Osaako @Petrous selittää tai kuvitella, että miksi tai miten psykiatriasta on ollut näille henkilöille apua?
Osaako @Anskutin jotenkin yksilöidä, että minkälaisia näiden antipsykiatristen kristittyjen argumentit tai perustelut voisivat olla? Tai minkälaisia ovat parhaat argumentit psykiatriaa vastaan? Tai mihin perustuvat parhaat argumentit psykiatrian puolesta?
Sitten on vielä se, että “psykologian vastaisuus” on hyvin epämääräinen käsite. Näen itse kaiken niin psykologian kautta, että tästä “pidemmälle” pääsee vain jos alkaa uskoa Jungin juttuihin. Psykologian paikan perustelee yksinkertaisesti se, että jokaisella ihmisellä kuitenkin on mieli, johon sisältyvät tahto, tunteet, muistot ja minäkäsitys. Psykologia on hyvä asia, neutraalisti ajateltuna, kun se tutkii näitä.
Tuskin kukaan kristitty silti uskoo psykiatrian pohjalla olevaan radikaaliin materialismiin. Tai sitten sellainen henkilö ei, ihan loogisesti, ole kristitty. Ei ole kyse edes siitä, mikä on “fiksua” tai millä “on paikkansa” yhteiskunnan puolesta. Psykiatria taitaa tässä mielessä olla jonkinlainen evoluutioteorian pikkuveli.
Tämän keskustelun kannalta argumentti oli joka tapauksessa se, että päätös poistaa homoseksuaalisuus tautiluokituksesta oli täysin poliittinen. Riippumatta siitä, oliko se lopulta hyvä vai huono, oikea vai väärä, jälkikäteen perusteltu vai vieläkin perustelematta. Eli Johanna Subanin positio on ideologinen. Se ei ole tieteellinen edes vaikka radikaali materialismi olisi totta.