Kristillinen usko ja psykologia ja psykiatria


#1

Oletko suorittanut tiedekunnan yhteisiin pakollisiin yleisopintoihin nykyään kuuluvaa psykiatrian johdantokurssia YK80?

Kurssin osaamistavoitteet tällä hetkellä netistä löytyvän opinto-oppaan (“vanha tutkintorakenne”) mukaan:
Opiskelija tutustuu kehityspsykologian perusteisiin. Opiskelija ymmärtää ihmisen psyykkisen kehityksen, ja ymmärtää psyykkisen oireilun tausta-syytekijöiden moninaisuuden nykypsykiatrisen käsityksen pohjalta. Opiskelija oppii lisäksi ymmärtämään ihmisen psykoseksuaalista kehitystä. Opiskelija saa valmiudet psykiatrisen sairauden tunnistamiseen teologin työssä, jotta osaa tarvittaessa ohjata lisäavun piiriin.

Luentomuistiinpanoni eivät ole säilyneet, mutta jonkun minulle tuntemattoman blogikirjoittajan juttu vastaa aika tarkasti omia muistikuviani. Muistan nimenomaan sen, että kurssin esittelyssä kerrottiin miten TV Kakkosen homoilta, ja sen paljastama teologien tietämättömyys oli yksi syy kurssin ottamiseen pakolliseksi, että teologit eivät enää tulevaisuudessa nolaisi itseään.

Seksuaalinen suuntautuminen - mielipiteet vs. tietämättömyys teologisessa keskustelussa
01.05.2013 06:31 - Johanna Suban
¨Teologeille kuuluu nykyään pakollisena opintona psykiatrian peruskurssi. Yksi taustasyy sen ottamiseen pakollisiin opintoihin oli YLE:n tv-homoilta 2010 ja se teologien tietämättömyys, joka siitä seuranneessa keskustelussa tuli ilmi.

Erinomainen opintouudistus. Kurssilla käydään läpi paljon muutakin kuin seksuaalisuutta ja sukupuolen moninaisuutta, esimerkiksi ihmisen elämänkaarta, mielenterveyshäiriöitä ja ylipäänsä erilaisten ihmisten kohtaamista.

Pohdimme sukupuolen moninaisuuden kohdalla, milloin on kyse mielipiteestä ja milloin on kyse tietämättömyydestä. Tässä on mielestäni yksi ydinasia, joka teologien tai ylipäänsä kirkon piirissä homoseksuaalisuudesta käydyssä keskustelussa sekoitetaan. Jokaisen asiakastyöntekijän velvollisuus on erottaa nämä kaksi asiaa toisistaan.

Poimin tähän luennoilta useille itsestään selvän asian, koska käytännön keskusteluissa huomaan, että ei tämä olekaan itsestään selvää: Homoseksuaalisuus on inhimillisen seksuaalisuuden täysin normaali aspekti ja parinmuodostuksen täysin normaali muoto. Se on poistettu sairausluokituksista jo vuosikymmeniä sitten. Psykologialla ja psykiatrialla ei siis ole tämän kanssa mitään ongelmaa. Onko teologeilla?

Omaa kantaansa voi perustella mielipiteellä, mutta samaan aikaan tulisi huomioida nykypäivän tieto. Homoseksuaalisuuden vastaista mielipidettä perustellaan usein Raamatulla, mutta kuinka usein perustellaan jotain muuta asiaa 2000 vuotta vanhalla tiedolla tai uskomuksella silloin kun tutkimus on pystynyt osoittamaan asiasta uutta tietoa. Seksuaalinen suuntautuminen ei ole oma valinta.

Jokaisella on toki oikeus omaan henkilökohtaiseen mielipiteeseen. Mutta kuinka uskottava on mielipide, joka sivuuttaa tutkitun tiedon? ¨


Sadinmaa ja muut rangaistut vihkijäpapit
#2

Mulla ei oo kyllä mitään muistikuvaa, että olisin tällaista järjestänyt…


#3

Muistaakseni traumatisoivien asioiden unohtuminen mainittiinkin kurssilla eräänä psykiatrisen nykytiedon vahvistamana ihmisen psyyken suojamekanismina.


