Kirkon jäsenyys ja ehtoollisyhteys

Rukous
21

Ehtoollispöytä on vain kirkon jäsenille. Näinhän se on. Mutta koska olin luterilaisena (tai vapaiden suuntien vaikutuksesta?) omaksunut sellaisen näkemyksen, että kirkko on ensisijassa näkymätön uskovien yhteisö, en kokenut ev.lut. kirkosta erotessani kuitenkaan “oikeasti” eronneeni kirkosta. Enhän minä siinä uskoani kieltänyt tai mitään.

Mulle se merkitsi vain sitä, että ei tarvinnut enää maksaa kirkollisveroa. (Mihin siis mulla oli, sen myönnän, aika epäkypsät motiivit).

Ajattelin silloin, että jos osallistun jatkossa kirkon toimintaan, niin lahjoitan rahaa suoraan niille lähetysjärjestöille ja herätysliikkeille, joiden toimintaan osallistun. Tällaista tilannetta ei kuitenkaan sitten tullut eteen, joten en joutunut miettimään ratkaisuni oikeutusta käytännössä…

1 tykkäys
22

45 vuotta kirkollisveroa evl-kirkolle maksaneena koen, että voin osallistua sen joihinkin tilaisuuksiin kys. kirkosta eronneenakin, sikäli kun sieltä raamatunmukaista opetusta antavia pappeja kohtaa. Olen rahoitusvastuuni hoitanut aikani loppuun asti.

Se taas on eri asia paljonko yleensä tulen naamaani siellä erottuani enää näyttämään.

1 tykkäys
23

Kyllä periaatteessa, mutta kysymys on poikkeustilanteesta, kuten on kerrottu. Sley ei kannusta eroamiseen, se on nimenomaan sanottu.

Osa Sleyn messuväestä on joutunut tilanteeseen, jossa he mieltävät paikallisseurakunnakseen Sleyn. Usein voi myös olla että he katsovat yhteisön edustavan kirkkonsa “jäännöstä” tai sitä aidointa osaa, luterilaisuutta, johon heidät on kastettu ja kasvatettu jne.

En ole aivan varma, mutta todennäköisesti em. lausunto annettiin pyynnöstä tai kyselyjen hälventämiseksi. Oli tullut ehkä ihmettelyjä miksi kirkosta eronneet saavat ehtoollisen. Haluttiin perustella tilanne, joka oli jo syntynyt. Koettiin inhimillisemmäksi ja rakkaudelliseksi pitää nämä ihmiset mukana. Silti opetus ja painotus on koko ajan Sleyssä ollut että kirkon jäsenyys on tärkeää, eikä mikään pikkuseikka.

Arvelen myös että nämä ovat paikallisia poikkeuksia. Olisi mielenkiintoista tehdä tutkimus, paljonko kirkottomia nykyään on lut. yhteisöissä.

Sleyhyn liittyen tiedän hyvin erään seurakunnan tilanteen n. 10 vuotta sitten. Iso osa aktiiveja seurakuntalaisia koki oman seurakunnan johdon piispan tuella hylänneen heidät. Käytettiin rajua kieltä ja asiat kärjistyivät. Uskoisin tässä muutaman ihmisen eronneen kirkosta ja alkaneen pitää Sleytä turvapaikkana, “kirkkona”.

Teologisesti asia on niinkuin kirjoitat, mutta käytännön tilanteet ja asioiden kulku viime vuosikymmeninä on monen mielestä ollut niin villiä että normaalit teologiset prinsiipit ovat käyneet riittämättömiksi.

2 tykkäystä
24

Minusta tällaisten ajatusten ruokkiminen ei ole tervettä.

Piispa Peura puhui hyvin Radio Dein haastattelussa yhteyden merkityksestä kirkon ja “jumalanpalvelusyhteisöjen” välillä ja siitä, miten se pitää säilyttää. Omavaltaiset ehtoollislinjaukset eivät sitä palvele.

