Halusin saada käsistä pois tämän tekstin. Joku ehti lukita keskustelun, johon se oli tarkoitettu. Mutta luulen, että täällä on sille täysin oikea ja sopiva koti. Niinpä siis:
Omistan pienen pinon Puolimatkaa, josta olen noin puolet eli sanotaanko neljännesmatkan lukenut. Siksi en tuota luultavasti aio ostaa enkä lukea. Mutta olisin silti kiinnostunut, jos joku tiivistäisi, että mistä näkökulmasta hän tuon esittää, tai miten syvälle menee analyyseissään.
Itse lähestyn koko sukupuolisuuden ja seksuaalisuuden vallankumousta ensin siitä näkökulmasta, että perversion käsite selittää siitä metafyysistä kautta melko paljon. Ne siis, ketkä pitävät sanaa vain moraalisena paheksuntana, eivät ymmärrä, mistä siinä on kyse. Kun jotkut kulttuurimarxistit sanoivat, että heidän visioissaan siintää yhteiskunta täynnä monimuotoisia perversioita, niin heillä oli tämä metafyysinen ajatus siinä, mutta he eivät olleet ajatuksen sisällöstä aivan tarkkoja.
Sheldon Bachin The Language of Perversion and the Language of Love sisältää jonkun yksiselitteisen määritelmän, josta kaikki monimuotoiset ilmenemismuodot ovat vain versioita tai seurauksia. Etsin sen kirjasta ehkä myöhemmin.
Toinen on erilaisuuden tyrannia. Joka ei tarkoita sitä, että käytännössä vaaditaan oikeuksia kaikille tahoille, jotka on nimetty erilaisuutta ilmentäviksi. Tai että tämän oikeuksien vaatimisen ja niiden toteutumisen vahtimisen kautta sorretaan normiväestöä. Vaan sitä, että koko sen käsittäminen, mitä tarkoitetaan yksilöllä tai ihmisellä, typistyy erilaisuudeksi. Silloin katsotaan vain sitä, että kenellä on valtasuhde kehenkin, koska hän on erilainen kuin tämä toinen. Ihmiset siis menettävät substanssinsa.
Koska kristityt ja kristinusko perustuvat substanssille ja väitteille substanssista, he ovat tästä syystä vähiten erilaisia kaikista. He ovat se maaperä, mistä muiden erilaisuus ponnistaa. Siis erilaisuus ylimpänä metafyysisenä tekijänä johtaa aina sortoon ja edellyttää sortoa, mutta se ei ole lähtöisin käytännön tasolta, vaan tulee mukaan jo periaatteista.
Toisaalta Puolimatka saattaa tarjota vallankumouksen uskonnollisiksi juuriksi gnostilaisuutta. Joka ilmenee siten, että on selkeä ruumiin ja hengen kahtiajako. Koska henki on kaikki ja ruumis ei ole mitään, voidaan hengen lähtökohdista ruumis määritellä mielivaltaisesti ja sitä voidaan myös käyttää mielivaltaisesti. Gnostilainen ajattelu on aina ollut kahtalaista tässä, että ruumis pitää toisaalta sekä hylätä että torjua, mutta toisaalta sen kanssa voi vähän törsätä. Seksuaalinen hurjastelu, ruoalla mässäily ja runsas alkoholin käyttäminen ehkä ilmeisimmät esimerkit.
Ihmiset tarkoittavat gnostilaisuudella niin akateemisesti kuin nojatuolifilosofisesti monia eri asioita. Siksi, kun joku puhuu gnostilaisuudesta, on mielestäni aiheellista aina avata, mitä kyseinen henkilö tarkoittaa sillä juuri siinä tilanteessa. En kuvittele, että on olemassa joku yksiselitteinen gnostilaisuuden määritelmä. Tai en ole ainakaan vielä kyennyt löytämään sellaista.
Tämä taas saattaa liittyä okkultismin määritelmään, että gnostilaisuus ei lopulta ole mikään tiettyä kokoelma teesejä tai oppeja, vaan kaiken tiedon ja tietämisen luhistuminen pelkäksi vallaksi ja olemiseksi.
Joka liittyy siihen, että gnosis ei tarkoita tietoa, joka on salaista siksi, että sitä ei kerrota kaikille. Vaan tietoa, joka on salaista siksi, koska se ei ole tietoa vanhassa merkityksessä ollenkaan, vaan jonkinlaista subjektiivista, miinusmerkkistä tietoa. Esimerkiksi Marxin ajattelu oli jo syntyessään gnostilaista, vaikka sitä miten hämäyksen vuoksi kutsutaan tieteelliseksi tai materialistiseksi. On gnostilainen ajatus, että on mahdollista luoda spekulatiivinen, mielen sisäinen todellisuus ja sitten yrittää toteuttaa se jaetussa, fyysisessä, konkreettisessa todellisuudessa.
Helpoiten tämä näkyy siinä, että tasa-arvo on aina spekulatiivista. Se on jotain, mitä ei ole todellisuudessa. Joten se on tällainen gnostilainen idea, vaihtoehtoinen tietämisen tapa, joka yritetään pakottaa tämän konkreettisen todellisuuden päälle. Joka toisaalta edellyttää nimenomaan sortoa, pakkoa ja väkivaltaa. Mutta on toisaalta perverssi operaatio, koska siinä pitää samaan aikaan tietää ja olla tietämättä sama asia. Jotkin asiat ovat todellisuudessa erilaisia ja jonkin tavoitteen tai tarkoituksen kannalta niillä on silloin eri arvo, mutta tämä spekulatiivinen, parempi tieto sanoo, että niin ei ole.
Minun kannaltani tämä on helppoa. On vain yksi todellisuus, josta parhaiten kertovat Aristoteles ja pyhä Akvinolainen ja jonka keskeinen osa on ilmoitus, joka koostuu Raamatusta ja Katolisen kirkon traditiosta. Sen jälkeen kaikki muut ovat erilaisessa kapinoimisen tai tiedon etsimisen prosessissa siihen nähden.
Uskonnolla tarkoitetaan, tässä tapauksessa, sitä käytännön prosessia, jossa tämän tiedon ja todellisuuden mukaan eläminen ja siihen sopeutuminen toteutuu. Kun taas Marxin ajattelu on avoimen militantti kapina tätä todellisuutta vastaan. Kapina, jossa todellisuus yritetään alistaa ja valloittaa puhtaalle spekulaatiolle. Kaiken lisäksi ei ole niin, että kaksi tasaväkistä puolta syyttäisi toisiaan siitä, että itse puhuu totta ja toinen vain spekuloi, vaan Marx on käsittääkseni asiasta varsin avoin.
Mutta olisi oikeasti kiva tietää, että minkä verran se Puolimatka on tästä hoksannut.
Samaan aikaan on selvää, että nykyiset vapaudet eivät ole mikään pysyvä tila, vaan ainoastaan väline tai menetelmä entisen järjestelmän hajottamiseen. Siinä lopputuloksessa, mitä tällä kaikella oikeasti tavoitellaan, ei hirveästi juhlita kenenkään vapauksia.