#4

Asiaan liittyy kyky eritellä käsiteelisesti psyykkinen, sosiaalinen ja biologinen sukupuoli, kyky hyväksyä niiden väliset ristiriitatilanteet sekä ymmärrys ettei ulkopuoliset koe eikä heitä voi velvoittaa kokemaan asioita aina samalla tavoin kuin henkilö itse kokee.


#5

Yksi kurssi ei tarkoita, että asia olisi jotenkin markantisti esillä kautta koko opetuksen.


#6

Niin, suurimmassa osassa minun seuraamaani tiedekunnan opetusta sukupuolten moninaisuus ei ole ollut millään tavalla esillä.
Tämä kyseinen kurssi on kuitenkin pakollinen kaikille tiedekunnan opiskelijoille. Sinä vuonna, jolloin sen suoritin, kurssin vetäjä esitti ikään kuin tiedekunnan eksplisiittisenä toivomuksena, että tulevat evl.fi-kirkon papit ja uskonnonopettajat jatkossa, puhuessaan julkisissa tehtävissään seksuaalivähemmistöistä tai sukupuolten moninaisuudesta, pitäytyvät siihen mitä psykologia ja psykiatria (kurssilla esitetyllä tavalla) asiasta sanovat.


#7

Eikö tuollainen kurssi edusta sellaista lähestymistapaa, että homoseksuaalisuus ja sukupuolten moninaisuus olisivat jotain psykiatrisia sairauksia joita on sellaisina myös käsiteltävä?

Lakituvissa itseään määrittelevä kirkko siis saattaa olla lähempänä natsismia kuin se itse huomaakaan. Mikä on sekin huolestuttavaa kaiken muun päälle.


#8

Niiden epäterveenä pitäminen esitettiin ehkä ennemmin esimerkkinä vanhentuneista diagnooseista. Kurssilla esitetyn “nykyisen tieteellisen tiedon” perusteella sairauksina käsiteltäviä ja hoidettavia ilmiöitä olisivat voineet olla vaikkapa “homo- ja transfobia”.


#9

Subanin artikkeli tulee asiaan melkoisesta vähemmän empaattisesta yläkulmasta. Sellaisesta viitteenä mm “itsestään selvä -väite”, joka esiintyy kaksi kertaa samassa lauseessa. Toinen mielenkiintoinen ilmaus on “Psykologialla ja psykiatrialla ei siis ole tämän kanssa mitään ongelmaa. Onko teologeilla?” Tässä laitetaan painimaan nyt kaksi tieteenalaa ja määrittelemätön määrä teologeja, joiden päähän itsestään selvyydet eivät uppoa vaikka “se on poistettu sairausluokituksista jo vuosikymmeniä sitten”.

Mielenkiintoisempaa olisi ollut rinnastaa tieteenalat psykologia, psykiatria ja teologia sekä niiden lähteet keskenään. Nyt vuoropuhelu tai siis yksisuuntainen puhelu käydään akselilla kaksi tieteenalaa - > teologi(t).

Hieman ironisesti suhtaudun rinnastukseen, jossa psykologisen ja psykiatrisen tiedon vuosikymmenet sairausluokituksen poistamisesta muuttavat asian itsestäänselvyydeksi, mutta teologian eräät 2000 vuotta vanhat lähteet ovat (liian) vanhaa tietoa.

Pastoraalisen sielunhoidon tueksi mainittu kurssi on varmasti hyödyllinen. Sen sijaan minun vaikea nähdä, että psykologia, psykiatria tai tautiluokitukset olisivat Raamattua ja traditiota merkittävämpiä lähteitä kristillisen avioliittoteologian alalla.