25

Kuuntelen kyseistä saarnaa juuri. Siinä on ehkä kymmenen huomauttamisen aihetta. Matikainen lähtee liikkeelle siitä, että postmoderni yhteiskunta on vaihtumassa “flow-yhteiskunnaksi”.

Ongelma on siinä, että tällaisissa uushenkisissä seurakunnissa ei ole aatehistoriallista perspektiiviä. Joten ne opettavat tietämättään jonkinlaista “jälkikristillistä kristinuskoa” tai “postmodernia kristinuskoa” tai “flow-kristinuskoa”. Ne osaavat kuvata ongelman jokseenkin sinne päin, mutta niiden ratkaisut ovat osa ongelmaa.

Saarna loppuu vielä väärään eskatologiaan. Meitä kristittyjä ei ole kutsuttu “kaatamaan kansakuntia kuin dominopalikoita Jeesuksen syliin”. Sitä ei tule tapahtumaan. Eikä sen ääneen sanominen ole epäuskoa eikä Hengen sammuttamista.

“Kun sä ojennat kätesi, niin Pyhä Henki voi tehdä mitä vain.”

[details=Joh. 16:7-14]
7 Kuitenkin minä sanon teille totuuden: teille on hyväksi, että minä menen pois. Sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule teidän tykönne; mutta jos minä menen, niin minä hänet teille lähetän. 8 Ja kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion: 9 synnin, koska he eivät usko minuun; 10 vanhurskauden, koska minä menen Isän tykö, ettekä te enää minua näe; 11 ja tuomion, koska tämän maailman ruhtinas on tuomittu. 12 Minulla on vielä paljon sanottavaa teille, mutta te ette voi nyt sitä kantaa. 13 Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa. 14 Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.[/details]

Kuvitella. Kaikki tuo tulee “kun sä ojennat kätesi”.

Tässä toinen kohta, mikä näiltä “flow-kristityiltä” yleensä unohtuu:

[details=Heb. 11:13]
13 Uskossa nämä kaikki kuolivat eivätkä luvattua saavuttaneet, vaan kaukaa he olivat sen nähneet ja sitä tervehtineet ja tunnustaneet olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä. 14 Sillä jotka näin puhuvat, ilmaisevat etsivänsä isänmaata. 15 Ja jos he olisivat tarkoittaneet sitä maata, josta olivat lähteneet, niin olisihan heillä ollut tilaisuus palata takaisin; 16 mutta nyt he pyrkivät parempaan, se on taivaalliseen. Sentähden Jumala ei heitä häpeä, vaan sallii kutsua itseään heidän Jumalaksensa; sillä hän on valmistanut heille kaupungin.[/details]

Tämä tulee ymmärrettäväksi, kun sitä peilaa tähän: Joh. 16:33 Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman."

Eli ahdistus on aivan aiheellinen ja todellinen tunne. Sillä on paikkansa sekä ihmisenä olemisessa että maailman käsittämisessä että ihmisen psyyken osana. Siksi, jos uskon ymmärtää oikein, niin se antaa ahdistukselle sen oikean paikan ja sisällön. Oikein ymmärretty usko ei ole mikään pakotie johonkin “lalala fiiliksiin” missä kaikki tuntuu reippaalta ja riemukkaalta.

Ihmiset hakevat nyt vastauksia innokkaammin kuin koskaan. Ja uskonnot saavat uuden tilaisuuden, sanoo Matikainen, siteeraten jotain ranskalaista sosiologia. Ongelma on juuri tuossa, että ihmiset hakevat keinoja paeta ahdistusta. He haluavat sellaisen uskonnon, joka auttaa ahdistuksen pakenemiseen. Ja jos kuuntelette Jeesusta tuossa, niin kristinusko ei ole sellainen. Kristinusko antaa merkityksen ja sisällön ahdistukselle, mutta ei ota sitä pois tässä elämässä. Ahdistus ei ole pakollinen osa kristityn elämää. Ja on toki olemassa tapoja lievittää sitä. Mutta sen poistaminen keinolla millä hyvänsä ja sen poistumisen tavoitteleminen ensisijaisena asiana ei johda ketään kristinuskoon. Vaan nimenomaan yrittämään postmodernia “flow-kristillisyyttä”.

