Kuuntelen kyseistä saarnaa juuri. Siinä on ehkä kymmenen huomauttamisen aihetta. Matikainen lähtee liikkeelle siitä, että postmoderni yhteiskunta on vaihtumassa “flow-yhteiskunnaksi”.
Ongelma on siinä, että tällaisissa uushenkisissä seurakunnissa ei ole aatehistoriallista perspektiiviä. Joten ne opettavat tietämättään jonkinlaista “jälkikristillistä kristinuskoa” tai “postmodernia kristinuskoa” tai “flow-kristinuskoa”. Ne osaavat kuvata ongelman jokseenkin sinne päin, mutta niiden ratkaisut ovat osa ongelmaa.
Saarna loppuu vielä väärään eskatologiaan. Meitä kristittyjä ei ole kutsuttu “kaatamaan kansakuntia kuin dominopalikoita Jeesuksen syliin”. Sitä ei tule tapahtumaan. Eikä sen ääneen sanominen ole epäuskoa eikä Hengen sammuttamista.
“Kun sä ojennat kätesi, niin Pyhä Henki voi tehdä mitä vain.”
[details=Joh. 16:7-14]
7 Kuitenkin minä sanon teille totuuden: teille on hyväksi, että minä menen pois. Sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule teidän tykönne; mutta jos minä menen, niin minä hänet teille lähetän. 8 Ja kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion: 9 synnin, koska he eivät usko minuun; 10 vanhurskauden, koska minä menen Isän tykö, ettekä te enää minua näe; 11 ja tuomion, koska tämän maailman ruhtinas on tuomittu. 12 Minulla on vielä paljon sanottavaa teille, mutta te ette voi nyt sitä kantaa. 13 Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa. 14 Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.[/details]
Kuvitella. Kaikki tuo tulee “kun sä ojennat kätesi”.
Tässä toinen kohta, mikä näiltä “flow-kristityiltä” yleensä unohtuu:
[details=Heb. 11:13]
13 Uskossa nämä kaikki kuolivat eivätkä luvattua saavuttaneet, vaan kaukaa he olivat sen nähneet ja sitä tervehtineet ja tunnustaneet olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä. 14 Sillä jotka näin puhuvat, ilmaisevat etsivänsä isänmaata. 15 Ja jos he olisivat tarkoittaneet sitä maata, josta olivat lähteneet, niin olisihan heillä ollut tilaisuus palata takaisin; 16 mutta nyt he pyrkivät parempaan, se on taivaalliseen. Sentähden Jumala ei heitä häpeä, vaan sallii kutsua itseään heidän Jumalaksensa; sillä hän on valmistanut heille kaupungin.[/details]
Tämä tulee ymmärrettäväksi, kun sitä peilaa tähän: Joh. 16:33 Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman."
Eli ahdistus on aivan aiheellinen ja todellinen tunne. Sillä on paikkansa sekä ihmisenä olemisessa että maailman käsittämisessä että ihmisen psyyken osana. Siksi, jos uskon ymmärtää oikein, niin se antaa ahdistukselle sen oikean paikan ja sisällön. Oikein ymmärretty usko ei ole mikään pakotie johonkin “lalala fiiliksiin” missä kaikki tuntuu reippaalta ja riemukkaalta.
Ihmiset hakevat nyt vastauksia innokkaammin kuin koskaan. Ja uskonnot saavat uuden tilaisuuden, sanoo Matikainen, siteeraten jotain ranskalaista sosiologia. Ongelma on juuri tuossa, että ihmiset hakevat keinoja paeta ahdistusta. He haluavat sellaisen uskonnon, joka auttaa ahdistuksen pakenemiseen. Ja jos kuuntelette Jeesusta tuossa, niin kristinusko ei ole sellainen. Kristinusko antaa merkityksen ja sisällön ahdistukselle, mutta ei ota sitä pois tässä elämässä. Ahdistus ei ole pakollinen osa kristityn elämää. Ja on toki olemassa tapoja lievittää sitä. Mutta sen poistaminen keinolla millä hyvänsä ja sen poistumisen tavoitteleminen ensisijaisena asiana ei johda ketään kristinuskoon. Vaan nimenomaan yrittämään postmodernia “flow-kristillisyyttä”.
Postmoderni tarkoittaa totuuden, kielen ja persoonan katoamista. Ja “flow-kristillisyys” on sitä, että kristinusko viimein löytää itselleen postmodernin muodon. Toisaalta ihmettelen, ja toisaalta en ihmettele yhtään, että miksi ei näiden puhujien (siis kenenkään “hengen uudistajan” tai monenkaan KRS:n työntekijän) ajattelussa ole enää syntiä ja lankeemusta. Missä on sovitus? Missä on siirtyminen kuolemasta elämään? On vain “seikkailu”, jossa joku “ojentaa kätensä” ja sitten tulee joku “wau”. Entä sitten tämä?