#10

En siis ole itse samaa mieltä kyseisen kirjoittajan kanssa.

Konservatiivisissa luterilaisissa piireissä oltiin aikanaan huolissaan teologisen tiedekunnan eksegetiikanopetuksen epähengellisyydestä (olen ollut siinä käsityksessä että tämä olisi ollut pääsyy Suomen teologisen instituutin perustamisen). Mutta ehkä eräät käytännöllisen teologian oppialat, perheneuvonta- ja diakoniatyöntekijöiden hyödyntämät sekulaarit metodit ja teoriat, “kansankirkkoajattelu” yms. ovat vielä eksegetiikkaa tehokkaammin maallistaneet Suomen ev.lut.-kirkon ja sen työntekijöiden käsitystä itsestään. Harhaoppinenkin eksegeetikko ottaa sentään Raamatun vakavasti.

Mietin jo kyseisen psykiatriakurssin aikana, että sen oppikirjojen rinnalla olisi voinut olla esimerkiksi Janne Kivivuoren “Psykokirkko” -teos, jossa hän käsittelee aiemmin normatiiviselta teologiselta pohjalta toimineen ev.lut.-kirkon muuttumista psykoterapeuttisen ajattelun pohjalta toimivaksi instituutioksi 1950-1970-lukujen kuluessa. Kivivuoren kritiikki psykokirkkoa kohtaan ei lähde kristilliseltä pohjalta, vaan hän on sosiologi, joka 1980-1990-luvuilla kiinnostui siitä, miten psykoanalyyttislähtöinen ajattelu oli saanut (hänen mukaansa) keskeisen aseman yhteiskuntatieteissä, arkiajattelussa ja politiikan puhetavoissa. (“Psykokulttuuri” 1992, “Psykopolitiikka” 1996, “Psykokirkko” 1999.)


#11

Tuota Subanin tekstiä lukiessa alkaa hihnat luistaa päässä. Rinnasteinen ilmiö on se, kun lukee huumeiden viihdekäyttäjien tekstejä. Siis niiden, joille koko elämä on jostain syystä yhtä viihdettä. Eli silloin otetaan joku mahdoton premissi tai kaksi, ja aletaan rakentaa aksiomaattista maailmaa niiden päälle.

Psykiatria on syntynyt 1800-luvun puolivälissä. Sen keskeinen idea on käsitellä ihmisen mieltä materialistisesta näkökulmasta, eli nähdä ihminen biomekaanisena koneena. Aluksi se pyrki erilaisten leikkelyiden, kiduttamisen, myrkyttämisen ja pahoinpitelemisen avulla “shokeeraamaan” tätä “biomekaanista konetta” toimimaan toivotulla tavalla. Vähän kuin tietokoneessa joku voi painaa reset-nappia.

Pitkän aikaa psykiatria oli väline, jonka lupaus oli tuottaa “täydellinen” tai “ihanteellinen” ihminen. Tai “vasaroimalla” oikaista epätäydelliset ja vähemmän ihanteelliset yksilöt lähemmäksi ihanteellista toimintaa. Sitten tulivat natsit, jotka ovat enemmän kuin vähän hurjasta maineestaan velkaa psykiatrialle.

Tämän seurauksena psykiatria joutui pukeutumaan “terapeuttiseen” kaapuun. Eli sen käsitys ihmisestä jatkui edelleen biomekaanisena koneena. Ynnä sen keinot ovat edelleen vasaran tasolla (lobotomioita sähköllä ja lobotomioita kemikaaleilla, ynnä nyt uutena lobotomioita kohdistetuilla magneettikentillä). Mutta sen toiminta-ajatukseksi tuli “viallisten yksilöiden korjaamisen” sijaan “ehjien yksilöiden parantelu”.