Postmoderni tarkoittaa totuuden, kielen ja persoonan katoamista. Ja “flow-kristillisyys” on sitä, että kristinusko viimein löytää itselleen postmodernin muodon. Toisaalta ihmettelen, ja toisaalta en ihmettele yhtään, että miksi ei näiden puhujien (siis kenenkään “hengen uudistajan” tai monenkaan KRS:n työntekijän) ajattelussa ole enää syntiä ja lankeemusta. Missä on sovitus? Missä on siirtyminen kuolemasta elämään? On vain “seikkailu”, jossa joku “ojentaa kätensä” ja sitten tulee joku “wau”. Entä sitten tämä?

[details=Room. 6:4-7]
4 Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman. 5 Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa, 6 kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi; 7 sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä.[/details]

Puhuuko ne koskaan tästä? Tuleeko tämä koskaan vastaan noissa uudistajien ja flowaajien jutuissa? Tarvitseeko koko asiaa edes ymmärtää? Riittääkä pelkkä kasteen rituaali?

Room. 6:10 Sillä minkä hän kuoli, sen hän kerta kaikkiaan kuoli pois synnistä; mutta minkä hän elää, sen hän elää Jumalalle. 11 Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa.

Synti on yhtä kuin eläminen erossa Jumalasta. Kristus tuli ristillä osalliseksi tästä erossa olemisesta. Ihmisen on tarkoitus samalla tavalla ymmärtää, että tämä langennut maailma ja sen tavoittelemat ja arvostamat asiat, sen järjestelmät ja rakennelmat, tulevat joskus päätökseen. Ihmisen pitää ymmärtää, että viimeistään kuolemassa joutuu jättämään ne taakseen. Evankeliumi on, että samaistumalla ristiin ihminen voi sydämessään jättää ne taakseen jo nyt ja saada tilalle uuden elämän.

Joh. 3:14 Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän, 15 että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä.

Kristus ei voi lahjoittaa osallisuutta elämästä jos ei sitä ennen voi lahjoittaa osallisuutta kuolemasta. Ihminen kuolee joka tapauksessa. Risti on sitä, että ihminen vaihtaa oman kuolemansa Kristuksen kuolemaan.

Room. 8.22 Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti; 23 eikä ainoastaan se, vaan myös me, joilla on Hengen esikoislahja, mekin huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksi-ottamista, meidän ruumiimme lunastusta.

Heps kukkuu. Siinä Paavali kertoo, miksi ahdistus on olennainen osa uskovan elämää. Ihminen on kiinni kuolevassa ja synnin valtaamassa maailmassa. Tämä on tehty kestettäväksi ja ymmärrettäväksi. Eikä paettavaksi sillä, että hypätään johonkin virtaan ja aletaan flowaamaan.

Luuk. 18:6 Niin Herra sanoi: "Kuulkaa, mitä tuo väärä tuomari sanoo! 7 Eikö sitten Jumala toimittaisi oikeutta valituillensa, jotka häntä yötä päivää avuksi huutavat, ja viivyttäisikö hän heiltä apuansa? 8 Minä sanon teille: hän toimittaa heille oikeuden pian. Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?"

Tätä kannattaa peilata tuohon Room. 8:n kohtaan. Usko on siis ruumiin lunastuksen odottamista. Se on valmis jo ristillä, mutta se tulee lopullisesti toteen vasta kuoleman jälkeen. Tuo uskon katoaminen, johon Jeesus viittaa, on sitä, kun ihmiset lakkaavat elämästä tässä jännitteessä. Lakkaavat odottamasta. Lakkaavat näkemästä kuoleman (pois langenneesta maailmasta) olevan väistämätön ehto ylösnousemukselle. Lakkaavat käsittämästä, että kuolema ei ole valmis kasteessa, vaan samoin kaste on kuoleman alku siinä, missä langenneen ruumiin kuolema on sen loppu. Lakkaavat näkemästä ahdistuksen paikkaa koko yhtälössä.