[details=Room. 6:4-7]
4 Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman. 5 Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa, 6 kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi; 7 sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä.[/details]
Puhuuko ne koskaan tästä? Tuleeko tämä koskaan vastaan noissa uudistajien ja flowaajien jutuissa? Tarvitseeko koko asiaa edes ymmärtää? Riittääkä pelkkä kasteen rituaali?
Room. 6:10 Sillä minkä hän kuoli, sen hän kerta kaikkiaan kuoli pois synnistä; mutta minkä hän elää, sen hän elää Jumalalle. 11 Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa.
Synti on yhtä kuin eläminen erossa Jumalasta. Kristus tuli ristillä osalliseksi tästä erossa olemisesta. Ihmisen on tarkoitus samalla tavalla ymmärtää, että tämä langennut maailma ja sen tavoittelemat ja arvostamat asiat, sen järjestelmät ja rakennelmat, tulevat joskus päätökseen. Ihmisen pitää ymmärtää, että viimeistään kuolemassa joutuu jättämään ne taakseen. Evankeliumi on, että samaistumalla ristiin ihminen voi sydämessään jättää ne taakseen jo nyt ja saada tilalle uuden elämän.
Joh. 3:14 Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän, 15 että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä.
Kristus ei voi lahjoittaa osallisuutta elämästä jos ei sitä ennen voi lahjoittaa osallisuutta kuolemasta. Ihminen kuolee joka tapauksessa. Risti on sitä, että ihminen vaihtaa oman kuolemansa Kristuksen kuolemaan.
Room. 8.22 Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti; 23 eikä ainoastaan se, vaan myös me, joilla on Hengen esikoislahja, mekin huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksi-ottamista, meidän ruumiimme lunastusta.
Heps kukkuu. Siinä Paavali kertoo, miksi ahdistus on olennainen osa uskovan elämää. Ihminen on kiinni kuolevassa ja synnin valtaamassa maailmassa. Tämä on tehty kestettäväksi ja ymmärrettäväksi. Eikä paettavaksi sillä, että hypätään johonkin virtaan ja aletaan flowaamaan.
Luuk. 18:6 Niin Herra sanoi: "Kuulkaa, mitä tuo väärä tuomari sanoo! 7 Eikö sitten Jumala toimittaisi oikeutta valituillensa, jotka häntä yötä päivää avuksi huutavat, ja viivyttäisikö hän heiltä apuansa? 8 Minä sanon teille: hän toimittaa heille oikeuden pian. Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?"
Tätä kannattaa peilata tuohon Room. 8:n kohtaan. Usko on siis ruumiin lunastuksen odottamista. Se on valmis jo ristillä, mutta se tulee lopullisesti toteen vasta kuoleman jälkeen. Tuo uskon katoaminen, johon Jeesus viittaa, on sitä, kun ihmiset lakkaavat elämästä tässä jännitteessä. Lakkaavat odottamasta. Lakkaavat näkemästä kuoleman (pois langenneesta maailmasta) olevan väistämätön ehto ylösnousemukselle. Lakkaavat käsittämästä, että kuolema ei ole valmis kasteessa, vaan samoin kaste on kuoleman alku siinä, missä langenneen ruumiin kuolema on sen loppu. Lakkaavat näkemästä ahdistuksen paikkaa koko yhtälössä.
Ja sitä kautta eivät ymmärrä, että mikä tahansa usko, mikä vain poistaa ahdistuksen, “ojentamalla käden” tai jollain muulla tavalla, vastaamalla vaikka flown tarpeeseen, ei ole millään välttämättömällä tavalla kristinuskoa.
Tästä syystä olen vähän samalla linjalla kuin Voegelin (ja Jeesus tuossa Luuk. 18 kohdassa), että kristinuskoa ei välttämättä ole enää. En ainakaan mistään Verkostosta kuuntelemastani saarnasta tai opetuksesta ole löytänyt sitä. En mitään näistä tässä luettelemistani uskon perusasioista. Päätelkää siitä mitä tahdotte, sillä niin minäkin teen.
on tätä mieltä: “Ehtoollisesta vastaavan tehtävänä ei kuitenkaan ole tarkastaa, onko ehtoolliselle halukas myös oikeutettu osallistumaan siihen. Ehtoollispöydän avoimuus merkitsee sitä, että ehtoollisvieras itse päättää osallistumisestaan.”