On suurten aikakausilehtien kansia ja kokonaisia numeroita, joissa hehkutetaan sitä, miten pian kuka vain voi psykiatrian avulla tehdä itsestään täysin uudenlaisen ihmisen. Oletko huono vanhempi? Oletko huono opiskelija? Ei hätää. Meillä on asiaan sopiva pilleri. Silti edelleen vaikutuksen tarkkuus ja laatu on vasaran tasoa.

Psykiatrialla ei ole mitään ansaittua auktoriteettia mihinkään ihmisenä olemisen kysymykseen. Sillä on ainoastaan ideologinen pohja, että ihminen on psykomekaaninen kone. Tästä johtuen se ottaa ympäröivältä kulttuurilta marssijärjestyksensä. Eli sen, että mihin suuntaan sille tarjottua “ainesta” (siis potilaita) tulisi vasaroida. Se on vähän kuin liberaali tähtäisi jotakuta kiväärillä ohimoon ja sanoisi, että “tämän kiväärin mielestä homoseksuaalisuus on normaalia ja ihanaa”. Tai homoseksuaali katsoisi peiliin ja sanoisi, että “uskon peilikuvaani: homoseksuaalisuus on ihanaa ja normaalia”.

Tarkoitus ei ole tällä ja nyt ottaa kantaa homoseksuaalisuuteen. Vaan siihen, että psykiatrian auktoriteetti asiassa ei ole sen kummempaa kuin kiväärin tai peilikuvan (tai vasaran) auktoriteetti. Se on syntyjään ja määritelmällisesti väline, koska sen kuva todellisuudesta on täysin välineellinen.

Ihminen voi vasaralla lyödä (tai kiväärillä ampua) mitä vain. Ihminen voi sanoa peilikuvalleen mitä vain - jolloin peilikuva käytännössä sanoo hänelle mitä vain. Tästä syystä psykiatriaan vetoamalla mikä vain aate tai ideologia voidaan määritellä tiedoksi ja sen vastakohta tietämättömyydeksi.

Oikeastaan natsit olivat psykiatrian parhaita käyttäjiä siksi, että heillä oli sille joku reaalimaailman tavoite: terveiden, älykkäiden ja hyvinvoivien ihmisten suosiminen sairaiden ja heikkojen kustannuksella. Sekä sosialistiset järjestelmät että nyt liberaalit länsimaat sen sijaan ovat valjastaneet psykiatrian täysin ideologisten tavoitteiden ajamiseen. Tässä on toki se vielä, että psykiatrialla on oma ja hyvin yksinkertainen tavoite: tehdä mahdollisimman paljon rahaa.

Periaatteessa psykiatria ei ole ikinä korjannut eikä parantanut ketään. Tämä johtuu siitä, että sen käsittelemät ongelmat, joita voisi kutsua kuvaavimmin ja useimpien sen “asiakkaiden” (tai uhrien) kohdalla sielun ongelmiksi, eivät ole korjattavissa sen keinovalikoimalla. Joka taas koostuu käytännössä eri tasoisista, eri menetelmillä tehdyistä ja kestoltaan ja pysyvyydeltään eri tasoisista lobotomioista. Eli aivojen toimintojen tukahduttamisesta tai estämisestä, samaan aikaan kun tukahdutetaan tai estetään kasa elimistön normaaleja prosesseja, joilla ei ole mitään tekemistä mielen tai aivojen kanssa.

Tästä johtuen psykiatrialla on siis vapaus yrittää ihan mitä vain, eikä sitä varsinaisesti pidetä vastuullisena mistään sen aiheuttamasta haitasta tai tuhosta. Eli kyseessä on joku sellainen instituutio, johon ihmiset projisoivat uskoaan ihmisen mielen materiaaliseen perustaan. Koska kyse on projektiosta, ei psykiatrian tarvitse koskaan vastata tai täyttää kyseistä uskomusta. Vaan sen toimivuus ja toiminnan perusta on iäti uskonasia.

