforianin kanonisoimisesta. Muistan hänet hyvin 60-ja 70-lukujen Uuden Valamon matkoiltani. Hän oli pyhä ihminen.
Törmäsin jossakin kirjassa arvonimeen skeemaigumeni, mitähän tuo luostarivirka (?) tarkoittaa?
Skeemaigumeni on erakoksi vetäytynyt ja suureen skeemaan vihitty entinen luostarinjohtaja. Suureen skeemaan vihitty skeemamunkki tai -nunna ei enää tee mitään työtä, vaan omistautuu täysin rukouselämälle. He ovat yleensä vanhuksia tai sairaita. Uudessa Valamossa kilvoitteli skeemaigumeni Johannes (Ioan), Petsamon luostarin entinen igumeni. Hän oli tunnettu starets eli ohjaajavanhus.
1 tykkäys
Skeemaigumeni Johannes (1874-1958) oli Valamon luostarin kilvoittelija, joka joutui kymmeneksi vuodeksi (1921-1931) kuuliaisuustehtävänään Petsamon luostarin johtajaksi eli igumeniksi ja palasi sen jälkeen Laatokan Valamoon ja tuli myöhemmin Heinäveden Valamoon. Hän oli siis pappismunkki ja igumeni. Koska igumenin arvo on korkeampi kuin pappismunkin, häntä kutsuttiin sitten igumeniksi. Kun hänet myöhemmin vihittiin suureen skeemaan, hänestä tuli skeemaigumeni. Hänen hengellisesti antoisia kirjeitään on julkaistu teoksissa Valamon vanhuksen kirjeitä (käännetty useille kielille) ja Kirjeitä Innalle, ja vielä on tulossa tänä keväänä Kirjeitä Jelenalle.
Suuri skeema on ylempi munkkivihkimys. Kun joku on vihitty munkiksi, hänet voidaan myöhemmin vihkiä suureen skeemaan, jolloin hänestä tulee skeemamunkki, tai jos hän on jo pappismunkki, hänestä tulee skeemapappismunkki. Tavallisesti skeemamunkki on vapautettu muista kuuliaisuustehtävistä ja hänen tehtävänään on pääasiassa rukoilla toisten puolesta, mutta evakkoluostarissa oli pulaa työhön kykenevistä munkeista, joten he joutuivat tekemään muitakin töitä, kuten skeemamunkki Johannes, joka hakkasi halkoja ja auttoi heinätöissä. Monet munkit on vihitty suureen skeemaan vasta vähän ennen kuolemaa.
Munkin vihkimyksessä noviisi saa uuden nimen ja suureen skeemaan vihittäessä taas uuden nimen. Skeemagumeni Johannes oli alkuperäiseltä nimeltään Johannes (Ioann), munkkina Jakinf ja skeemamunkkina taas Johannes. Igumeni Hariton vihittiin suureen skeemaan vasta vähän ennen kuolemaa, ja hän pysyi Haritonina sillä tavalla, että vaihtoi taivaallisen esirukoilijansa Haritonin toiseen pyhään Haritoniin.
4 tykkäystä