Huomioni on puhtaan systemaattis-tekninen.
Kommenttini on puhtaasti teknis-systemaattinen.
Itse ymmärsin sen systemaattis-doksologisena.
Luin tunnustuskirjoista hyvistä teoista. Siellä viitattiin roomalaiskirjeen ajatukseen, että kaikki mikä ei perustu uskoon, on syntiä.
http://raamattu.fi/1992/Room.14.html#23
Kun aviopari toteuttaa aviovelvollisuuksiaan, harjoittavatko he uskoaan? Onko aviovuode ilman uskoa syntiä? Onko Jumalan luomistyön toisinnon syytä kajastella mielessä?
Ei kai kukaan opeta, että aviovuode olisi pyhä - vai opettaako? Onko aviovuoteessa mitään perisynnin ja langenneen luonnon piiriin kuuluvaa?
Voisin kuvitella, että avioliitto hahmotetaan Jumalan asettamaksi ja synnin harjoittamista rajoittavaksi ja ihmisen seksuaalisuutta hyvin hedelmin ohjaavaksi puitteeksi, mutta kaikki avioliitossa tapahtuva ei suinkaan ole uskonnon harjoittamista.
Missä menee uskolle perustuvan toiminnan raja ja onko kaikki muu Jumalalle kauhistus?
Aviolllinen kanssakäyminen on osallistumista Jumalan luomistyöhön. Avioliitto on asetettu kuvastamaan Kristuksen ja Kirkon suhdetta. Koska ihmiset ovat osallisia aviollisessa kanssakäymisessä, siihenkin välttämättä tulee aina synnin tahra, “synnissä äitini minut siitti”. Avioelämän jalo kutsumus on avoimmuus osallistua Jumalan luomistyöhön ja se voi olla omiaan syventämään aviopuolisoiden salattua kutsumusta ja vastavuoroista kiintymystä.
1 tykkäys
Vaikuttaisi, @cymbus, että kovin tarkkaan asiaa ei ole määritelty ja että kysymykseni ovat kenties liian yksityiskohtaisia? Vaikea minunkaan on uskoa, että Jumalalla olisi pyhiä ja syntisiä asioita vierivieressä samassa avioliittoinstituutiossa ja koko ajan lakikirjan kanssa syynättäisiin, että oliko nyt oikea eetos vai ei ja mille puolelle lipsahti. Kunhan aviovuoteessakin eletään rakkauden käskyt sydämessä sisäistettynä, se riittäköön? Kai Jumalakin ymmärtää arjen, eikä pyhän kokemuksen tarvitse olla kaikessa alati läsnä?
Sulla taitaa mennä tässä nyt kaksi akselia sekaisin: hengellinen - maallinen ja oikea - väärä. Avioliitto, vaikka toimiikin tiettyjen hengellisten asioiden vertauskuvana, on pohjimmiltaan maalliseen elämään kuuluva asia, ja kristillisessä avioliitossa eläminen on ihan tavallista maallista arkea, jossa tehdään tavallisia maallisia asioita - myös makuuhuoneessa. Tämä ei poista sitä, että oikean ja väärän kysymykset ovat avioliitossa edelleen relevantteja. Avioliitto ei ole sillä tavalla pyhää kuin vaikkapa ehtoollinen on, Jumala ei ole siinä sellaisella erityisellä tavalla läsnä, mutta avioliitossakin tulee toki elää “niinkuin pyhille sopii”.
Luterilaisuudessa on aika tärkeä ajatus se, että on arjen maallisia kutsumuksia, joissa oikein toimimalla toteutetaan Jumalan tahtoa ja palvellaan Jumalaa. Arki on OK ja hyvää, ja Jumalan tahto on, että ihmiset hoitavat arkiset hommansa. Sitten on erikseen pyhiä asioita, kuten Raamattu ja sakramentit, jotka ovat erityisellä tavalla pyhiä ja arjesta erillisiä, mutta niiden hoitaminen ei ole sen pyhempää työtä kuin tavallinen arkityö.
Olen tämän viikonlopun anoppilassa käymässä ja niukasti koneella, joten en ehtine jatkovastailla näihin seuraavan vuorokauden aikana. Toivottavasti näistä ajatuksista olisi kuitenkin jotain apua!
1 tykkäys
Erinomainen vastaus, @Anskutin - en osannut tuollaista jaottelua päässäni tehdä ja kaikki näytti hetken sekamelskalta luettuani tuota tunnustuskirjan tekstiä. Kiitos!