Tilastollisesti se korreloi monien mielenterveyden, identiteetin ja päihteidenkäytön ongelmien kanssa. Eli puhdas, neutraali tiede (jos leikitään hetki, että sellainen on mahdollinen) olisi pelkkien numeroiden perusteella taipuvainen suhtautumaan siihen ongelmallisena ilmiönä itsessään. Se, että joku tuntee yhden homon, johon nuo korrelaatiot eivät päde, on kiva anekdootti, mutta ei muuta kokonaiskuvaa.

Psykologia on, nykyään, valitettavasti, lähinnä psykiatrian apuväline. Eli välineen väline. Siinä, missä psykiatriaksi voisi kutsua puhetta ihmisestä ja ihmisen mielestä materiaalisena tai biomekaanisena asiana, voi psykologiaksi sanoa puhetta ihmisestä ja ihmisen mielestä sen maailmankuvan puitteissa, mihin se tai sen haara tai osa on kyseisellä hetkellä kiinnittynyt. Eli psykiatria on materiasta nousevan psyyken tarkastelua materiana ja moderni psykologia on materiasta nousevan psyyken tarkastelua ilmiönä.

Tl;dr. Jos jonkin position absoluuttisuutta tai fanaattisuutta olisi mahollista mitata, niin Johanna Suban sijoittuu ainakin minulla asteikon punaiseen ääripäähän.


#12

Kaikki lääketieteen eri osa-alueet käsittelevät ihmistä “biomekaanisena koneena”. Lääketiede ei korjaa sielua, ei kunnosta auraa, ei poista pahaa karmaa, ei karkoita pahoja henkiä, taikka tarjoile kaukoreikiä höystettynä enkeli-energialla.

Epätodesta väitteestä seuraa kasa kuorittuja perunoita.

Ainoa asia mistä et psykiatriaa tässä tekstissä syyttänyt taisi olla ilmastonmuutos :slight_smile:

Paitsi tietysti ne lukemattomat ihmiset, joita psykiatrian ala on auttanut. Edelleen täysin käsittämättömiä väitteitä, joita et voi mitenkään osoittaa todeksi.

Käsittämättömät väitteet jatkuvat…

Projektio? Eh? Onko siis aivoissa havaittu kemiallinen epätasapaino ja siihen kehitetty lääke, joka tutkitusti palauttaa henkilölle hänen kykynsä toimia jälleen normaalisti uskon asia?


#13

Juu, osaan erottaa Subanin ja sinun tekstit. Tuosta psykokirkko-ajattelusta vain sellainen spin-off, että tulee välillä mieleen mikä se kirkon keskus tässä ajattelussa on? Ihminen tarpeineen (lue himoineen), jota valtion uskontolaitos nöyrästi palvelee, tai jos ei palvele, niin kuluttaja nostaa kytkintä. Toki Kristuksen kirkon päämäärä on ihminen ja hänen pelastuksensa, mutta ”niiden vaiheiden kautta, jotka parhaaksi tiedät”, kuten III hetken rukouksen päätteeksi pyydämme.


#14

Itse asiassa lääketieteen edustajatkin jo tiennevät, että ihmistä ei kannata hoidettaessa kohdella “koneena” vaan persoonina, itsenäisinä yksilöinä. Tämä on totta jopa silloin, kun käsitellään puhtaasti fyysistä ongelmaa. Jos taas joku uskoo, että psyykkiset ongelmat ovat pohjimmiltaan puhtaasti fyysisiä, tämä joku elää jossakin hassussa uskomusmaailmassa, samassa johon karmatontut ja yksisarvisenkelit kuuluvat. Tällaiselle näkemykselle ei näet ole kovin kummoisia perusteita. (Jos ei maailmankatsomuksia lasketa.)


#15

Kyllä, minullakin on kokemuksia ihmisistä, joita psykiatrinen hoito on auttanut, jopa hämmästyttävällä tavalla. Tarpeellinen lääketieteen ala.


