Tuli tästä mieleen Jeesuksen sana, että tuonelan portit eivät voi voittaa kirkkoa. Kirkko siis pysyy ikuisesti, eikä se voi koskaan turmeltua niin, että siihen ei kannattaisi kuulua. Näin uskovat niin katolilaiset, ortodoksit kuin luterilaisetkin. Augsburgin tunnustus, CA VII: “Edelleen seurakuntamme opettavat, että yksi, pyhä kirkko on pysyvä ikuisesti.”
Tämän jälkeen toki sanotaan, että “Kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan.”
Tämän äärellä mietinkin: tarkoittaako kirkon kestävyys ja pysyvyys sitä, että: sellainen pyhien yhteisö, jossa evankeliumi on julistettu puhtaasti ja sakramentit oikein toimitettu, voiko se muuttua niin, että siellä evankeliumia ei julistetakaan enää puhtaasti ja sakramentteja ei toimiteta oikein? Vai tuleeko ajatella, että sellainen kirkko on kuitenkin kirkko, vaikkakin hieman hairahtunut kirkko? Jos taas kirkko voi hairahtua, kirkon pysyvyys tarkoittaa sitä, että jossain on aina olemassa kirkko.
Tällöin kukaan ei voi olla varma siitä, että se yhteisö, jossa minä olen nyt, olisi todellinen kirkko, sillä kirkon itsensä opettaman evankeliumin ja toimittamien sakramenttien perusteella ei kovin helposti voida lähteä itsekritiikkiin.
Jos kirkon pysyvyys tarkoittaa, että “jossain on kirkko”, mutta että kirkkous ei pysy kirkoissa, niin minusta se kuulostaa yritykseltä kieltää kirkon pysyvyys -väite. Näkisin, että kirkko on siellä, missä on evankeliumi ja sakramentit, ja minne ne on toisesta evankeliumin ja sakramentin depositiosta (so. kirkosta) viety (=lähetystyö), vaikka evankeliumi ja sakramentit olisivat jossain määrin väärin toimitettuja, kunhan niiden välttämättömät ehdot kuitenkin täyttyvät. Kirkon yhteyteen riittää jne jne., mutta kirkkous ei tuhoudu tällaisesta erimielisyydestä.