Ja sitä kautta eivät ymmärrä, että mikä tahansa usko, mikä vain poistaa ahdistuksen, “ojentamalla käden” tai jollain muulla tavalla, vastaamalla vaikka flown tarpeeseen, ei ole millään välttämättömällä tavalla kristinuskoa.

Tästä syystä olen vähän samalla linjalla kuin Voegelin (ja Jeesus tuossa Luuk. 18 kohdassa), että kristinuskoa ei välttämättä ole enää. En ainakaan mistään Verkostosta kuuntelemastani saarnasta tai opetuksesta ole löytänyt sitä. En mitään näistä tässä luettelemistani uskon perusasioista. Päätelkää siitä mitä tahdotte, sillä niin minäkin teen.

1 tykkäys
26

Matikainen toimi vuosia kirkkoherranamme Vantaalla, joten hänen opetuksensa ovat tulleet tutuiksi. Tuskinpa hänen opetustensa sisältö on paljon muuttunut parin kolmen vuoden takaisista ajoista ja tuskinpa hänen opetuksensa olivat ainakaan keskivertoa huonompia. Ainakin hän mahdollisti useiden lähetysjärjestöjen tiuhan puhujien vierailun seurakunnassaan ja kolehdit järjestöille. Nyt siellä toimii uuskörtti naispappi kirkkoherrana.

27

Poiminta J. Rankisen nettipäiväkirjasta:

TIISTAINA, MAALISKUUTA 08, 2011
Voiko kirkosta eronnut saada ehtoollisen?
Pari viikkoa sitten Sleyn johtoryhmän teologit ottivat kantaa, voiko Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta eronnut mutta luterilaista uskoa edelleen tunnustava osallistua Sleyn järjestämissä messuissa ehtoollisenviettoon. Johtoryhmän teologit linjasivat, että tällainen kristitty on tervetullut ehtoolliselle.

Tätä linjausta on arvosteltu. Jotkut ovat tehneet sen hyvin kovin sanoin. Kirjoitin aiemmin nettipäiväkirjassani, että itse yhdyn tähän linjaukseen. Sille muutama perustelu:

[details=Yhteenveto]> Kristityn tulisi kuulua seurakuntaan, jolla on näkyvät muodot, rakenteet ja myös jäsenluettelo. Normaalitilanne ei ole, että kristitty on vain maailmanlaajan Kristuksen kirkon mutta ei minkään näkyvän seurakunnan jäsen. Näin ajattelen varsinkin järjestyksen takia. Hyvä järjestys on hyvä ja Jumalan tahdon mukainen asia. Jumala on Raamatun mukaan järjestyksen Jumala. Toisaalta ajattelen, että nyt elämme hyvin poikkeuksellista aikaa kirkossamme. Poikkeuksellisena aikana voivat poikkeukselliset ratkaisut tulla kysymykseen ja olla perusteltuja. En tarkoita, että poikkeuksellisissa tilanteissa voi toimia Raamatun selviä opetuksia vastaan. Raamatun yksiselitteinen opetus ei ole, että kristityn on joka tilanteessa kuuluttava sellaiseen näkyvää seurakuntaan, jollaisia esimerkiksi kirkkomme paikallisseurakunnat ovat. Se kyllä on Raamatun opetus, että kristityn tulee elää yhteydessä seurakuntaan ja olla osa sitä. Seurakunnalla Uusi testamentti tarkoittaa - niin ymmärrän - mitä luterilainen tunnustuksemme sanoo seurakunnasta: se on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. Seurakuntana voidaan pitää kastettujen ja Jeesukseen uskovien joukkoa, joka kokoontuu messuun, kuuntelee Jumalan sanan julistusta ja nauttii Herran pyhän ehtoollisen.