@Silvanus heitti Moderointikeskustelussa hyvän kysymyksen ilmaan. Hän vihjaisi tietävänsä että kristityillä on ainakin neljänlaista avioliittomallia käytössä.
Koska tänään tunnun olevan tietovisamoodissa, lähden kokeilemaan vastausta.
-
Sakramentaalinen ainutkertainen avioliitto (miehen ja naisen välillä)
-
Maalliseen regimenttiin kuuluva avioliitto.(yleensä miehen ja naisen välillä, mutta jotkut kirkkokunnat sallivat avioliiton myös samaa sukupuolta olevien välillä) Mahdollisuus erota ja solmia uusi liitto.
-
Sakramentaalinen ensimmäinen avioliitto josta on mahdollista lähteä ja ekonomian turvin ja muodostaa uusi liitto
-
Sakramentaalista ensimmäistä avioliittoa seuraava liitto, jolla on oma ekonomian tuoma asemansa
Sakramentaalisissa ja sitä seuraavissa liitoissa minulla on se oletus että nämä liitot ovat miehen ja naisen välisiä.
Lisää vastausmalleja? 
1 tykkäys
Itse näkisin, että kristityillä kansoilla on ollut kolme erilaista avioliittomuotoa, ei siis neljää kuten Silvanus väitti. Riippuen vallitsevasta perhemuodosta.
- Itäinen suurperhemalli. Tämä perhemuoto on ollut käytössä myös Itä-Suomessa, varsinkin Karjalassa. Suurperheen muodostivat monta avioparia. Siihen kuuluivat yleensä isovanhemmat ja heidän poikansa perheineen sekä naimattomat tyttäret ja pojat. Perheen johdossa oli yleensä noin 50-vuotia isoisä, jonka omat vanhemmat saattoivat vielä olla elossa. Suurperheessä voi olla jopa 30-40 jäsentä, joka asuivat saman katon alla.
Avioitumisikä oli alhainen. Naiset naitettiin n. 15-vuotiaina, miehet noin 5 vuotta vanhempina. Kaikki terveet ihmiset pyrittiin naittamaan. Aviottomia lapsia oli vähän, jos ollenkaan. Avioliitot olivat järjestettyjä, ja avioliiton järjestäjinä olivat useimmiten puolisoiden äidit. Nuoripari muutti asumaan aviomiehen perheeseen, jossa heillä oli nuoremman perheenjäsenen asema. Usein pareilla oli hyvin vähän toivoa koskaan olla oman kotinsa isäntä tai emäntä.
- Länsieurooppalainen pienperhe. Länsi-Euroopassa jokainen aviopari perusti yleensä oman talouden, mutta kaikki eivät voineet mennä naimisiin. Yhteiskunnasa oli paljon varsinkin naimattomia naisia, jotka asuivat vanhempiensa kotona tai olivat veljiensä huollettavina. Vanhin poika peri yleensä talon ja nuoremmat muuttivat muualle. Isovanhemmat saattoivat asua nuoren parin kanssa samassa taloudessa, mutta sitä ei pidetty ihanteellisena. Yleensä pyrittiin siihen, että nuoripari saisi heti oman itsenäisen taloutensa. Avioitumisikä oli korkea. Paitsi ylimmissä säädyissä, joissa miehet olivat avioituessaan yli kolmekymmentä vuotiaita, mutta naiset noin 17-20-vuotiaita. Isä toimi naittajana ja hänellä oli valta määrätä lastensa avioliitoista. Miehet tosin tulivat jossain vaiheessa täysi-ikäisiksi, mutta jos miniä ei miellyttänyt, poika voitiin tehdä perinnöttömäksi. Tytön myötäjäiset olivat tärkeitä.
Ennen 1900-lukua avioerot olivat tavattoman harvinaisia sekä idässä että lännessä, jopa niin, ettei tässä tarvitse ottaa niitä ollenkaan huomioon. Kaikkein ylimmissä piireissä avioeroja tai avioliiton peruuntumisia kuitenkin jonkin verran esiintyi.
Alempien säätyjen jäsenet joutuivat säästämään kovasti voidakseen avioitua ja perustaa oman kodin. Siksi he avioituivat vanhempina. Alemmissa säädyissä aviopuolisot olivat yleensä samanikäisiä ja heidän avioliittonsa olivat muutenkin tasavertaisempia kuin ylemmissä yhteiskuntaluokissa. He saivat useimmiten itse valita puolisonsa, toisin kuin varakkaammat.
