Pitääkö kirkossa noudattaa kirkon yleisesti sovittuja sääntöjä, vaikka ne eivät vastaisi omaa vakaumusta?
Kun keskusteltiin naispappeudesta ja yhteistyön tekemisestä naispappien kanssa, nimenomaan liberaalimpi siipi vetosi sääntöjen noudattamiseen. Vanhauskoiset taas näkivät tärkeämpänä noudattaa johdonmukaisesti omaa ymmärrystään Raamatusta. Nyt taas kun keskustellaan homoparien vihkimisestä, yhtäkkiä liberaalisiivestä nouseekin näitä “kansalaistottelemattomia” pappeja, jotka aikovat vihkiä joka tapauksessa. Ja konservatiivit ovat sitä mieltä, että pitää noudattaa kirkon virallista kantaa. Eli vastaus alussa esittämääni kysymykseen näyttää monesti olevan se, että kaikkien pitää noudattaa niitä sääntöjä, jotka sattuvat olemaan vastaajan itsensä mielestä hyviä. Löytyisikö keneltäkään yleistasoista ja johdonmukaista kantaa aiheeseen?
1 tykkäys
Konsupuolella perusidea lienee se, että Raamattu ja tunnustukset ovat ensisijaisia sääntöihin nähden, ja jos ne menisivät vastakkain niin ensin mainitut rulettaisivat. Ja libbepuolella taas rakkaus on ensisijainen ja jos säännöt menevät sitä vastaan niin sitten säännöt saavat väistyä. Ihan johdonmukaista molemmilta puolilta. Toisaalta mielestäni tässä ainakin osa konsuista on johdonmukaisempia, sillä Raamattuun ja tunnareihin vetoaminen sisältyy kirkkojärjestykseen. Rakkauteen (tai tasa-arvoon tai mikä nimi sille nyt annetaankaan) vetoaminen taas ei ole kirkkojärjestyksestä löydettävissä.
1 tykkäys
Laittaisin tuohon rakkauteen -sanaan lainausmerkit.
1 tykkäys
@Anskutin on tehnyt fiksuja havaintoja.
Sitä se on, kun Pyhä Henki ei ole johtamassa, niin tällaiseen ristiriitaan sitä liberaalin uskon tiellä sitten joutuu.
Sellainen peli, että synodaalikokouksessa keikistellään sateenkaari-solmuke rinnassa, on jo ihan julkeaa eriseuraisuutta.
Kun kutsun ohjeessa oli “papin tumma puku”, laittoi muuan lady-khra punaisen housupuvun. Onkohan tässä koko touhussa jonkunlaista mielenosoituksen henkeä?
1 tykkäys
Minusta jotenkin tuntuu, että molemmat puolet tosiaan vetoavat sääntöihin. @AnttiValkama hienosti selittikin, että konsupuolen esimerkissä (naispappeuden vastustus) sääntönä olivat Raamattu ja tunnustuskirjat, kun taas liberaapuolen esimerkissä (homoliittojen vihkiminen) sääntönä ovat rakkaus ja ihmisoikeudet. Ei pidä ymmärtää väärin: kaikki nämä kuuluvat kristinuskoon, eli kaikenlaiset syytökset siitä, kuinka jompi kumpi puoli on nyt hylännyt uskon, ovat turhia. Niitä, joille ensisijaiset säännöt olisivat kirkon säädökset (kirkkojärjestys jne.), on kyllä olemassa, mutta he ovat usein sen verran moderaatteja, ettei heidän kantansa tule esiin.
“Kaikilla meillä on tullut eteen tilanteita, joissa joudumme miettimään, rohkenemmeko toimia vastoin yleistä mielipidettä tai normia, porukan painetta tai jopa lakia, jos nämä ovat Jumalan sanan vastaisia. Raamatussa kuitenkin sanotaan, että enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä”, [sisäministeri Päivi] Räsänen sanoi. (Lähde)
Räsäsen kommentti on ymmärrettävä. Ihmisillä on erilaisia moraaliperustoja. En viittaa Haidtin popularisoimaan ajatukseen, vaan yksinkertaisesti siihen (usein myös retoriseen) lähteeseen, johon eniten nojataan. Omantuntonsa edessä ihmisellä on sisäsyntyinen oikeus noudattaa omaa moraaliaan. Se, että yhteiskunnan laki on asettanut tiettyjä rajoja, on puolestaan yhteiskunnan oikeus: yhteiskunta saa rangaista, mikäli jonkun moraalin rajat ovat sellaiset, ettei niitä yleisesti hyväksytä.