Poikkeuksellista aikaa kirkossamme elämme siksi, että kirkomme toimii toisin kuin sen pitäisi toimia. Se sallii, että sen tilaisuuksissa opetetaan vastoin Raamattua ja luterilaista uskoa. Se erottaa palvelijoitaan, jotka yrittävät toimia Raamatun ja luterilaisen uskon mukaan. Se on tehnyt ratkaisuja, jotka eivät ole sopusoinnussa Raamatun ja luterilaisen uskon kanssa. Se antaa luvan siunata ja jopa kehottaa siunaamaan, minkä Raamattu sanoo synniksi. Näistä syistä on luterilaisia kristittyjä, jotka eivät halua kuulua tällaiseen kirkkoon. Joku perusteli eroamistaan Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta sillä, ettei hän voi kuulua kirkkoon, joka vainoaa kristittyjä. Toinen perusteli eroaan sillä, ettei halua jäsenyydellään tukea synnin siunaamista. Hän tarkoitti lupaa järjestää rukoushetkiä, joissa siunataan homosuhde.

Nämä luterilaiset kristityt eivät ole liittyneet minkään näkyvän seurakunnan jäseniksi. Jos olisivat, heidän paikkansa olisi tietysti siellä. Olisi vastuutonta jättää nämä kristityt vaille Herran pyhää ehtoollista. Tai laittaa ehtoollisen pääsyn ehdoksi, että heidän on liityttävä kirkkoon, jonka jäseniä he eivät voi olla siksi, että heidän mielestään kirkko toimii niin toisin kuin luterilaisen kirkon pitäisi toimia.

Kirkosta eronneilla luterilaisilla kristityillä ei ole paikkaa mihin mennä. Ei ole luterilaista seurakuntaa, jonka jäseneksi voisi hyvällä mielellä tai olisi luontevaa liittyä. Tarkoitan jälleen seurakunnalla näkyvää yhteisöä. Toivottavasti tämä poikkeustilanne ei jatku kovin pitkään. Kuten kirjoitin, normaalitilanne on, että kristitty on myös näkyvän seurakunnan jäsen. Toivottavin ratkaisu olisi, että Suomen evankelis-luterilainen kirkko palaisi harharetkiltään, sitoutuisi siihen, mihin se edelleen periaatteessa ilmoittaa sitoutuvansa - Raamattuun Jumalan sanana ja luterilaiseen tunnustukseen sen tulkitsijana - ja toimisi käytännössä tämän mukaan. Jos näin tapahtuu, moni kirkosta eronnut luterilainen kristitty palaa jäseneksi kirkkoon. Ja paluuta voisi edellyttääkin. Tietysti toinen ratkaisu on, että jossakin vaiheessa Suomessa on luterilainen kirkko, joka sitoutuu myös käytännössä luterilaiseen uskoon mutta joka ei ole Suomen evankelis-luterilainen kirkko, ja sen jäseneksi liittyvät myös ne, jotka nyt ovat eronneet kirkosta mutta eivät ole jättäneet luterilaista uskoa. Tätä en pitäisi ollenkaan niin hyvä ratkaisuna kuin edellistä.

Kun olen seurannut Sleyn johtavien teologien arvostelua - moni on vaatinut, että heidän pitäisi kieltää kirkosta eronneita osallistumasta ehtoolliselle - olen miettinyt, monikohan näistä arvostelijoista on valmis sanomaan ensi kesänä sille rippikoululaisen isälle, joka on eronnut kirkosta, ettei hän saa tulla ehtoolliselle lapsensa konfirmaatiojumalanpalveluksessa. Tuskin kovin moni. Jos he ovat johdonmukaisia, niin pitäisi sanoa.

En tietenkään tarkoita, ettei kirkossamme olisi enää mitään hyvää. Hyvää on paljonkin. On paikallisseurakuntia, joissa tehdään uskollisesti työtä Jumalan valtakunnan asialla ja joiden jäsen luterilainen kristitty mielellään on.[/details]