- Nykyinen perhemalli. Perustuu siihen, että jokainen valitsee itse puolisonsa. Puolisoiden tulee olla täysi-ikäisiä. Kunniallisena avioitumisperusteena pidetään rakastumista. Ihanteena pidetään avioliiton elinikäisyyttä, mutta jos ei sovitakaan yhteen, niin erotaan poiis. Aviopari muodostaa oman talousyksikkönsä, joka hankkii oman toimeentulonsa ja kasvattaa itse lapsensa yhteiskunnan avustamana. Kotitalous ei enää ole työyksikkö. Äidit ovat tavallisesti ansiotyössä myös silloin, kun heillä on pieniä lapsia. Yhteiskunnassa on paljon paitsi naimattomia ihmisiä myös eronneita, avoliitossa olevia ja au-äitejä.
1 tykkäys
Perhemalli on eri asiakuin avioliittomalli tai ylipäänsä käsitys avioliitosta.
Minusta voidaan nähdä eroa sen kautta, kuinka pitkälle avioliittoa pidetään vain yhteiskunnallisena järjestelynä ja missä määrin se on myös hengellinen asia. Kaiken kaikkiaan voidaan kuitenkin nähdä avioliittokäsityksessä erittäin paljon samanlaisuutta kristikunnassa, toki nykyajan hullutukset poislukien.
Minusta on niin, että voimme nähdä suuret linjat, jos haluamme. Tai sitten etsiä kuriositeettaja, joita löytyy kyllä kristinuskon sisällä ja liepeillä historian aikana, onhan siellä kaikenlaista avioitumisen kieltämisestä ja puolisoiden selibaattivaatimuksista moniavioisuuteen. Samoin tietysti pienempien erilaisuuksien korostaminen.
5 tykkäystä
Tarkoitin, että kristillinen yksiavioinen avioliitto kehittyy eri yhteiskunnallisissa oloissa erilaiseksi. Ennen esim kuolemantapaukset olivat tavallisia. Kuolema erotti puolisot pian toisistaan. Avioliitot eivät olleet ollenkaan näin pitkäikäisä kuin nykyään. Itä-Euroopassa suurperhe huolehti perheeseen naidusta leskeksi jääneestä miniästä, varsinkin, jos tällä oli jo lapsia. Uudesti avioituminen oli aika harvinaista. Lännessä varsinkin mieslesket menivät useimmiten uusiin naimisiin. Näin monet ihmiset olivat peräkkäisesti moniavioisia. Jollakin miehellä ehti olla neljäkin vaimoa. Yksiavioisuus on ollut ihanne idän kristityillä, toisin kuin lännessä. Pappissäädyssä se oli aivan ehdoton asia. Avioero on nykyajan ongelma, ennen se oli hyvin harvinainen. Avioeron jälkeen ei ennen avioiduttu uudestaan.
Myös naisen aseman muuttuminen on johtanut avioliiton uudistumiseen. Ortodoksisessa kirkossa ehkä vielä nykyäänkin korostetaan enemmän naisen alamaisuutta aviomiehelleen. Sellaistahan ei enää ole esim Suomen laissa, mutta se katsotaan ortodokseilla uskonnolliseksi velvollisuudeksi. Enemmän kuitenkin pitäisi puhua miehen velvollisuudesta rakastaa vaimoaan “niin kuin Kristus rakastaa Kirkkoa”.
2 tykkäystä
En tiedä, tapahtuuko heterovihkimisessä sinällään mitään ihmisen ja Jumalan välistä lähentymistä, mutta heterovihkiminen yleensäkin on Raamatun opin mukaista. Uskovien kristittyjen kohdalla kenties tällainen, sakramenttiin perustuvan avioliiton kautta Jumalan kanssa erityinen lähentyminen voi ehkä uskonmaailmassa tapahtua. Luterilainen uskohan tunnustaa sakramentit, mutta uskon maailmassa, toisin kuin katolilaisuus, joka tunnustaa ne konkreettisesti. Tämä sakramentti, perustuen ihan luomiskertomuksen tapahtumiin ja siitä määräytyvään jatkuvuuteen - eli että samat asiat tapahtuvat niin hengen- kuin fyysisessäkin maailmassa: Kristus ja seurakunta-morsian. Eri tavoin tosin, mutta verrannollisesti.
Raamatun oppi ja usko on patriarkaalinen, tämä on vain tunnustettava. Pakanallinen, poliittinen käsite “tasa-arvosta” ei voi tähän kuulua. Tässä, teokratiassa, mennään eri säännöillä kuin demokratia-nimisen poliittisen aatteen määrityksillä.