#16

Samoin. Tiedän myös psykiatrian tai psykologian vastaisia kristittyjä, mutta sellainen ajattelu ei millään muotoa edusta kristinuskon valtavirtaa. Lääketiede on jees, psykiatria mukaan lukien. Osassa psyykkisiä ongelmia fyysisillä taustatekijöillä on isompi, osassa pienempi osuus, molemmantyyppisiä pystytään hoitamaan. Ja teologien on ihan hyvä olla perillä myös psykiatriaan liittyvistä jutuista, koska papit kohtaavat työssään myös psyykkisesti sairaita ihmisiä.


#17

Olen täsmälleen samaa mieltä.

Eikai kukaan tällaista usko? Tarkennuksena psykiatrian alakin lähtee siitä että pohjimmiltaan me olemme “biomekaanisia koneita”. Tietoisuutesi, ajatuksesi, jne eivät ole irrallaan fyysisestä kehostasi vaan ne ovat aivojesi tuottama ominaisuus. Esimerkiksi muistosi eivät suinkaan leijaile jossain eteerissä ajukoppasi syövereissä vaan ne ovat ihan oikeita fyysisiä rakenteita aivoissasi ja kun nämä rakenteet rappeutuvat niin menetät muistosi.


#18

Osaako @Petrous selittää tai kuvitella, että miksi tai miten psykiatriasta on ollut näille henkilöille apua?

Osaako @Anskutin jotenkin yksilöidä, että minkälaisia näiden antipsykiatristen kristittyjen argumentit tai perustelut voisivat olla? Tai minkälaisia ovat parhaat argumentit psykiatriaa vastaan? Tai mihin perustuvat parhaat argumentit psykiatrian puolesta?

Sitten on vielä se, että “psykologian vastaisuus” on hyvin epämääräinen käsite. Näen itse kaiken niin psykologian kautta, että tästä “pidemmälle” pääsee vain jos alkaa uskoa Jungin juttuihin. Psykologian paikan perustelee yksinkertaisesti se, että jokaisella ihmisellä kuitenkin on mieli, johon sisältyvät tahto, tunteet, muistot ja minäkäsitys. Psykologia on hyvä asia, neutraalisti ajateltuna, kun se tutkii näitä.

Tuskin kukaan kristitty silti uskoo psykiatrian pohjalla olevaan radikaaliin materialismiin. Tai sitten sellainen henkilö ei, ihan loogisesti, ole kristitty. Ei ole kyse edes siitä, mikä on “fiksua” tai millä “on paikkansa” yhteiskunnan puolesta. Psykiatria taitaa tässä mielessä olla jonkinlainen evoluutioteorian pikkuveli.

Tämän keskustelun kannalta argumentti oli joka tapauksessa se, että päätös poistaa homoseksuaalisuus tautiluokituksesta oli täysin poliittinen. Riippumatta siitä, oliko se lopulta hyvä vai huono, oikea vai väärä, jälkikäteen perusteltu vai vieläkin perustelematta. Eli Johanna Subanin positio on ideologinen. Se ei ole tieteellinen edes vaikka radikaali materialismi olisi totta.


#19

Ontologinen materialismi riittää. Eikai psyykkisiä ilmiöitä voi olla ilman aivoja? Kai kristitty voi uskoa että fyysisiin aivoihin selkeästi sidoksissa oleva tietoisuus voi jatkaa kuollessa eteenpäin?

Tiede on kanssasi eri mieltä.


#20

Kokonaisvaltainen, siis myös somaattisten sairauksien, tahdonvastaisena annettu hoito suljetulla osastolla paransi ja helpotti läheisen henkilön ahdistuksia- ja harhoja. Kotiutumisen jälkeen jo hoidon aikana aloitettu ja tasoltaan oikeaksi säädetty lääkitys pitää edelleen pahimmat harhat poissa. Miten tämä tapahtui, en osaa paremmin selittää voihan siis olla, että kuvittelen kaiken.