Vaikka Raamattu on patriarkaalinen, se ei silti sorra ketään. Jeesukseen asti tosin eläinuhrein, mutta Jeesuksen sovitustyöstä alkaen ei edes näin. Roomalaiskirjeessä puhutaan jopa koko luomakunnan pelastuksesta: Room. 8:17-25.
Sekä miesten että naisten velvollisuuksista olisi hyvä puhua enemmän. Minusta ei kyllä ole sellaista ongelmaa, että niistä puhuttaisiin liian vähän.
1 tykkäys
Olen ymmärtänyt klassisen kristinuskon pyhästä Kirjasta Raamatusta, miten kristillinen avioliitto on jo Jumalan luomistyössään asettama instituutio, joka on miehen ja naisen välinen elämänyhteys, jossa vihkimisen yhteydessä Jumalan sanalla ja rukouksella saadaan avioliitolle Jumalan siunaus, joka kestää siihen asti, kunnes kuolema erottaa puolisot toisistaan. Jumalan läheneminen avioliiton kautta ilmenee molemmin puolin uhrautuvassa rakkaudessa, jolloin avioliitto on onnellinen asettuen muidenlaisten ihmissuhteiden ja parisuhteiden yläpuolelle ollen myös siten järjestyneen yhteiskuntamme perusta.
“Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi.”
(1.Moos. 2: 24)
2 tykkäystä
Juuri näin, ja siksi mielestäni meidän uskossamme palavien kristittyjen on syytä muistaa, jos pitäydymme siihen, mitä on Kirjoitettu klassisen kristinuskon pyhässä Kirjassa Raamatussa, miten avioliitto on Jumalan ja ihmisen välisen rauhanliiton esikuva. Raamatussa Vanhassa testamentissa Jumala kuvataan mieheksi ja neitsyt Israel/ tytär Siion Hänen morsiamekseen. Uusi testamentti vertaa kristillistä kirkkoa morsiameen ja Jeesusta sulhaseen. Maallinen avioliitto on siten Jumalan rauhanliiton esikuva kunnes kuolema erottaa puolisot toisistaan. Taivasta kuvataan Karitsan hääjuhlaksi, jossa Kristus saa omakseen puhtaan ja tahrattoman morsiamensa. Sen vuoksi Jumala haluaa varjella kuudennessa käskyssään avioliiton pyhyyden tahtoen varjella kristittyjen siveyden velvoittaessaan kristityt olemaan siveellisesti puhtaita neitsyeitä avioliiton solmiessaan. Jokainen väärään osoitteeseen annettu suudelmakin on jo likatahra morsiamen häämekossa, jonka hohtavan valkoinen väri symboloi puhtautta ja häähuntu neitsyyttä.
“Minä kihlaan sinut, otan omakseni ainiaaksi, minä liitän sinut itseeni vanhurskauden ja oikeuden sitein, rakkaudella ja hyvyydellä. Minä liitän sinut itseeni uskollisuuden sitein, ja sinä tulet tuntemaan Herran.”
(Hoos. 2: 21-22)
"Iloitkaamme ja riemuitkaamme, antakaamme hänelle kunnia! Nyt on tullut Karitsan häiden aika. Hänen morsiamensa on valmiina, hänen ylleen on puettu hääpuku, hohtavan valkea pellavapuku.
(Ilm. 19: 7-8)
“Älä tee aviorikosta.”
(2.Moos. 20: 14)
No ei kyllä ole Raamatussa sellaista kohtaa, jonka mukaan esiaviollinen suuteleminen olisi syntiä. Ja kun sellaista ei löydy, ei mitään likatahraa voi sanoa aiheutuvan.
1 tykkäys
Tjuu. Mielestäni esiaviollisia suusuudelmia ei voi pitää varsinaisena haureutena.
Avioliitossa ollen, vieraiden pussailut, jopa flirtin tai koskettelun (jopa seksuaalisävytteisen kädestä kiinni pitämisenkin!), kaiken seksuaalisuuteen viittaavan voi kuitenkin tulkita haureudeksi eli uskottomuudeksi omaa puolisoaan kohtaan.
Tällaisetkin voivat henkisesti loukata herkkätuntoista puolisoa.
Myös puheissaan tulee olla tarkka. Myös siinä, kuinka katsoo.
1 tykkäys
Juuri näin, sillä kristittyjen naimattomien kuin naimisissa olevien lihallista lihan himoissa pussailua vääriin osoitteisiin tulee välttää pitäen pellavapukunsa hohtavan puhtaan valkoisena. Sen vuoksi suuteleminen kuuluu vain avioliittoon, missä saa suudella puolisoaan vaikka huulensa puhki.